S. Niinistä ja Sipilä jäävät historiaan.

Heidän aikanaan Suomi valittiin maailman onnellisimpien ihmisten valtioksi ENSIMMÄISTÄ kertaa Suomen historiassa.

Pohjat on tehty pitkän ajan mutta Salen jämäkkä toiminta pressana ja oikeudenmukaiduusen
vaalijana ja Sipilä hallituksen toiminta 10 vuoden holtittomien halitusten jälkeen epätoivoon ja apatiaan joutunut kansa sai uutta toivoa kun hallitus väänsti talouden kurssit nousuun ja työllisyys kasvaa ja monille on on taas parempi toimeentulo ja suunta ylöspäin.

Jatkakaa Sauli ja Juha samalla jämäkällä linjalla. Nyt kun vähitellen tulee vaurautta sillä pitää pitää huolta heikoimmista.
21313
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Onhan kieltämättä hieno saavutus, että vihervasemmiston ja kataisen stubin hallitusten hörhöilyjen jälkeen Suomi on saatu kävelemään lopultakin pystyasennossa.

Äänestä
  • Nykyhallituksen aikaansaannokset on sen verran suuria, etä niitä ihmetellään jopa vahvoilla lestaseuduila, siellä Oulun kupeessa.
    Hallituksen suurimpia saavutuksia on mm. eriarvoisuuden kasvaminen, leipäjonojen kasvu, kepukullien rikastuminen ja pysähtyneisyyden lisäys, kansamme keskuudessa. No hallituspolitiikan tuos näkyy parhaiten kepukannatuksessa. Hyvä kepu, lehmänpaskasta nousit, sinne tiesi takaisin vie.

    Äänestä

  • AlmaTakatussu kirjoitti:

    Nykyhallituksen aikaansaannokset on sen verran suuria, etä niitä ihmetellään jopa vahvoilla lestaseuduila, siellä Oulun kupeessa.
    Hallituksen suurimpia saavutuksia on mm. eriarvoisuuden kasvaminen, leipäjonojen kasvu, kepukullien rikastuminen ja pysähtyneisyyden lisäys, kansamme keskuudessa. No hallituspolitiikan tuos näkyy parhaiten kepukannatuksessa. Hyvä kepu, lehmänpaskasta nousit, sinne tiesi takaisin vie.

    Miksi Hesingissä leipäjono kasvaa? Eihän niitä muualla suomessa tarvita. Johtuuko se siitä apatiasta kun muualla suomessa menee hyvin ja siellä Hesassa käytetään rahat huumeisiin, eikä rahat riitä ruokaan.

    Joko Alma "harvakarva" Takatussu on käynyt aamulypsyllä siellä matalassa navetassa?

    Äänestä

  • Loistavaa.keskusta kirjoitti:

    "Miksi Hesingissä leipäjono kasvaa?".

    Syy on sama kuin muuallakin Suomessa: Sipilän hallituksen politiikka. Syy ja sen seuraukset on kerrottu mediassa jo monta kertaa, ja siksi sinunkin pitäisi seurata mediaa ahkerammin. Lue ja kuule enemmän, niin tiedät enemmän.

    Äänestä

  • Heikko.hallitus kirjoitti:

    "Miksi Hesingissä leipäjono kasvaa?".

    Syy on sama kuin muuallakin Suomessa: Sipilän hallituksen politiikka. Syy ja sen seuraukset on kerrottu mediassa jo monta kertaa, ja siksi sinunkin pitäisi seurata mediaa ahkerammin. Lue ja kuule enemmän, niin tiedät enemmän.

    Missä mediassa on kerrottu, että nyt menee huonosti?

    Äänestä

  • Loistavaa.keskusta kirjoitti:

    Miksi Hesingissä leipäjono kasvaa? Eihän niitä muualla suomessa tarvita. Johtuuko se siitä apatiasta kun muualla suomessa menee hyvin ja siellä Hesassa käytetään rahat huumeisiin, eikä rahat riitä ruokaan.

    Joko Alma "harvakarva" Takatussu on käynyt aamulypsyllä siellä matalassa navetassa?

