https://yle.fi/uutiset/3-10120009
Ihan järkyttävää barbaarista touhua sata vuotta sitten. Onneksi Suomalaiset sivistyivät ja rauhottuivat ja lopettivat keskinäiset kahinansa. Suomalaiset ovatkin olleet hyvin yhtenäistä kansaa pitkään. Vasta nyt, kun islam ja turvapaikanhakijat tulivat joukolla Suomeen, alkoi kansan yhtenäisyys rakoilla, kun kansaa alettiin kategorioimaan sen mukaan, mikä on mielipide islamista ja muslimeista sekä muuten afrikkalaisista tulijoista. Nyt suomalaiset ovat karkeasti jakautuneet EU-myönteisiin, EU-vastustajiin, suvakkeihin, vasemmistoradikaaleihin, isänmaallisiin ja nukkujiin. Keskinäinen sanailu ja yksittäiset fyysiset kontaktikin on jo arkipäivää eri ryhmien välillä. Myös valheellinen politisoitu mediatoiminta sekä muuten valheiden levittäminen on osa tätä päivää. Suvakkipiireissä on jopa yllytetty valheellisten juttujen julkaisuun, ja onhan valtamedian edustajia jäänyt kiinnikin valheuutisten levittämisestä, vaikka eräät yrittivät toimia anonyymisti. Nyt kun islamisaatio on toteutumassa, niin voimme vain odottaa, milloin Hennalaa vastaava toiminta alkaa. Ja muslimithan eivät tee eroa suvakin ja rasistin välille. Molemmat on tasa-arvoisia päänirroitusrituaalissa.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Suomalaisuus ja suomalaiset kulkevat kohti kuolemaa..
Punainen terrori ohitettiin tuossakin jutussa täydellisesti