Sipilä lisää valtion velkaa tänä vuossa 18 miljardia. Kansalta ryöstetään lakien avulla saman verran. EKP maksaa yritusten velkoja 15 miljardilla joka toteutetaan keskuspankkirahalla jota SN oli vastustavinaan 2011. Yritystukia työnnetään kaikille hakemuksen tekijöille ja valtio takaa kaiken. Näin yhdrn vuoden tappioksi tulee n 50 miljardia eikä tässä ole mukana verohelpotuksia jotka johtavat noihin velkoihin. Lisäksi kunnat luovat lisää velkaa tukiessaan paikkakuntiensa persnettoyrityksiä sadoilla miljardeilla. Osan tästä humpuukista maksaa veronmaksajat,keitä lienevätkin.
Sipilä on parissa vuodessa hakannut metsät aukeiksi ja perustanut krematorioita ympäri Suomen enemmän kuin Hitler suuremmassa Saksassa. Niinpä ilman laatu muistuttaa näillä paikkakunnilla Auswitsin kaasupilviä. Seurauksena on enemmän kaasumyrkytyksiä kuin natsikylissä,suhteellisesti. Näin talous nousee,koska jakajia jää vähemmän. Unohtui vaanse ettei mitään uutta rahaa synny sitä EKPssä lisäämällä ja tuhoamalla kansan säästöt keinottelun konstein.
Sipilä on parissa vuodessa hakannut metsät aukeiksi ja perustanut krematorioita ympäri Suomen enemmän kuin Hitler suuremmassa Saksassa. Niinpä ilman laatu muistuttaa näillä paikkakunnilla Auswitsin kaasupilviä. Seurauksena on enemmän kaasumyrkytyksiä kuin natsikylissä,suhteellisesti. Näin talous nousee,koska jakajia jää vähemmän. Unohtui vaanse ettei mitään uutta rahaa synny sitä EKPssä lisäämällä ja tuhoamalla kansan säästöt keinottelun konstein.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Sinä luulet vesihöyryä savuksi, joka tulee savupiipuista.
Nykyisin voimaloissa savut pestään niin ettei tule kuin valkoista vesihoryä.
Millähän me sitten lämmiteltäisiin ja sähköä saataisiin, jos puu poltto loppuisi ? Jätepuuta joka jää prosesseissa on paljon, mm sahat..jos kokomaa muutettaisiin hiilelle, jos sitä helsingin mallia haet.
Ensi tai seuraavana vuonna valtion velka on nollissa, saadaan alkaa sitten makseleen velkaa takaisin, jos silloinkin näin suotuisasti talous etenee, ja kun tämä hallituspohja jatkaa, miksei etenisi.
Pistäpäs hiukan faktaa noihin "talousjuttuihisi" Vai on valtionvelka nollissa ensi vuonna :)
Hallituspohja ei talouskasvua tehnyt ole.
Senkin luulet savuksi.
Ei valtiovelka ole nollissa, vaan ei oteta enään lisävelkaa. Voi olla sinulle jo tämä vaikea ymmärtää. "Ensi tai seuraavana vuonna valtion velka on nollissa, saadaan alkaa sitten makseleen velkaa takaisin" Jos et tasapainoa ymmärrä, niin et ymmärrä muutakaan.
Miksi yleensä täällä olet jos et ymmärrä asioista mitään.
Taidat olla sitä kommusnisnuori sakkia, vaikuttaa osaaminen asioihin siltä.
Vanhanakin voi olla kommunistinuori, kun siinä ollaan yhtä toopeja nuorena ja vanhana.
Siinä ei ikä tuo osaamista.
Voisin vetää sinut sinne piipun päälle hengittämään vesihöyryäsi. Sen jälkeen et puhuisi enää tuota paskaa.Ilma puhdistuisi ainakin siitä. Näitä pöljiä tosin riittää tässäkin maassa miljoonia. Puhuvat niin paljon ettei tarvita mitään lämmitystä.
Mökkie lämmittäminen kuivilla puilla on eri asia kuin tervan poltto keskellä kaupunkia. Ja mullakin on 15 km matkaa tuohon krematorioon jonka Keskusta on rahoittanut veronmaksajien rahoilla. Sipilä ja Keskusta tuntuu keuhkoissani jatkuvasti sietämättömänä kipuna. Olette pelkkiä surkeita kostonenkeleitä .Näin alas voi vain Hitler ja Sipilä vajota.
Mikä valtio maailmassa on täysin velaton? Rautavaara ja karjakotko?
Norjalla ei ole yhtään velkaa.
Siellä onkin vihreitten vastustamaa vesisähköä, meille ei sitä ilmaista energiaa suotu, vaikkakin pienemmässä määrin.
Ja oisko Norjalla öljyä enemmän kuin meillä.
Norjalla on velkaa ja paljon onkin. Siellä on toisaalta näitä rahastoja ja muuta vastaavaa. Meillähän ihmisten sijaan Solidium pistäö rahaa Talvivaaraan Perille ja Sipilöille.
Louhimies olisi riittänyt yksinäänkin.
Älä kuvittele vaan ota asioista selvää ennenkuin tulet muille tyhmyytesi paljastamaan aivan höpöä kirjoittelet.
Ennätysmäärä vieraanvallan edustajia on tullut taas kaivelemaan suomen kamarasta rikkauksia. Kaivostoiminnasta suomelle ei jää, kuin pelkät paskat siivottavaksi. Mutta toki, onhan se hienoa, että mijardööri taas lisää omaisuuttaan muiden kustannuksella.
Rinteen Antti kertoi jo että SDP kiristää verotusta tultuaan valituksi . 600 mij.€ on jo luvattu vaalilupausten maksamiseen . Sanoi summan olevan suuren mutta äänestäjille kannattaa tuo maksuista vapautus suoda . Sehän on teollisuuden ja palkansaajien ongelma maksajan roolissa .
Sähköpyörille tukiaisia, kun kerran valtion kassassa on vielä rahaa!!!