Tositarina- Ellin eka kerta swingerbileissä
Ajatus swingerbileistä oli ollut jo jonkin aikaa mielessäni. Rohkaisin mieleni ja kävin swingers-sivuilla, joihin olin aiemmin tutustunut ja ilmoittauduin mukaan bileisiin. Tämä oli helppo juttu.
Sitten ajatukset alkoivat pyöriä päässäni. Minun pitää valmistautua, minä todella haluan valmistautua bileitä varten. Kysymyksiä alkoi tulvimaan mieleeni. Mitä puen päälleni? Kuinka laitan hiukseni? Minun pitää myös varata aika karvojen poistoon ja kynsihuoltoon. Ilmoittautuminen oli helppoa mutta nämä asiat täytyy nyt hoitaa.
Haluan kirjoittaa tämän siksi etten varmasti ole ainoa, joka näitä “tyhmiä” kysymyksiä pohtii. Toivon, että voin auttaa muita kertomalla rehellisesti kokemuksistani ensimmäisestä kerrasta swingerbileissä. Ehkä voin rohkaista muitakin mukaan ilonpitoon.
Tein suunnitelman että uhraan yhden vapaan illan valmistautumiselle. Ajattelin laittaa pitkät punaiset kynnet mutta päädyin siistiin vaaleaan lakkaan, arjessa bileiden jälkeen nuo pitkät punaiset ei olisi sopivat. Päätin olla sileä ja pehmoinen, joten valitsin brasilialaisen alapäähäni. Ja tietenkin kainalot ja sääret on saatava sileiksi. Onneksi punoitus ehtii lähteä kun bileisiin on useampi päivä aikaa.
Mitä puen päälleni? Mielessäni pyöri liian monta vaihtoehtoa laidasta laitaan ja mieleeni tuli sekin puenko mitään. Tajusin heti että en tämänkokoisena muodokkaana naisena halua olla täysin alasti ja se on ehkä mielestäni hieman mautonta. Ajattelin käytännöllisyyttä, käytännön ihminen kun olen. Housut ja kaikenmoiset shortsit unohdin heti, ne olisivat vain tiellä ja hidastaisivat touhua. Näin minä asiasta ajattelin. Lyhyt kellomainen hame olisi kätevä, ei tarvitse kuin helmaa hieman nostaa… mutta mitäs sitten yläosaan? Minulla on suuret rinnat, olen ylpeä niistä ja sytyn niistä parhaiten, joten enhän voi niitä piilotella. Mutta taas tullaan siihen että en pidä siitä että heti näytetään kaikki. Tämän kaiken lisäksi vatsamakkarani pitäisi jotenkin saada piiloon ja kokonaisuuden tulisi näyttää seksikkäältä ja viettelevältä. Löysin sattumalta ihanan mustan läpikuultavan kietaisumekon. Se olisi täydellinen bileisiin. Helma heilahtaa helposti, rinnat saa tarvittaessa kauniisti esille ja vatsamakkarat pysyvät piilossa. Kengät löysin omista kätköistäni, päätin laittaa mustat korkeakorkoiset polvenylisaappaat, joita en ollut vielä koskaan käyttänyt.
Hiukset… miehet ovat heikkoina vapaina oleviin pitkiin hiuksiin. Ne olisivat vain tiellä ja tulisivat suuhuni. Hylkäsin nutturan, kun mietin painaisiko se päätäni selällään ollessa. Päätin kihartaa hieman hiuksiani ja laittaa vain sivuhiukset kauniisti kiinni.
Meikki… päädyin hillittyyn tyyliin. Kartanolla on sauna ja poreallas, jota tulisin varmaan kokeilemaan. En ole suttuisen näköinen jos hommissa tulee kovin hiki.
Mietin myös miten menen paikalle ja kuinka pääsen kotiin. Olisin halunnut mennä omalla autolla, mutta tiesin että pihaan ei ole toivoa ajaa näin talvella kun lumi täyttää pihan. Niinpä sovin hyvän ystäväni kanssa että hän vie minut ja tulee tarvittaessa hakemaan. Tämä mahdollistaisi muutaman huikan ottamisen jos on tarvetta, se ehkä poistaisi jännitystä.
Olen kovin ujo, joten pohdin miten oikein saan seuraa? Mitä jos joudunkin olemaan koko illan yksin? Miten siellä voi tehdä mitään pelkäämättä tauteja? Onko kaikki humalassa? Tuntevatko kaikki jo toisensa ja minä olen se outo lintu? Erotunko liiaksi muista?
Tulihan se lauantai viimein ja lähtö bileisiin koitti. Olin huolella valmistautunut. Se jotenkin antoi itsevarmuutta vaikka juuri nyt ei täysin siltä tuntunutkaan. Jännitys oli käsin kosketeltavaa. Ystäväni yritti autossa jotain jutun juurta saada aikaiseksi, mutta en pystynyt jännitykseltäni juttelemaan. Join automatkalla yhden siiderin helpottamaan jännitystä. Minulla oli myös muutama siideri mukana iltaa varten. Kyytini ajoi pihaan ja näin ihmisiä seisoskelemassa jonossa. Kuvittelin, että olen ajoissa, mutta muut olivat ehtineet jo ennen minua. Sinne sitten vaan jonon jatkoksi!
Nopeasti olinkin jo ovella. Ystävällinen vastaanottaja tervehti ihmisiä ja kertoi sisäänmenon käytännöistä. Olin niin jännittynyt, että unohdin saman tien kaiken mitä hän oli meille kertonut. Seuraavalla ovella henkilökunta kysyi millä nimellä olen ilmoittautunut iltaan ja etsivät nimimerkkini listasta (enhän toki omaa oikeaa nimeäni halunnut ilmoittautumisen yhteydessä antaa). Samalla he kysyivät olenko käynyt talossa aikaisemmin. Sain juuri ja juuri soperrettua että olen täällä ensimmäistä kertaa. Sain lisäohjeistuksen kuinka toimia sisääntulossa ja sen jälkeen saisin talon esittelykierroksen. Toimin annettujen ohjeiden mukaan, menin riisumaan päällysvaatteeni ja vaihtamaan kenkäni. Kengät laitoin lukollisessa kaapissa olevaan muovipussiin, jotta muut vaatteeni eivät likaantuisi ja päällysvaatteet sitten kenkien päälle. Kaappiin piti jättää myös puhelin ja käsilaukku (ymmärrettävää, enhän haluaisi nähdä kuvaani missään). Onneksi olin pukeutunut valmiik

Vastaukset 5
Vanhimmat
Tuon kirjoituksen jälkeen, taidan itsekkin uskaltautua mukaan...
Missähän tämä nainen on mahtanut olla?
Oiskohan nainen ollut Kirkkonummen Wildclubilla? Harmi kun juttu jäi kesken.
24.3 Wildclubilla on tuollainen ilta.
Ymmärtääkseni mukaan voi mennä heteroparinakin.
Tähän samaan novelliin törmäsin Housuitta-blogissa, siellä oli kokonaisena julkaistuna...