Miten on? Onko joku joskus yrittänyt päästä eroon huumeista?
Miten kävi, mitä kokemuksia, oliko vaikeeta?
Saitteko jotain apua ja miten olisitte halunneet että olisi ollut?
Miten kävi, mitä kokemuksia, oliko vaikeeta?
Saitteko jotain apua ja miten olisitte halunneet että olisi ollut?
Vastaukset 9
Vanhimmat
14-24 v, pilvellä ja kaljalla alotin, viimeset 4 v menikin sit kaikkea viikonloppusin, paitsi heroiinia ja koksua ja tutkareita en oo ikinä.
En tiedä onko kokemukseni niin raffi, kun vois olla, koska en mä mihinkään ns. kunnon koukussa koskaan ollutkaan. Ehkä enmmänkin tunnepohjaisesti. Tyyliin välillä 2 vk tramalputkia, 2,5 v pilveä päivittäin ja sellasta. Aikamoista kuosaamista sit viikonloppusin lähinnä.
Mutta, nyt 1,5 vuotta siitä, kun lopetin noi kaikista kovimmat. Vuos sitten kerran söin sieniä ja vihoviimiset savut poltin viime elokuun alussa. Sen jälkeen on välillä mennyt vähän alkoholia ja röökiä, mutta nyt on jyrkkä ei alkoholillekin.
Mut tosiaan, oon ravannut A-klinikalla pahimmassa vaiheessa, kun tuntu, etten pysty olemaan selvinpäin. Siellä kävin puol vuotta juttelemassa, mutta käyttö ei loppunut. Sit lopulta viiimesen mämmi piri naksu viina viikonlopun jälkeen päätin, että nyt saa loppua tää elämä.
Sen jälkeen alko ihan hillitön ahdistus ja masennus puskea päälle, siis ihan tolkuton. Vakiduuni ja reissu tyttöystävän luo ulkomaille piti mut järjissään ja sit aloin käymään juttelemassa yhden päihdetyöntekijän kanssa muutaman kuukauden ajan. N. 3,5 kk kuluttua aloin jo saamaan ilosta kiinni elämässä ja koin mielenrauhaa ja mielihyvää, ennennäkemätöntä sellaista aina töiden jälkeen.
Kunnes sitten yks tylsä lauantai päätin, että haluan sieniä, tai pilveä ja kaljaa. Ja BÄNG, seuraavana aamuna oli taas sit ihan samat paskakelat päässä, kun aiemmin. Työ tuhottu.
Siitä sit n. kuukauden ajan yritin pitää pilvenpolttoa hanskassa, mut se vei mun tunne-elämän ihan taas vituiksi ja lopetin. Tästä nouseminen oli entistä raskaampaa.
Saman virheen toistin vielä viime elokuussa, mutta sen jälkeen en oo enää polttanut tai ottanut mitään. On ollut välillä tosi tosi ahdistavaa ja masentavaa, mutta silti menee paremmin kun koskaan ja tällä tiellä pysyn.
Nyt vasta huomaan tuon maailman ja elämäntyylin tuhoisuuden ja valheellisuuden. Kuinka olinkaa hukannut tärkeät vuodet elämästäni tuollaiseen.
Onneksi mulla on ihana tyttöystävä ja kaks kaveria, työpaikka. Talousasiatkin hoidossa, terveys hyvällä mallilla. Henkisestihän tää nyt on suht stressaavaa ja raskasta, mut sitä se on ihan normi tavan tallaajellekin!
Olen alkanut saamaan ihan uudenlaista ja normaalia kontaktia työkavereihinikin ja tuntuu hyvältä olla ja tehdä töitä heidän kanssaan, lisäksi olen motivoitunut ja hyvä työntekijä.
Et ei menny koko elämä vessanpöntöstä alas. Monella muulla se on mennyt...Yks tyyppi kuoli tällä viikolla.
Olen kohta 26 v ja niin onnellinen, että lopetin tuon kaiken. En usko, että psyyke ois enää ollu kovin hyvässä jamassa jos ois jatkunut yli 30 vuotiaana. Ei varmaan enää ois pystynyt elämään täysin selvinpäin, ilman lääkkeitä. Olen tyytyväinen!! Kaikesta paskasta huolimatta.
Ei nää sekoilut enää niin varmaan haittaa tyyliin 50 vuotiaana, tai 40 vuotiaana. :)
Vois sanoa, että pahimmasta on nyt päästy yli. Mutta ihan vitullinen ahdistus ja masennus kyllä olikin.
Hieno homma!
Kiitos että kerroit ja onnea sinulle, tyttöystävällesi ja kavereillesi!
ei kukaan ole. kaikki jotka on kokeillut huumeita on jäänyt niihin kiinni. älä kokeile huumeita
Moi,
Mulla tuli just 90 päivää. Vaikeaa on mutta vaikeimmillaankin parempaa kuin käyttäminen. Yritin vuosia omin voimin erilaisin keinoin muttei onnistunut. Nyt NA:n avulla.
Lopettaminen sinällään on helppoa. Tukea ja apua tarvitsee elämään itsessään ilman huumeita. Ei tapahdu hetkessä.
Eli+tällä+hetkellä+palstalla+olevista+on+50+%+onnistunut+lopettamaan!
Vain viisaat saavat vetää huumeita, koska osaavat asian. Tyhmät ja heikkomieliset pysyköön erossa päihteistä!
Mikä siinä on vaikeinta kun yrittää lopettaa?
Vierestä seurannut, ei omaa kokemusta. Mutta selvästi se itsensä kanssa selvänä olo ja ongelmien kanssa itse pärjääminen näytti olevan vaikeeta kun itselle läheisen elämää seuras. Joka kerta ajautu samoihin kuvioihin takas ja tunne-elämän hallinta oli persiillään.
Ees kuoleman porteilla käynti ei auttanut, pisti suhteen ja kaikki meneen että pääsis eroon käytöstä(piriä, useita tramalkoukkuja, samoin panacodia, consertaa, subua, you name it.... Metadonin kaa meinas käydä hullusti) mutta nyt reilut puolivuotta myöhemmin tiedän että homma jatkuu samanlaisena uudella paikkakunnalla uuden parisuhteen kanssa....
Vajaa 9 vuotta ilman douppia. Vahva opiaattiriippuvuus sekä amfetamiinin käyttöä oli mutta kun on tarpeeks selkärankaa ja OMAA TAHTOA päästä kuiville se onnistuu.Kaikki mahdollinen tuki kannattaa ottaa vastaan.