Odotellaan nyt että minkälaista tuomiota

on kenties tulossa sille demarille, joka on syytteessä lapsen hyväksikäytöstä.
26949
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Ei voida puhua vielä mistään tuomioista, koska oikeuskäsittelyä ei ole vielä suoritettu. Tuskin minkäänlaista tuomiota tulee. Asia raukeaa näyttöjen puutteeseen.

Äänestä

jos ajattelunsa käyttää ihan Lieksassa tuomion odotteluun niin otan osaa...onko kaikki "inkkarit kanootissa"

Äänestä

Kannattaa elää omaa elämää eikä miettiä toisten mahdollisia tuomioita.

Äänestä
  • Kovasti täällä tunnutaan miettivän sen Janitskinin tuomiota, vaikka ei sekään kait ole vielä oikeudessa ollut.

    Huvittavaa sakkia Lieksan demarit.

    Äänestä

  • markanKone kirjoitti:

    Kovasti täällä tunnutaan miettivän sen Janitskinin tuomiota, vaikka ei sekään kait ole vielä oikeudessa ollut.

    Huvittavaa sakkia Lieksan demarit.

    Suvakit ovat aina olleet kovin kiihottuneita Iljasta. Mutta sitähän epäillään hyvin lievistä jutuista kuten kunnianloukkaus, kiihotus kansanryhmää kohtaan ja jotain tekijänoikeusrikkomuksia. Eikä noista saa kuin sakkoa, sitä paitsi osa syytteistä on jo vanhentunut. Joten suvakkien on turhaa toivoo "pitkää kakkua" tyypille.

    Äänestä

  • Älä sitten tunge nokkaasi joka paikkaan, elikkä ketjuun.

    Äänestä

  • Paras oot sanomaan,korppina olet haaskalla kun paikka tulee.

    Äänestä

Odotellaan kun ei muuta voi. Sitten onkin totinen huuto jos menee niin, ettei ole näyttöä, eikä tule tuomiota. Saattaa meinaan mennä jokunen somekirjoitus tutkintaan.
Odotellaan siis.

Äänestä
  • Hehehehheee sitä saa tosiaan odotella... vai että somekirjoituksista.

    Äänestä

Eikös tuo mitalin saane ja linnajuhliin kutsun, koska se ei poliittisissa piireissä ole omituista!

Äänestä

"Eikös tuo mitalin saane ja linnajuhliin kutsun, koska se ei poliittisissa piireissä ole omituista! "

Sinähän sen parhaiten tiedät, kun olet persu :)

Äänestä
  • Onko pedofiilius tavanomaista demari piireissä?

    Äänestä

  • OHO-ullatys kirjoitti:

    Onko pedofiilius tavanomaista demari piireissä?

    En tuota tiedä, mutta kymmenkunta vuotta sitten joensuussa pitkäaikainen demarivaltuutettu sai hovissa korotettuna yli 5 vuoden tuomion vastaavantyylisestä jutusta.

    Äänestä

  • Mieluummin persu kuin demari,,mutta älä huoli, en äänestä missään vaaleissa!

    Äänestä

No eihän tää ole ainut hyväksikäyttöepäily
Lieksassa. Kuukausi takaperin oli iltalehdessä
epäiltynä yli 60 mies.
Surullista jos asiat pitävät oikeasti paikkansa.

Äänestä
  • On 66 vuotias. Tästä uudemmasta ei tule tuomioo.

    Äänestä

  • Hyvin todennäköisesti hän on joko pohjoisesta tai etelästä. Näin kertovat Martta-Uutiset. Hevosmiesten tietotoimiston mukaan tekjä on Lieksan itäisestä tai läntisestä osasta.
    Keskeltä Lieksaakin voi olla, tuumailevat ABC:n munamartat.

    Äänestä

  • varma.tieto kirjoitti:

    Hyvin todennäköisesti hän on joko pohjoisesta tai etelästä. Näin kertovat Martta-Uutiset. Hevosmiesten tietotoimiston mukaan tekjä on Lieksan itäisestä tai läntisestä osasta.
    Keskeltä Lieksaakin voi olla, tuumailevat ABC:n munamartat.

    Naurettavaa, että Suomi24 on poistanut viestin lapsen hyväksikäyttäjästä, kyllä se on jo tiedossa, että Lieksan itäreunalta tämä tekijä on.

    Äänestä

  • JokoPelottaa kirjoitti:

    On 66 vuotias. Tästä uudemmasta ei tule tuomioo.

    Eikös tämä 66-vuotias saanut linnatuomion, jota parhaillaan istuu?

    Äänestä

Oululainen afrikkalainn demari teki lapsia tyttärensä kanssa eikä ole vieläkään ollut oikeuskäsittelyssä. Ja oululaiset naisdemarit tiesivät asianlaidan, mutta eivät tehneet ilmoitusta.

Äänestä
  • Tuo vasemmistotaustainen sakki taitaa olla aika pervoa?

    Äänestä

  • huhhuhsentään kirjoitti:

    Tuo vasemmistotaustainen sakki taitaa olla aika pervoa?

    Niin, liian usein kavalaa ja juonittelevaa on. Eihän siitä monttaa vuotta ole kun muistan kirjoituksia lehdissä joissa naapurikaupungin demarinaisen kerrottiin kavaltaneen vanhuksilta huomattavia summia rahaa.
    Sitten vielä kaunistelloot tekojaa. Pahimman tekivät sata vuotta sitten . Minkhänlaine terapeutti ja kirjailija toi H.V. on, kun väittää tämän päivän Hesarissa työväenliikkeen olleen rauhanliike alun perin. Laittoman kapinan aloittivat 1918 ja sitten oli seuraukset hirmu veriset. Kyllähän ne varmaan valkosetkin teki hirmutekoja, mutta petturin palkka on joskus karmea.
    Noei piä yleistää. Saattaapahan niitä olla demareissa rehtii ja hyvääkin väkkee, niin kun kaikessa ryhmittymis.

    Äänestä

Oliko päädemari Rinne lieksassa, vai puhuivatko demarit siinäkin palturia?

Äänestä

Perjantain karjalaisessa oli tuomittu 67-vuotias
mies kehitysvammaisen hyväksikäytöstä.
Mies on lieksalainen. Todella kauheaa...

Äänestä
  • Sama kaveri, joka tuolla aiemmin mainittu 66-vuotiaana , valtion hommista eläkkeelle jäänyt, sai siis 3,5 vuotta vankeutta, naiselle korvauksia 12000, oikeudenkäyntikuluja lähes 18000, ei ihan halpa kakku.

    Äänestä

Niin entinen virkamies, jolla on ollut poliisin oikeudet.
Tiedän perheen ja järkytyin todenteolla.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


IhanLieksassa kirjoitti:

on kenties tulossa sille demarille, joka on syytteessä lapsen hyväksikäytöstä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu