Kalevassa la 17.3.2018 sivu 14 K1

Hyvänsäänaikana

Isolla otsakkeella uutisoiden tuomitun nimellä ja juttu alkaa "Pyhäjärven kaupunginvaltuustoa johtaa virkarikoksesta tuomittu".
sitaatti "Itä-Suomen yliopiston rikos-ja prosessioikeuden professori Matti Tolvanen kritisoi syyttäjän päätöstä perua syytteitään. Kyseessä on nimenomaan virkarikos, ei yksityisoikeusrikos.
Lapin yliopiston rikosprosessioikeuden professori Mikko Vuorenpää toteaa yleisellä tasolla; se että maksaa vahingonkorvauksia, ei ole sama asia kuin se, että rahalla maksaisi itsensä vapaaksi."
-sitaatti kiinni

Tämä käräjäfarssi ei herra paratkoon ole loppunut ei alkuunkaan, Uskokaa oikeasti Phj kaupungin valtuutetut, nyt tähän tullee puuttumaan Suomen ylin oikeudenvalvoja, näin sen voi helpolla käsittää, koska oikeusoppineet eivät näe nyt valittua sopimusmenettelyä oikeuden toteuttamisen eikä viranomaisluottamuksen kannalta lainkaan hyvänä mallina. Tapaus oli ennakkotapaus, ja nyt tämä haisee hyvävelijärjestelmän sisäiselle järjestelylle ,,näin jutun sisältö myös antaa ymmärtää.

Kaup. hallituksen on pikaisesti tehtävä rikosilmoitus näistä henkilöistä, harkittavaa on vain se, jääkö kukaan korvauskanteen ulkopuolelle. Kuntalaiset sen tulevat myös tekemään ja ellei hallitus toimi, se on myös syytteessä niin että heilahtaa.

sitaatti " Korvaussopimukset eivät palauta Pyhäjärvellä luottamusta viranomaistoimintaan"-

65

1421

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Vesiperästä.toiseen

      Heh heh! Käräjäoikeuden päätökseen ei voi enää puuttua itse Paavikaan! Miksi meidän hallituksen pitäisi uudelleen tehdä rikosilmoitus näistä henkilöistä jos kerran asia juuri ratkaistiin käräjäoikeudessa EILEN! Katkeraltahan se tuntuu kun mikään ei onnistu...

    • rivien.välistä.viestinä

      Älä hekottele liian makeasti, nyt on aineksia ihan virallisesti koottuina ja päätettyinä tuomioina,joten...pian se nauru vääristyy makeimmaltakin.Kansa puhuu nyt, kun eräät hinattiin pulunperisiiseen...eikä edellinen kausi tehnyt paikkakunnalle hyvää.

      • pulunperisiiseen

        On sulla tuo sana hallussa! Taidat olla niitä?


    • otetaan.sille

      no, miten sen nyt ottaa..oletko sinä sitten näitä " täyskoijarin " lähimpiä?

    • 52524224

      Tenho ja Parkkinen palstalla höpäjää.

      • Landiako

        Taisitpa vähän haksahtaa!


    • kaikki.kaupunkilaiset

      pois se minusta, en hyväksy. Jätän eriävän mielipiteen, koska en ole kumpikaan? Kumpikas muuten sinä olet?

    • AinaTyyne

      Pýhäkķäillä nauraa koko PohjoisSuomi osa muutakin maata. Helewin pöljää sakki kaikki tyynni...

      • Lausumatjulki

        Kylläpä teitä oudosti naurattaa. Kuntalaisen mielipiteen mukaan tämä oikeudenistunto ei mennyt lain mukaisesti. Vaikka sanotaan, että rahalla voi ostaa vapauden (rikkauden tuoma onni) se ei poista sitä tosiasiaa mikä professorin lausunnosta "läpi kuuluu".
        Oikeudenistunto oli farssi alunalkaen. Rikos on tapahtunut ja siitä liian lievä tuomio.
        Tämä pitää muistaa Pyhäjärvellä vastaisuudessa, myös nakkivarkaan ja juoksukaljojen noutajien oikeudessa. Nakkivaras nappaa nälkäänsä. Ei saa tuomita. Kaljavaras vie himoonsa.
        Ei saa tuomita, mutta isompien asioiden hoidossa, kuten kuntalaisten (asukasluku) parhaaksi hoidetut asiat, eivät saa hukkua hyväksikäytön puolelle.
        Nyt, jos valtuusto ja viimeistään hallitus ei toimi, kuten tuomiot edellyttää, Pyhäjärvellä ei tarvita kumpaakaan toimielintä.


    • tuomarointia5vuotta

      me ollaan tienraavajakunnasta. nimittäin me raivaamme tietä totuudenpuhujille, emmekä halua nähdä näitä rahalla saa ja hevosella pääsee-mahtisukujen lisävesoja missään luottamustehtävässä, emmekä varisnikaan julkisyhteisössä seuraavien vuosikymmenten aikana. sen yhen suvun "vanhin " vellonen ei enää muutu siitä mihin asentoon jäi napanuoran päästä, mutta me muutamme demokratiaa enemmän lain kunnioitamiseksi, kuin 131 kuntalaista teki, nyt se on oikeaa180 astetta

    • Olaankovaiei

      On se katkeraa tuo vaalitappio. Menkää vaikka heitettiin minun puolesta. Vöykylät. Tehkää töitä. Sillä nousuun eikä tyhjän välittämällä.

      • Vöykylällä

        Onko Pyhäjärvellä joku uusi poliittinen viritys, "Vöykylä"? Logoa en ole nähnyt missään painettuna, en kuullut huhuja, että esim. uusi-kepu olisi vaihtanut nimeä tai astelukua?


    • riitaan.tarvittiin.27

      Tässähän menee näin;

      EDUSTUKSELLINEN DEMOKRATIA: Sinulla on kaksi lehmää. Naapurisi valitsevat jonkun kertomaan sinulle, kuka saa maidon.

      AMERIKKALAINEN DEMOKRATIA: Hallitus lupaa antaa sinulle kaksi lehmää, jos äänestät sitä. Vaalien jälkeen presidentti on syytteessä virkavirheestä lehmien tulevaisuuden spekuloinnista. Lehdistö nimittää kohujutun "Cowgateksi".

    • huutokauppaveivarit

      Ylivieskassa kävivät pyhäkkäät kaupoilla, jokainen paikalle haastettu sanoi ; en se minä ollut se oli pirkka, ja maksoi kuitenkin pr-rahhoota ihan rakkaudesta Helsingistä asti paikalle tulleelle ladylle.
      Outuva etten sano, en se minä ollut, se oli pirkka. Mutta kuka kumma se on tämä pirkka? Viittaisi miespuoliseen,tai olisiko nimi pirkko? ja mehän ollaan opittu tuntemaan eräs pirkko ja hänen töikseen sopii pahuutta kun kulkeissa kylvää olemuksellaankin ,jos ei joka paikassa tee, niin varmasti ajattelee. voi pirkka minkä menit tekemään.

      • Mainosmieskö

        Kauheeta K-kaupan markkinointia.


    • Uskokaajo

      Voe, Voe, Raimo Alpo ja TyyneRaija ja MailaTaimi. Ootta työ pöholojä. Lisätään vielä se yks. Poljä. Lisäksi ne jupksupoijat ja tytöt. Tuomioita ei ole annettu kuin yhdelle. Muut on vapautettu kaikista syytteistä. Asia ei siitä muuksi muutu vaikka kuinka vöyhkäätte.

      • onnetontamenoa

      • Kaleva.tietää
        onnetontamenoa kirjoitti:

        yle oulu
        kirjoittaa juttua ylivieskasta
        https://yle.fi/uutiset/3-10116237

        "Sakkotuomion saanut kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Jukka Tikanmäki kommentoi käräjäoikeuden tuomiota lähes tuoreeltaan Yle Oululle puhelimitse.

        Tikanmäki ei katso syyllistyneensä mihinkään, eikä tehneensä mitään rikosta. Hänen mukaansa jonkun piti ottaa syyt niskoilleen, jotta sovintoratkaisu pystyttiin tekemään.

        – Jos tätä sopimusta ei olisi tehty, niin asia olisi voinut jatkua oikeusasteissa neljä-viisi vuotta. Siitä ei olisi ollut mitään hyötyä. Oikeudenkäyntikulut vain olisivat nousseet. Tämä on ollut pitkä ja epämieluisa asia kaikille, Tikanmäki totesi.

        Tikanmäki kertoi, ettei kukaan osapuolista valita tuomiosta.

        – Kyllä tämä päättyy tähän. "


      • Pyhäsalmen.ihmeitä

        Elä elä kuule sano. Niinhän te koetitte viisi vuotta hokea, ettei kukaan hallituksen siis JT hallituksen jäsenistä saa mitään syytettä. No, miten sitten kävi, syytteet tuli kahdeksalle. Käräjillä heille tuli titan näkemisestä sekä lehdistön jännitteessä iso hätäkakka hetki (herkimmille) ja he tarttuivat helpoimpaan eli maksoivat lunnasrahat, etteivät joudu ristituleen todisteiden ja todistajien sekä myös siitä tidostamisesta, mitä heidän itsensä puhuessa tapahtumista tulisi ristikkäin ehkä tapahtumaan.
        uskosin jotta varmasti kolme-neljä heistä tunsi suurta tuskaa monella tapaa..se yksi ei yksinkertaisesti erota oikea ja väärää, totuutta eikä valhetta, eikä erota tehneensä tahallista vaan selitti sen tarkoituksenmukaiseksi kunnan parhaaksi.
        Lehdet tulevat jatkamaan tuomiojärjestelyistä pitkään..kas kun sopimusmenettely ei ole julkisessa virass tehdystä rikoksesta kovinkaan mairittelevaa taitavuutta eikä laki ainakaan saanut sanasijaa , vaan raha, raha otti jutun syyttäjältä, eikä tuomareille hyvä maine puolueettomuudesta lisääntynyt.
        Penkaskaa taustaa käräjätuomarin ja paikallisen "oman syyttäjän" kohdalta, miten kykytkauppa olikin niin juonikas.


      • loitsujen.tulkki

        en ole yksikään mainitsemistasi nimistä.
        Turhaa täällä ketään syyttelet kuntalaiset ovat lukutaitoisia , tietoa ei kysellä
        sinulta, otetaan selvää ihan luotettavista lähteistä.
        Täällä kirjoittaa moni kuntalainen.


      • kaupunginetu

        Kuule, elä sotke syyttömiä. Kelpaako esitys??

        Se, että- rikos on tapahtunut ka sillä siisti. Asiat menevät omaa latuaan, kuka korvaa??


      • oiskoonkarvalakki

        Voi voe, sinä Tapio tai sinä ... kuka milloinkin. Herää jo, enenkuin joudut helvettiin. Oletko näin pimeä, että yhteisten varojen käytön rikoksellinen toiminta vielä aiheuttaa puolusteltavaa??

        Herää jo, enenkuin on pakko ymmärtää totuus!!


      • uskokaaejo

        Voi hyvä helvetti. Mitä nämä mainitsemasi ihmiset ovat. "uskokaajo" nimimerkille.
        Kuka heistä luettelemastasi ja esiinottamistasi nimistä oli käräjillä ja syytteessä?
        Oletko todellakin noin EL BIMBO, vai oletko muuten mielenvikainen, etkä kykene näkemään sitä, että JT kumppaneineen on tehnyt t örkeän virkarikoksen, josta korvaus on 80 000 euroa ja josta Itä-Suomen Yliopiston professori sanoo Kaleva lehdessä juuri oikean arvion.

        Jätäpä nimittely syyttömistä pis. Kun käräjäoikeus ilmoittaa henkilöt, jotka ovat aiheuttaneet tehtävissään laittomasti ja joutuneet korvauksiin niin olepa ystävällinen ja lopeta syyttömien ihmisten nimittely.


      • kuspäitä

        voe voe sinä kuspää. Katso peiliin ja kirjoittele sitten.


      • Toripoliisi

        Koska saadaan Heinolan kirjeet julki? Lenttokenttä odottaa rahatukkoa kaupungin kassaan? Kuittikatoko jatkuu?


    • Saa.ulvoa

      Asia on loppuun käsitelty.

      • äyriåinen

        veronmaksaja ei unoha koskaan


      • Korpithaaskalla
        äyriåinen kirjoitti:

        veronmaksaja ei unoha koskaan

        Paljokp sinäkin raukka maksat kuntaan veroja. Uskon että 0€.


    • näillämennäänvaikuinka

      Kaupunkilaisena on aivan uskomatonta syytellä nimillä, ketä tahansa.
      On hienoa, että Käräjäoikeus on todennut, että rikos on tehty.

      Ei kuulu tälle nimeltäsi mainitsemalle porukalle muutoin kuin, että ovat olleet oikeutta puolustamassa, joka lähtöön.

      Onko Sinulla vielä jotain sanottavaa.

      Tämä porukka on ollut sitä mieltä, että pyhäjärvisten verovarojen käyttäminen laittomaan toimintaan on ollut laitonta. Ja nyt sen oikeuskin totesi. Vielä kun löytyy maksajat kaupungin kassaan niin asia on pihvi.

    • ei.asiaa.jatkoon

      Milloin nämä tuomitut myöntävät, että heidän on aika lähteä?

      • Piruvie

        Mihin pöhlö. Senkun alat vetää ittees heitettiin. Sinne joudat saatan pökkelö. Tajua jo viimein tuo päätös. Mitä vielä jaksat.vedä ittes vaikka kiikkuun jos et muuta voi. Onhan sekin joku osoitus. Ehkä mielen osoitus tapahtumasta.


      • Piruvie kirjoitti:

        Mihin pöhlö. Senkun alat vetää ittees heitettiin. Sinne joudat saatan pökkelö. Tajua jo viimein tuo päätös. Mitä vielä jaksat.vedä ittes vaikka kiikkuun jos et muuta voi. Onhan sekin joku osoitus. Ehkä mielen osoitus tapahtumasta.

        "Nyt meni hermot mutta mitä siitä" Koetahan rauhottua.Jatkoa seuraa ja sekin on kestettävä.


    • syylliset

      Käräjillä "tuomitut" ovat menettä-neet kansalaisten kesuudessa uskottavuuden. Näin se menee!!

      • Korpithaaskalla

        Vain sinun. Häistä parka.


    • Hidas.kierto

      Usottako jotta maailma olisi parempi paikka ilman pyhäjärven kepuloita?

      • Outoalempeä

        Istun kivellä ja ihmettelen tätä menoa. Tuli ahaa-elämys, se, se on tuo juttu, ilman kepulointia. Olisi monta miljoonaa enemmän ja firmoja tuottamassa tuohta.


    • rikolliset.pois

      Koko porukalle rapsahti tuomio. Milloin eroavat?

    • seuraava.siirto

      Ovelaa, pirullisen ovelaa. Samasta juttukokonaisuudesta ei voi nostaa uutta syytettä samoille henkilöille.
      Hän, jokaa voitti riita-asian, ei varsinkaan koskaan mistään heitä vastaan voi esittää. Mutta KUNTALAISET kyllä voivat tehdä tutkintapyynnön korvausvatimuksineen ja sen tekevätkin, joten sensaatioimainen saavutus maksamalla amerikkalaisittain osoittautuu ko. skapan voittajan saamaksi alkupalaksi.
      Seuraavaksi kaupunkilaiset peräävät omiaan takaisin ja jos on käytetty kunnan oikeusturvavakuutusta lakipalvelujen ostoon tässä juttukokonaisuudessa, vakuutusyhtiö ryntää paikalle tahallisen virkarikoksen avulla nautittuun turvaan ja vaatii omansa takaisin.

    • heikaitsut

      käräjät käytiin jo. Meidän ei kannata haksahtaa parjoomaan koska voimme olla kohta itse vastaamassa lähimmäisen herjauksesta ja tiedän että isommat herrat neuvoo niin tekemään elämän täytyy nyt jatkua ja antaa poliitikoille rauhan. Kannattaa mennä puhumaan jollekin jos kovin ahdistaa. Annetaan ihmisille heidän tarvitsemansa rauha ja vapaus olla kaupunkilaisia niin kuin he itse haluavat nyt vapautensa käyttää. Ei herjata heitä enää ok. Tietokoneen käytöstä jää jälki ja minä ainakin kannustan historiaa tutkimaan tarvittaessa. Poliitikot me emme hylkää teitä. Jokainen töppää joskus ja vapaus tuli asiaan nyt perjantaina.

      • Ainlaulaentyötästee

        Jälki jää! Heinolan kirjeet puuttuu vielä.....


      • 8907543

        Uhkailetko ?? Katso esim,Kempeleen tai Kittilän sivustoja.Nämä on hyvin laimeita niihin nähden,Julkkishenkilöiden on kestettävä enemmän kuin taviksen,He ovat siitä tietoisia tai ainakin pitäisi;TE poliitikot Pyhäjärvellä OLETTE hylänneet äänestäjät.1 miljoona euroa on mennyt Titan takaaajoonSe on kaupungin varoista poisTärkeämpääkin käyttöä sille olisi ollut,Ja kaikki vain yhden henkilön takiaHänen tahtoonsa taipuu sekä hallitus ja valtuusto!Lueppa vaikka kirjastossa Kaleva 17/3 sivu 14 k1 Te poliitikot OLETTE HYLÄNNEET ÄÄNESTÄJÄT turha on muuta väittää.Miksi muute hallituksen kokouksessa 6/3 oli EI JULKINEN asia?? Eikö kaikki pitäisi olla julkisia?? Liittyi tietojen mukaan tähän oikeudenkäyntiin Kansa pantiin maksumiehesi?!?!Mitä SALATAAN?Kepu pettää aina myös Pyhäjärvellä mutta jatkoa seuraa ,yritä kestää!!!!!!


      • missäluotettavuus
        8907543 kirjoitti:

        Uhkailetko ?? Katso esim,Kempeleen tai Kittilän sivustoja.Nämä on hyvin laimeita niihin nähden,Julkkishenkilöiden on kestettävä enemmän kuin taviksen,He ovat siitä tietoisia tai ainakin pitäisi;TE poliitikot Pyhäjärvellä OLETTE hylänneet äänestäjät.1 miljoona euroa on mennyt Titan takaaajoonSe on kaupungin varoista poisTärkeämpääkin käyttöä sille olisi ollut,Ja kaikki vain yhden henkilön takiaHänen tahtoonsa taipuu sekä hallitus ja valtuusto!Lueppa vaikka kirjastossa Kaleva 17/3 sivu 14 k1 Te poliitikot OLETTE HYLÄNNEET ÄÄNESTÄJÄT turha on muuta väittää.Miksi muute hallituksen kokouksessa 6/3 oli EI JULKINEN asia?? Eikö kaikki pitäisi olla julkisia?? Liittyi tietojen mukaan tähän oikeudenkäyntiin Kansa pantiin maksumiehesi?!?!Mitä SALATAAN?Kepu pettää aina myös Pyhäjärvellä mutta jatkoa seuraa ,yritä kestää!!!!!!

        kun käsitellään kuntalaisia koskevia päätöksiä.

        apulaisoikeuskanslerin mukaan päätökset eivät ole kokonaan salassa pidettäviä.

        Salaamisen syy pitäisi näkyä otsikoissa.

        Täydellinen salaaminen ei ole mahdollista.

        Kuntalaisten on saatava tietää, minkä tyyppisiä asiota käsitellään.
        Mitä mieltä pyhäjärven kaupungin päättäjät ?

        Voiko kuntalainen luottaa viranomaispäätöksiin.? Otetaan selvää.


    • 180oikeudenmukaan

      Mitä herjaamisesta puhut, tuohan on jo herjausta varoittaa herjauksesta..nyt on kyllä lukijan siis sinunkin omassa päässä herja-hälytin jumissa..ootko itse yksi kahdeksikosta? Älä tuu varoittelemaan, puhu asiaa, äläkä silitä isoa kuprua kunnan kassassa sileämmäksi, ei se oikene, jos ei oikaista. Eikö vaan, köyhä kun olen en halua että pienestä tulostani kerätyillä veroilla kustannetaan "armahduksia" isoille rikkaille ylemmyydentuntoisille.

      • Anteeksi peukutin väärin tarkoitus oli peukuttaa ylös


    • Hidas.kierto

      Usottako jotta maailma olisi parempi paikka ilman pyhäjärven kepuloita? Kunnan väkiluku, maaomaisuus, palvelut, kassavarat, henkinen ilmapiirin mädättäminen, samojen tyyppien pitäminen vallassa, tärkeimåien järjestöjen ja yhdistysten miehittäminen ja halvaannuttaminen tahdottuun tilaan...naapurit sotii keksneään vieläkö on jokin heidän hyppysitä irti oleva asia, joka toimii liian sujuvasti kepuloiden näkövinkkelistä,,että oisko pyhäjärvi virkeempi ilman kepukoita?

      • märinää.palstoilla

        Itkuviikot jatkuuuuuuu


      • ööhsetuotaööhtuota

    • velka.velasta

      Kaupunginhallitus;
      Kunnan ja kuntalaisten parhaaksi ???

      kuntalaisen vihainen kysymys, miten on tapahtumat rullanneet ja mistä loppupelissä koostuu moitittavampi tahallinen rikos?
      Vastakkain kaupunginhallituksen luistelu pitkästä viivyttelystä vastuunperäämisessä vai käräjillä tuomion saaneiden teot?

      Teillä hallituksessa on ollut tiedossa pitkään vahingonaiheuttajien motiivi ja teillä on ollut tilaisuus puuttua käräjöintiin virkavelvollisuus asiana MUTTA te ette ole saaneet aikaan muuta kuin lisääntyvää vihaa, kiukkua epäoikeudenmukaisuudestanne ja puolueellisuudestanne: Ette ole missään kohtaan "vapauttamianne" puhtaampia, se että näkee ja tietää todistetusti puolukaverien/kaverien tehneen mittavat vahingot tarkoituksella ja päätätte monessa kokouksessa olla vaatimatta heiltä korvauksia

      ja vatsapainona on luvissa kuntalaisille pitkästi yhtä kurjuutta, meille SYYTTÖMILLE

      Onko se päättäjän moraali tuolipaikka niin rakas, että laitatte paikkakunnan ihmiset monintavoin kiristämään vyötä, että he joutuvat säästöjen ja palvelujen heikennysten kohteeksi , työtä ei ole , mutta teidän aikanne sekä mielenkiintonne on sidottu turvaamaan puoluekaverien /kaverien tahallisen virkarikossarjatekijöiden

      • voi.kauheeta

        Niinkö?


      • sitäodotellessa

        On selvitettävä se "mystinen miljoona". Sitten lienevät "puhtaat jauhot pussissa", kun se asia selviää.


    • velka.velasta

      Karjun alla olevat ovat autiaita.

    • Valtuusto! Nyt teillä on näytön paikka! Vaihdatteko puheenjohtajaa.Jukka on sentään tehnyt virkaRIKOKSEN Voiko häneen enää luottaa,kun ei tiedä milloin tekee seuraavan kuprun,? Ajatelkaa nyt viimein Pyhäjärven mainetta! Kuinka monta kaupunginjohtajaa täytyy panna pihalle,ennenkuin hänen mieleinen sattuu kohdalle?JNaurunalaiseksi pyhäjärvi on tullut kun yhden annetaan rauhassa mesoa mielensä mukaan.

      • syteen.tai.saveen

        Näin on! Nyt on näytön paikka valtuustolla!


      • ghjchchch

        Ei Jukkaa mihinkään kannata vaihtaa. Hommathan toimii nykyään hienosti. Tämä johtuu siitä, että pahimmat itkijät ja länkyttäjät ovat pois kuvioista ja valtuustossa vallitsee hyvä tekemisen meininki. Antaa pudokkipropeleiden rääkyä täällä kurkku suorana, siitähän syntyy vain viihdettä.


      • ghjchchch kirjoitti:

        Ei Jukkaa mihinkään kannata vaihtaa. Hommathan toimii nykyään hienosti. Tämä johtuu siitä, että pahimmat itkijät ja länkyttäjät ovat pois kuvioista ja valtuustossa vallitsee hyvä tekemisen meininki. Antaa pudokkipropeleiden rääkyä täällä kurkku suorana, siitähän syntyy vain viihdettä.

        Kun on päätäjät alistuneet Jukan mahtikäskyn alle niin hyvin menee eräillä.Sille 1,3miljoonalle eurolle mikä paloi verorahoja olisi ollut muutakin käyttöä. Ja mitä ovat kaupunginhallituksen asioiden pimittämiset? Mikä on niin salaista,ettei niitä voi saattaa yleisön tietoon.Lain mukaan ainakin aihe on mainittava pöytäkirjassa Muuten netti Kalevassa oli jälleen juttua Pyhäjärvestä.Eräät muutkin lehdet on kiinnostuneet tästä omalaatuisesta johtamistyylistä.Odotellaan!


      • Asioitaseuraileva
        ghjchchch kirjoitti:

        Ei Jukkaa mihinkään kannata vaihtaa. Hommathan toimii nykyään hienosti. Tämä johtuu siitä, että pahimmat itkijät ja länkyttäjät ovat pois kuvioista ja valtuustossa vallitsee hyvä tekemisen meininki. Antaa pudokkipropeleiden rääkyä täällä kurkku suorana, siitähän syntyy vain viihdettä.

        Käräjäoikeudestaha tuli valtuuston pj:le tuomio virkarikoksesta. Käräjäoikeuden tuomio tiedoksi hallitukselle, joka sitten tuo sen valtuustoon käsiteltäväksi. Eikös se näin kuntademokratia etene?


      • liioittelematta.paras
        Asioitaseuraileva kirjoitti:

        Käräjäoikeudestaha tuli valtuuston pj:le tuomio virkarikoksesta. Käräjäoikeuden tuomio tiedoksi hallitukselle, joka sitten tuo sen valtuustoon käsiteltäväksi. Eikös se näin kuntademokratia etene?

        Ei näytä menevän kaaliin että sakkotuomio ei riitä luottamusmiehen erottamiseen! Ja miksi erotettaisiin, hänhän oli MIES kun otti suurimman vastuun kustannuksista (turhista) ja vielä tuomion päälle. Ja kaikki tämä oikeasti Pyhäjärven Parhaaksi! Tikanmäki jatkaa ehdottomasti valt. puheenjohtajana ja tulee olemaan seuraavien vaalien ylivoimainen äänikuningas!


    • tedraiikas

      Heinäseipäällä harjaisin vitusta kalkkeja pois. Ei voita karjua, mutta ei sitä kaikkea voi aina saada.

    • pieni.muna.iso.ego

      Huomenta, raskas karjujanne tässä moi, äiti kertoi päivän alkuun tärkeimmät paljatukset, koskevat minua, karjunkaipuusta huohottavaa minä itse- tyyppiä.
      Haluan korostaa , en ole mihinkään syyllinen, tämän maksan silti, koska olen myös hieman tyhmä, äiti uskoo jo, että olen viaton kuin vastasyntynyt porsas..heehhe
      Itse asiassa ei minun tapauksessani ole ollut kyse tarpeesta eikä "pakoon juoksemisesta", kas kun olen yhtä pitkä, kuin paksukin, joten minä lyllerrän hiki hatussa "pakoon".
      Kun joskus leuhkin "panomiehen mallin" , äiti käski oikaista tiedot! "Paloruiskuni "on sellainen pikkusikarin kokoinen, äiti mittasi sen viimeksi kun olin 45 vuotinen ja totesi, eipä ole pojastakaan peliväline pidentynyt...! Nyt olen lähempänä 69, huom se on ikä. älkää sotkeko numeroita muuhuun, olen nimittäin pätevä numeroissa.
      No sukukalleus se on pienempikin peli,tietenkin. No, oudolta hokemani suomi24 on normaali-ihmisitä varmaan kuulostanut, en taida muuta innoskasta, sillä minä olen sikojen kanssa kasvanut, ja karjua olen isänäni aina pitänyt. Nyt olen alkanut himoita jopa "isäänikin". Haittaaks se?

      • Nahkatukka69

        Kirjoitti Larne Aiuska. Haittaaks se.


      • Nahkatukka69

        Höpö höpö, se olen minä.
        Minä en ole syyllinen, maksan silti.
        Haittaaks se?


    • äänestystulos

      Kaleva uutisoi tänään:

      Valtuusto päättää, onko valtuuston puheenjohtajalla uskottavuutta jatkaa tehtävässään!!

      Tuhannen taalan kysymys! ja lippuäänestys!!

      • muutamahdollisuuttaeiole

        olisi aika palauttaa uskottavuus kaupunkiin. Valtuusto töihin.

        "Kunnalliset luottamushenkilöt toteuttavat kunnissa kansanvaltaisuuden periaatetta. Päätöksenteko
        kunnissa perustuu kunnan jäsenten tahdonilmaisuun, kunnan jäsenet antavat luottamuksensa
        haluamalleen edustajalle äänestämällä tätä luottamushenkilöksi. Luottamushenkilö on
        tehtäväänsä hoitaessaan poliittisessa vastuussa.
        Luottamushenkilöt voidaan kuitenkin erottaa tai pidättää tehtävistään. Tällainen menettely on
        luotu tilanteita varten, jolloin vaalien jälkeen tulee ilmi sellaisia asioita luottamushenkilöstä,
        että voidaan katsoa, ettei luottamushenkilö enää nauti tarvittavaa luottamusta luottamustoimen
        hoitamiseen. Tällöin äänestäjät eivät voi enää vaikuttaa luottamushenkilön oikeuteen hoitaa
        tehtäviään, vaan vastuu on valtuustolla. "


    • Lavastettukultamuna

      Tämä ei mennyt oikein.

      1. Ex asia oli lavastus. Siitä ei pitäisi tuomita.
      2. Kautsu asian todistaa käytös ja teletiedot.

      Kertokaapa miksi salailu. 1,3m 3v. Gnperi oli jo 2012.

      "Ei ole syyttömiä, on vain väärin kuulusteltuja".

      Joo oon mokaillut mut esim tää ex optio käännettiin päälleni.

      Ei oltu rehellisiä!

      Minut uhrattiin.

      T. Lapinsomal

      Joo vitun kova tuomio. Auto paalukunnos.

    • Kdfkfkfkfkkffker

      Täällä kirjoitettu minuna vuosia. 1.1.2017 - Riston päivään olin kirjoittamatta.

      Ei oltu REHELLISIÄ kirjoitin jo 2015 että totuus voittaa aina.

      Salailu pois, julkinen oikeudenkäynti. Ei salattuja päätösiä. Kansa haluaa tietää.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1575
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1214
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1137
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1046
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      995
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      987
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      902
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      890
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      734
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      680
    Aihe