Nyky puhelimessa on navigaattori

gemssä

..ollu jo aika kauankin, erikseen on aika turha edes ostaa navigaattoria.

Voi olla fiksumpaa ostaa vaikka käytetty muutama vuoden ikäinen puhelin tai tabletti ihan vaan navigaattoriksi ja laturinjohto autoon sopiva ja teline. Tabletti on siitä paras että saa todella suuren ruudun, mistä jo oikeasti alkaa saada selvääkin myös kirjoittaminen on helpompaa. 7" näyttö on jo kohtuullisen iso mutta vasta pienimpiä kun puhutaan tableteista.

Teline on vähän hankala juttu autoon mutta niistäkin voidaan keskustella että mikä on hyvä teline ja niiden kiinnitykset, isoa tablettiahan ei voi enää laittaa keskelle tuulilasia, joka muutenkin huono koska olisi kiva ylettyä myös käyttämään talbettia niin kuin myös navigaattoriakin!

Vinkkinä kirjoittamiseen niin taas puhelin saa pisteitä, ei tarvitse kirjoittaa kun voit puheella sanoa osoitteen, toimii aivan loistavasti. Kuinkas monessa edullisessa navigaattorissa voit puheella kertoa osoitteen laitteelle.

Itse käytän älypuhelinta ja tablettia navigointiin ja niissä ihan googlemapsi.
Osoitteen saa syötettyä ihan puheella ja moni muukin paikka löytyy samallalailla, ei tarvitse tietää edes osoitetta kun on google ja googlemaps, kerro vaan vaikka länsisatama niin saat ajo-ohjeet.
Helpommaksi navikointi ei juuri enää voine mennä.

2

378

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • wazella-mennään

      Näinhän se menee. TomTom ilmoitti lopettavansa vanhojen mallien tukemisen. Ei haittaa yhtään, koska olen itse lopettanut sen tukemisen jo monta vuotta aikaisemmin. TomTomia jos tulee ikävä, niin sen voi ladata kännykkään. Itse käytän kuitenkin muita ohjelmia, yleensä se on ilmainen Waze, koska ajan paljon kehä-kolmosen sisäpuolella, jossa Waze on paras ohjelma ruuhkien välttämiseen. Jos tarvitsee vain löytää perille, niin silloin ohjelmaksi kelpaa vaikka Google Maps, Here tai Maps.me.

    • 50v.ajoa.kolhimatta

      "Teline on vähän hankala juttu autoon........."

      Meillä on ollut jo hyvin kauan sellainen teline , että, on pari pientä mustekalaa, siis kuminauhaa joiden päissä metallikoukut. Toinen pää on tuulilasin etumaisissa ilmastointiaukoissa ja toinen pää on puhelimen koteloon tehdyissä rei'issä. Puhelin/tabletti siis lepää koelautaa vasten, sopivalla korkeudella.

      joo, heiluu ja lentää kolarissa ja on vaarallinen, yhtä vaarallisia on käsittääkseni kaikki kiinnitykset, kaikki irtoaa.
      turvallisuutta ajatellen puhenimen oikea paika on varmasti kiinni pysyvässä keskikotelossa, tai jos sitä ei ole, niin hansikaslokerossa, jotta löytää sen mahdollisen ympäriajon jälkeen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      59
      1521
    2. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      26
      1154
    3. 82
      1002
    4. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      41
      823
    5. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      65
      816
    6. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      92
      764
    7. Humalassa autolla ajo.

      Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.
      Suomussalmi
      13
      720
    8. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      131
      705
    9. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      705
    10. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      115
      676
    11. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      615
    12. Jäljitelmä Birginit

      Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �
      Kotimaiset julkkisjuorut
      142
      605
    13. Hurja pako Kuhmossa

      19 vuotias kaahasi humalassa jalkakäytävälle tänään. Kuka mitä häh.
      Kuhmo
      4
      602
    14. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      43
      591
    15. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      570
    16. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      546
    17. Hyvää yötä hurmuri

      Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä
      Ikävä
      24
      523
    18. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      41
      518
    19. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      71
      503
    20. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      17
      477
    Aihe