Jossa joku mikkelin alueen naiskunnallispoliitikko laitettiin vähäksi aikaa pakkohoitoon laittomasti ja sai myöhemmin oikeudessa korvauksen koska tapahtuma oli perusteeton?
Oli joko 80-luvun lopulla tai 90-luvulla. Taisi olla demari tai keskustalainen kunnallispoliitikko. Saattoi olla myös jostakin muusta kaupungista kuin mikkelistä mutta siltä alueelta kuitenkin.
Jos joku muistaa niin kertoisitteko lisätietoa?
Oli joko 80-luvun lopulla tai 90-luvulla. Taisi olla demari tai keskustalainen kunnallispoliitikko. Saattoi olla myös jostakin muusta kaupungista kuin mikkelistä mutta siltä alueelta kuitenkin.
Jos joku muistaa niin kertoisitteko lisätietoa?
Vastaukset 9
Vanhimmat
Olikohan pieksämäeltä ja naislääkäri.
Tuollainen muistikuva on mulla.
Niinpä taisi ollakin. Muistaako kukaan puoluetta ja nimeä?
Nyt olisi vastaavaa TODELLISTA tarvetta Mikkelissä kyseisiin raameihin kuuluvaa poliitikkoa kohtaan!!!!
Mitä todellista tarvetta? Joko siellä on alettu selvittää kaupungin hyväveljien sekoilua ja narsistien väärinkäytöksiä? Vai ei vieläkään.
Muistutan, että Kauppinen oli oikeassa ja väärintekijät olivat väärässä. Se on oikeudessa katsottu.
Sinä rienaaja kävelet ensimmäisenä lankulla. Epämiehekäs pedari.
KESKUSTAPUOLUEEN RIITTA KAUPPINEN. LÖYSI LEGIOONALAISTAUTIA JOKA KOLOSTA. VAALIESITTEESSÄ ESIINTYI UIMAPUVUSSA. IHAN HIRVEE...NIIKU PAINAJAINEN MEINAAN.
Riitta Kauppinen suljettiin pakkohoitoon kyllä.
Sittemmin hän on ainut suomalainen kansanedustaja, joka on virallisesti tutkittu ja mieleltään terveeksi havaittu.
Nykyisessäkin parlamentissa istuu monta sellaista, joiden olisi vaikeaa läpäistä tiukka seula.
Sukulaismies sai Leegionalaistaudin Pieksämäellä työskennellessään. Jos muistan oikein niin työpaikka oli Varpapuu! Mies kuoli tuohon tautiin. Riitta Kauppinen oli oikeassa... Kauppinen on tai oli veturinkuljettajan vaimo, siis työläistaustainen naislääkäri, ja terävä älyinen. Nousukaslääkärit oli kateellisia.. tämä sama peli jatkuu edelleen,
En ihmettele yhtään. Mikkelissä on tälläkin hetkellä uskomattoman sairaita lääkäreitä "töissä". Jalkapuu tai rovio ainoa oikea paikka tietyille.. :)