Anjalan kartano auki ensi kesänä

Anjalan kartanon ovet avautuvat taas yleisölle ensi kesänä — Alueelle suunnitellaan uutta kulttuurimatkailua

Jussi Lopperi
Anjalan kartanon aluetta herätellään henkiin uusilla matkailuhankkeilla. Kuva joulukuulta 2016.

Viime joulukuussa Regina-säätiön omistukseen siirtyneen Anjalan kartanon ovet avautuvat ensi kesänä jälleen yleisölle pitkän tauon jälkeen.

Ankkapurhan kulttuurisäätiön ja Anjalan Nuorisokeskuksen toiminnanjohtaja Jenni Liikkanen ei vielä tiedä, kuinka pitkään ovet ovat auki ja mihin kaikkiin kartanon osiin pääsee tutustumaan, mutta joka tapauksessa vierailuista tulee mahdollisia.

— Kartanoon ja sen ympärille on tarkoitus luoda kulttuurimatkailua, joka nojautuu historian elävöittämiseen ja kulttuuriperinnön vaalimiseen.

Liikkanen ei kerro suunnitelmista tarkemmin, koska hankerahoituspäätöksiä ei ole vielä tehty ja sopimusten yksityiskohtia hiotaan useiden yhteistyökumppanien kanssa. Hän lupaa lisätietoa lähiviikkoina.

Regina-säätiön hallituksen puheenjohtaja Rabbe-Holger Wrede kertoo, että kartanon kunnostustarpeita kartoitetaan.

— Mikä tahansa kiinteistö tarvitsee ylläpitotoimia, ja edellisen omistajan aikana niissä jäätiin jälkeen. Teemme yhteistyötä museoviraston ja mahdollisesti Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun kanssa. Muutoksia ei rakennukseen ole tulossa, vaan perusylläpitoa tehdään sen mukaan, miten rahkeet riittävät.

Museovirasto lakkautti kartanomuseon toiminnan vuonna 2010. Valtion omistuksessa ollutta kartanoa yritettiin myydä noin vuoden ajan. Yhden ostajaehdokkaan kanssa kaupat ehdittiin sopia, mutta hän ei saanut tarvittavaa rahoitusta kokoon.

Säätiön tekemä kauppa oli helpotus Nuorisokeskukselle, joka ennen sitä oli joutunut olemaan seitsemän vuotta epävarmuudessa toimintansa jatkumisesta.

Anjalan kartanohistoria alkaa 1600-luvun alusta, jolloin ratsumestari Henrik Wrede uhrasi henkensä Ruotsin kuninkaan Kaarle IX:n puolesta. Kuningas lahjoitti Wreden leskelle rahaa ja maita Suomesta. Kartano oli Wreden suvun hallussa vuoteen 1837.
2230
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Suuri rumankeltanen talo Kymijoen varrella kuin pakkilaatikko. Silkkoa päältä, mutta turistilla onko näkemistä sisätiloissa?

Äänestä
  • Kartano on niin merkittävä osa Suomen historiaa, että mahdolliset sisätilanäyttelyt ovat vain vähäinen osa kokonaisuudesta. Kaikkea menestystä säätiön työlle, joka tarvitsee myös julkishallinnon tuen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Museoaukikesällä kirjoitti:

Anjalan kartanon ovet avautuvat taas yleisölle ensi kesänä — Alueelle suunnitellaan uutta kulttuurimatkailua

Jussi Lopperi
Anjalan kartanon aluetta herätellään henkiin uusilla matkailuhankkeilla. Kuva joulukuulta 2016.
Anjalan kartanon aluetta herätellään henkiin uusilla matkailuhankkeilla. Kuva joulukuulta 2016.

Viime joulukuussa Regina-säätiön omistukseen siirtyneen Anjalan kartanon ovet avautuvat ensi kesänä jälleen yleisölle pitkän tauon jälkeen.

Ankkapurhan kulttuurisäätiön ja Anjalan Nuorisokeskuksen toiminnanjohtaja Jenni Liikkanen ei vielä tiedä, kuinka pitkään ovet ovat auki ja mihin kaikkiin kartanon osiin pääsee tutustumaan, mutta joka tapauksessa vierailuista tulee mahdollisia.

— Kartanoon ja sen ympärille on tarkoitus luoda kulttuurimatkailua, joka nojautuu historian elävöittämiseen ja kulttuuriperinnön vaalimiseen.

Liikkanen ei kerro suunnitelmista tarkemmin, koska hankerahoituspäätöksiä ei ole vielä tehty ja sopimusten yksityiskohtia hiotaan useiden yhteistyökumppanien kanssa. Hän lupaa lisätietoa lähiviikkoina.

Regina-säätiön hallituksen puheenjohtaja Rabbe-Holger Wrede kertoo, että kartanon kunnostustarpeita kartoitetaan.

— Mikä tahansa kiinteistö tarvitsee ylläpitotoimia, ja edellisen omistajan aikana niissä jäätiin jälkeen. Teemme yhteistyötä museoviraston ja mahdollisesti Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun kanssa. Muutoksia ei rakennukseen ole tulossa, vaan perusylläpitoa tehdään sen mukaan, miten rahkeet riittävät.

Museovirasto lakkautti kartanomuseon toiminnan vuonna 2010. Valtion omistuksessa ollutta kartanoa yritettiin myydä noin vuoden ajan. Yhden ostajaehdokkaan kanssa kaupat ehdittiin sopia, mutta hän ei saanut tarvittavaa rahoitusta kokoon.

Säätiön tekemä kauppa oli helpotus Nuorisokeskukselle, joka ennen sitä oli joutunut olemaan seitsemän vuotta epävarmuudessa toimintansa jatkumisesta.

Anjalan kartanohistoria alkaa 1600-luvun alusta, jolloin ratsumestari Henrik Wrede uhrasi henkensä Ruotsin kuninkaan Kaarle IX:n puolesta. Kuningas lahjoitti Wreden leskelle rahaa ja maita Suomesta. Kartano oli Wreden suvun hallussa vuoteen 1837.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu