Pahinta ei ole se, että joutuu sairaana taistelemaan vahvempiaan vastaan, vaan se, että kusetetaan koko ajan.
Saatuamme Potilasvakuutuskeskuksen niin härskistä kusetuksesta kiinni tajusin, että viranomaiset tekevät sitä koko ajan kautta linjan.
"Oikeudenkin" määrittelee vahvempi osapuoli heikomman päänmenoksi.
Vääryys on olevinaan oikeutta sumopainijoiden jyrätessä heikompansa.
Turpaan tulee.
Raukkamainen Suomi, jossa vainotaan sananvapautta eikä nähdä Kataloniassakaan itseään.
Verenhimoiset saalistajat Andorrassa imemässä uhristaan viimeisetkin voimat.
Miesten härskiä väkivaltaa ja ylivoimaa. Naisia saa tappaa ja raiskata Suomessa.
Tervetuloa vaan tasa-arvoa polkemaan.
Auttaako enää mikään?
Vain se, mitä yritetään tukahduttaa ja nujertaa koko ajan.
Sananvapautta.
Ettei alistu eikä vaikene vääryydestä.
Missä ovat ne, jotka taistelevat pyyteettömästi toistenkin puolesta?
Ei missään.
Julma, sadistinen systeemi on rakennettu niin, että joutuu taistelemaan sortajiaan vastaan, vaikka olisi kuinka sairas tahansa.
Tuuraajia ei ole.
Kirjoitettu unettoman yön ja aamusivujen jälkeen.
Soturi viimeiseen hengenvetoon.
Lepopäivänä tärisen.
Saatuamme Potilasvakuutuskeskuksen niin härskistä kusetuksesta kiinni tajusin, että viranomaiset tekevät sitä koko ajan kautta linjan.
"Oikeudenkin" määrittelee vahvempi osapuoli heikomman päänmenoksi.
Vääryys on olevinaan oikeutta sumopainijoiden jyrätessä heikompansa.
Turpaan tulee.
Raukkamainen Suomi, jossa vainotaan sananvapautta eikä nähdä Kataloniassakaan itseään.
Verenhimoiset saalistajat Andorrassa imemässä uhristaan viimeisetkin voimat.
Miesten härskiä väkivaltaa ja ylivoimaa. Naisia saa tappaa ja raiskata Suomessa.
Tervetuloa vaan tasa-arvoa polkemaan.
Auttaako enää mikään?
Vain se, mitä yritetään tukahduttaa ja nujertaa koko ajan.
Sananvapautta.
Ettei alistu eikä vaikene vääryydestä.
Missä ovat ne, jotka taistelevat pyyteettömästi toistenkin puolesta?
Ei missään.
Julma, sadistinen systeemi on rakennettu niin, että joutuu taistelemaan sortajiaan vastaan, vaikka olisi kuinka sairas tahansa.
Tuuraajia ei ole.
Kirjoitettu unettoman yön ja aamusivujen jälkeen.
Soturi viimeiseen hengenvetoon.
Lepopäivänä tärisen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Tässäpä tämäkin totuus. https://www.ess.fi/teemat/terveys/art2448562
Edelle tulostui sitten aikaisempikin pläjäys syystä, että varmuuskopioinut kaiken jo pidemmän aikaa kirjoitusten alettua häipyä kuin tuhka tuuleen.
2.4.2018:
"Pahinta ei ole se, että joutuu sairaana taistelemaan vahvempiaan vastaan, vaan se, että kusetetaan koko ajan."
- Se on niin törkeää, ja minulla on kaikki todisteet siitä.
Kirjallisenakin lääkäreiden omissa printeissä.
Kun Helsingin Lääkärikeskuksessa tehdyssä poskiontelopunktiossa, josta olen raportoinut täälläkin jaksamatta etsiä linkkiä siihen noin viidentuhannen viestin joukosta, oikean posken saaliista tehtiin vain bakteeriviljely unohtaen sienet kokonaan, jolloin näytteestä löytyi stafylokokkia muistaakseni yhden plussan verran, johon sain vahvan antibioottikuurin.
Kun noin vuoden kuluttua sain hädin tuskin otatettua Husin korvapolilla vasemman maksillaariontelon pohjasta pelkät bakteerinäytteet ilman sieniviljelyä, näytteestä löytyi plussan verran taas stafylokokkia, tällä kertaa toteamuksella, josta on mustaa valkoisella, että se on muka "hengitysteiden normaaliflooraa". Oikeasti stafylokokki on vain nenän normaaliflooraa eikä poskionteloiden, josta ja muusta kusetuksesta korvalääkäri Matti Penttilä luennoi minulle vuonna 2014 käydessäni vastaanotollaan.
