edessä. Italiaan syntyy erittäin eu ja maahanmuuttokriittinen hallitus. Saksan suvakki hallitus riitaantui jo ensipäivinä. Visegrad-maat ja Itävalta tekevät jo täysin miten lystää eli eivät piittaa enää eu byrokraattien määräilyistä. Ruotsissa ruotsidemokraatit tullevat ottamaan ykköspaikan ensi syksyn vaaleissa. Saksassa kriittinen AfD puolue kasvattaa päivä päivältä kannatusta, samoin Ranskassa ym. Ihan kaikissa Euroopan maissa Euroopan unioniin kriittisesti suhtautuvat puolueet nostavat rajusti kannatusta. Suomessa Perussuomalaiset tulevat olemaan seuraavien eduskuntavaalien jälkeen ykkönen. Tämä kaikki on hyvää. Euroopan maat saavat jälleen itsenäisyyden takaisin. Voimme itse päättää omista asioista. Ei tässä silti mennä Venäjän syliin. Eurostoliitto oli katastrofaalinen virhe joka ei tule enää koskaan toistumaan. Vihervasemmisto aloitti eu liittovaltion teon. Vanhat porvaripuolueet tai noiden kaikkien johtoeliitti lankesi ansaan tahi näki tilaisuuden hyötyä tuosta Ilmestyskirjan pedosta joksi ex eu kriitikko ja ex kristillisdemokraatti, kokoomukseen loikannut Barnes Kallis aikoinaan eu:takia nimitti.
Ihana kun EU on nyt voimaton kansallisvaltioiden
VapausKoittaaPian
42434
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 42
Vanhimmat
Muka " eu:n korkea edustaja" tuokin italialainen vasemmistolainen Federica Mocherini. Näinkin ne vasemmistolaiset pyrkyrit hommaavat korkeapalkkaisia virkoja tovereilleen. Näille älykääpiöille ne suomalaistenkin duunarin ja yrittäjien verorahoista iso osa menee.
Mitä käteiset omilleen jakaa, tulevaisuus tutkimusta miljoonalla vielä usaan rahat, kähmintää ja hyvävelivirkoja ja lisää rahaa kavereille.
https://mvlehti.net/2018/03/08/mauri-peltokangas-ala-mene-muka-suvaitsevien-valheelliseen-lankaan/
Sipin johtama kansanliike, kaikki mahtuu en kyllä ilmaiseksi taloani anna käyttöön.
https://yle.fi/uutiset/3-10102351
Tähänpä mielsin lisätä: tilu-lilu-lii, tilu-lilu-lii.
Miksi tilulei tuo noin pukeutuu, oli syyttömiä Suomalaisia kadunvarresta viemässä linnaan.
https://mvlehti.net/2018/03/14/poliisin-ilme-suomalaisen-pyytaessa-poliisilta-apua/
On siinä sitten vittumainen ilme suvakkipoliisilla nykyään täytyy Vasemmistolainen ja kaikenlisäksi hintti että tohon koiranvirkaan pääsee,
Mikä oli suvakin lasku kansalle, syytetään Suomalaisia noistakin teoista.
https://mvlehti.net/2018/03/20/poliisi-julkaisi-videomateriaalia-marokkolaisen-terrori-iskusta-turussa-katso/
Hyvin on kutsutut naapurista tulleet kylään.
https://yle.fi/uutiset/3-10102351
Jokaisessa valtiossa on ryhmittymiä joiden ei haluta olevan vaaleissa suosittuja . Sillä esille nousee kansanosa joka on haudattu elävänä , nuo porukat on vaiennettava kuten persut repivät toimivan puolueen .
Niin nuo turuun valemediat vääntää oikean vääräksi, puukottaja syytön, kun kaikki muut oli väärässä paikassa.
https://mvlehti.net/2017/08/21/suvakit-mobiloivat-hyokkayksen-jussi-halla-ahoa-ja-mv-lehtea-vastaan/
Se tuo käteisen jykä jolle vasemmistoliitto ja sosiaalidemokraatit takinkäännöllä vihreidenkin siunauksella hommasi korkean eu viran kesken kauden, ei tämän päivän Uutisten mukaan ole kiinnostunut kotimaan politiikasta. Kyllä korkeassa eu virassa on hyvä olla. Suomalaisten veronmaksajien kustannuksella ensin jaettiin tuki ympäri Eurooppaa. Kannattaa muistaa jotta vasemmistopuolueet eduskuntavaalikampanjoivat 2011 suurella eu ja euro kriittisyydellä mutta kun vaalit meni, köyhä kansa unohtui kun tuli mahdollisuus päästä ministeriksi elämään herroina. Jos nuo puolueet pääsevät hallitukseen, niille kelpaa kaikki. Niin kelpasi ennenkin. Vasta kun gallup kannatus romahti ja vaalit lähestyi, jätettiin vastuunkanto ja lähdettiin oppositioon räkyttään. Noihin lehtiin jos pääsee kirjoittamaan /kommentoimaan, sillä on tehoa. Nykyään vain ei pääse kirjoittamaan Suomen kansan edun mukaista tekstiä.
Toisten rahoilla vihervasurit myös suomea alas ajaa,
https://mvlehti.net/2018/03/22/aarivasemmistolla-kampanja-maahanmuuttovirastoa-kohtaan/
Oli suuri virhe kun muutama kymmenen vuotta sitten alettiin ottaa myös vasemmistolaisia poliiseiksi.
Voi olla tuo tottakin.
https://mvlehti.net/2018/03/14/poliisin-ilme-suomalaisen-pyytaessa-poliisilta-apua/
Voisiko joku tässä ketjussa vastata että mitä sellaista sait ennen EU:ta tehdä mitä nyt et saa tehdä? Eli mitä tämä "petomainen" EU on juuri sinulta kieltänyt? Laitatpa listaa tulemaan, ole hyvä?
Eipä näytä tulevan vastauksia. Ihme juttu. Eikö se EU nyt olekkaan sitten "peto"?
Kysy+italialaisilta+miksi+eu+on+huono.+Tietänevät.++Yli+50%+italialaisista+äänesti+eu+kriittisiä+puolueita+muutama+viikko+sitten
Miksi minun pitää sitä Italiasta kysyä`? Kun me olemme täällä Suomessa. Eli laita toki listaa tulemaan. Mitä sellaista mitä sait tehdä ennen EU:ta et saa enää tehdä jos kerran EU orjuuttaa sinua?
Rahaa annetaan auttamiseen holtittomasti, eu kieltää valvonnan.
https://mvlehti.net/2015/06/04/punainen-risti-tekeytyy-auttamisjarjestoksi-pitaa-rahat-itsellaan/
EU kieltää valvonnan? Jopas nyt vitsin veistit. Ei EU voi kieltää mitään valvontaa suuntaa eikä toiseen. Kerro miten tämä uutinen voi olla totta, jos kerran EU kieltää valvonnan?
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000000549740.html
Eli otappas pää pois persiistä ja yritä edes ajatella omilla aivoillasi...
Työtä.
Rahaa löytyy noille, eu määräys.
https://yle.fi/uutiset/3-10102351
Hassua tai ei mutta eduskuntavaalikampanjassa 2011 sekä Vasemmistoliiton Arhinmäki että sosiaalidemokraattien Jutta Urpilainen vihasivat eu:takia ja sylkivät" Mari Kiviniemen kasvoille kun Keskustajohtoinen hallitus oli lainannut Kreikalle miljardin. Jutta ja Arhinmäki vannoivat, kun äänestät meitä, ei yhtään tukipakettia lähde Euroopan kriisimaihin. Mutta Juuri nuo herra ja rouva menivät vastoin vaalilupauksia hallitukseen tekemään ääriporvarillista politiikkaa Suomen köyhien kustannuksella. Nuo alkoivat jakelemaan Kokoomuksen kanssa tukipaketeita ihan kaikkiin maihin jotka olivat tukea vailla. Mafia Kyproskin sai paketin. Nämä laukeaa suomalaisten veronmaksajien maksettavaksi. Tärkeää muistaa että vihreät olivat mukana. Velkaa otti tuo hallitus miljardeja ja samalla suomalaisilta köyhiltä leikattiin, vanhustenhoidosta 500000 euroa ja elämistä verotettiin lisää.
Tärkeintä on muistaa, että persut antoivat rahaa kreikkaan, toivat maahan 30 000 maahanmuuttajaa, vei sotaveteraanien eläkkeet, vanhusten lääkerahat ja laskivat takuueläkettä kaksi kertaa. Rikkaille annettin vastapainona vähän verohelpotuksia.
Tärkeää muistaa jotta ja jos vihervasemmisto pääsisi hallitukseen, täyttäisivät ne Suomen pakolaisilla, terveillä nuorilla miehillä. Ja laittomasti Suomessa olevat ulkomaalaiset saisivat Suomen kansalaisuuden. Kristinusko kiellettäisiin ja ympäri Suomea rakennettaisiin muslimeille moskeijoita. - Nuo punavihreät vaativat nyt oppositiossa työntekijöille lisää palkkaa ja Suomeen lisää työpaikkoja. Samalla nuo haluavat ulkolaista halpatyövoimaa Suomeen. Itse perussuomalaisena tunsin sääliksi - 60/70 luvulla kun lehdissä oli kuvia luurangon laihoista Biafralaisista, tänä päivänäkin tunnen sääliä vastaavia lapsia kohtaan joista monet itkevät pommien raunioittamissa kaupungeissa. Heitä on miljoonia. Lisäksi heidän äidit ja isät= kymmeniä tai satoja miljoonia kurjia on maailmassa. Riskeimmät ja häikäilemättömimmät vastuuttomat nuoret terveet elintasopakolaismiehet loikkivat Eurooppaan, Suomeenkin elämään suomalaisten veronmaksajien kustannuksella. Enimmäkseen luku- ja kirjoitustaidottomia, meille hyödyttömiä rasitteita. Näitä pieniä lapsia A heidän äitejä isiä mummoja pappoja pitäisi auttaa jos auttamaan ruetaan. Suomessa on myös paljon kurjuutta ja kuka muu meitä auttaa kuin (perus) suomalaiset. Ensin omia autettava. Niitä pakolaisleirejä lisää lähelle konfiltialueita ja sinne sitä apua. Sieltä voisi ottaa orpoja oikeasti lapsia Suomeenkin kunhan ensin saadaan ajettua haittapakolaiset maasta pois. Jos Suomessa olisi sota, ei tulisi kuuloonkaan että yksikään lähipiiristäni loikkisi ulkomaille ja jättäisi omaiset ja läheiset omanonnennojaan.
Vihervasemmisto ei pääse valtaan jos ei niitä äänestetä,Euroopassa vielä tullaaan näkemään mitä toi matuvyöry toi tullessaan tämä on vielä pientä sen rinnalla mitä nyt tapahtuu.
Vihervasemmiston ollessa vallassa, maahanmuutto oli huomattavasti pienempää kuin persujen ollessa hallituksessa. Tiukinta maahanmuuttopolitiikka oli silloin kun RKP vastasi näistä asioista. Luvut voi tarkistaa virallisista lähteistä.
Persujen puheet siitä, että muut puolueet kannattaisivat vapaata maahanmuuttoa on tyypillistä populistista valetta.
Kyllä taas populisti suvakki osaa asian kääntää.
https://mvlehti.net/2018/03/20/expressen-tuomituista-joukkoraiskaajista-vain-yksi-43sta-ei-omaa-ulkomaalaistaustaa/
Demari Antti Rinne sanoi telkkarissa että Suomen pitäisi ottaa jopa yli miljoona pakolaista koska väestömme eläköityy. Pari vuotta aikaa. Ehdottomasti parempi Suomelle korvata roboteilla eläköityvä väestö kuin ottaa huonosti mihinkään maahan integroituneet muslimit tänne tilalle.
Mielestäni Suomea voidaan "pienentää" hallitusti. Ei todellakaan tallita jatkuvaa talouden kasvua ja siihen liittyvää m-kuonotusta ja islamistien maahanottoa.
Se perussuomalaiset on paras puolue suurimmalle-osalle-eli-miljoonille-suomalaisille.
”Demari Antti Rinne sanoi telkkarissa että Suomen pitäisi ottaa jopa yli miljoona pakolaista ”
Nyt on luettu liikaa MV-lehteä.
Sosialisti Rinne sanoi tämän ylen 20.30 tv uutisissa. Sanoi vielä että olisivat jo valmiina reservissä kun eläköityminen lisääntyy. Eiköhän reserviä jo ole tullut liikaakin tänne syömään, makaamaan suomalaisten veronmaksajien kustannuksella.
Vastuuseen tuojat ja suvakkipopulistit korvaukseen kansalle.
https://mvlehti.net/2017/08/21/suvakit-mobiloivat-hyokkayksen-jussi-halla-ahoa-ja-mv-lehtea-vastaan/
Eiköhän Suomeen palaudu pian itsenäisyys
Kansoja nöyryytetty vuosisatoja, aina on noustu, virkakoneisto yksi pahin alistaja.
https://mvlehti.net/2018/03/14/poliisin-ilme-suomalaisen-pyytaessa-poliisilta-apua/
Edelleen odotan sitä vastausta miten EU on nöyryyttänyt sinua? Mitä sellaista sait tehdä ennen EU aikaa mitä et saa tehdä nyt? Laitappas listaa tulemaan kiitos.
Vaikkapa näin jotta Suomea ja suomalaisia ei määräily silloin kun Suomi ei kuulunut Euroopan Unioniin. Suomen ei tarvinnut tukea kriisimaita kuten Eu:n painostamana on tuettu miljardeilla. Ei Suomi tienaa niillä takauksilla eikä " markkinavoimia ole selätetty". Ei ollut valtavia eu jäsenmaksuja. Ei ollut pelkoa Suomen liittämisestä ylikansalliseen liittovaltioon. Ei Suomea pakotettu ottamaan haittapakolaisia. Tosin ei nytkään tarvitsisi ottaa mutta kun punavihreät ja muut suvakit rakastaa näitä mustia joissa on jo ollut paljon raiskaajia, murhaajia, ryöstäjiä.
Jo lähivuosina suurimmassa osassa Euroopan maista on Eu kriittinen hallitus. Myös haittapakolaisten tulossa loppuu kuin seinään.
Parikymmentä pahinta suvakkia kun yläpäästä Suomessa pidätettäisiin muutamaksi vuodeksi niin parempaan suuntaan mentäisiin
Punavihreiden johto vuodeksi pakkotyöhön
Tällä planeetallamme ei ole koskaan ollut vallassa näin paljon psykopaatteja ja idiootteja kuin nyt, sano persjytky,.,.,.,.,.,.