Vääryyteen perustuvat valtarakenteet murtuvat

UskallettavaPuhua

Paliskuntain yhdistyksen julkaisema poroKysely vaikuttaa enemmänkin mielipiteen muokkaukselta kuin oikein tehdyltä kyselyltä. Kyselyssä porot yhdistetään mm jouluun ja satuolento Petteri Punakuonoon. Näitä satuihin liittyviä kaupallisia mielikuvia käytetään rahan kerjäämiseen päättäjiltä ja poliittiselta koneistolta. Eli kysely on selvä imagokampanja. Yhteiskunnassa on nyt kuitenkin tullut aika että "jumalalliseen" asemaan nostetut epäkohdat ja riistävät valtarakenteet kaatuvat ja kaadetaan kaikilla yhteiskunnan aloilla. Kun tieto kaltoinkohteluista ja perusoikeuksien polkemisesta saavuttaa riittävän suuren julkisuuden ja kriittisen massan, lakien noudattamiseksi tulee syntymään riittävän suuri paine, eikä lain rikkomista voi enää perustella satuun ja imagoon perustuvilla mielikuvilla. Myös poronhoitoon tulee kohdistumaan sellainen paine ettei viljelijöiden sadon poljettaminen poroilla tai porokarjan makuuttaminen koko kesän ihmisten terasseilla ole enää hyväksyttyä.

1

207

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • poroton

      Kiitos tästä hyvästä kirjoituksesta. Tämä poro- propakanda vaikuttaa ihan kuin Venäjän valehtelu touhulta ja sitä se itse asiassa kyllä onkin. Kaikki muut maailman eläimet menestyvät tarhattuina, kuten nyt viimeksi Kuusamon visentit Muojärvellä, mutta porot muka ovat ainoa poikkeus.

      Lue Kuusamon fisenteistä: https://www.koillissanomat.fi/uutisetkoillismaa/visentteja-kuusamoon-syyskuussa--nelja-euroopanbiisonia-muuttaa-muojarven-rannalle-6.226.270316.5007dc88e0

      Poro-ongelmat eivät lopu kuin vain yhdellä ainoalla oikealla tavalla; eli tarhattuina, niinkuin kaikki muutkin maailmassa tarhattavat eläimet kuten metsäpeurat, saksanhirvet, jääkarhutkin jopa ja nyt viimeksi mainitut fisentit, jotka varmasti ovat yhtä vaativia ravinnon suhteen kuin porotkin.

      On tämä niin naurettavaa touhua kuin vain ikinä voi olla tämä poro-propakanda, jota koitetaan vaikka millä tavalla levittää ja manipuloida ihmisten ja päättäjien mieliä ja tuntoja.

      Mikään ei tule muuttumaan tämän Maa- ja Metsätalous yhdistyksen löperöiden toimien vuoksi, koska niinkuin jo sanoin edellä, vain aitauksessa porot pysyvät ruodussa, ei millään mahtikäskyllä.

      Kehoittaisin kaikkia porottomia boikotoimaan, ettette käyttäisi porotuotteita, koska se näyttää olevan ainoa keino taisteluun poromafiaa vastaan.

      itse en ole aikoihin käyttänyt enkä käytä. Sekin risoo, kun valehdellaan poronlihan olevan aitoa luomulihaa ja ei sanallakaan mainita,kuinka ne valtateiden varsilla kolutessaan imevät itseensä kaiken saastan.
      Ei tässä ole enää kauaa, kun poron pirut lasketaan taas vapaalle jalalle ja ensimmäiseksi ne suunnistaa ajoteitä pitkin syrjäkylien asukkaiden ja vielä autioina olevien mökkien pihoja kaivelemaan ja sotkemaan sonnallaan, jota niiltä kyllä tulee alvariinsa persuuksista.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      160
      4923
    2. Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?

      SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka
      Maailman menoa
      62
      1565
    3. Kukka kuoli ja kukka tappo Kokkolassa?

      Ouluntiellä tapettu nainen torstaina kukka tappo?
      Kokkola
      12
      1489
    4. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      121
      1401
    5. Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s
      Tv-sarjat
      7
      1129
    6. Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi

      Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.
      Lappajärvi
      95
      1037
    7. Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?

      Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit
      Maailman menoa
      40
      957
    8. Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa

      Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249
      Maailman menoa
      298
      915
    9. Vasemmistoliitto menossa perussuomalaisten ohi!

      Keskustapuolue meni jo...
      Maailman menoa
      150
      810
    10. Hinduille tiedoksi

      USA Pressa sanoi '' kansakuntaa ei voi johtaa ilman Raamattua''. Tämä löytyy sitaateista. Raamatusta tulee kaikki julmu
      Hindulaisuus
      278
      739
    Aihe