Stafylokokkia ei kuulu olla poskionteloissa eikä otsassa, josta ne pitäisi häätää pois. Ratkaisuna tähän epärehelliset lääkärit ovat keksineet sanoilla valehtelun, jonka lisäksi he jättävät potilaansa oman onnensa nojaan kärsimään haitallisten mikrobien aiheuttamasta luulosairaudesta, JOKA SATTUU HELVETISTI ja pilaa koko elämän!
- Eikä tässä vielä kaikki. Jos potilas onnistuu omalla sinnikkyydellään saamaan todistuksen siitä, että kärsii sieni-infektiosta ihan oikeasti ja poisvedetyn poskihampaan juuren kärkeen kasvaneesta pussukasta löytyy PAT-tutkimuksessa rihma niin kuin minulta vuonna 2014, patologi kävelee kylmän rauhallisesti oman tutkimuksensa päältä toteamalla, ettei kontaminaation mahdollisuutta voida sulkea pois!
Hae+yksityislääkäriltä+sienilääkekuuri+niin+pääset+mahdollisesta+sienestä+eroon,+ei+se+sen+kummempaa+vaadi.+Sisäinen+kuuri+onnistuu,+esim.++flukonatsolia.+Poskiontelotulehduksista+on+n.+20%+bakteerin+aiheuttamia+ja+79%+virustautiin+liittyviä+ja+n.+1%+tai+vähemmän+sieni-infektioon+liittyviä,+silloinkin+lähinnä+immuunipuutteisilla+potilailla.+Maxillaariontelosta+ei+saada+viljelyä+kuin+punktion+yhteydessä+ellei+onteloa+ole+leikattu+niin+että+sinne+pääsee+työntämään+viljelytikun,+mutta+silloinkin+se+tikku+kontaminoituu+nenän+eritteistä+eikä+viljely+ole+luotettava+kun+bakteeri+voi+ollakin+ihan+nenästä+peräisin.+punktiossa+taas+viljely+on+luotettavampi+jos+huuhdellessa+tulee+mätäeritettä+ja+se+näyte+otetaan+siitä+eikä+huuhteluneste+kontaminoidu+silloin+niinkään+nenän+limakalvojen+normaaliflooralla.+Jos+on+leikattu+poskiontelon+etuseinää+reilusti+niin+silloin+ei+poskiontelo+ole+sen+kummempi+rakenne+enää+kuin+nenän+jatke+ja+eikä+sinne+enää+tule+nuhaa+kummempaa+tautiakaan+sitten+käytännössä.
"Lääkäri2
5.4.2018+3:49"
-+Puppeko+se+siellä+taas?
"Hae+yksityislääkäriltä+sienilääkekuuri+niin+pääset+mahdollisesta+sienestä+eroon,+ei+se+sen+kummempaa+vaadi.+Sisäinen+kuuri+onnistuu,+esim.+flukonatsolia."
-+Ööö...+Flukonatsolia+on+kotonakin+eikä+auta+pelkästään+yhtään.+Tajuut+sie:+
Homeasunto+=>+homesieni,+johon+auttaa+paremmin+tää,+jota+tähän+vaivaan+ei+Suomesta+saa;+joka+paransi+13+vuotta+potemani+silmän+siipikalvonkin+https://keskustelu.suomi24.fi/t/2799156/nakovamma-homeista#comment-93210422+:+
In+vitro+activity+of+terbinafine+against+medically+important+non-dermatophyte+species+of+filamentous+fungi+
https://academic.oup.com/jac/article/53/6/1086/900814
"Poskiontelotulehduksista+on+n.+20%+bakteerin+aiheuttamia+ja+79%+virustautiin+liittyviä+ja+n.+1%+tai+vähemmän+sieni-infektioon+liittyviä,+silloinkin+lähinnä+immuunipuutteisilla+potilailla."
-+Vääristeletkö+tahallasi+vai+etkö+muuten+vaan+ymmärrä?+Täältä+https://keskustelu.suomi24.fi/t/15240542/ei-edes-oikeita-laakkeita-nailla-leveyspiireilla!+löytyy+linkkejä+Mayo-klinikan+tutkimukseen,+jossa+96+prosentilla+kroonista+poskiontelontulehdusta+potevalta+löytyi+näytteestä+keskimäärin+2,7+erilaista+sientä+(+https://www.sciencedaily.com/releases/1999/09/990910080344.htm+).
"Maxillaariontelosta+ei+saada+viljelyä+kuin+punktion+yhteydessä+ellei+onteloa+ole+leikattu+niin+että+sinne+pääsee+työntämään+viljelytikun,+mutta+silloinkin+se+tikku+kontaminoituu+nenän+eritteistä+eikä+viljely+ole+luotettava+kun+bakteeri+voi+ollakin+ihan+nenästä+peräisin.+punktiossa+taas+viljely+on+luotettavampi+jos+huuhdellessa+tulee+mätäeritettä+ja+se+näyte+otetaan+siitä+eikä+huuhteluneste+kontaminoidu+silloin+niinkään+nenän+limakalvojen+normaaliflooralla."
-+Käytännössä+Suomessa+ohjataan+ilman+tutkimuksia+mappi+Ö:hön+ja+jätetään+kotiin+kitumaan.
Kun+kaikki+korvalääkärit+tulevat+samasta+aivopesulasta,+niin+lopputulos+on+tämä.+Ei+sieniä,+bakteereita+ja+viruksia+vaan.+
"Jos+on+leikattu+poskiontelon+etuseinää+reilusti+niin+silloin+ei+poskiontelo+ole+sen+kummempi+rakenne+enää+kuin+nenän+jatke+ja+eikä+sinne+enää+tule+nuhaa+kummempaa+tautiakaan+sitten+käytännössä."
-+Höpö,+höpö.+Lue+täältä,+kun+vielä+joku+tietää:+http://personal.fimnet.fi/laakari/hannu.tapiovaara/syyskoulutus2010.htm+
Huom!+Iatrogeeninen+tarkoittaa+hoitovirheestä+aiheutuvaa,+jos+leikkauksessa+ostiumit+on+laajennettu+liian+laajoiksi+kuten+minulla,+yli+10+mm.
krooninen sinuiitti on sitä paitsi aivan eri asia kuin banaali sinuiitti. mistä ihmeestä olet saanut diagnoosin kroonisesta sinuiitista?. koko tauti on kiistanalainen, onko sellaista oikein edes olemassa vai onko kyseessä oikeasti sinuitis maxillaris acuta residivans. kroonista tonsilliittiakaan ei katsota oikeastaan olevan enää tautina olleen edes 15v. sitten korvaproffan mukaan. tuollaisen kipuoireen taustalla on todennäköisesti hermosärky, esim. kolmoishermosärky, se lähtee lääkkeillä pois kyllä.
"Lääkäri2
5.4.2018 11:49
krooninen sinuiitti on sitä paitsi aivan eri asia kuin banaali sinuiitti. mistä ihmeestä olet saanut diagnoosin kroonisesta sinuiitista?. koko tauti on kiistanalainen, onko sellaista oikein edes olemassa vai onko kyseessä oikeasti sinuitis maxillaris acuta residivans. kroonista tonsilliittiakaan ei katsota oikeastaan olevan enää tautina olleen edes 15v. sitten korvaproffan mukaan. tuollaisen kipuoireen taustalla on todennäköisesti hermosärky, esim. kolmoishermosärky, se lähtee lääkkeillä pois kyllä."
- Juu, teitä lääkäreitä ei vaivaa kyllä yhtään mikään. Ihan mukavaahan teillä on sairaitten kärsiessä kotona ja nukkuessa pipo päässä yötkin.
Vertaistukea ei teiltä saa sen enempää kuin oikeaa hoitoakaan, pelkkää vähättelyä vaan, jossa olette helvetin hyviä.
Kaikilta+ihmisiltä+löytyy+sieniä+esim.+iholtaan,+esim.+savipuolta+on+kaikilla,+joillakin+se+tekee+vain+näkyvää+ihottumaa,+joka+on+vain+esteettinen+haitta.+Miksei+sitten+tarkkaan+tutkittaessa+kaikilla+olisi+poskionteloissakin+jotain+sientä+vähän,+mutta+jos+se+ei+aiheuta+kliinistä+infektiota+niin+mitä+sitten.+Kaikissa+ihmisissä+on+n.+2,7kg+bakteerejakin.++Tuota+terbinafiinia+löytyy+Suomesta+tabletteina+ja+voiteena+sekä+puuterinakin+muistaakseni.+Voithan+sen+sienikammossasi+yhdistää+flukonatsoliin+ja+murskata+vaikka+omatekoiseksi+jauheeksi+ja+työntää+niihin+poskionteloihisi+sitä+jauhetta+kun+noin+isot+aukot+on,+nuuskaa+sitä+jauhetta+syvälle+ja+niistä+ulos+ja+ime+takaisin+sisään+niistosta+ja+nuuskaa+lisää+jne+niin+varmasti+menee+onteloihin.+ja+syö+sitä+vielä+p.o.+päälle+niin+kyllä+ainakin+patogeeniset+sienet+lähtevät.+sitä+borrelioosia+sinulla+ei+käsittääkseni+ole+edes+todettu+mitä+olen+ymmärtänyt+eikä+iholla+kiinni+olevaa+punkkiakaan+ole+löytynyt.
Sotilaslentäjien+kohdalla+sinuiitti+on+ongelmallinen+sairaus,+estää+lentämisen+sotilaskoneilla.+Ilmavoimien+tutkimuksessa+poskionteloiden+eritteestä+tehtyjen+viljelyjen+perusteella+infektion+aiheuttajana+oli+20%+bakteeri,+80%+virus,+sieni+ei+infektiota+aiheuttanut+yhdessäkään+tapauksessa,+se+että+sitä+saattaa+löytyä+sieltä+eritteestä+ei+tarkoita+että+se+olisi+mikään+tauti.+Armeijassa+poskiontelotulehduksia+ei+enää+suositella+hoidettavaksi+antibiootein+muussa+tapauksessa+kuin+jos+pukntioeritteessä+on+märkälöydös+eli+oikeasti+bakteeri.+muulloin+kortikosteroidi,+nsaid+tai+annetaan+olla+ja+odotetaan+paranemista,+tuo+lievä+tauti+paranee+itsestään+muutamassa+päivässä+kuitenkin.+punktio+ja+eritteen+laadun+selvittäminen+on+siis+se+käypä+hoito,+ei+enää+antibiootteja+ilman+punktioita+ja+tutkimuksia.moni+nykypotilas+ei+punktioon+meinaa+suostua+mutta+saa+siihen+suostutua+usein+joa+sanoo+että+muuten+ei+lääkettä+tipu+tai+jos+arvata+pitää+niin+omalla+vastuulla+mieluummin+kortikosteroidia+kuin+antibioottia+kas+kun+vain+1+tapauksessa+viidestä+on+antibiootista+hyötyä+jos+arpaa+heittämällä+aletaan+hoitaa+ja+4/5+tapauksessa+oikea+hoito+on+seuraa+ja+odota+että+paranee+alle+viikossa+tai+tarv.+pahemmissa+tapauksissa+sen+päälle+prednisoloni+p.o.+esim.
"Lääkäri2
5.4.2018+11:38"
-+Kerropa+nimesi+ensin,+niin+voin+tarkistaa+Julki-Terhikistä+pätevyytesi,+millä+suoritat+täällä+laittomia+nettidiagnooseja.
"Kaikilta+ihmisiltä+löytyy+sieniä+esim.+iholtaan,+esim.+savipuolta+on+kaikilla,+joillakin+se+tekee+vain+näkyvää+ihottumaa,+joka+on+vain+esteettinen+haitta.+Miksei+sitten+tarkkaan+tutkittaessa+kaikilla+olisi+poskionteloissakin+jotain+sientä+vähän,+mutta+jos+se+ei+aiheuta+kliinistä+infektiota+niin+mitä+sitten.+Kaikissa+ihmisissä+on+n.+2,7kg+bakteerejakin."
-+Terveet+ovat+erikseen,+sairaille+taudinaiheuttajat+ovat+ongelma,+jauhaessasi+paskaa+täällä.
"Tuota+terbinafiinia+löytyy+Suomesta+tabletteina+ja+voiteena+sekä+puuterinakin+muistaakseni.+Voithan+sen+sienikammossasi+yhdistää+flukonatsoliin+ja+murskata+vaikka+omatekoiseksi+jauheeksi+ja+työntää+niihin+poskionteloihisi+sitä+jauhetta+kun+noin+isot+aukot+on,+nuuskaa+sitä+jauhetta+syvälle+ja+niistä+ulos+ja+ime+takaisin+sisään+niistosta+ja+nuuskaa+lisää+jne+niin+varmasti+menee+onteloihin.+ja+syö+sitä+vielä+p.o.+päälle+niin+kyllä+ainakin+patogeeniset+sienet+lähtevät."
-+Löytyy+ja+löytyy,+mutta+käytännössä+reseptejä+saa+vain+ulkomailta,+kun+lääkärit+puuhastelevat+Suomessa+hauskempia+juttuja.+Ehkä+virolaiset+saavat+terbinafiinia+jauheena,+muttei+täällä+näytä+olevan+mitään,+eivätkä+ne+lääkkeet+siellä+lukkojen+takana+apteekissa+auta+potilaita+yhtään.
"sitä+borrelioosia+sinulla+ei+käsittääkseni+ole+edes+todettu+mitä+olen+ymmärtänyt+eikä+iholla+kiinni+olevaa+punkkiakaan+ole+löytynyt."
-+Älä+puhu+paskaa+ja+käytössä+olevat+vasta-ainetestitkin+ovat+epäluotettavia+Eva+Sapin+ja+Lena+Meriläisen+tutkimustenkin+mukaan.
"Sotilaslentäjien+kohdalla+sinuiitti+on+ongelmallinen+sairaus,+estää+lentämisen+sotilaskoneilla.+Ilmavoimien+tutkimuksessa+poskionteloiden+eritteestä+tehtyjen+viljelyjen+perusteella+infektion+aiheuttajana+oli+20%+bakteeri,+80%+virus,+sieni+ei+infektiota+aiheuttanut+yhdessäkään+tapauksessa,+se+että+sitä+saattaa+löytyä+sieltä+eritteestä+ei+tarkoita+että+se+olisi+mikään+tauti.+Armeijassa+poskiontelotulehduksia+ei+enää+suositella+hoidettavaksi+antibiootein+muussa+tapauksessa+kuin+jos+pukntioeritteessä+on+märkälöydös+eli+oikeasti+bakteeri.+muulloin+kortikosteroidi,+nsaid+tai+annetaan+olla+ja+odotetaan+paranemista,+tuo+lievä+tauti+paranee+itsestään+muutamassa+päivässä+kuitenkin.+punktio+ja+eritteen+laadun+selvittäminen+on+siis+se+käypä+hoito,+ei+enää+antibiootteja+ilman+punktioita+ja+tutkimuksia.moni+nykypotilas+ei+punktioon+meinaa+suostua+mutta+saa+siihen+suostutua+usein+joa+sanoo+että+muuten+ei+lääkettä+tipu+tai+jos+arvata+pitää+niin+omalla+vastuulla+mieluummin+kortikosteroidia+kuin+antibioottia+kas+kun+vain+1+tapauksessa+viidestä+on+antibiootista+hyötyä+jos+arpaa+heittämällä+aletaan+hoitaa+ja+4/5+tapauksessa+oikea+hoito+on+seuraa+ja+odota+että+paranee+alle+viikossa+tai+tarv.+pahemmissa+tapauksissa+sen+päälle+prednisoloni+p.o.+esim."
-+Et+sitten+keksinyt+mitään+maanläheisempää+kuin+sotilaslentäjät+tähän+hätään,+jossa+herään+joka+päivä+oikea+sierain+tukossa+otsaontelonkin+vaivatessa+joka+helvetin+päivä?+
Käytännössä+niitä+sieniä+ei+viljellä+edes,+joten+niitä+ei+voida+löytääkään.+Kortisoni+on+ihan+väärä+lääkekin+sieni-infektioon,+joka+teidän+valelääkärienkin+olisi+hyvä+tietää.
Lääkäri2 on näemmä heränyt talviuniltaan. Yhtä tylynä ja empatiakyvyttömänä kuin ennenkin.
"9. Mitkä ovat suurimmat ongelmat diagnoosien tekemisessä?
Yleinen välinpitämättömyys, ongelman vähättely ja psykologisointi, vastuun välttely. Potilaita on jopa ohjattu vastentahtoiseen psykiatriseen hoitoon ja perheitä uhattu lasten huostaanotolla."
https://www.etlehti.fi/artikkeli/terveys/huono-sisailma-sairastuttaa-salakavalasti-10-kysymysta-oireista
Pelastakaa edes lapsenne kutaleet, myrkyttäjät ja siedättäjät.