    Ne leipäjonot kasvavat siellä Helsingissä siksi, että se on niin helvetin kallis paikka ihmisen elää. Kiitos Kokoomuksen keinotekoiselle metropoli-politiikalle. Asuntojen hinnat ja vuokrataso ovat kaksin- ja jopa kolminkertainen esim. Keski- ja Pohjois-Suomeen verrattuna. Jos esim. Pohjanmaalta saa tuollaisen 130 m2:sen omakotitalon iästä riippuen 150 000 -250 000 €:lla, niin pääkaupunkiseudulla vastaavasta joudut pulittamaan 300 000 - 500 000 €. Miettikääpä, mikä sitä asumiskustannusta nostattaa? Ja miksi Heikki Hurstilla tulee tippa linssiin? Miksi kotitaloudet ovat vaarassa ylivelkaantua? Kannattaako äänestää Kokoomusta? Se tekee tätä vain luodakseen epätervettä bisnestä ja pönkittääkseen omaa asemaa, koska muualla Suomessa Kokoomuksen kannatus ei ole kaksista.

    Työnantajilla olisi tässä paikka paljon vartijana, jos siirtäisivät toimiaan Kehä III:sen ulkopuolelle ja mielellään reilusti. Toimitiloja ja asuntoja on ympäri maata vapaana, joten ei pitäisi olla ongelmaa. Saataisiin Suomesta ihmisille tasa-arvoisempi ja elinkustannuksiltaan parempi paikka olla ja elää.

    Äänestä

Olen huomannut myös että onnellisuus on lisääntynyt kepun aikana Yhä useammalla suomalaisella silmät seisoo päässä ja ihmeellinen hymy huulilla kävelee vastaa Tämä taitaa olla kepun suurin saavutus tällä hallituskaudella

Äänestä
  • No jo tuolla 1960-luvulla muutamissa Suomen kunnissa kepulaisuus oli luonut onnellisuutta. Siellä vastaan tuli näitä kavereita, joilla silmät seiso, suu oli auki ja kun sanoi heille päivää, niin kysyvät " mitä". Ja olen pannut merkille, että yhdennäköisyys kylissä ja tuo hymyilevä olemus lisääntyy ja enevässä määrin heitä tulee vastaan.
    Rauno työkaveri on hyvin kriittinen ja sanoi kerran, että se tuo maalaisihmsiten onnelliuus johtuu siitä, että ne ei tajua mitään ?

    Äänestä

Historiaan jää, se on varmaa.

Tämä nenäkarva-Soinin ministerieläkkeen ja palkkioviran takaava sinipiikapuolue on vakuutuskuorilla veronmaksua välttelevän Lestakyrvän ainutkertainen parlamenttarismia sekä varsinkin äänestäjiä halveeraava performanssikokeilu Suomen poliittisessa historiassa.

Tämä lestakeskustalaisille "onnellinen lopputulos" kaksipuoluehallituksineen saattaa olla hyvinkin pitkälti suunniteltu jo hallitusta perustettaessa alunperinkin.

Äänestä
  • Suomessa, kuten joissakin eurooppalaisissa sivistysmaissa on siirrytty oikeistolaiseen hallitukseen joka on hyvä.
    Ehkä joskus tulevaisuudessa voi tulla vasemmistolainen hallitus, mutta ei siitä ole pelkoa pitkään aikaan.
    Sellaisen hallituksen toimista ei tule mitään missä on oikeisto ja vasemmisto, se on nähty.

    Äänestä

  • Pol.tutkija kirjoitti:

    Suomessa, kuten joissakin eurooppalaisissa sivistysmaissa on siirrytty oikeistolaiseen hallitukseen joka on hyvä.
    Ehkä joskus tulevaisuudessa voi tulla vasemmistolainen hallitus, mutta ei siitä ole pelkoa pitkään aikaan.
    Sellaisen hallituksen toimista ei tule mitään missä on oikeisto ja vasemmisto, se on nähty.

    Sinulta hyvää kommenttia, itsekkin olen tullut sellaisiin aatoksiin. Että kun valitaan uusia kansanedustajia, heidän pitäisi olla sellaisia että heidän oma talous on kunnossa. Ennen kuin heidät päästetään hoitamaan suomen valtiontaloutta.

    Tuolla tarkoitan sitä että hänellä täytyy olla jo omistusasunto, ei siin vuokralainen. Sillä tuntuu hirveältä kun lähes puolet suomalaisista asuu vuokralla. Vaikka ovat 20-30 vuotta töitä tehneet, silloin heidän taloudenpito on täysin retuperällä, heitä ei saa päästää päättämään koko kansan taloudesta.

    Oman asunnon säästäminen, vallankin nyt kun korkotaso on matala, on yllättävän helpoa. Kun tuohon koron maksuun saa vero helpotuksia, ja erittäin pitkät takaisin maksuajat. Onkin sanottu että pelkällä vuokran määrällä, hoitaa oman osakkeen maksuun parissakymmenessä vuodessa. Joten kannattaako silloin enää vuokralla kituuttaa, kun kyse on terveistä ihmisistä.
    Sairaat ja vammaiset on erikseen, ne hoitaa yhteiskunta..

    Äänestä

  • KaupKesk___ kirjoitti:

    "hänellä täytyy olla jo omistusasunto, ei siin vuokralainen. Sillä tuntuu hirveältä kun lähes puolet suomalaisista asuu vuokralla. Vaikka ovat 20-30 vuotta töitä tehneet, silloin heidän taloudenpito on täysin retuperällä, heitä ei saa päästää päättämään koko kansan taloudesta".

    Siinä tuli palstapölhöltä melkoista "faktaa ja tietämystä" :D :D

    Mihin faktaan perustat väitteesi, että ihmisen taloudenpito on täysin retuperällä jos hän asuu vuokralla?

    Äänestä

  • SepäSiitäNytSaunaan kirjoitti:

    Tuolla ylempänä jo kirjoitin että jos 20-30 vuotta töitä tehneet terveet ihmiset asuu vielä vuokralla, niin jossain mättää ja pahasti. On vietetty jatkuvasti rajuja ravintola iltoja ja muutenkin eletty tuhlaavaisesti. Sellaisista henkilöistä ei ole ainakaan valtakunnan asioiden hoitajiksi. Sillä säästäväisyys on A ja O niin kotona, kuin eduskunnassakin.

    Ainakin suuremmissa kaupungeissa asuntojen hinnat nousevat vuosittain kovasti. Niistä saa siis hyvää tuottoa kun olet ostanut asunnon vaikka 150,000 niin nyt kymmenen vuoden päästä saat siitä 250,000. Mielestäni aivan kannattavaa nousua kymppitonni per, vuosi.

    Selvennykseksi sanon että nuoret ja opiskeliat, alle 10 vuotta töitä tehnee, asuu ilmanmuuta vuokralla ja maksavat opiskelu velkojaan. Mutta kauemmin töissä käyneet, ja vallankin avioparit jotka molemmat ovat töissä. Teille on kohtalaisen helppoa maksaa asuntolainat pois, nyky koroilla. On tyhmää jos tuota noin matalaa korkoa, ei käytä hyväksi.

    Mitä luulet saavasi esim. Helsingistä 150 000 €:lla? Keittokomeron. Kiitos kokkareiden metropolipolitiikan.

    Äänestä

  • KaupKesk___ kirjoitti:

    Tuolla ylempänä jo kirjoitin että jos 20-30 vuotta töitä tehneet terveet ihmiset asuu vielä vuokralla, niin jossain mättää ja pahasti. On vietetty jatkuvasti rajuja ravintola iltoja ja muutenkin eletty tuhlaavaisesti. Sellaisista henkilöistä ei ole ainakaan valtakunnan asioiden hoitajiksi. Sillä säästäväisyys on A ja O niin kotona, kuin eduskunnassakin.

    Ainakin suuremmissa kaupungeissa asuntojen hinnat nousevat vuosittain kovasti. Niistä saa siis hyvää tuottoa kun olet ostanut asunnon vaikka 150,000 niin nyt kymmenen vuoden päästä saat siitä 250,000. Mielestäni aivan kannattavaa nousua kymppitonni per, vuosi.

    Selvennykseksi sanon että nuoret ja opiskeliat, alle 10 vuotta töitä tehnee, asuu ilmanmuuta vuokralla ja maksavat opiskelu velkojaan. Mutta kauemmin töissä käyneet, ja vallankin avioparit jotka molemmat ovat töissä. Teille on kohtalaisen helppoa maksaa asuntolainat pois, nyky koroilla. On tyhmää jos tuota noin matalaa korkoa, ei käytä hyväksi.

    Et taida elää reaalimaailmassa ja -ajassa, sillä kovin on "yksisilmäistä" tuo sinun juttusi.

    Paljon on ihmisiä, jotka eivät halua ostaa / säästää omaa asuntoa vaikka siihen olisi varaa. He mieluummin maksavat vuokraa ja silti heillä on rahaa muuhunkin, kuten esim. ravintolaan ja tuhlaamiseen. Sellaiset henkilöt sopivat valtakunnan asioiden hoitajiksi siinä missä asunnon omistajat. Ihmisen osaaminen ja pätevyys ei ole asumistavasta kiinni. Jokainen valitkoon oman tiensä ja sen miten asuu ja elää.

    Äänestä

Onni kumpuaa pitenevissä leipäjonoissa. Apteekeissa lääkeomavastuuta maksaessa. Diabeskorvausta kiroillessa. Itkiessä leikattua eläkettä, missä indeksit jäädytetty! Sipilätollon luomaa!

Äänestä

Suonta isketty kansa hourii onesta?

Äänestä

Valoa näkyy Suomessa pitkästä aikaa.
Jämäkkä aikaan saava ja yhteistyökykyinen Sauli pressa hoitaa valtiosuhteen oivalisesti ja Sipilän hallitus tekee juuri sitä mitä sen pitää;
Laittaa taloutta kuntoon ja uusia työpaikkoja perheitten ja maan hyvinvoinnin parantamiseksi.

Lisäksi SOTE ja maakunta uudistus.

Vielä pitäisi purkaa vihervasemmiston aikaan saamaa turhaa byrokratiaa ja antaa litaa etenkin pienyrittäjyydelle uskaltaa aloitta toteuttaa ideoitaan.

Äänestä

Suomen valtion velanotto pienenee nopeamin kuin odotettu talouden kasvun vuoksi.

Ensi vuonna taite kohta, jossa päästään lyhentämään sitä.

Koska talouskasvu hidastuu tulevina vuosina, pitää tehdä lisää rakenteellisia uudistuksia että pystytään lyhentämään velkaa myös hitammaan talouskasvun vuosina.

Vihepunikkeja ei saa päästää valtaan pitlaamaan hyvää kehitystä.

Äänestä
  • Talouskasvu hidastuu ja sen tuomat "rakenteelliset muutokset" tarkoittavat taas köyhimpien kyykyttämistä. Sipilän kauden Suomen sisäinen "talouskasvu" saatiin aikaiseksi lomarahoja kuppaamalla, veroja lisäämällä, vammaisilta leikkaamalla, leipäjonotuen vähentämisellä, ynnä muilla lumepolitiikkaan kuuluvilla metodeilla. Hallituspuolueiden antamien lupauksien mukaan suomalaisten piti saada satoja tuhansia uusia työpaikkoja ja köyhien olot kuntoon, mutta saivatkin joitain aivan muuta.

    Äänestä

Alkaako sulla usko loppumaan, kun toistelusi lisääntyvät palstalla, näiden merkillisten juttujen muodossa. Nämä vaikuttavat sellaisilta "sisäpiirin" tsemppausjutuilta, joita kai yleisesti uskonpiireissä harrastetaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

OulunJuntti kirjoitti:

Heidän aikanaan Suomi valittiin maailman onnellisimpien ihmisten valtioksi ENSIMMÄISTÄ kertaa Suomen historiassa.

Pohjat on tehty pitkän ajan mutta Salen jämäkkä toiminta pressana ja oikeudenmukaiduusen
vaalijana ja Sipilä hallituksen toiminta 10 vuoden holtittomien halitusten jälkeen epätoivoon ja apatiaan joutunut kansa sai uutta toivoa kun hallitus väänsti talouden kurssit nousuun ja työllisyys kasvaa ja monille on on taas parempi toimeentulo ja suunta ylöspäin.

Jatkakaa Sauli ja Juha samalla jämäkällä linjalla. Nyt kun vähitellen tulee vaurautta sillä pitää pitää huolta heikoimmista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu