Olen kuunnellut tässä jonkin kerran kun vanhat äijät muistelevat kun lähes 50 vuotta sitten heitä on koulussa kiusattu ja tästä on jäänyt pysyvät, elinikäiset haavat ja traumat yms...
Eikö ihmisen elämässä todellakaan ole 50 vuoteen tapahtunut mitään muuta mieleen jäävää ja merkittävää kuin että joku on koulussa jotenkin "kiusannut"? Köyhää on ollut elämä...
Kai jokainen on jossakin elämän vaiheessa pataansa saanut, mutta miksi sitä pitää koko ikänsä muistella ja vatvoa?! Miksi hautautua koko elämäkseen johonkin elämänpolun ikävään mutalikkoon? Olisitte antaneet samalla mitalla takaisin ettei tarvitsisi hautaan asti itkeä!
Hyvä esimerkki siitä että kiltiksi ja hiljaiseksi, äänettömäksi ja hajuttomaksi kasvatetut lapset eivät mailmassa pärjää, puolensa täytyy pitää ettei tartte ikäänsä vikistä.
Eikö ihmisen elämässä todellakaan ole 50 vuoteen tapahtunut mitään muuta mieleen jäävää ja merkittävää kuin että joku on koulussa jotenkin "kiusannut"? Köyhää on ollut elämä...
Kai jokainen on jossakin elämän vaiheessa pataansa saanut, mutta miksi sitä pitää koko ikänsä muistella ja vatvoa?! Miksi hautautua koko elämäkseen johonkin elämänpolun ikävään mutalikkoon? Olisitte antaneet samalla mitalla takaisin ettei tarvitsisi hautaan asti itkeä!
Hyvä esimerkki siitä että kiltiksi ja hiljaiseksi, äänettömäksi ja hajuttomaksi kasvatetut lapset eivät mailmassa pärjää, puolensa täytyy pitää ettei tartte ikäänsä vikistä.
Vastaukset 68
Vanhimmat
Olisiko pitäny tappaa, että loppuu? Sitten johonkin koulukotiin saatana. Syyllisyys niskassa koko elämä. Aika raskasta tajuta. Hyvä, että puhuvat.
No jos ei pärjää niin pitää sitten itkeä...
Kiusaaminen on uhrille todella rankka kokemus ja ainakin koulukiusaaminen jättää, oikeasti, pysyvät henkiset arvet. Ei se, mitä on tapahtunut kouluvuosien jälkeen, poista niitä tunne-elämän arpia. Tosin eivät ne muistot ole jatkuvasti mielessä, mutta on paljon sellaisia asioita joihin ne vaikuttavat. Ne voivat haitata monissa tilanteissa todella pahasti.
Mietipä miltä tuntuu kun koulun lähellä on joka aamu kaksi tai kolme kiusaajaa odottamassa. Sinua lyödään, kaadetaan rapakkoon, revitään vaatteita, kirjat heitetään rapakkoon tai vessanpönttöön jossa on ulostetta, suksiesi päälle virtsataan jne. Pahimmillaan minut yritettiin hirttää - oikeasti. Siihen tilanteeseen tarttui muuan ylempien luokkien kaveri ja veteli pääjehua ympäri korvia.
Minun kohdallani kiusaamista jatkui vuosia ja lopulta aloin oireilla pahasti.
Isäni huomasi tilanteen ja puuttui asiaan. Se kiusaaminen loppui minun kohdaltani siihen, mutta pahimman kiusaajani isä alkoi aiheuttaa ongelmia minun isälleni. Ei hän fyysisesti olisi isälleni pärjännyt, mutta hän oli sellaisessa asemassa, että haitanteko oli mahdollista. Onneksemme muuan vielä merkittävämmässä asemassa oleva henkilö sai vihjeen ja puuttui asiaan - haitanteko loppui siihen kun se äijä sai siirron muihin tehtäviin.
Olen tavannut kiusaajiani aikuisiällä, mutta ei tullut mieleen sanoa mitään kaunista.
Oletko sinä yksi niistä jotka kiusasivat koulutovereitaan ja kenties kiusaavat jossakin edelleen? Vaikuttaa siltä, että olet kylmä, persoonallisuushäiriöinen ja empatiakyvytön. Näin voi päätellä kommentistasi. Säälisin sinua jos olisit sen ansainnut.
Sääli on sairautta. Mitä enemmän säälit itseäsi, sitä vähemmän muut säälivät sinua.
Varmaan hienoa itkeä ankeaa lapsuuttaan koko ikänsä? Voiko elämää pahemmin tuhlata?!
Mutta kai tänään sentään itse jo pyllysi osaat pyyhkiä?
No, tottahan nyt itkuiikat voivat elämänsä tuhlata sen märehtimiseen mitä pienenä ollessa tapahtui, itse en ole tuota koskaan ymmärtänyt.
Kyllä minuakin isommat pojat hakkasivat, yksi korsto piti jokavälituntisena nyrkkeilysäkkinään varmaan pienen kokoni tähden. Ja olihan sitä kaikenmoista muutakin, mutta kun vartta tuli lisää ja sisua oli sen verran että korstot huomasivat että tuo rakkihan puree jos sitä menee nykimään niin tulivat lopulta jopa kavereiksi. Siinä huomasin että kunnioitus pitää ansaita, jos antaa itseään kohdella huonosti niin aina löytyy niitä huonosti kohtelijoita. Mutta sisukas ja rohkea saa kunnioitusta ja maine kiirii vaikka ei niin voimaa olisikaan.
Ei minulle ole jäänyt noista mutskeista mitään mielen päälle enkä ole halunnut kostaakkaan.
Kun olin armeijassa alikessuna niin yksi kouluaikaisista mukiloijistani tuli jostakin syystä lykkäystä saaneena alokkaaksi minun ryhmääni. Olisi ollut tilaisuus kostaa mutta eipä tullut mieleenkään.
Kyllähän se on niin että elämä on liian lyhyt tuhlattavaksi vanhojen märehtimiseen, pitää mieluummin etsiä uusia elämyksiä ja kokemuksia ja nauttia niistä.
Toisaalta toiset vain ovat sisuttomampia, arempia ja saamattomampia kuin toiset, käy aivan samoin kuin susilaumassa käy heikoille yksilöille...
No sepä on hyvä jos sinulla on noin hyvin asiat. Ilmeisesti olet ihan työelämässäkin.
Olin 40 vuotta, nyt jo eläkkeellä. Hyvä elämä on ollut kun en katkeruutta ole kantanut ja olen ymmärtänyt muutenkin elämänkirjoa. Mutta jokainen elää omaa elämäänsa kuka mitenkin, toiset nauttien ja toiset peläten ja vihaten.
Tunne-elämän ongelmakohtien ja patoutumien purkaminen on terve piirre ja erittäin suotavaa. Sen tiedetään parantavan elämän laatua, jopa lisäävän elinvuosia.
En pysty nauramaan tai ilkkumaan ihmiselle joka kertoo ongelmistaan, ihmiselle joka myöntää, ettei kaikki ole aina niin kovin hyvää ja kaunista. Normaalisti ihmisellä on kyky purkaa tuntojaan ja tunteitaan, avata solmuja ja keventää sitä kautta oloaan. Siinä ei ole mitään väärää.
Jotakin sinun tunne-elämässä on ihan selkeästi pielessä kun pitää toisten tunne-elämän vaurioista nostaa keskustelu. Empatiakyvyssä on toivomisen varaa. Se viittaa johonkin traumaattiseen tapahtumaan menneisyydessä ja nimenomaan lapsuudessa - kenties ihan siellä varhaisimmassa.
Noiden aiempien kommenttien perusteella voi nähdä, että joku arpi aristaa, vaikket itse sitä tunnista tai et halua tunnistaa/tunnustaa. Sellainenkin kuuluu niiden oireiden kirjoon. Padotaan arkoja asioita sisälle ja eletään ikään kuin oman elämän ulkopuolella.
No, itsellesihän sinä sitä monttua kaivat.
Just joo. Pistähän kukka hattuun ja mene puita halaamaan. Nuo mainiot psykologin taitosi voit käyttää itseesi että pääset yli itkunaiheistasi.
Elä kehtoa jeesukselle nuin sannoa...soapi lopussaanni raomoja ja pillahtaa itkuun.
Kiusaajille pitäisi tehdä vanhempien selväksi, että silmä silmästä ja hammas hampaasta. Ennen oli isiä, joiden lapsia jos kiusasivat oli tiedossa, että kiusaajalle saattaa käydä köpelösti. Vanhempien pitäisi ottaa tiukka linja ja vihjaista kunnolla kiusaajan vanhemmille, että kiusaajalle saattaa käydä todella huonosti, mikäli pilaa lapsen elämän. Kiusaajille pitäisi tehdä selväksi, että muistot säilyy pitkään ja jos elämässä ei ole menetettävää tulee syöpä ym. voi ryhtyä tiettyihin toimiin ennen kuolemaa vielä vuosikymmenien päästä kun itsellä ei ole menetettävää. Kiusaajalle voi järjestää näin sitten mukavan muiston kiusaamisesta vuosiksi tai vuosikymmeniksi. Kiusaajan vanhempien pitäisi tehdä lapsille selväksi, että aikuisena voi todella katua.
Jotain vikaa on omassa päässä jos ei lapsuusajan asioista yli pääse. Kannattaa mennä hoitoon jos noin koville ottaa. Itse te olette omalla asenteellanne elämänne pilanneet eikä kukaan muu. Eräiden vain pitää aina tavalla tai toisella vierittää syy omista ongelmistaan jollekin muulle.
Minua ei ole kiusattu, eikä ongelmaa ole. Mutta jos olisi minua tai minun lapsia kiusattu tuskin painaisin villasella. Lässytykset ei auta kiusaajille, vaan pelko. Pientä lievää kiusaamista tuli ehkä tehtyä ja sitäkin olen katunut ikäni.
Sehän siinä on se vika että nössöt odottaa että isä, äiti, opettaja tekee jotakin ja tulee apuun. Ei sellainen toimi eikä isä ja äiti voi olla koko elämää avutonta aatuaan auttamassa. Itse se on tässä maailmassa vaan opittava pärjäämään. Liian kiltistä ihmisestä ei ole kuin kynnysmatoksi.
SIinä oli sitten sairaan ihmisen kommentti. Hän on koulu- ja työpaikkakiusaaja.
Mitäs tuollainen tuntemattomien nimitteleminen sairaaksi, kiusaajaksi ja ties miksi sitten on?
Minusta se on kiusaamista ja oman itsensä paremmuuden korostamista...
Oijoi. Sattuiko nyt pahasti. Kysys nyt jos äippä vähän lohduttais.
No sitä saa mitä tilaa. Ei sen kummempaa. Älä kuvittele, että saat minulta säälipisteitä.
Mitä sairasta tuossa on? Mielestäni on ihan normaalia että jokainen yksilö kasvaa pärjäämään elämässään ilman äitiä.
Juuri noin toimii pesunkestävä KIUSAAJA!
luulet et joku muka haluaa säälipisteit suntapaselta vinkujalta ?
joku ei sano huomenta ni se on sit kiusaamist.........
Supon kannattaa siis ottaa selville ketä on koulussa kiusattu ja hautooko hän siitä kostoa ja ottaa säilöön tuollaiset turvallisuutta uhkaavat potentiaaliset riskihenkilöt. Etenkin syöpään sairastuneet.
kyllähän 60-luvulla tapeltiin jos joku dissaili, eikö opettajat puuttuneet välituntikahinointiin mitenkään, eli sillon oppi itse selvittämään omat kiistansa,
tappelemalla siis.
Onhan näitä ollut sen jälkeenkin. Selvittelyt on tehty sitten tuliasein. Entäs jos se kiusaaminen osuu sinun lapsesi kohdalle? Entäs jos sinun lapsesi selvittelee välejään ampumalla muita?
Valta ja kunnioitus ovat samankaltaisia asioita. Kukaan ei niitä tule sinulle antamaan, vaan sinun on ihan itse otettava ne ja myös pidettävä ne.
Liian holhoavat vanhemmat tekevät yleensä lapsistaan nyhveröitä jotka joka asiassa odottavat että joku tekee heidän puolestaan ja auttaa aina.
Mutta kyllä täällä aina on oma apu ollut se paras apu.
Miuta vielä näin vanahainkodissa ihan itkettää kun toisella luokalla kiertokoulussa yks mustalaispoika venytti ja räppäs miun henkseliä ja kyllä se koski!
En oo 70 vuoteen pystyny yötä nukkumaan kun niin ahistaa se tappaus...
Minä vetelin kiusaamista yrittäneitä turpiin, oikeesti. Kerran tai pari ihan tosissaan. Se kiusaaminen loppui siihen. Itse en koskaan kiusannut ketään.
Paras lääke noille kiusaajille on vetää nenään. Kaikki ei vaan siihen pysty. Se loppuu siihen kokemusta on.
Mitäs neuvoisit, jos sinut ympäröisi puolen tusinaa päätä pidempää rotevaa kiusaajaa ja alkaisi paukuttaa sinua pahkaasi? Hakkaisivat vain ilman sääliä. Yrittäisitkö muksia takaisin? Purisitko hammasta (jos vielä suuhun jäisi)?
No jos noin on tapahtunut niin mikset tehnyt juttua? Tuollainenhan on poliisiasia, ei tuollaista tarvitse kenenkään sietää. Jos tuo nyt edes on totta, epäilen että noin avutonta ihmistä on olemassakaan...
En sanonut, että tämä olisi tapahtunut. Tilanne kuvitteellinen. Tiedustelin vain, että miten tuossa tilanteessa "pärjätään" tai jätetään tapahtuman hautominen? Teksti oli lähinnä kysely alkuperäisen viestin laittajalle, joka ei nyt ihan ruudinkeksijältä tunnu. Tuskin hänestä mitään hoitopuolen empaattista henkilöä voi tulla tai sitten on melkoinen "mengele".
Se vain on niin että päälle vaan. Vaikka turpaan saisikin kiusaajilta, niin ne miettii seuraavalla kerralla kaksi kertaa ennen kimppuun käymistä, kun lyöt, potkit, raavit ja olet hullun agressiivinen. Hulluja pelätään.
Niinpä. Ehkäpä monella muullakin kiusaaminen on vain kuviteltu huonosta itsetunnosta johtuva tunnetila.
Kiusaaja on aina - aina - henkisesti sairas ihminen. Tämä on muuten fakta.
Ja paradoksaalista on että monesti kiusattua pidetään outona/sairaana kiusaajiin verrattuna.
Monet kostoksi syyttävät toista kiusaamisesta, ei ole tervettä sekään.
Siinäpä se sitten on kun menet antamaan kiusaajalle turpiin, ja haastat nyrkkirinkiin, niin kiusaaja juoksee äidin taakse piiloon, ja itse kärsit :D
Tai maksat nyrkiniskustasi loppuikäsi.
Maksa tai kärsi.
Ikäviä juuri tällaiset luuseri-kiusaajat, jotka pahimpia ovatkin jotka kiusailevat ja sitten piiloutuvat rehtorien ja äitien helmojen alle kun eivät uskalla ottaa yhteen kun pelottaa heitä niin paljon :D
Melko kelvottomia asepalvelustakin suorittamaan tuollaiset :D
Jaa... Minusta tuntuu taas että justiin armeijassa kiusaajat menestyy parhaiten. Arka ja hiljainen tahtoo jäädä jalkoihin sielläkin ja ainakin natsattomaksi. Siellä taitaa esmieheltä vaadittaviin ominaisuuksiin kuulua jonkunasteinen röyhkeys ja itsekeskeisyys ja kyky tunteettomasti käsitellä ihmisiä kuin karjaa. Ainakin ennen oli.
Onhan se perin outoa jos lapsuuden asiat jäävät mieltä painamaan ja vielä esimerkin mukaisesti 50 vuoden jälkeen haudotaan kostoa jollekin.
Asiaa voisi miettiä oman itsensä kautta. Olenko minä tänään luonteeltani, tavoiltani, järjeltäni sama ihminen kuin 50 vuotta sitten? Tuskinpa kukaan on, sekään kiusaaja.
Kaikkia se elämä vaan opettaa ja maailmanmylly koulii, kyllä vuosikymmenet hiovat särmät jokaisesta. Se 50 vuoden takainen kiusaaja voi tänään olla hyvinkin miellyttävä ja empaattinen ihminen, toisin kuin silloin pennunhuimana koheltaessaan.
Tuskin heistä monet ovat tuolloin edes tajunneet kiusaavansa, vaan pitivät sitä vain kisailuna ja poikien hevosenleikkinä, normaalina meininkinä joka ei ole edes muistiin jäänyt, kuten sille vastapuolelle jäi.
Aikustuttuaan ja vastuuta opittuaan monet kiusaajat ovat varmasti olleet hyviä kavereita, ystäviä, aviomiehiä, perheenisiä, esimiehiä, oman alansa luotettavia ammattilaisia, sanalla sanoen arvostettuja mallikansalaisia.
Kun tällaiselle pitkän ja hyvinhoidetun elämän ja työuran tehneelle hyvämaineiselle ihmiselle sitten joku menee 50 vuoden jälkeen sanomaan että olet koulukiusaaja, niin on kyllä ihan perusteltua odottaa että asia herättää lähinnä huvittuneisuutta.
Kun äly loppuu, niin voima alkaa.
Ikääntyvä ihminen normaali ihminen (ei psykopaatti,narsisti jne.) haurastuu ja vanhat haavat avautuvat ,kun pakkautuvat muistiin. Aika on vierinyt ,eikä niille voi tehdä mitään. Ei sillä miehen koolla ole merkitystä lapsuuden kokemukset seuraavat mukana.
Eikö kukaan todellakaan huomaa mitä aloittaja kirjoittaa ja mitä hän yrittää sanoa. Sama tyyppi esittää kommentteja useammalla nimimerkillä.
Kyseessä on koulukiusaaja, joka tietää tekojensa vaikutukset ja ymmärtää tehneensä hirvittävän väärin. Hän ei kuitenkaan voi ikinä tunnustaa sitä, ei koskaan, ei edes itselleen. Liekö joku kiusatuista tehnyt jotain peruuttamatonta ja se on alkanut ahdistaa ketjun aloittajaa.
Hän kertoo teille kuinka kaikki kiusatuksi joutuneet ovat heikkoja yksilöitä jos eivät pysty unohtamaan kokemaansa kiusaamista.
Oikeasti aloittaja yrittää todistella itselleen, ettei hän ole tehnyt mitään väärää kiusatessaan, koska häntäkin on kiusattu. Todellisuudessa häntä tuskin on kiusattu.
Hän ei mukamas muistele kiusaajiaan pahalla ja näin ollen muutkaan kiusatut eivät saisi muistella kiusaajiaan pahalla, ei häntäkään.
Onko selvää tähän asti? Hyvä!
Onko aloittaja psykopaatti, en tiedä, mutta tuskin. Hänellä ei tule olemaan helppoa ja kriittinen piste on lähellä ja sitten tulee itku. Sen voi päätellä jo siitä, että hän on ottanut asian keskusteluun.
Aika läpinäkyvää vääntämistä kirjoituksissa on helposti havaittavissa. Siinä olet kyllä oikeassa.
Sinähän vastailet täällä omiin kirjoituksiisi ihan itse! On varmaan aika hedelmällistä keskustella itsensä kanssa...
Taitaa tämä wannabe-psykologi olla todella hoidon tarpeessa. Ei ole enää normaalia tuollainen uraan juuttuminen. Mikä sinua oikein vaivaa, eikö ole lääkitys kohdallaan?
Huomenta. Voisin tietysti vastailla kirjoituksiini, mutta kun en vastaile. Näkyy muutama muu olevan samaa mieltä kanssani. Ja miksi ei olisi?
Ehkä heillä on sama tieto kuin minulla?
Luemme samoja oppikirjoja, käymme samoilla luennoilla ja kohtaamme ihmisiä joilla on keskenään samoja ongelmia. Mm. näistä tekijöistä se näkemys muodostuu. Ei siis liene ihme jos vaikuttaa siltä, että myötäilen itseäni.
Mitä tulee minun hoidontarpeeseeni niin sen määrittelyn annan kyllä mieluummin osaavalle ammattilaiselle. Voi olla, että joku maallikkokin osuu joskus oikeaan, mutta ei tällä kertaa.
On tavallaan ilo havaita, että reagoit näihin kommentteihin, koska se voi olla ymmärryksen alku. Tosin voihan se olla jonkun muunkin alku.
Otan käteeni Hannu Lauerman kirjoittaman kirjan - Hyvän kääntöpuoli.
Suosittelen, vaikkei se nyt tähän kiusaamiseen varsinaisesti liitykään, mutta liittyy kuitenkin.
Takakannessa on ajatuksia herättävä lause.
"Luulin enkeliä valkoiseksi, mutta sitten näin Sertolla pestyn Perkeleen".
Mitä tarkoitan?
No sitä, että tekisi niin mieleni irtipäästää sisälleni piilotettu Herra Hyde ja sanoa jotain varsin rumaa, mutta olkoon nyt.
Oletko lukenut kirjasta muutakin kuin takakannen?
Mitä noin oppinut, viisas ja hyvä ihminen oikein tekee tällaisella paskapalstalla jossa mielestäsi on vain tyhmiä kirjoittajia ja sinun mielipiteesi asioista se ainoa oikea?
Menestystä luennoillesi, ehkäpä vielä saamme lukea suuria viisauksiasi elämän perusasioista joista me muut emme mitään näemmä ymmärrä...
Etkö siis halua, että joku tuo keskusteluun toisenlaisen näkökulman? Jos näin on niin tiedät kai mitä se kertoo sinusta.
En väitä, että minun näkemykseni on ainoa oikea, mutta pyrin perustelemaan esittämäni näkemykset tutkimuksellisella tiedolla, kokemuksillani ja myös muiden kokemuksilla. Voisitko sinäkin tehdä niin?
Näillä sivuilla voin sanoa joskus paljon kipakammin kuin face to face keskusteluissa.
Minä käyn monilla monilla keskustelusivuilla, en pelkästään Suomi24:lla, enkä tosiaan tiedä olenko kovin viisas kun osallistun näihin keskusteluihin. Aika vähänhän täällä on mitään kovin fiksuna pidettävää kommentointia. Olisiko niin, että ihmismielen hämärät kulmat ja kujat kiinnostavat minua ja siksi käyn täällä?
Lauerman kirjan olen lukenut kokonaan. Se on mielenkiintoinen ja aika kansantajuisesti kirjoitettu - humoristinenkin. Hyllyissäni oli parhaimmillaa yli 4000 nidettä. Osan olen myynyt, enkä ole lukenut niitä kaikkia kokonaan, mutta tuhansia kirjoja olen lukenut.
Lue sinäkin enemmän ja luule vähemmän.
Kirjaviisaus versus tosielämä. Ei muuta kysyttävää. Case is closed...
- Me ollaan kiusaajia kaikki, kun oikein silmiin katsotaan, me ollaan kiusaajia kaikki, ihan jokainen.-
Itseen kohdistuvan kiusaamisen muistaa aina mutta omasta kiusaamisesta ei takuulla jää muistikuvaa. Ihminen on laumaeläin joka tavoittelee paikkaa mahdollisimman läheltä lauman kärkeä ja siinä saa sitten heikommat kärsiä.
Nyyh, nyyh. Muistan, ettei se ujolle maalaispojalle ollut mukavaa, kun päivittäin pelotti tulla poikalyseoon 60-luvun alkupuolella. No, yksi kiusaajista pääsi ainakin ilmeisesti mieliammattiinsa eli poliisiksi.
Onpa jäänyt aloittajalle mättövaihde päälle näin kevään kunniaksi, taitavat hormonit alkaa hyrräämään liikaa. Parasta olisi päästä tukkimetsään tai jonnekin muuhun työhön energiaa purkamaan sen sijaan että sylkee vihojaan entisiin koulukiusattuihin. On todellakin saattanut tapahtua näin aikaisemminkin ja varmaankin on ollut itse koulukiusaaja.
Aloittajan mielestä on paha, jos mies itkee, ja miehen pitää olla kova ja karski - pahimmman luokan stereotypioita ja väärinkäsityksiä siis näin naisen näkökulmasta. Mistä tiedät, etteivät nämä "kiltit ja hiljaiset" ole onnellisempia kuin sinä, onnellisia omissa koloissaan siitä enemmälti melua pitämättä. Kaikki eivät halua olla äänessä, kärjessä, framilla koko ajan, ja tekevät silti työnsä ja kantavat vastuunsa hyvin.
Itkeminen tekisi hyvää sinullekin, taikka tämä fyysinen työ, mihin purkaa vihojaan (kiusattu saatat olla sinäkin alkumetreiltäsi) entisten kiusattujan sijaan. Kyllä se kiusaaminen pahalta tuntuu kenestä tahansa, ja sehän se on tarkoituskin kiusaajalla. Ei pidä provosoitua jos provosoidaan. Elämä ei ole taistelua koko ajan - muitakin olomuotoja on.
Muoti-ilmiö. Nykyään on cool ja siistii sanoa olleensa kiusattu.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005613583.html
Onkohan tuollainen rypeminen kuitenkaan ihan hyvästä?
Mitä sitten? Joku Jari Sillanpää itkee joka käänteessä mutta naiset sanoo että se on ihanan herkkä mies, osaa näyttää tunteensa.
Heh, siinähän se onkin naisille oikein unelmamies. Ei taida vaan jaria naiset kiinnostaa muuta kuin ansaintamielessä.
Täällähän on metkaa porukkaa! Jotkut on sitä mieltä että lapsuusaikaisen kiusaamisen ei pidä antaa pilata koko elämää, vaan elää ainutkertainen elämänsä täysillä nauttien, ilman voimia vievää turhaa vihaa ja katkeruutta.
Toiset taas sanovat että; Ei, ei, vihata pitää, märehtiä asiaa, sääliä itseään elämän loppuun, jopa kostaa.
Tosi helppo valita kumpaako leiriä kannatan.
Väärinkäsitysten välttämiseksi sanon vielä että en ole kiusaaja, enkä missään nimessä hyväksy kiusaamista missään muodossa. Mutta älkää hyvät ihmiset antako kiusaajillenne sitä iloa että näkevät elämänne olevan pilalla!
"Mutta älkää hyvät ihmiset antako kiusaajillenne sitä iloa että näkevät elämänne olevan pilalla!"
Sinullapas onkin selkeät elämänohjeet. Valitettavasti elämä ei ole ihan noin yksinkertaista, eikä kaikki vain yksinkertaisesti ole ihmisen itsensä päätettävissä.
Muistaminen ei ole yhtä kuin koko elämä, eikä muistaminen tuhoa koko elämää, mutta piilossakin olevat muistot, ne joita et edes muista, vaikuttavat ihmiseen koko elämän ajan.
Nämä ovat joillekin ehkä vähän liian mutkikkaita asioita, enkä voi vaatia ketään ymmärtämään niitä. Kaikki eivät vain pysty. Hyvä vaan jos pärjäätte vähemmällä.
Nyt riittää oikeasti, minä lähden nyt tekemään ns. taidetta.
Todistin kerran eräässä kahvibaarissa viereisessä pöydässä istuen tapahtumaa joka olisi voinut päättyä toisinkin.
En ensin kiinnittänyt mitään huomiota viereisessä pöydässä istuvaan kuusikymppiseen pariskuntaan. Yhtäkkiä isäntä huudahti isoon ääneen vaimolleen: Kato, vanha koulukiusaaja! Osoittaen sisään tullutta mieshenkilöä. Rouva kuului sanovan jotakin että, justjoo, mä meen jo autolle tms. ja lähti jonnekin.
Pöytään jäänyt isäntä rupesi hyvin tuttavallisesti vilkuttelemaan sisääntulleelle äijälle, joka sitten tuli huuli pyöreänä kysymään että tunnetaankos me? Nimet sanottiin, toisensa muistettiin ja vanhoja kouluaikoja ja vanhoja ystäviä muisteltiin kuin ei mitään. Kerrottiin elämän vaiheet, jopa lasten vaiheet, käytiin läpi jopa terveysasiat. Nousivat pöydästä ja isäntä pisti käden äijän olkapäälle ja sanoi; Kerkesin tuossa sanoa vaimolle että tuossa on vanha koulukiusaaja, mutta järkimieshän tuota tunnut olevankin. Isäntä lähti kävelemään ja äijä jäi paikalleen seisomaan kovin neuvottoman näköisenä, ikäänkuin ei tietäisi mistä on kysymys...
Toi oli hyvä ja olis vielä parempi jos olis totta.
Tää sattu reilu vuosikymmen sitten. Kapakassa osu vanha koulukiusaaja kohdalle. Se oli sellainen vuosikausien riesa ja sai muutamia muita mukaansa kiusaamaan. Minä taas olin koulussa luokkani pahaimpia, mutta aika lyhyt, luokkani lyhyin ja kasvoin vasta kouluvuosien jälkeen täyteen mittaan. Nyt sitä mittaa on sitten ihan riittävästi sekä pystysunnassa, että harteiden kohdalta leveyttä. Se kiusaaja ei ollut kasvanut muuta kuin mahan kohdalta ja oli jäänyt huomattavasti minua lyhyemmäksi. Näytti aika elähtäneeltä äijältä.
Se kaveri oli aika keitossa, moikkaili siinä ja totes että selvisit sitten kumminki, vaikka olin melkoinen nynnerö koulussa ja ne kouluajat tais olla aika v-maisia välillä. Ei kyllä pyydelly anteeksi, naureskeli vaan.
Totesin selvinneeni, nousin ylös baarijakkaralta ja sanoin et ryysyistä päätellen äijä tuli suoraan raksalta ja tää kuppila on varmaan liian siisti paikka sille. En sanonut hänelle mitään muuta, en uhannut häntä muuten sanallisesti, enkä eleillä lainkaan. Olemukseni taas on se mikä on.
Sen pojun harvahiuksinen päälaki ylsi juuri ja juuri minun nenäni korkeudelle. Äijä selvisi yllättävän nopeasti. Se meni aika totiseksi, tai siis sehän säikähti todella ja lähti ihan välittömästi. Oon nähny sen sällin kerran tuon jälkeen siinä samassa kuppilassa ja kerran toisessa, nyt jo lopettaneessa kapakassa. Kummallakin kerralla se lähti ulos kun huomasi minut.
En oo koskaan tehnyt hänelle mitään, eikä ole sellaista aikomustakaan. Jos se olis silloin kapakassa esittänyt pahoittelunsa tekosistaan niin olisimme sopineet asian. Olisi lyöty kättä päälle ja kipattu kaljat sovun kunniaksi. Nyt se kaveri kipittää karkuun aina minut nähdessään, koska hän kuvittelee että minä teen hänelle jotain.
Olen pärjäillyt ihan kivasti niistä kiusaajista huolimatta enkä tiedä mikä olisi toisin jos minua ei olisi kiusattu. En ajattele kiusaajiani juuri koskaan, mutta nuo kiusaajani kohtaamiset ovat olleet niin herkullisia että pitäähän ne käyttää.
Mulle on ihan turha puhua kiusaamisten hyväksymisistä ja unohtamisista. Ei tarvitse unohtaa, eikä missään nimessä hyväksyä. Ja tosiaan, jossakin viestissä oli sanottu että ne traumat saattavat rajoittaa elämää. Siltä se tosiaan näyttää että ne rajoittaa, tässä tapauksessa ainakin sen kiusaajan elämää.
Kyllä se oli ihan tosi juttu, omin silmin ja korvin todistettu episodi ja palautui mieleen tämän ketjun otsikosta. Tarkoitin että jos tuossa olisi ollut kyseessä toisenlaiset ihmiset, olisin voinut joutua todistamaan baaritappelua. Mutta minusta tuo oli tuolta isännältä tosi hyvä piikki jos tuo äijä todella oli kiusaaja. Näkyi ihan kun aivot jäi raksuttamaan mennyttä aikaa.
Olen kouluja käynyt, kaikentietävä kirjanoppinut. Armeijassa en osannut poteroa kaivaa, enkä kaminassa pitää tulta vahtivuorossani.
Siun perkeleen takiako siellä teltassa paleltiin? Runtua tarttisit!
Vanhoja kiusaajia on toisinaan muistutettava menneistä yhteisistä ajoista.
Yle areenan radiossa on mainio kuunnelma nimeltään Vanha koulukaveri.
Mielenvikainen kiusaaja jos on, niin ei siinä auta kuin pakkohoito laitoksessa lääkkeillä ja sähköshokkihoidolla.