Britannia myrkytti itse ex-vakoojan ?

Kaikki tähän mennessä saadut tiedot viittaavat siihen, että myrkky, jolla Skripal ja hänen tyttärensä myrkytettiin Englannissa, ei ole peräisin Venäjältä. Todennäköisesti se on valmistettu Britanniassa ja myrkytyksen takana lienee Britannian oma tiedustelupalvelu. Mahdollista on myös, että myrkky on tuotu USA:sta CIA:n toimesta.

Myrkky kehitettiin aikoinaan Neuvostoliitossa ja sitä valmistettiin Uzbekistanissa, joka silloin kuului Neuvostoliittoon. Neuvostoliiton hajottua, Uzbekistan itsenäistyi ja siellä oleva myrkkyä valmistava laitos purettiin amerikkalaisten toimesta ja he todennäköisesti veivät valmistusreseptin USA:han.

Tiettävästi kyseistä myrkkyä ei ole koskaan edes ollut Venäjällä. Myrkyn kehittäjäkin, kemisti Vil Mirzayanov on asunut USA:ssa jo 1990 luvulta lähtien. Hän on siellä maanpaossa, koska paljasti myrkkyä koskevia tietoja ulkopuolisille.

Myrkytyksen tarkoituksena lienee saada Venäjä taas syylliseksi tapahtumaan, johon länsimaat itse ovat syyllisiä. Mahdollisesti tarkoituksena oli myös sekaantua tällä tavoin Venäjän presidentin vaaleihin ja estää Putinin uudelleen valinta, mikä onneksi epäonnistui. Jatkuvilla valheilla länsimaat myös pyrkivät käymään informaatiosotaa Venäjää vastaan, saadakseen lopulta tekosyyn hyökätä ydinaseineen Venäjän kimppuun.

Myrkytystapahtuma kuuluu samaan länsimaiden valheiden sarjaan kuin syytöksen Venäjän sekaantumisesta USA:n presidentin vaaleihin, Krimin "valtaus", venäläisten olemattomien sukellusveneiden etsinnät Itämerellä, valheelliset väitteet venäläisurheilijoiden dopingeista jne.

1

117

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • NäinOnNäreet

      Se on mahdollista monestakin syystä asioiden peittelyyn kuten brexit neuvottelut, natomaiden valmistelut uuteen valloitussotaan jossain päin maailmaa, englannin syyrian operaatiot kuten valkokypärät, Ukrainan sodan operaatiot tai yleensä venäjän hallinnon horjutus, joka on CIAn vakio keino sodan aloittamiseksi jossain maassa. Venäjän agenttien on ollut mahdotonta hankkia ja käyttää kemiallisen aseen tarvittavaa umpinaista suoja pukua, happinaamareita ja happipulloja huomionherättämisen takia vieraassa maassa. Lisäksi myrkkypullon järjestetty löytyminen roskiksesta vaatii paikallisen toimijan kuten brittitiedustelun. Tämä on lännen hybridisotaa venäjää vastaan eikä ensi kertaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2195
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      64
      791
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      790
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      706
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      511
      693
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      630
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      595
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      570
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    Aihe