Ihmettelen kun Sipilä ilmoitti etä hallitus ei puutu näihin eläkkeisiin, vaan se on eduskunnan asia. Mutta aktiivimallin hallitus sai aikaan että siinä kyllä voitiin puuttua työttömien kurjistamiseen.
Kyllä on hallitukselta härskiä touhua, ei edes yhtää osata hävetä tätä tomintaa.
Mutta ei korppi korpin silmää noki sanotaan. Tämä pitää Sipilä kohdalla 100%:ti paikaansa
Kyllä on hallitukselta härskiä touhua, ei edes yhtää osata hävetä tätä tomintaa.
Mutta ei korppi korpin silmää noki sanotaan. Tämä pitää Sipilä kohdalla 100%:ti paikaansa
Vastaukset 13
Vanhimmat
Vastuun ottaja luisti heti ,kun asiaa käsitelLääN.
Mikä ihmeen työläisiä sortava puolue on ylipäänsä tehnyt sopeutumiseläkemallin?
Se sylkee suoraan päin tavallisen ihmisen kasvoja!
Se on jonkun Paasion vika, että herrat saa eläkettä ja köyhät köyhtyy.
Paasio on ahne porvari, kun päätti siitä 1967.
Niinistö sentään sai aikaan sen ettei uudet kansanedustajat saa sitä.
Sipilällä on maaninen himo rahaan?? Aika sairas uskonto, seuraavana päivänä saa synnit anteeksi vaikka olisi tehnyt esimerkiksi murhan??Piipilä ei välitä suomen kansalaisista MITÄÄN; VAAN HALVEKSII HEITÄ JA ON ALISTAMASSA HEITÄ?? Nauttii sairaasti siitä??
Samaan aikaan kun pienituloisten pieniä eläkkeitä leikataan, "kansan edustajat" ovat säätäneet itselleen mahtavat eläke-edut.
Vuosi 2011 on kansanedustajien "sopeutumisen" aika raja. Jos ovat alkaneet edustamaan kansaa ennen vuotta 2011, saavat ennen 65-vuotispäiväänsä sopeutumiseläkettä tai määräaikaista sopeutumisrahaa. Jos työmarkkinoilla ei työllistytä.
Työeläkkeen nostaminen ei vaikuta sopeutumiseläkkeen saamiseen. Iltalehti kertoi 16.7.2017 Eduskunnan 19 vuotta sitten vapaaehtoisesti jättäneestä Anssi Rauramosta, joka nosti eduskunnasta pudonneille kansanedustajille tarkoitettua sopeutumiseläkettä vuoden ajan, koska lain mukaan hänellä on siihen oikeus.
Rauramo toimi kansanedustajana 1987-1998 ja siirtyi Helsingin kaupungin liikuntajohtajaksi ja myöhemmin liikuntatoimenjohtajaksi. Hän jäi eläkkeelle 64-vuotiaana joten hän nosti vuoden verran kansanedustajien sopeutumiseläkettä. Lue netistä iltalehden artikkeli "Kansanedustajien sopeutumiseläke on maailman paras työttömyysturva - eläkkeen piirissä 146 nykyistä ja entistä kansanedustajaa".
Niille kansanedustajille joiden "edustaminen" on alkanut vuoden 2011 jälkeen, ei makseta sopeutumiseläkettä vaan sopeutumisrahaa. Sopeutumisrahan maksamiseen vaikuttavat saajan ansio- ja pääomatulot. Kokopäivätyöhön siirtymisestä on ilmoitettava, jotta sopeutumisrahan maksaminen keskeytetään.
Kun kansanedustajilla on "pestinsä" jälkeen sopeutumiseläke (kuten 146 kansanedustajalla on vielä nykyään) tai sopeutumisraha, jotta paluu edustajatehtävän jälkeiseen elämään sopeutuisi helpommin, niin eikö myös kaikille muille työttömiksi jääneille pitäisi olla Keva:n sopeutumisraha 1-3 vuoden ajan. Tasa-arvon vuoksi.
Uusi sopeutumisraha on käytännössä "kansanedustajien eläkeputki", joka poistettiin muilta kuin kansanedustajilta itseltään: jos kansanedustaja on sopeutumisrahan päättyessä täyttänyt 59 vuotta, sopeutumisrahaa voidaan maksaa 65 vuoden ikään asti.
Kun 146 entistä kansanedustajaa nauttii 65-vuotiaaksi kohtuuttoman suuresta vanhan mallin mukaisesta sopeutumiseläkkeestä ja uudet (2011 jälkeen valitut) sopeutumisrahasta, se ei ole tasa-arvoista. Sopeutumiseläkkeet ja palkkatulot voivat olla kuukaudessa noin 4000 euroa. Sopeutumiseläke ja vanhuuseläke yhteensä voi olla jopa 6000 euroa. Sopeutumisraha on noin 1750 euroa kuukaudessa ja sitä maksetaan enintään kolme vuotta.
Kevan tulkinnan mukaan sopeuttamisrahan tai sopeuttamiseläkeen suuruus ei ole julkinen tieto. Jos äänestäjillä olisi tietoa maksettujen sopettamiseläkkeen ja -rahan euromääristä, he voisivat päätellä miten eduskunnassa on omia eläkeasioita hoideltu verrattuna edustamansa kansan eläkkeisin.
Eipä tietenkään .Tämmöttis ihmisiä jokka ei kelpaa enää töhin eikä ole juu enää minkää tekijöiks roikotetaan työttömyyskortistoissa .Ei ole vasta ku 9 vuosi meneillä. Ei meitiä eläkkeelle päästetä .Varmaa viel surava 9 vuotta roikotaavat. Mut omat porukat hoidetaan eläkkeelle ennätysajassa nopeemmin kerrytetään eläke täytee yhellekää työläiselle on edes mahollista.
Miksi demarit loivat sopeutumiseläkkeen ja nyt haukkuvat sitä?
Onko huono muisti vai tulivatko katumapäälle?
Miksi on noin vaikea homma poistaa sopeuttamiseläke. Tämä on räikeä eriarvoistusta. Hallitus ja eduskunnan on poistettava sopeuttamiseläke koska sitä käytetään väärin. Miksi väärin käytös sallitaan?. Sehän on petos joten lakia on rikottu.
Lestadiolainen lestu ei tee mitään oikein ,EI AJATTELE TAI AUTA KÖYHIÄ?? Viha kumpuaa lapsuudesta, mitä silloin on tapahtunut??Eikö riitä että poikasi teki itsarin??Olet sairas yksilö
Herätys hallitus! Miksi on olemassa sellainen vielä tänä päivänä kuin sopeuttamiseläke. Joka on kaikkea muuta kuin järkevä pitää olemassa. Kaikki tietävät mikä on väärin . Silmienne edessä on sellainen SOPETTAMISELÄKE. On aika pistää silppuriin koko jonnin joutava ilmaisrahan jako. Kyllä hallitus voi tehdä jos vain on kanttia tehdä oikein. POIS SOPEUTTAMISELÄKE.
Jos näet aktiivi mallin miksi et näe sopeuttamiseläkettä. Rikkaita suosiva väärin on koko sopeuttamiseläke. Lakkauta mokoma molemmat . Mahtaako kantti kestää???????????????.
Kyllä on koskettava sopeuttamiseläkkeseen sillä se kuuluu heidän toimivaltaansa. Joten oleppa hyvä ja tartu töihin sillä se kuuluu hallitukselle. Ei ole mitään syytä pitää sopettamiseläkkeitä enään. Sitä käytetään niin paljon väärin että poistaa pitää heti. Miksi on joillekkin tarjolla ilmaisrahaa työn oheella?.
Työttömäksi jäin 59 vuotiaana, työuraa takana melkein 40 vuotta, työkkärin virkailija määräsi siivoojan kurssille ja sanoi että sullahan on työuraa melkein 10 vuotta jäljellä, että kannattaa vielä töitä tehdä. Miksi työtöntä kansanedustajaa ei laiteta työvoimapoliittisiin koulutuksiin ?
Myötähäpen tunne kun Veitola ja sipilä? Ai mut kuulema vaalit lähestyy jotkut kepupellejen maakuntavaalit? Ja seuraavaksi tulee piirikunnanvaalit ja kylävaalit ja samat pelle joka paikassa ja kas Suomen velka se kasvaa mutta eipä ihme kun samat tollot ovat päättämässä.
" Meppien avokätinen lisäeläkerahasto on satoja miljoonia euroja pakkasella. Veronmaksajat voivat joutua kuittaamaan jättilaskun.
Europarlamentaarikkojen lisäeläkejärjestelmä on joutunut pahoihin talousongelmiin ja veronmaksajia uhkaa sen pelastamisesta syntyvä valtava lisälasku.
Lista lisäeläkkeen saajista on salainen, mutta Ilta-Sanomien selvityksen mukaan useat entiset ja nykyiset suomalaiset mepit saavat tai ovat saamassa myöhemmin anteliasta lisäeläkettä, joka maksetaan varsinaisen meppieläkkeen päälle.
Enimmillään pelkkää lisäeläkettä on mahdollista saada yli 6 000 euroa kuussa.
Euroopan parlamentista kerrotaan Ilta-Sanomille, että Luxemburgissa toimivan lisäeläkerahaston aktuaarinen vaje oli 326 miljoonaa euroa vuoden 2016 lopussa. Sen verran varoja puuttuu rahastolta, kun otetaan huomioon sen kaikki tulevat sitoumukset. Parlamentin arvion mukaan rahasto joutuu selvitystilaan vuosien 2024–2026 sisällä.
Meppien eläkerahaston pahoista ongelmista viime kuussa kertoneen saksalaisen Bild-lehden mukaan vaikuttaa siltä, että rahaston pahan vajeen aiheuttama jättilasku olisi kaatumassa Euroopan parlamentin, eli EU-maiden veronmaksajien syliin. Bildin mukaan rahaston piirissä on yli 700 edunsaajaa.
Vuonna 2009 Euroopan parlamentin puhemiehistö linjasi, että parlamentilla on laillinen vastuu taata lisäeläkejärjestelmään kuuluvien oikeudet rahaston varojen loppumisen jälkeen.
Parlamentista kerrotaan Ilta-Sanomille, että sen hallinnossa tarkastellaan lisätoimia ja niihin liittyviä juridisia kysymyksiä rahaongelman ratkaisemiseksi.
Mukaan lisäeläkkeen piiriin ovat päässeet ne mepit, jotka ovat maksaneet lisäeläkemaksua rahastoon. Vaalien 2009 jälkeen rahasto suljettiin uusilta mepeiltä ja lisäeläkemaksut loppuivat myös siihen aiemmin kuuluneilta mepeiltä, jotka siirtyivät uuteen palkkausjärjestelmään.
Lisäeläkejärjestely on ollut edullinen mepeille, koska he ovat vastanneet kolmasosan maksusta ja parlamentti on maksanut heidän puolestaan kaksi kolmasosaa. Mepin lisäeläkemaksu oli vuonna 2009 reilut tuhat euroa kuussa ja parlamentti maksoi maksua heidän puolestaan reilut kaksi tuhatta euroa.
Kaikki mepit eivät maksaneet edes kolmasosaa omasta pussistaan, vaan vuoteen 2008 saakka joidenkin oma maksuosuus meni heidän kulukorvauksistaan, jonka oikea käyttötarkoitus olisi parlamentaarikon toimen hoitamiseen liittyvät kulut, kuten toimistovuokrat sekä puhelin- ja postikulut.
Viiden vuoden lisäeläkemaksujen maksaminen tuo loppuiäksi 63 vuotta täyttäneelle mepille reilun 1 500 euron lisäeläkkeen kuussa.
Maksimilisäeläke on vajaat 6 300 euroa ja se on voinut kertyä 20 vuoden maksamisella.
Ex-mepit Riitta Myller (sd) ja Esko Seppänen (vas) kertoivat maksaneensa lisäeläkemaksua 10 vuotta, mikä tuo reilun 3 000 euron lisäeläkkeen muiden eläkkeiden päälle.
Pitkäaikaiset keskustan mepit Anneli Jäätteenmäki ja Paavo Väyrynen puolestaan kertoivat Ilta-Sanomille, että he ovat maksaneet lisäeläkemaksua, mutteivät muista kuinka kauan.
Lisäeläkkeet maksetaan meppien tavallisten eläkkeiden päälle. Toiminta euroedustajana toi ennen vuotta 2009 toi vastaavan eläkejärjestelyn kuin kansanedustajilla. Silloin kymmenessä vuodessa kertyi noin 2 000 euron kuukausieläke. Vuoden 2009 jälkeen meppien eläkkeet ovat olleet Euroopan parlamentin vastuulla ja eläkettä on kertynyt 3,5 prosenttia jokaisen täyden parlamenttivuoden palkasta.
Kansanedustajien palkkiotietojen ja meppien palkkatietojen pohjalta arvioituna suomalainen europarlamentaarikko, joka olisi ollut meppinä kausina 1999–2004, 2004–2009 ja 2009–2014 saisi niistä yhteensä yli 3 000 euron kuukausieläkkeen, josta osa maksettaisiin Suomen eläkejärjestelmästä ja osa EU:n talousarviosta. Jos hän olisi maksanut yhden kauden ajan lisäeläkemaksuja, nousisi hänen mepin toimista saamansa eläkepottinsa yli 4 500 euroon ja kahden kauden maksuilla yli 6 000 euroon.
Eläketurvakeskus kertoi keväällä 2017, että suomalaisten keskieläke on 1 632 euroa."