Luin asiaa terveellisestä aamupalasta,

siinä kerrottiin kuinka tärkeää on nauttia ravitseva aamupala. Ensin kuitenkin lasi vettä, että janoinset solut saavat sitä, mitä ne kuitenkin eniten kaipaavat!
Sitten aamupala, jossa proteinia, siis kanamuna, piimä, maustamaton jogurtti, rahka ja marjat nämä hyviä. Myös kaurapuuro ja marjat, ruisviipale, jossa juustoa, tomaattia ja kurkkua.
Näistä on hyvä valita, kaikkea ei tietenkään voi yhdellä aamupalalla ottaa.
Näitä kun syö, verensokeri on pitkään tasainen, 3-4 tunnin välein pieniä aterioita niin hyvä on!

Itselläni on aika paljon ollut näitä aamuisin ja todennut ne kyllä ihan hyviksi.
Syömme kyllä myös esim.perunaa, sitä moni luulee epäterveelliseksi, mutta sen kanssa kun syö kalaa, on se ihan terveellinen ja kunnon salaatti tietenkin ensin!
Hyvää ruokahalua kaikille terveellisestä ruuasta nauttiville!
11155
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Ei tiedettykään...

1Äänestä

Luin saman ja päätin kohentaa aamupalaani

Äänestä

Lautasellinen kaurapuuroa Becel-kasvirasvan ja ruisleipien kanssa lisukkeineen heti aamulla, antaa puolijoutilaalle eläkeäijän rontille vahvan energiarosauksen.
Mun oli palkko luopua sokereista, ylisyönnistä ja oluestakin loppuikäisen nilkan työtapaturmavamman takia.
Se sanoo: kiitos mieluummin 65 kg kuin 75 kilova. Aamu nälkä piti opetella, lopettaa energiatankkaus jo klo 18 tietämillä.

1Äänestä
  • Kyllä jompikumpi riittää hiilihydraatiksi vanhalle, puuro TAI leivät. Jotain maitotuotetta ja tuoretta vihannesta lisäksi, ehkä kananmuna .

    1Äänestä

Lasillinen ennen kaikkea. Kattilakin toimii. Epäterveeliisempää on naukkailla joka palan päälle.

1Äänestä

ent.happohannu kirjoitti, että nillkka tykkää enemmän 65, kuin 75 kiloista.
Sama minullakin, polveni on tyytyväinen 57 kilooni, haluaa melkein juosta!
Puuro hyvää aamuisin runsailla marjoilla höystettynä! Nam!
Klo. kuuden jälkeen ei kuin vettä vaan.

1Äänestä

Täysin vääräoppinen startti!
Mukillinen sokeritonta kahvia, lasillinen rasvatonta maitoa ja yksi kanelikorppu.
Salille evääksi 0,5l maitoon tehtyä, protskujauheella terästettyä kaakaota.

Äänestä

Nyt tutkijat miettivät, mistä syöpä johtuu? Eräs teoreema olisi nyt, että vatsan bakteerikannalla olisi suuri merkitys!
Myös pitäisi oppia syömään useimmin ja pienempiä annoksia, sillä jos on oikein nälkäinen, syö kerralla liikaa ja se taas aiheuttaa vatsalaukun venymisen. Pikkuhiljaa ei huomaakaan, vaan vatsalaukku suurenee aina lisää!
Hyvin pian vatsa myös tottuu pieniinkin annoksiin ja pienenee, onneksi!

1Äänestä
  • Olen kokenut nykyisin tuon oikeaksi.
    Voin syödä aamulla ravintorikkaan aamiaisen nykyisin.

    Pullan ja kaiken sokerin olen unohtanut, niistä seuraa ummetusta ja lihomista.

    1Äänestä

  • Ateriarytmiä muuttamatta pienensimme ruokalautasen koon D20cm > D15cm:iin.
    Annoskoko pieneni huomaamatta samassa suhteessa.
    Vuosikaudet on painoni laskenut 1kg/vuosi vauhtia.

    Äänestä

Tomaatit ja kaikki tuoreet vihannekset ovat liian kallita ainakin tähän vuodenaikaan.
Pitääkö odottaa edes huhtikuulle, ennenkuin ostaa, pääsiäisen yli ne pitävät hinnat vielä ainkin korkealla, kun pääsiäisenä jokainen haluaisi näyttävän pöydän.
Mikä muuten tomaateissa on vikana, kun ovt sisältä osittain vihreänkeltaisia, eikä edes hyvän makuisia!?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


keittäjätär kirjoitti:

siinä kerrottiin kuinka tärkeää on nauttia ravitseva aamupala. Ensin kuitenkin lasi vettä, että janoinset solut saavat sitä, mitä ne kuitenkin eniten kaipaavat!
Sitten aamupala, jossa proteinia, siis kanamuna, piimä, maustamaton jogurtti, rahka ja marjat nämä hyviä. Myös kaurapuuro ja marjat, ruisviipale, jossa juustoa, tomaattia ja kurkkua.
Näistä on hyvä valita, kaikkea ei tietenkään voi yhdellä aamupalalla ottaa.
Näitä kun syö, verensokeri on pitkään tasainen, 3-4 tunnin välein pieniä aterioita niin hyvä on!

Itselläni on aika paljon ollut näitä aamuisin ja todennut ne kyllä ihan hyviksi.
Syömme kyllä myös esim.perunaa, sitä moni luulee epäterveelliseksi, mutta sen kanssa kun syö kalaa, on se ihan terveellinen ja kunnon salaatti tietenkin ensin!
Hyvää ruokahalua kaikille terveellisestä ruuasta nauttiville!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu