Ruotsin vihreät on loppumassa, milloin meillä ?

Joutaa.mennäkkin

Voiko juuri turhempaa olla, kuin meidänkin vihreät.
Yhteiskunnan vastustajia vain.

Ympäristöpuolue valtiopäivärajan alla


Ruotsin ympäristöpuolue on mielipide-
mittausten mukaan vaarassa pudota
valtiopäiviltä.

SVT:n teettämässä mittauksessa puolue
saa 3,8 prosentin kannatuksen, kun
valtiopäivillä pysymiseksi
vaadittaisiin neljä prosenttia.

Kyseessä on toinen kerta, kun puolue
putoaa alle valtiopäivärajan SVT:n
Novuksella teettämissä tutkimuksissa.

Myös muut mittaukset ovat osoittaneet
ympäristöpuolueen kannatuksen laskua.
Esimerkiksi Aftonbladetin helmikuussa
julkaisemassa mittauksessa puoluetta
tuki 3,2 prosenttia ruotsalaisista.

22

466

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Harha-Ahonsisko

      Samaan aikaan Suomessa, vihreät on neljäneksi suurin gallupeissa ja seuraavien vaalien suurin voittaja.
      Suomessa vihreiden toiminta ollut erinomaista ja siksi kannatus kasvaa koko ajan.

      • Kerro.toki

        Mikä niin erikoista, kerro meillekkin, kun ei ole näkynyt.


      • Harha-Ahonsisko

        Kannattaa lukea muutakin kuin mv-lehteä ja aku ankkaa...


      • 1111122222

        juuu! tuhatta ihmistä haastateltu ja neljänneksi "puolue" heh heh heh heh heh heh!!! Suomessa on yli viisi miljoonaa ihmistä. Alkaa tämä vihreitten lasku oppi olla kuin vasemmistolaisilla, aina kun hs,yle tai joku muu matu myönteinen tekee gallupeita niin siellä on vihreät tai vasemmisto "käressä". Tässä vähän kyseltyä vihreää / vasemmistolaista lasku oppia suoraan Helsingin kadulta: 1 1=5. Banana boy.


      • Harha-Ahonsisko

        Arvoisa banaani poika!
        Yle ja hesari ei tee galluppeja vaan tilaa niitä. Näissä mainituissa haastatellaan lähes 2000, ympäri suomen.
        Ylen tilaamat gallupit ovat olleet kaikkien viime aikaisten vaalien lopputulosten kanssa yhteneviä. Eli hyvin on gallupit kertoneet miten ihmiset ääneatää.


      • 1111122222

        Ylen ja hesarin toimittajat tekevät näitä galluppeja!! vitun idiootti, haastattelevat pitkin poikin Helsinkiä. Eikös kafferilla ole tuo laskuoppi oikein hallinnassa?? Suomessa on enempi ihmisiä kuin 2000 tuhatta kafferi boy. Anarkisti toimittaja sumplii myös noita tuloksia, koska eihän kaikki vihreitä äänestä. Koska eihän niitä tuloksia tilaamalla tule!!. Ihmisethän ne äänestää ei tilatut äänet, mutta vihreät lahopäät kun elävät harhaisessa mielikuvitus maailmassa, niin siellä tapahtuu vaikka mitä. Lehti myyjä soittaa ja kysyy montako ääntä haluat??? touko vastaa että niin paljon kuin 14 % . Kohta äänestäminen on helppoa kuin aku ankan tilaaminen, mutta onneksi vain vihervasureitten harhaisessa maailmassa.


      • Harha-Ahonsisko

        Hheh, no niin varmaan tekevät jos on kaltaisesi idiootti.. Muut saavat selville tekijän, kun lukevat näistä gallupeista kertovat uutiset.. No kafferi poika ja loputon tyhmyys...


    • Troijanhevonense

      Mamumäärällä jo oma kalifattipuolue!

    • vihreätluopuivat

      Tuulivoimasta aikanaan.

    • EiköTotta

      Persut eivät ole ikinään olleet varsinkaan ylen tai hesarin gallupeissa niin korkealla kun itse vaaleissa, mutta ei ole mitään väliä koska gallupit eivät edelleenkään äänestä, vaan hmiset. Eiköhän se vaalipäivänä selviä mitä asioita ihmiset pitää tärkeänä ja mitä eivät.

      • Harha-Ahonsisko

        Paitsi heidän kannatuksensa romahdus näkyi molemmissa gallupeissa ennen edellisiä vaaleja.


      • EiköTotta

        Käsittääkseni eduskutavaaleissa saivat toiseksi eniten kansan edustajia ja 38 kansanedustajaa, mitä gallupit eivät kyllä luvanneet.....


      • Ps-pierukupla

        Kesällä 2017 Jyväskylässä persut hajottivat itsensä ilman sekä vaaleja että äänestäjiä.

        Kävi kuin pierukuplalle ammeessa.


    • Maksaja

      Muissa maissa kuin meillä agraaripuolue ja vihreät ovat n. viiden prosentin puolueita. Meillä kansa äänestää kummallisesti ja kalliisti.

      • EiköTotta

        Outoa minustakin että suomalaiset haluavat pilata kilpailukykynsä ja oman kotimaansa väestönvaihdoksella, tosin ruotsi on onnistunut pilaamaan maansa väestönvaihdoksella ilman varteenotettavia vihreitäkin, mutta ei kuitenkaan kilpailukykyään.....


    • Sompanssinveli

      Ruotsissa yritykset menestyvät vielä hyvin, mutta yhteiskunta Islamisoituu ja yhteiskuntarauha on mennyttä. Vasta nyt ruotsalaiset heräävät todellisuuteen kun väestönvaihdosta ei voi enää pysäyttää.....

    • vastarannankiiskipuolue

      Jos puhutaan puolueesta joka vastustaa kaikessa yhteiskuntaa, niin persut on nimenomaan sellainen puolue, paljon enemmän kuin vihreät konsanaan.

      • EiköTotta

        Persut vastustaa kehitysmaamuslimien haittamaahanmuuttoa ja niillä suomen Islamisoimista eipä juuri muuta koska muista asioista voi sopia . Viherkommarit ja demarit ovat sammallaisia verotuspuolueita, jossa kaikki pyritään korjaamaan veronkorotuksilla kun niistähän pitäisi päästä eroon esim harmaantalouden kitkemiseksi ja kansaenvälisen kilpailukyvyn säilyttämiseksi... viherkommarit ja demarit ovat jakaja puolueita, jaetaan vaikka ei ole mitään jaettavaa... vaikka sitten velaksi ja kehitysmaamuslimien aiheuttamista hitoista yhteikunnassa on vsiettava, vastikkeeton kuten ikuinenelatus, alhainen työllistyminen, holtiton lisääntyminen, yliedustus rikollisuudessa varsinkin raiskauksissa, radikalisoituminen jne jne.... näiden nostaminen keskusteluun on fasismi natsirasismia...


    • koskaSuomessa

      Mamutus vei kannatuksen Ruotsissa.

    • sinivihersimmut

      suomalaisilla on sitkeässä sinisilmäinen usko kaikkiin kauniisiin selityksiin maailmanparantamisesta. suomalaisen voi saada vapaaehtoisesti valitsemaan luostarielämän -- lue: katakombiasunto jossain helsingin rotankolossa, loputon bussipysäkilllä venaaminen räntäsateessa kun autoa ei saa olla, kaninruuan järsiminen jopa oman sukupuolen kieltäminen -- ilman mitään maallisia mukavuuksia kunhan vaan osaa selittää että se täytyy tehdä maailman pelastamiseksi ja yleisen hyvän nimissä . ruotsalaiset eikä saksalaiset ei ole niin tyhmiä että niitä vois vedättää niin helposti

    • Paskanvihreähaju

      Miten puolue voi olla "vihreä", kun tuotokset ovat ruskeita??

    • Paskanvihreähaju

      Miten puolue voi olla "vihreä" , kun tuotokset ovat pelkästään ruskeaa??

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      24
      4772
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      33
      3553
    3. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      54
      3444
    4. Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi

      Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu
      Maailman menoa
      20
      3350
    5. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      123
      2950
    6. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      28
      2690
    7. Antifasismi - mitä se on?

      Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint
      Maailman menoa
      14
      2370
    8. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      116
      2360
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2185
    10. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      33
      1774
    Aihe