Palautetaan Kalliokylä taas tapetille

Kun teillä on sitä omaisuutta niin paljon, niin onko teillä nyt todellakin hyvä mieli? tällä tarkoitan sitä, että, kun saitte sen omaisuuden naapurilta pilkkahintaan. Onko se nyt kivaa, kun voi kehua, että omistan näin ja näin paljon. Kun ja kun se konkurssi tulee niin eikö jokainen tajua mistä se tulee. Ei tarvitse näillä sivuilla siitä tehdä juttua, että velat on suurempia, kuin tulot. On vain eriasia miten se konkurssi menee. Meneekö se niin, että kaikki ovat samalla viivalla vai meneekö se niin, että vain yksi taho on samalla viivalla. Miettikää tarkoin mitä näillä sivustoilla on kirjoitettu ja mikä on totuus. Totuus on se mikä ei pala tulessakaan. Kerron vielä sen, että tässä on kyse ihmisestä tai ihmisistä, jotka ovat pirun ahneita ja jotka tekivät kaikkensa saadakseen tämän kaiken näyttämään lailliselta. Viekää kaikki ja nauttikaa. No niinhän te veittekin. Minun silmissäni te olette vain rahan ahneita, sekä järjestöjien taakse piiloutuneita rahan himoisia, enpä sano enempää.Minulla on vähemmän, mutta rakkautta ja rehellisyyttä sitäkin enemmän. Olen tukenanne loppuun saakka.
533197
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 53

Vanhimmat

"...kun saitte sen omaisuuden naapurilta pilkkahintaan."

Sisältää väärän todistuksen.

Tila oli jo aikoja sitten siirtynyt velkojien haltuun. Naapurien kesken ei ollut pienintäkään kauppasuhdetta.

Velkojen myydessä haltuunsa joutuneen tilan, kyse oli vapaan tarjouskilpailun määrittämästä markkinahinnasta. Kuka tahansa kalliimman tarjouksen tehnyt ostajaehdokas olisi voinut tilan konkurssipesältä ostaa.

Äänestä
  • Eipä hyväksytty parempia tarjouksia, tyypillinen kepu mtk suhmurointi salla ja äkkkiä että saadaan pilkkahinnalla.

    Äänestä

  • puolikaslomittaja kirjoitti:

    Eipä hyväksytty parempia tarjouksia, tyypillinen kepu mtk suhmurointi salla ja äkkkiä että saadaan pilkkahinnalla.

    Siis entisten omistajien tarjouksia.Et olisi itsekkään.

    Äänestä

Kuka siihen aikaväliin olisi mitään tarjousta kerennyt tehdä. Otappa asioista selvää ennen kuin tulet satuja kertoilemaan.Vai oletko yksi, joka ahnehti toisen omaisuutta. Kiire oli puolustaa ja ihan jos tajuat itsekkin niin eihän kaikki mennyt niin kuin olisi pitänyt. Nauti nyt tai jos olet järkevä kerro koko totuus, minkä me jo tiedämmekin. Ja jos olet sitä mieltä, niin missä on hänen henkilökohtainen omaisuus? Kerro jos olet rehellinen.Kerro mihin se joutui. Pitääkö tässä ruveta kertomaan miten konkurssissa menetellään vai oletko helvetin typerä.

Äänestä

Niinpä hänellä oli huoli kissastaan, joten kuinka te pyhimykset tähän vastaatte. Onko ihminen niin kova,että häntä ei kiinnostanut, Vai onko hän ihminen, jolle myös oman kissan kohtalo oli tärkeä. Tässä tulee se ero. Teitä ei tämäkään asia kiinnostanut. Todellakin viekää kaikki ja viekää se hinnalla minkä hyvänsä, mutta ihmisen arvoa te ette voi viedä. Miettikää olisiko nyt aika paljastaa tottuus koko konkurssista ja kellä siihen olisi ns. munaa

Äänestä

Kissapolo joutui ryöstäjien viettien uhriksi, eläimiä kun kovin rakastavat.

Äänestä

Kalliokyläläinen taiteilija viimeistelee juuri triptyykkiään Tilan Ryöstö, teoksen nähneitten mielestä se on Gallen-Kallelan suurtöitten tasoinen ja ehdottomasti tekijänsä uran kohokohta ja pääteos . teos tullaan sijoittamaan Kulttuuritalon aulaan. Rahat siihen otetaan sosiaalituista kuten ennenkin.

Äänestä
  • Meenooko ne tuas Nitron rahoja viijä?

    Äänestä

  • Turhaaan yrittävät,Cayman-saarilla ovat tallessa, eivätpä pääse mtk-rosvot kiinni niihin,hähähä!

    Äänestä

Tiällä se asia varmaan ratkastaan. Oisko tila pitäny entiselle omistajalle pallauttee vai velkojille enemmän suaha?. Lopettakkee ..housussa on ja ollu pitkään.

Äänestä
  • Vaeha pöksyt, tae tulloo ihottuma!

    Äänestä

  • ...omo

    Äänestä

Oliko kiuruvesi lehdessä myynti ilmoitus silloin kun pakkomyynti evukkaasti toteutettiin ?
Itse en ainakaan huomannut.
Olisin toivonut pankilta selkeämpiä lainaehtoja sekä vähän enemmän pitkäjänteisyyttä.

Äänestä
  • Piiri pieni pyörii, mtk siinä hyörii..

    Äänestä

  • Itkijät ja urputtajat olkaa hiljaa!! Laki on niin kuin se luetaan, odotellaan oikeuden
    päätöstä, jos vain sopiva avustaja löytyy ja kommentoidaan sitten.
    "suutarit pysykööt lestissään"!!!!!!!!

    Äänestä

  • juristirepe kirjoitti:

    Itkijät ja urputtajat olkaa hiljaa!! Laki on niin kuin se luetaan, odotellaan oikeuden
    päätöstä, jos vain sopiva avustaja löytyy ja kommentoidaan sitten.
    "suutarit pysykööt lestissään"!!!!!!!!

    kukahan vilukia avustaa.no ee kukaa!

    Äänestä

joko on Vilokki palannut juurileen? onko vielä Haavistolla "renkinä" jop.kylällä?

Äänestä
  • vilokki oli eilen nähty jok-kylällä. se siitä Kevät on tullu

    Äänestä

"Totuus on se mikä ei pala tulessakaan"

Niin ei muutu vaikka mitä sattuu. Menneisyyttä hyvässä ja pahassa.

Harmillista.
Voisin kirjoittaa.

Jotenkin tuntuu että onko silläkään tällähetkellä väliä kun maailma on tälläinen.

Äänestä

Päätän SILTIKIN luottaa oikeuslaitoksen. Vaikka olenkin tässä asemassa. Suomessa hyviäkin tuomareita. Asianajajia. Kaikki pilkkaa niitäkin varmaan aika kurja työ.

Äänestä

Onko Vilokki Saanut Kartanonsa Takaisin? Vai onko Pentillä Renkinä asuuko Autotallin vinttihuoneessa ?

Äänestä
  • Suuren Johtajan, Isä puolipilvisen valtaistuimen molemmin puolin vartioivat pittbullit ovat hänet raadelleet ja syöneet suihinsa, jospa nyt on Johtajan verenhimo hetkeksi tyydytetty.

    Äänestä

Oletteko kuullut käräjille tulevasta todistajasta? Oikea yllätysnimi, ja hyvä puhuja. Syylliset vaviskoon!

Äänestä
  • Yhtylän Teppo saapuu tähtitodistajana laittamaan syntiset kaltereiden taakse et sillei hei! Teppo ei tykkää ryöväreistä hei!

    Äänestä

Onkohan tämä pankki joka liian vaikeaselkoiseen johdannaisvelka paperiin otti nimen saanut muitakin kiuruveden isäntiä allekirjoittamaan saman paperin.?

Äänestä
  • Muut investoineet Isännät on ymmärtäneet pysyä erossa noin maatalousasiantuntemattomasta pankista.

    Äänestä

  • Aikamoinen häpeä koko pitäjään. Senkö vuoksi on niin vähän väkeä iskelmäniityillä.

    Äänestä

Kukapa tänne ryöväreitten pesään haluaa tulla. Tuilla elävät rosvot pankinjohtajien avustusella varastaa toisiltaan, saattavat ryöstää kesällä myös matkailijoita.

Äänestä
  • Kyllä se suurin vääryyttä kärsinyt taho oli se, joka luotototti velkansa hoitamatta jättänyttä tilan isäntää.

    Se, että ostaa avoimen tarjouskilpailun kautta omaisuutta itselleen, ei ole varastamista.

    Äänestä

  • Avoimen tarjouskilpailun!! Hahaha.

    Äänestä

  • Aivan. Kuka tahansa saattoi tehdä tarjouksen.

    Ja jos sellaisen kilpailun voittaa ja maksaa kauppasumman, se ei ole varastamista. (Sitäpaitsi myyjänä oli konkurssipesä, jonka haltuun tila oli ajautunut jo vuosia aiemmin. Surkutelkaa velkojia, jos hinta ei miellytä.)

    Täällä vain nämä ammattimaiset venkulat keksivät selittää, että tarjousten jättämisaika oli heidän mielestään liian lyhyt. Heidän mielestään tiettyyn aikaan asti tulee halpoja tarjouksia ja vasta sen rajan jälkeen kalliita... Hahahaha.

    Äänestä

  • Tarkotatko että hittaimmat kerkis vaen suu aoki toisiaan kahtoo ja piästellä epäuskosia mölähhyksiä-

    Äänestä

Ei se varastelu kuulu kannattaneen kaikissa tapauksissa. Kuulema elukat paskassa rämpii joissain paikoissa, meneekö aika uusia kaappauksia suunnitellessa?

Äänestä

Ja nyt itketään maaseuduntulevaisuudessa kun maa, jonka lähes ilmaiseksi sai, ei kasvakaan. Oikeestaan ihan hyvä uutinen. Toisaalta haukkunee vaan edellistä isäntää kun pellot niin huonoja.
Mitäs läksit, kikkelis kokkelis vaan.

Äänestä
  • "...jonka lähes ilmaiseksi sai, ei kasvakaan. Oikeestaan ihan hyvä uutinen."

    Joo, ainakin tosiasioita valottava uutinen.

    Täällähän on vuosikausia julmisteltu, kuinka konkurssitilan pellotkin menivät pilkkahintaan. Vertailukohtana käyetään niitä peltojen hintoja, joita vaikkapa Niemiskylän vanhoista, hyväkasvuisista, tienvarsien salaojapelloista maksetaan.

    Kuten siteeratussa jutussakin todetaan, konkurssitilan syrjäisille polttoturvesoille avo-ojiin raivatut, märkiä lanttokohtia vieri vieressä sisältävät köntteliköt eivät vuosikausiin kasva muuten, kuin runsaan kalkituksen ja lannoittamisen jälkeen. Siksi niille ei juuri minkäänlaista myyntiarvoakaan voi asettaa. Eli markkinahinta oli tältäkin osin täysin kohdallaan.

    Mikään yllätys näiden konkurssitilan peltojen huono kasvuvoima ei uusille omistajille pienimmässäkään määrin ollut.

    Äänestä

No miksijuu lehdissä vinkua kuivuutta, jos ei kasva muutenkaan?
Kyllä se 400t tuottamattomasta iso raha on, mutta ei heti taas toisen kukkarolle=> mtk vinkuu kuivuuden takia kriisitukea. Ei paskapellot voi mittarina toimia.

Äänestä
  • "Ei paskapellot voi mittarina toimia."

    Ei ne toimikaan, vaan sinä vänkäsit tämänkin kuivuuskysymyksen samaa konkurssitilaa koskevaksi urputtamiseen aiheeksi.

    Äänestä

Onhan tuo nyt suorastaan noloo ton ukon uikkaa tollasia, kun koko kylä nauraa muutenkin.
Olisi tuon ollu sanomaan ollu joku hyvämainenkin ja luotettava viljelijä.

Äänestä
  • Eikä naura.

    Et näytä tarkemmin tuntevan kalliokyläläisten meininkiä.

    Täällä ei todellakaan pidetä rosvoina sellaisia ihmisiä, jotka julkisen tarjouskilpailun kautta hankkivat omaisuutta itselleen ja maksavat hankintansa.

    Sen sijaan rosvon tunnusmerkit alkavat täyttyä, jos lappaa miljoonakaupalla velkaa ja jättää velkansa hoitamatta.

    Äänestä

  • Juuri näin!

    Tilanpito vaatii töiden tekemistä ja vastuullista velanhoitoa!

    Äänestä

Kylällä tarkoitin vähän isompaa aluetta, kuin mitä kalliokyläläisen paskaluukusta näkyy.
Tuollainen toiminta, oli laillista tai ei, on paikallisesti nakertanut uskottavuutta MTK: öön ja ei isommallakaan alueella luottamusta rakenna. Suhmurointia pahemman kerran, konkurssitilan ex- isäntä kun puhuu ryöväämisestä ja ostanut osapuoli itkee kun pellot ei kasva.
Siksi olisi joku toinen ollut parempi henkilö kertomaan sinällään asiallisesta tilanteesta.

Äänestä
  • Eerolla Näkyy menevän hyvin Haaviston Renkinä Kylältä Kaljaa Välillä hakee

    Äänestä

  • "...ostanut osapuoli itkee kun pellot ei kasva."

    Olet väärässä.

    Ostettujen peltojen kasvusta hän ei ole maininnut mitään. Kyse on harvinaisen kuivan kesän aiheuttamista satotappioista maassamme yleensä.

    Se, etteivät konkurssitilan entiset, keskentekoiset ja hedelmättömille maille raivatut pellontapaiset kunnolla kasva, on ollut kaikille lähiseudun viljelijöille jo etukäteen selvä tosiasia.

    "Tuollainen toiminta, oli laillista tai ei, on paikallisesti nakertanut uskottavuutta MTK:öön.."

    Tässäkin asiassa olet erityisen väärässä.

    MTK:lla tai sen paikallisyhdistyksellä ei ole mitään tekemistä sen tapahtumaketjun kanssa, että muuan isäntä lappoi holtittomasti velkaa, jätti velat hoitamatta, meni konkurssiin ja tila ajautui velkojien haltuun. Uudet omistajat (siis velkojat) saavat Suomessa menetellä omaisuutensa suhteen miten haluavat. Tästä tapahtumaketjusta on kolmansia osapuolia aivan turha lähteä syyttelemään.

    Äänestä

  • MTK- käyttää jäseniltä lypsettyjä rahoja rötöstelevän eliittinsä tekojen peittelyyn, onkohan järjestön alkuperäinen ajatus hukassa vai onko näin ollutkin tarkoitus toimia? Trollien rahoitus on poissa muusta toiminnasta.

    Äänestä

Kolokontaipale. Kiitos kun joku vaivautuu selittämään asioiden oikeaa laitaa! Yksinkertaiset ihmiset eivät vaan millään ymmärrä. Antakaa uusien omistajien tehdä rauhassa töitään, he eivät ole tehneet mitään väärää eerolle.

Äänestä

Eipä tuo mitä viimeisin kirjoitti ole totta.

Äänestä
  • "Eipä tuo mitä viimeisin kirjoitti ole totta."

    Ja kuka päätti totuuden ehdoista? Heh... heh...

    Äänestä

Voihan sitä tyhmille syöttää valheenkin totuutena. Riittävän monta kertaa kun toistaa, uskoo kohta itsekkin.

Äänestä
  • "Voihan sitä tyhmille syöttää valheenkin totuutena."

    Niin, tämä konkurssitilaa koskeva vaihtoehtoinen "tosuus" muistuttaa sitä tulkintaeroa, mikä Suomen ja Venäjän historiantutkimuksella on koskien talvi-ja jatkosotien syttymissyitä. Suomalaiset tulkitsevat, että jatkosota oli seurausta talvisodasta. Venäläiset taas selittävät, että pari vuotta myöhemmin alkanut jatkostota oli talvisodan syttymissyy...

    No, konkurssitilan vaihtoehtoisessa "totuudessa" selitetään, että pari vuotta tapahtuneen konkurssin jälkeiset kauppatapahtumat ja niihin osallistuneet henkilöt olivat konkurssin ja siitä seuranneen tilanmenetyksen syyllisiä.

    Niin venäläisessä, kuin konkurssitilaa koskevissa vaihtoehtoisissa "totuuksissa" siis selitetään, että myöhemmin tapahtuneet asiat olisivat pari vuotta aiemmin sattuneiden asioiden syttymissyy. Heh..heh...

    Äänestä

Nyt on vertauskohta sellainen, ettei roskajoukon tulisi itseään verrata kumpaankaan osapuoleen.

Äänestä

Onpahan hyviä huhuja liittyen tulevaan oikeudenkäyntiin.

Äänestä

Kohtalonhetket lähestyy......

Äänestä

No milloinkas se tuomio julistetaan ja rosvokoplalle lyödään kahleet ranteisiin?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


rahanhimo kirjoitti:

Kun teillä on sitä omaisuutta niin paljon, niin onko teillä nyt todellakin hyvä mieli? tällä tarkoitan sitä, että, kun saitte sen omaisuuden naapurilta pilkkahintaan. Onko se nyt kivaa, kun voi kehua, että omistan näin ja näin paljon. Kun ja kun se konkurssi tulee niin eikö jokainen tajua mistä se tulee. Ei tarvitse näillä sivuilla siitä tehdä juttua, että velat on suurempia, kuin tulot. On vain eriasia miten se konkurssi menee. Meneekö se niin, että kaikki ovat samalla viivalla vai meneekö se niin, että vain yksi taho on samalla viivalla. Miettikää tarkoin mitä näillä sivustoilla on kirjoitettu ja mikä on totuus. Totuus on se mikä ei pala tulessakaan. Kerron vielä sen, että tässä on kyse ihmisestä tai ihmisistä, jotka ovat pirun ahneita ja jotka tekivät kaikkensa saadakseen tämän kaiken näyttämään lailliselta. Viekää kaikki ja nauttikaa. No niinhän te veittekin. Minun silmissäni te olette vain rahan ahneita, sekä järjestöjien taakse piiloutuneita rahan himoisia, enpä sano enempää.Minulla on vähemmän, mutta rakkautta ja rehellisyyttä sitäkin enemmän. Olen tukenanne loppuun saakka.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu