Olen nyt rv 9 1 ja täytyy sanoa ett tämä odotus on ollut yhtä ahdistusta heti alkujaan. Mieheni kanssa yritettiin pitkään vauvaa ja nyt kun on sitten plussannut niin alkuajan pikkuriikkinen ilo on muuttunut nyt kasvavaan ahdistukseen. En olisi ikinä voinut kuvitella kuinka että tilanteemme voisi muuttua näin paljon raskauden myötä.
Miehelläni ja minulla on ihan erilaiset käsityksen raskaudesta. Mieheni tiukat käsitykset asiasta ovat nyt vasta tulleet päivänvaloon ja olen kyllä ihan ällikällä lyöty.
Ensinnäkin, minun pitää olla kotona koko ajan...pitää olla varovainen ettei mitään satu. En voi lähteä ystävieni kanssa kahville, ravintolaan tai baariin ilman monentunnin sanaharkkaa ja silloinkin yleensä olen se osapuoli joka antaa periksi eli paljoa ei ole ystäviä nähnyt muualla kuin neljän seinän sisällä kotona.
Alkoholi on ihan täysin forbidden...en itse usko että viinilasillisella viikossa on mitään haittaa sikiölle mutta mieheni on ihan hysteerinen alkoholia koskevissa kysymyksissä. Kahvia en saa juoda kuin rajoitetun määrän vaikka mieli tekisikin enemmän. Ruuissakin ollaan todella tiukkoja ja ennenkuin mitään saan syödä, pitää minun olla 100% varma että sitä saa odottavat äidit syödä.
Yksin en todellakaan saa lähteä mihinkään...ulkona on niin liukasta että voihan olla että kaadun ja menetän vauvan sen takia.
Tässä nyt vain muutama asia...näitä riittää vaikka muille jakaa. Ahdistaa todella sillä eihän tämä raskaus kuuluisi olla tällaista?!? En jaksa nauttia koska minulla on itselläni paljon löysempi katsomus asiaan enkä näe asioita samallalailla kuin mieheni.
Joka kerta kun mainitsen asiasta saan vastaukseksi että rakkaudesta minua ja vauvaa kohtaan hän tämän kaiken tekee ja että onhan vauva hänenkin...pakkohan hänelläkin on olla sanansa sanottavana minun toiminnoissani. Ymmärrän kyllä että raskaus koskee miestäni mutta ainakin minusta tuntuu että tiedän kyllä itse paremmin mitä saan ja mitä en saa tehdä...ihan omien tuntemusten mukaan mennään. Minun kroppahan tämä loppujen lopuksi on joten enkö saa itse tehdä päätökset jotka koskevat sitä? En ole niin tiukkapipoinen asian suhteen kuin mieheni. Tietenkään en tee mitään mikä vauvaa vahingoittaisi mutta minulla on sen verran maalaisjärkeä että tiedän mikä on oikein ja mikä väärin, mitä saa tehdä ja mitä ei ja mikä on parasta vauvalleni.
Onko muita joilla sama tilanne tai olisi muuten vain kommenttia jotka voisivat auttaa...miten saisin miehen ymmärtämään että raskaus ei ole sairaus ja että normaalia elämää voi elää raskaudesta huolimattakin?!?
Miehelläni ja minulla on ihan erilaiset käsityksen raskaudesta. Mieheni tiukat käsitykset asiasta ovat nyt vasta tulleet päivänvaloon ja olen kyllä ihan ällikällä lyöty.
Ensinnäkin, minun pitää olla kotona koko ajan...pitää olla varovainen ettei mitään satu. En voi lähteä ystävieni kanssa kahville, ravintolaan tai baariin ilman monentunnin sanaharkkaa ja silloinkin yleensä olen se osapuoli joka antaa periksi eli paljoa ei ole ystäviä nähnyt muualla kuin neljän seinän sisällä kotona.
Alkoholi on ihan täysin forbidden...en itse usko että viinilasillisella viikossa on mitään haittaa sikiölle mutta mieheni on ihan hysteerinen alkoholia koskevissa kysymyksissä. Kahvia en saa juoda kuin rajoitetun määrän vaikka mieli tekisikin enemmän. Ruuissakin ollaan todella tiukkoja ja ennenkuin mitään saan syödä, pitää minun olla 100% varma että sitä saa odottavat äidit syödä.
Yksin en todellakaan saa lähteä mihinkään...ulkona on niin liukasta että voihan olla että kaadun ja menetän vauvan sen takia.
Tässä nyt vain muutama asia...näitä riittää vaikka muille jakaa. Ahdistaa todella sillä eihän tämä raskaus kuuluisi olla tällaista?!? En jaksa nauttia koska minulla on itselläni paljon löysempi katsomus asiaan enkä näe asioita samallalailla kuin mieheni.
Joka kerta kun mainitsen asiasta saan vastaukseksi että rakkaudesta minua ja vauvaa kohtaan hän tämän kaiken tekee ja että onhan vauva hänenkin...pakkohan hänelläkin on olla sanansa sanottavana minun toiminnoissani. Ymmärrän kyllä että raskaus koskee miestäni mutta ainakin minusta tuntuu että tiedän kyllä itse paremmin mitä saan ja mitä en saa tehdä...ihan omien tuntemusten mukaan mennään. Minun kroppahan tämä loppujen lopuksi on joten enkö saa itse tehdä päätökset jotka koskevat sitä? En ole niin tiukkapipoinen asian suhteen kuin mieheni. Tietenkään en tee mitään mikä vauvaa vahingoittaisi mutta minulla on sen verran maalaisjärkeä että tiedän mikä on oikein ja mikä väärin, mitä saa tehdä ja mitä ei ja mikä on parasta vauvalleni.
Onko muita joilla sama tilanne tai olisi muuten vain kommenttia jotka voisivat auttaa...miten saisin miehen ymmärtämään että raskaus ei ole sairaus ja että normaalia elämää voi elää raskaudesta huolimattakin?!?
Vastaukset 12
Vanhimmat
Toivottavasti jossain kohdin osaat arvostaa miehesi huolenpitoa, mutta tukalalta kuulostaa kun raskaus on vasta noin alkuvaiheessa ja jo noin kovin hoivaa. Yritä keskustella miehesi kanssa, kerro hänelle miltä tuntuu, ota mukaan neuvolaan, anna hänen lukea kirjallisuutta ja lehtiä, ohjaa asiapitoisille nettisivuille, jotta saisi varmuuden, että raskaus kyllä sujuu ihan normaali elämää elämällä. Olisiko miehelläsi kavereita kenen kanssa jutella kokemuksista? Onko jokin erityinen syy, että on noin huolissaan?
Meille sanoi lääkäri, että ei terve nainen keskenmenoa itse saa aikaiseksi. Vaimo hyppi ja pomppi loppuun asti. Ja kun laskettu aika meni ohi, hyppi tasajalkaa ja kirkui "ulos sieltä", ei tehonnut.
Miehen on niin hankala tajuta raskautta varsinkin kun mitään ei näy. Sitten kun liikkeitä voi tunnustella ja katella heiluvaa mahaa, niin on helpompi luottaa, että vauva on kondiksessa. Ja kyllä nainenkin muuttuu, mielialat heilahtaa ja riitaa haastetaan ihan turhasta, on se hyvä, että siinä on silloin joku selväjärkinen vieressä vahtimassa ;)
odotuksen jatkoja, vielä on pitkä aika.
Sillä jos miehesi on noin jyrkkä mielipiteissään, ei varmaan ole ainakaan helppoa kääntää hänen päätään.
Hui, minua ainakin pelottaisi olla raskaana, jos mieheni olisi noin ehdoton, ajattele jos jotain todella sattuisi, minkälaiseksi hän sitten muuttuisi? Syyttäisikö sinua? :( :(
Itselläni rv35 täynnä, esikoista odotellaan ja olen itse tapellut koko raskauteni ajan tupakan kanssa ja välillä lakkoni repsahtaa. :(
Mieheni ei enää jaksa paasata, kun on huomannut että olen paljon rauhallisempi, jos kerran/pari viikossa saan ne hiton "hermosauhut".Tupakka onkin ainoa asia, josta mieheni on paasannut, ja tietysti ihan aiheesta!!!
Alkoholia en ole juonut lainkaan, ei vaan ole tehnyt mieli, mutta mieheni kyllä ottaa saunaoluet ja on käynyt kerran tai kaksi ulkona, eikä hän katsoisi pahalla jos esim. 1 lasillisen olutta joisin saunan jälkeen. Ja monethan vaihtavat ykkösoluen juomiseen, jos tekee mieli juoda just esim. saunakalja.
Nää on vaikeita asioita joo, ja uskon että niitä "odottavia isejä" on yhtä monta erilaista kuin on äitejäkin.
Ei muuta kuin jaksamista sinulle ja masuasukillesi! :) Yrität nyt vaan puhua sen jääräpää miehesi kanssa.. :/
mutta mun mielestä viinojen, tupakkojen, baarien pitäis kyllä jäädä, kun sitä raskautta aletaan suunnittelemaan, viimeistään plussattua.
Ruokavaliotakin on ihan hyvä tarkkailla. Jos alkio on poikkeava tai ei kiinnity kunnolla kohtuun, tai jos alkio omaa vakavan kehityshäiriön, niin raskaus ei jatku ja seuraa keskenmeno. Tätä ei siis voi estää. Kuitenkin seuraavaksi eniten kehityshäiriöitä aiheuttaa äidin käyttäytyminen, etenkin se mitä äiti suuhunsa pistää, kuten tupakka, alkoholi, väärät ruokatottumukset. Tähän voi vaikuttaa. Miehesi on tajunnut tämän, sinä et.
Miksi ahdistut siitä, että miehesi haluaa sinulle ja lapselleen vain hyvää? Se lapsi on ihan yhtä paljon miehesi lapsi kuin sinun, vaikka se kasvaakin sinun kehosi sisällä. Jos et tajua omaa parastasi, on mielestäni miehelläsi täysi oikeus siitä huolehtia.
Ymmärrän kyllä, että saattaa ahdistaa se, ettei hän päästäisi ulos liukastumisen pelossa, mutta tarvitseeko siitä riita nostaa. Ehdottaisit hänelle vaikka, että ostaisi sinulle liukuesteet kenkänpohjiin. Tai menisitte käsikynkässä. Hän saisi tuntea siinä sitä miehisyyttäkin suojella odottavaa äitiä ja lasta.
Raskaus herättää monia tunteita miehessäkin. Nuo ovat ihan normaaleja tunteita. Ajattelepa jos häneltä ei niitä löytyisi ollenkaan. Tuo kertoo vain SUURESTA rakkaudesta.
Raskaus tuo mukanaan monia asioita, joihin on sopeuduttava. Elämä ei voi olla enää samanlaista. Niin tekee myös muutkin elämäntilanteen muutokset, kuten työelämään siirtyminen. Et voi enää käyttäytyä samalla tavalla kuin opiskellessasi. On sinusta kiinni sopeudutko. Olisi ihan hyvä alkaa harjoittelemaan sitä, ettei pääse enää samalla tavalla kuin ennen, koska sitten kun vauva syntyy se on kuitenkin edessä. Kun sitten joudut sopeutumaan tilanteeseen, vihaatko sitten vauvaa??
kuten alkuperäinen sanoi, ei raskaus ole sairaus(vaikka se välillä siltä näinä loppuaikana varsinkin voi tuntua)!
Liukuesteet kenkänpohjiin( vrt. kengän/kenkien), käsikynkkää??? Siis ainakin mun mies on päivät töissä ja yksin käyn käveleen ja me nuoremmat ei ainakaan mitn liukuesteitä laiteta kenkiin, kattoo vaan eteensä.
Eihän alkuperäisen suurimpia huolia olleetkaan sinun päällimmäisiksi nostamasi asiat(kuten alkoholi, tupakka, baari ym.) vaan yleensäkin miehen YLIhuolehtiminen ylipäänsä!
Kait jokainen ihminen (MYÖS RASKAANAOLEVA) on oikeutettu ilman esteitä ulkoilemaan ihan ittekseenkin!
Miehen huomionosoitukset/ huolehtiminen on toki todella ihanaa, mutta rajansa kaikella.
että raskaus olisi sairaus. Mutta vauva on ihan yhtä paljon miehen kuin naisenkin. Yritin tuolla viestillä osoittaa, että ehkä pääsisi helpommalla, kun tietyllä tapaa jopa tukisi sitä miehen ehkä jopa vähän liiallisuuksiinkin menevää suojeluntarvetta. Miehellekin on tärkeää saada olla osana raskautta. Ei miehen rooli lopu siihen siittämiseen ja tule sitten aina silloin esille, kun se naiselle sopii. Miehelläkin on tunteet siinä missä naisellakin, eivätkä ne ole ohjailtavissa.
itselleni aivan omasta aloitteestani, enkä koe olevani mitenkään sairas tai vanha. Täällä pohjoisessa joutuu kävelemään aurattuja teitä myöten, joita ei ole hiekoitettu. Paikka paikoin on aika liukasta. Kävelyllä olen meinannut monta kertaa kaatua. Suunnittelin niiden ostoa jo ennen raskautta. Kaupungeissa niihin ei välttämättä ole samanlaista tarvetta. Ja polkupyöräänkin on hankittu talvirenkaat. Taidan sitten olla sairas ja vanha. =D
ne liukuesteet ja lenkillä käydessä ovat aina jalassa oli keli mikä tahansa. Eikä meilläkään täällä korvessa ole hiekoitettuja teitä. Lenkillä käydään pimeällä otsalampun valossa. Ja enpä koe itseäni vanhaksi vaikka piikit kenkien pohjissa onkin =) Ovat muuten älyttömän hyvät!
Ja mies kehottaa olemaan varovainen teen melkein mitä tahansa, mutta ihan vain rakkaudesta minuun ja syntyvään vauveliin.
Ota miehesi mukaan neuvolaan,jos se auttais kun hän juttelee neuvolatätin kanssa ja uskoisi häntä paremmin että kyllä normaali elämä on sallittua raskauden aikana.Jos juttelu hänen kanssaan avartaisi hieman ajattelumaailmaa...
Aika monella paikkakunnalla järjestetään isille omia tapaamisia. Siellä hän vois ehkä saada vähän purkaa tuntojaan ja kuulla muitten mielipiteitä. Neuvolaan ehdottomasti mukaan ja jos pokka kestää, kerro vaikka puhelimessa neuvolan tädille ongelmastasi etukäteen.
Muistuta miestäsi myös siitä, että sinun henkinen hyvinvointisi on avain tasapainoiseen odotukseen ja sikiön terveyteen.
En myöskään näkisi huonona vaihtoehtona pariterapiaa tai perheneuvolaa?
Jos teillä on näkemyseroja jo nyt, miten aiotte selviytyä lapsen hoidosta ja kasvatuksesta? Niitä asioita voisi alkaa ratkoa jo nyt.
Kiitoksia teille kaikille vastauksistanne...ihanaa kun viitsitte vastata :)!
Lisäilenpä tähän nyt jotain vielä...
Elikkäs, joku täällä epäili etten käsittäisi noita ruoan rajoituksia ja baarissa käynnin riskejä. Asia on niin että kyllä minä ne ymmärrän ja on hyvä että niitä on olemassa. Baarissa käynnin ja sen viinilasillisen voin hyvinkin jättää mieheni pyynnöstä pois, se ei ole se isoin ongelma vaan se todellinen ylihuolehtivaisuus. Esimerkkinä voisin tähän sanoa sellaisen asian kun tässä pari päivää taaksepäin ajattelin että syön omenan niin eiköhän mieheni ollut ajatusta totaalisen vastaan siksi etten ollut ihan 100% varma ja lukenut jostain kirjasta että voin sen omenan syödä...minulla kuitenkin on sen verran maalaisjärkeä että käsitän ettei yksi omena voi tehdä minulle tai lapselleni pahaa ja voin sen syödä ilman että minun täytyy se kirjasta lukea. Toinen oli etten voinut tänään syödä rice krispiesejä kun en tiennyt voinko niitä syödä...jätinpäs siis sen väliin. Se on sitten ihan eri asia jos en todellakaan tiedä jostain jos se on vaikka jotain eksoottisempaa ruokaa tai vastaavaa niin en tietenkään suuhuni sitä laita ennenkuin tarkistan voinko. Mutta kohtuus kaikessa ja ainakin minut on opetettu ajattelemaan maalaisjärjellä.
Tuosta ulkona käynnistä. Jos halua valoisan aikana kävelemässä käydä niin pakko minun on se ilman miestäni tehdä. Mieheni on töissä päivä aikaan ja se on sitä minun omaa aikaani jolloin haluan käydä ulkona ja tehdä mitä haluan. Asustellaan pienemmällä paikkakunnalla maalla ja eipä täälläkään teitä kovin paljoa hiekoteta, aina silloin tällöin kuitenkin. Siltikin haluan omaa aikaani ja päästä kävelemään ulos ilman että saan kuulla siitä koko loppupäivän. Tottakai käydään miehenikin kanssa ulkona kävelemässä ja silloin toki pidän miehestäni kiinni mutta minulle on tärkeää ettei minun tarvitse tuntea olevani loukussa kotonani ja että pääsen ulkoilemaan silloin kun siltä tuntuu eikä siitä tarvitse mitään kauheata showta nostaa pystyyn.
Enkä minä tarvitse kengänpohjiini mitään...olen suomalainen ja osaan kävellä liukkaallakin, pitää vain olla todella varovainen ja siihen on opittu tämän lyhyen elämän aikana kun maalla on asuttu. Kertaakaan en ole kaatunut liukkaudesta huolimatta, ehkä joskus pienenä, mutta kyllä se on niin että jos tarpeeksi varovaisesti kävelee niin kyllä siinä pystyssä pysyy eikä tarvitse miestä tukemaan kävelyään! :) En sano että se huono idea on mutta itse en sellaisia tarvitse :)!
Arvostan kyllä mieheni huomiota, mutta jossakin vaiheessa tulee raja vastaan ja minulla se on tullut nyt.
Todellakin tämä ongelma on tullut nyt vasta esiin kun olen tullut raskaaksi...kauan ollaan oltu jo yhdessä mutta näköjään sitä ei koskaan tunne toista niin hyvin kuin luulisi :)! Pitää todellakin harkita jos näitä erimielisyyksiä asioista ei saada omin päinemme ratkaistua että lähdetään käymään perheneuvojalla...rakastan miestäni ja haluan todella elää hänen kanssaan ja uskon että tämäkin on ratkaistavissa. Pitää ottaa miehen kanssa puheeksi tuo avun hakeminen :)!
Mieheni tulee kyllä neuvolaan kanssani mukaan, aika on ensi viikolla. En ole ottanut asiaa puheeksi neuvolantädin kanssa...pitäisiköhän minun soittaa sinne etukäteen ja sanoa josko neuvolantäti olisi valmis meitä hieman tässä auttamaan vai voinkohan ottaa asian puheeksi vasta paikanpäällä?
Vähän on väsynyt olo joten moniin asioihin varmasti jäi vastaamatta mutta tässä nyt jotakin kuitenkin...laittakaa vain lisää kommenttia jos kiinnostaa.
Nii joo, en ole ainakaan kuullut että iseille olisi täällä meilläpäin ryhmää, se olisi kyllä todella hyvä ja varmasti miehenikin siitä pitäisi. Tietäisiköhän neuvolassa neuvoa tästäkin asiasta enemmän?
Soita todellakin sille neuvolantädille etukäteen ja valoita tilannettanne, tuota omenaa myöten että hän varmasti tajuaa kuinka hankala tuo miehesi on ylihuolehtivaisuudessaan.
Siinä tilanteessa se voi olla sinun huono saada tyhjentävästi kerrottua miten asian koet. Miehesi luultavasti vieläpä nolostuu todella ja sitten onkin riita pystyssä kun tulette kotiin.
Samoin se antaa aikaa neuvolantädille hommata paikalle tarpeellisia neuvontalehtisiä, niitä kun ei aina kaikkea löydy hyllystä. Tuo kirjoitettu sana kunt untuu olevan sinun miehelle niin totta. =))
Tsemppiä raskauteen, toivottavasti teillä helpottaa
neuvolassa!
Ilmeisesti olet työtön vai?
Ni kysyppä mieheltäsi, miten hän sinua sitten 'yli'suojelisi jos kävisit töissä päivät!?!
Monethan ovat rv:n 35 loppuun työssä, ja voithan verrata siihen miten oli "ennenvanhaan", kun oltiin maatilan töissä ym. ym. loppuraskauteen asti.
Luulisi hänen olevan tyytyväinen kun olet kotosalla..
Edelleen jaksamista sinulle ja vaaville! :)