Tappio svekomaaneille!

Kultturiministeri Sampo Terho ei suostunut luovuttamaan Jussi patsasta Aku Louhimiehelle.
Aku on svekomaanien rahoilla porsastellut elokuvien ihmeellisessä maailmassa. Hän on elokuvien Jha Hurme tai politikasta otettu Paavo Lipponen tai Kimmo Sasi. Oksettava otus joka tapauksessa.

1

102

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Wallin: Käänsi selkänsä yleisön suosikille
      Kulttuuri- ja urheiluministerinä vuodesta 2007 kesäkuuhun 2011 saakka toiminut rkp:n kansanedustaja Stefan Wallin näkee Terhon päätöksen jättää palkinto luovuttamatta eri tavalla.

      Wallinin mukaan Terhon olisi tullut ottaa huomioon muun muassa se, että kyseinen palkinto oli yleisön äänestämä.

      – Mielestäni kulttuuriministeri Sampo Terho asettui kulttuuripalkintogaalan arvokkuuden sekä vahvan kansalaismielipiteen yläpuolelle kun hän käänsi selkänsä yleisön suosikiksi äänestetyn ja miljoonan suomalaisen näkemän sinivalkoisen elokuvaklassikon saamalle palkinnolle. Hallituksen ministeri osallistuu kulttuuripalkintotilaisuuksiin viran puolesta eikä poliittisten irtopisteiden kerääjänä.

      Wallin lisää, että palkinto on kunnianosoitus Louhimiehen lisäksi myös kaikille muille elokuvan teossa mukana olleille.

      – Lisäksi tällainen palkinto on aina kunnianosoitus koko elokuvan tuotantotiimille eikä yksinomaan ohjaajalle, Wallin kommentoi.

      Wallinille kelpaa millainen käytös tahansa, kun se on ruotsin kielisten puolella.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      74
      1290
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      43
      921
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      360
      753
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      127
      709
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      53
      683
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      116
      656
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      648
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      615
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      602
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      584
    Aihe