Tuonti tappaa maataloustuettuje mielestä

Suomi selvisi hengissä vuonna 1867 ainoastaan tuonnin ansiosta.
19333
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Toivottavasti duunari oppi silloin läksynsä.

Äänestä

Niin kauan kun Suomesta viedään elintarvikkeita niin tänne myös tuodaan niitä. Jos rajat halutaan elintarvikkeilta kiinni niin se toimii sitten molempiin suuntiin.

Äänestä
  • Miks!? Mehän eletään kepuketku Sipilän mukaan länsimaisessa maassa eikä kehitysmaassa. Maatalouden osuus viennistä on kärpäsen sonta, vaikka kyseinen elinkeino saa eniten tukea valtiolta per sierain.

    Äänestä

  • Jopa on tyhmyyden huipentuma. Kato dorka ne syödään ei riitä vientiin.

    Äänestä

  • promilleonidiootti kirjoitti:

    Jopa on tyhmyyden huipentuma. Kato dorka ne syödään ei riitä vientiin.

    No mitä pirua sitten itket niistä Putinin vastapakotteista! Isänmaallinen uhoaja haluaa halpaa ruokaa venäläiselle roskaväelle veronmaksajien rahoilla. Musikkahan syö mitä Putin käskeen. Peskovin ämmän maatuska Navkan esiintyminen Valion mainoksessa riittää musikalle todisteeksi, että vasikoille ja vauvoille tarkoitettua todella kannattaa litkiä.

    Äänestä

"Suomi+selvisi+hengissä+vuonna+1867+ainoastaan+tuonnin+ansiosta."Jotkut+selvisi,+jotkut+ei.+10+%+väestöstä+nääntyi+nälkään,+eikä+ne+loputkaan+varmaan+kovin+vähällä+päässeet.

Äänestä
  • Mistä se tuonti sitten johtui? Syy oli oman maatalouden täysi retuperälle jättö.

    Promille idiootteja ajaa samaa nykyäänkin.

    Äänestä

  • onneksienemmistöjärjissä kirjoitti:

    Mistä se tuonti sitten johtui? Syy oli oman maatalouden täysi retuperälle jättö.

    Promille idiootteja ajaa samaa nykyäänkin.

    Ehkä pääkaupunkiseudulla. Muualla Suomessa jylläävät kepu ja Vasemmistoliitto luvaten sähköpyöriä ja siltarumpuja perintötiloihin muiden rahoilla. Eikös neukkukin todennut aikoinaanhauskasti, että saan palkkaa työn teeskentelystäkin. Ja jos neukulle ei tuntunut virkaa olevan, niin sille se hakemalla haettiin.

    Äänestä

Nälkävuosi osoitti että maatalous näillä leveysasteilla on pysyvästi kannattamatonta. Kuollut tukiaismaatalous huoltovarmuuden riski ja talouden riippakivi.

Ellei Saksa oilsi sodan aikana toimittanut elintarvikkeita olisivat nälkävuodet jälleen toistuneet. Toisaalta kelvoton maataloustuotanto sitoi Suomen Saksaan jo elintarvikepulan vuoksi.

Äänestä
  • Nälkävuosi osoitti, että harhakuva vain nousevista palkoista johtaa nälänhätään.

    Äänestä

  • Törsein tekosyy tuohon on se, että iso osa noorist meehist oli rintamalla. Todellisuudessa isännien pelloilla oli tuhansia neuvostoliittolaisia raatamassa, koska vaihtoehto näille oli vankileiri ja varma kuolema. Heräsi viha lukiessani tästä. Talollinen tytön nulikka kerskui, että neuvostosotavankeja piti kuulemma 'lihottaa pari viikkoa' ennenkuin pystyivät työn tekoon. Neuvostoliittolaisilla sotavangeilla ei saatu huoltovarmuutta kuntoon, koska maatalous ei Suomessa kannata ilman tukia.

    Äänestä

  • Promillen viha ei paljoa meinaa.

    Äänestä

”Suuret nälkävuodet vuosina 1866–1868 olivat viimeisin laajamittainen nälänhätä Suomessa ja Länsi-Euroopassa.
...
Talvi tuli aikaisin, ja viljalaivat jäivät siksi vieraisiin satamiin. Venäjän, Ruotsin ja muiden maiden avustukset olivat vähäisiä.
...
...valtionagronomi Forsberg ostivat 40 000 tynnyriä Itämeren­maakuntien ohraa Hollannista Schiedamin kaupungista. Ohratynnyrit päätettiin lähettää höyry­laivoilla Suomeen. Itämeren­maakuntien ohra oli tarkoitettu siemenohraksi, se oli epäpuhdasta ja sisälsi runsaasti myös ruohonsiemeniä.
...
Pietarista ostettiin jauhoja helsinkiläisen suurkauppias Adolf Vaseniuksen kautta, mutta satamat jäätyivät jo lokakuun lopussa ja ankara lumentulo vaikeutti jauhojen kuljettamista. Pietarista lähti kaksi suurta höyrylaivaa niitä kuljettamaan, mutta meren jäätymisen vuoksi laivakuljetuksista jouduttiin pian luopumaan”
Wikibedia

Äänestä
  • Vai että ihan vähäisiä. Eikös Punakilpi antanut Snellmannille ihan omistaan törsein ruokkimiseksi.

    Äänestä

OSA IHMISISTÄ KUOLI KOSKA VÄKI EI OSANNUT KALASTAA KALAA KYLLÄ RIITTI SUOMEN JÄRVISSÄ

TUOLLOIN SUOMESSA OLI PALJON MAAJUSSEJA JOISTA ISO OSA OLI UUSAVUTONTA SAKKIA NIIN KUIN KAUPUNGISSAKIN

EIHÄN EDES NYKYÄÄNKÄÄN MAAJUSSI OSAA EDES HINNOITELLA TUOTTEITAAN SAATI SITTEN MITÄÄN MUUTAKAAN

Äänestä
  • KUMMA JUTTU miten joku ei tajua että elämme globaalissa maailmassa emmekä missään pohjoiskoreassa.

    Tyhmä Trumppi yrittää asettaa tuontitulleja mutta ei ymmärrä että muut maat voivat asettaa myös tuontitulleja USAn tuotteille.

    Ei USAkaan voi mitään sille että omat tuotteet voisi hinnoitella miten itse tahtoo muista välittämättä. Jos USAn omat tuotteet ovat ulkomaisia vastaavia kalliimpia, kuluttajat ostavat halvempia ulkomaisia.

    Äänestä

No tuskin järvikaloilla olisi pystytty korvaamaan pelloista saatu sato.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Suuret_nälkävuodet

Miten perustelet että maajusit olivat uusavuttomia kun toukokuussa oli vielä lumi maassa, kesä kylmä ja sateinen ja halla vei senkin viljan syksyllä mitä pelloilla oli.
Miten niissä oloissa olisi pitänyt toimia.

Hinnoittelusta...

”"Hyvästit halpuutukselle – ruuan hinta kääntyy nousuun"
"Elintarvikkeiden hinnat lähtivät nousuun tammikuussa ja se jatkui myös helmikuussa. Palkankorotusten ja maailmanmarkkinahintojen nousun takia hintojen nousu tulee jatkumaan pitkään ja halpuutukselle voidaan sanoa hyvästit", Lehtinen ennustaa.


"Hintojen laskun taustalla oli valtaosaltaan maailmanmarkkinahintojen lasku ja vain osaksi kotimainen kilpailu."”

https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/talous/artikkeli-1.228939

Äänestä

Sanotaan ny törseille reiluna, että britit pommitti Oolannin sodassa viljavarastot mäsäksi. Vilja oli toki tuotu tänne Donin laakioilta Venäjältä.

Äänestä

”Suuret nälkävuodet vuosina 1866–1868 olivat viimeisin laajamittainen nälänhätä Suomessa ja Länsi-Euroopassa.
...
Talvi tuli aikaisin, ja viljalaivat jäivät siksi vieraisiin satamiin. Venäjän, Ruotsin ja muiden maiden avustukset olivat vähäisiä.
...
...valtionagronomi Forsberg ostivat 40 000 tynnyriä Itämeren­maakuntien ohraa Hollannista Schiedamin kaupungista. Ohratynnyrit päätettiin lähettää höyry­laivoilla Suomeen. Itämeren­maakuntien ohra oli tarkoitettu siemenohraksi, se oli epäpuhdasta ja sisälsi runsaasti myös ruohonsiemeniä.
...
Pietarista ostettiin jauhoja helsinkiläisen suurkauppias Adolf Vaseniuksen kautta, mutta satamat jäätyivät jo lokakuun lopussa ja ankara lumentulo vaikeutti jauhojen kuljettamista. Pietarista lähti kaksi suurta höyrylaivaa niitä kuljettamaan, mutta meren jäätymisen vuoksi laivakuljetuksista jouduttiin pian luopumaan”
Wikibedia

Myöhemmin suomen maataloutta uudistettiin niin että maidontuotantoa vähennettiin ja leipäviljan tuotantoa lisättiin.

Vähän huonosti kävi kun oltiin liiaksi ulkomaisen ruuan varassa.
Nykyisin on viljaa jopa myyntiin asti ja viljan varmuusvarastotkin sisämaassa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


erojuonibsataa kirjoitti:

Suomi selvisi hengissä vuonna 1867 ainoastaan tuonnin ansiosta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu