Miksi pakollinen liiton lisenssivakuutus?

Kaikkimaksaa

43

1431

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • loiu

      Ilmeisesti ainoa syy on ,että liitot saavat jonkinlaista kommissiota vakuutuksesta.Täysin järjetöntä, että pitää maksaa ylimääräistä, kun nuoret saisi halvemallakin vakuutuksen muualta. Tämä on tätä suomen sairasta urheiluliittopolitiikkaa, johon olisi aika yhteiskunnan puuttua kovalla kädellä.

    • Tervetulluttakai

      En ole asiantuntija, mutta eikö tällä juuri saada ihmiset kilpailemaan paremmin kun kilpailuun vaadittava lisenssi on pakko olla olemassa? Eikä kilpailun alottamisesta seuraa tavallaan lisäkuluja. Korjatkaa jos olen väärässä

    • omaantaskuun

      Liitto vetää 76 euroa maksusta n. 40 euroa itselleen eli n. 300.000 tulee tästä liitolle hyvää.

      • asdzxcqwe

        millähän se liitto toimintaa pyörittäisi jos se ei jäsenmaksuja perisi?


    • Siksiniksi

      Yhteinen vakuutus siksi, että se on ainoa keino saada se kaikille judokoille edullisesti. Jos jokainen ottaa kamppailulajit kattavan valuutuksen erikseen, sen hinta nousee helvetilliseksi etenkin niille jotka kilpailee. Vakuutus jää silloin hyvin monelta ottamatta ja kisat kisaamatta. Tuossa tilanteessa on oltu, en halua siihen takaisin.

      • miksisiksi

        Alle 18-vuotiaille kamppailulajit kuuluu yleensä normaaliin muutamia kymppejä maksavaan tapaturmavakuutukseen.


    • Tivaku

      Vähän niinkun Siksiniksi sanoi, kyseessä oletettavasti kulujen tasaus.
      Junnulle saat paremman vakuutuksen halvemmalla, mutta kysäskääpäs vastaavaa vakuutusta aikuiselle ja hinta on niin korkea, ettei meillä olisi enään yhtään osallistujaa aikuisten sarjoissa.

      • valinnanvapautta

        Brassijujutsussa pakollista vakuutusta ei ole ja jokainen itse hankkii tai on hankkimatta vakuutusturvansa. Silti liiton kotimaiset arvokisat keräävät 4 kertaa vuodessa n. 500 aikuista osallistujaa.


    • asdzxcqwe

      Kun lisenssi vakuutus lopetettiin niin sen hinta oli 200€ ja tietääkseni tappiollinen Pohjolalle. Tää uudistus oli sillein aika pakollinen. Potkunyrkkeily vakuutus maksaa noin satasen ja vapaaottelun noin 400 vuodessa. Judossa on kalliita onnettomuuksia joten se hinta meille olis jossain 300 ja 400 välissä aikuisille kilpailijoille.

      Lisäksi uudistuksella saatiin kaikki harrastajat vakuutettua. Aikaisemmin oli paljon täysin vakuuttamatonta porukkaa.

      • agsdfghgdz

        Eikö se ole jokaisen oma asia ottaako vakuutuksen? Meillä on edelleen julkinen terveydenhoito, joka leikkaa niiden polvet, jotka eivät halua nopeasti yksityiselle.


      • asdzxcqwe

        Vakuutuspakko on tullut jo 80-luvulla joten siitä tuskin ollaan luopumassa.
        Itse seuran toimijan en haluas sellaista tilannetta että seurassa on vakuuttamattomia. Erilaiset vastuukysymykset voi olla hankalia kun jotain sattuu.

        Ja julkinen ei lähtökohtaisesti leikkaa. Katkenneita eturistiseiteitä hoidetaan pääsääntöisesti konservatiivisesti eli antamalla jumppaohejeita. Kunnallisen puolen tavoite ei ole palauttaa ihmistä kuin normaalielämään ja siinä et tartte juosta. Kävely riittää hyvin.

        Ja kun se vakuutus on niin halpa.


      • dfgrt

        Kenelle halpa ja kenelle kallis.Kilpailijota on niin vähän ,että kolmensadan euron vakuutuksen seura ostaa neljälle aikuisele kilpailijalle 1200 euroa. Seuralla sata jäsentä meno liitolle e7600euroa elikä jäisi seuran käyttöön 6600euroa . Seuran kannalta järkevää.Liiton pitäisi ollaseuroja varten nyt se on toisin päin.


      • asdzxcqwe

        Liitto on seuroja varten ja siihen se tarttee rahaa. Judo kun kv . laji niin on monenlaista kulua. Kuten maajoukkueet. ´Ja seurat ei niitä vakuutuksia ota o´vaan urheilijat. Eli jos ei olisi vakuutusta niin liitto perisi seuroilta sen 30-40€/nenä ja vain pienellä osalla judokoista olisi vakuutus. En nyt keksi miten toi olisi parempi. Siellä BJJ;ssä mihin monesti viitataan on kuukausimakstut välillä 20-60€. Jos seura tarttee rahaa ei muuta kuin harjoittelu maksuja nostamaan,


    • MattoApina

      Haastaisin vähän tätä kulujen tasausta. Vakuutuksethan määräytyvät tariffien mukaan eli tavallaan vertailuryhmien. Korkean riskin lajeissa riski on suurempi joten korkeampia hintoja perustellaan tällä. Vakuutusyrityksen on edullista eristää korkean riskin tapahtumat joko sulkemalla ne vakuutuksen ulkopuolelle tai tarjoamalla niille vain korkeampaa vakuutusta. Tällainen lajiliiton sisäinen vakuutus on vakuutusyhtiölle edullinen tapa rajata riskiä. Ei yritys tee tässä missään nimessä tappiota, päinvastoin.

      No miksi siis haastan? No koska judon ei välttämättä tarvitsisi olla omana tariffinaan. Nimittäin jos tariffiksi määräytyy tarpeeksi laaja otanta niin yksittäisen kilpailevan judokan riski jää hyvin pieneksi. Eikä siis vaikuta hintaan.

      Jos siis kaikki judokat hajaantuisivat pieniksi palasiksi usean vakuutusyhtiön usean vakuutuksen alle ei yksittäisen judokan riskiä pystyttäisi isoloimaan ja vakuutusmaksukin jäisi pieneksi. Toki monessa vakuutuksessa on laji tai kisarajoituksia, muttei kaikissa.

      Toki vakuutusyhtiö pyrkii estämään tätä esimerkiksi komissioilla, lainoilla tms sitouttamalla lajiliittoa.

      Enkä nyt tietenkään tiedä että onko näin tai väitä mitään. Sanon vaan että noin minä sen tekisin jos olisin toisella puolella pöytää..

      • öpåäl

        Judoliittolla on kaikenlaisia menoja ,maajoukkueita ja muita.<saa opetusministeriöltä tänä vuonnakin 330.000 tuhatta euroa avustuksia. Maajoukkueessa vai mikä se on kilpailijat maksavat matkansa itse.Ennen ei tarvinnut ottaa neljääkymmentä euroa seurojen jäseniltä,nyt tarvitsee ,kun koneisto on kasvatettu niin suureksi.


      • asdzxcqwe

        No se liiton osuus ei ole neljää kymppiä. vuoden 2014 tilinpäätöksessä toi oli eritelty
        noin 500 000 tuli jäsen maksuista ja pohjolalle siita maksettiin jonkun verran yli 200 000
        eli sen mukaan liiton osuus on 40% eli selvästi alle 40

        Ja aina liitto on perinyt jäsenmaksun. Ja lisäksi sen on saanut vakuutuksista vielä lisenssimaksun. Ja kun nuo tulot vuodelta 2008 inflaatiokorjataan tähän päivään niin ei siinä kasvua juurikaan ole.

        Ja valmennustoimintaan se 330 000 ei riitä. Kyllä siihen uppoaa rahaa jäsenmaksuistakin.

        Ja se on yhä varsin pienimaksu. Tosta ei ole kenenkään talous kiinn. Ja ei haittaa judon menestystä. Ongelmat on jossain aivan muualla kuin tuossa maksussa.

        Ja seitsemän ihmistä joista osa osa-aikaisia ei ole ihan kauhen iso organisaation olympia lajille


      • juyhg

        Ensinnäkin .Noiden summien mukaan liitolle jäi 60%. Jäsen maksu ollut ennen lisenssi uudistusta murtoosa tämän päiväisestä. Mitähän näillä olympialajin sinun mielestä pienellä koneistolla tehdään jos ei ole urheilijoita joilla on rahaa urheilla. Kun kerran tiedät ne ongelmat , niin kerro ihmeessä.


      • asdzxcqwe

        kai se riippuu missä päin suomea ollaan . PK seudulle kursseille voi ottaa enemmän ihmisiä jos olis salivuoroja ja vetäjia. Ja molempiin on helppo ratkaisu: Nostetaan kuukausimaksut sellaiselle tasolle että
        - voidaan hankkia omasali
        - maksaa vetäjille.
        - hankkiavierailevia valkkuja
        (oisko Judo-kan ainoa jossa on järkevä kk maksu)

        Jos on vaikka omalla salilla ranttu treenit auki kaikille niin sitten siellä pitää olla kertamaksu, jolla se homma voidaan rahoittaa

        Ja silloin toi liiton jäsenmaksu on aika pientä . Takado taitaa BJJ skenessä olla sieltä halvimmasta päästä ja yksi KK maksaa 50€. Eli suuri ongelma on että judo on vieläkin täynnä sitä 70 luvun henkeä jossa mikään ei saa maksaa mitään.

        Asioiden kehittäminen vaatii rahaa ja se vaatii sitä enemmän kuin yksi hikinen 40€/nuppi/vuosi. Talkoo judossa ollaan tultu tien päähän mutta sitä ei osata myöntää. Se ei vaadi liitolta ensimmäistäkään päätöstä vaan se lähtee sieltä seuroista liikkeelle. Pienemmissä kaupungeissa voi olla mahdotonta mutta ei oikeastaan. Kaikki Aerobic tyyliset liikunnat on liiketoimintaa pikkukaupungeissakin miksi ei judo. Harrastajaopettajilla saa harrastusopettamista/valmennusta.


      • oooooooooooooo
        asdzxcqwe kirjoitti:

        kai se riippuu missä päin suomea ollaan . PK seudulle kursseille voi ottaa enemmän ihmisiä jos olis salivuoroja ja vetäjia. Ja molempiin on helppo ratkaisu: Nostetaan kuukausimaksut sellaiselle tasolle että
        - voidaan hankkia omasali
        - maksaa vetäjille.
        - hankkiavierailevia valkkuja
        (oisko Judo-kan ainoa jossa on järkevä kk maksu)

        Jos on vaikka omalla salilla ranttu treenit auki kaikille niin sitten siellä pitää olla kertamaksu, jolla se homma voidaan rahoittaa

        Ja silloin toi liiton jäsenmaksu on aika pientä . Takado taitaa BJJ skenessä olla sieltä halvimmasta päästä ja yksi KK maksaa 50€. Eli suuri ongelma on että judo on vieläkin täynnä sitä 70 luvun henkeä jossa mikään ei saa maksaa mitään.

        Asioiden kehittäminen vaatii rahaa ja se vaatii sitä enemmän kuin yksi hikinen 40€/nuppi/vuosi. Talkoo judossa ollaan tultu tien päähän mutta sitä ei osata myöntää. Se ei vaadi liitolta ensimmäistäkään päätöstä vaan se lähtee sieltä seuroista liikkeelle. Pienemmissä kaupungeissa voi olla mahdotonta mutta ei oikeastaan. Kaikki Aerobic tyyliset liikunnat on liiketoimintaa pikkukaupungeissakin miksi ei judo. Harrastajaopettajilla saa harrastusopettamista/valmennusta.

        En ole huomannut minkäänlaista korrelaatiota maksujen ja menestyksen suhteen. Tietääkseni Suomen maksuiltaan kallein seura on myös yksi kilpajudossa heikoimmin menestyviä. Semmoiset seurat menestyy kilpajudossa jossa oikeasti treenataan eikä leikitä. Heikompaa väkeä karsiutuu mutta toisaalta sellaisia tulee tilalle jotka tykkäävät kunnon matsaamisesta.


    • rahatomaanfikkaan

      Miksi maksaa liitolle, kun sieltä ei mitään saa (rahalle vastinetta).
      Kaikki toiminta mitä liitto järjestää "jäsenmaksua" vastaan maksaa erikseen!

      Nämäkin rahat seurat voisi laittaa omiin kilpailijoihin, niin olisi varaa kisata ja leireillä myös ulkomailla!!!!

    • kukajokuhä

      Kuka niillä kisa- ja leirireissuilla toimii valmentajana jos ei liittovalmentajia ole ja kuka maksaa valmentajien matkakulut? Kuka valmentaa niissä akatemioissa joissa nyt on judovalmentajat ja joihin muutetaan eri puolilta Suomea. Ja kuka maksaa siitä palkan ja hankkii rahoitukset eri osapuolilta, jos litto ajetaan alas.? Sehän täällä tuntuu olevan jonkun keskeinen ”kehitys”ajatus.

      • seurat_tietysti

        Kun nämäkin rahat jää seuroille, niin seurojen/henk.koht valmentajat tietysti. Eipä tuo Faven/Lipponen/Teling/Salonen taida tietää ainoankaan kadetin tokui-wazaa? Kuka valmentaa akatemioissa nyt? Eikai kukaan Helsingin ulkopuolella? Seurat yhteistyössä saa homman toimimaan paljon paremmin!!!


      • asdzxcqwe

        keskivertoseurassa on noin 100 jäsentä ja tällä hurjalla 40€ säästöllä sitten palkataan omat valmentajat?

        Ja seurat yhteissä = Liitto

        jos seurat yhteistyössä jotain haluaa tehdä pitää sopia pelisäännöt siitä mitä tehdään ja kuka maksaa. Eli perustaa kattoyhdistys joka kerää rahaa toimintaansa jäsenseuroilta. Kuulostaako tutulta?


    • Kukajokuhäh

      Ei taatusti tule halvemmaksi lähettää aina seuran oma koutsi maajoukkueurheilijan matkaan. Ja millainen on laatutae jos ohjaksissa on milloin minkäkin seuran koutsi? Se on jostain syystä kirjoittajalta unohtunut, että liitto on nimenomaan seurojen yhteistyöelin. Seurat on delegoineet liiton hoidettavaksi tehtäviä, joita seuran ei ole mieltä hoitaa yksin, esimerkiksi maajoukkuevalmennuksen.
      Ja ohuiden tietojesi täydentämiseksi: Tampereella ja Helsingissä on akatemioissa nuorten olympiavalmentajat, jotka päivittäisvalmennuksen lisäksi toimivat maajoukkuevalmentajina. Heidän palkastaan osan maksaa olympiakomitea ja osan liitto. Kyllä ihmettelen, miten maailma paranisi jos nämä ammattivalmentajat korvattaisiin harrastajavalkuilla.

      • hoiuy

        Näistä ammattivalmentajista ,jotka saavat palkaa ovat aloittaneet valmentaja opiskelut vasta päästyään töihin .Monesta seurasta löytyy paljon parempaa tietämystä valmennuksesta ,kun kyseisiltä "ammattivalmentajilta. Mitä katsot ,että se valmentaja siellä kisareuissulla voi tehdä.Kyllä se työ tehdään kotona ja enemmän se oma valmentaja sitä urheilijaa pystyy auttamaan siellä kisassa.Aikuisita ,kun puhutaan ,niin siellä pärjää ilman valmentajaakin,ainakin jotkut urheilijat. Elikä eiköhän urheilijalle tärkeämpää, että saa rahoitusta ulkomailla kilpailimeseen ja harjoitteluun, ja jätetään vähemmmälle liiton henkilökunnan matkailuharrastus.


    • Kotisalijalähiseurat

      Muutamalla maajoukkuevalmentajalla ei saada aikaan suhdetta ja luottamusta urheilijaan eikä pystytä vaikuttamaan päivittäiseen harjoitteluun, tekniikoihin ja kehittymiseen.

      Valmentaja on urheilijan mukana treeneissä, katsoo kehitystä ja vie eteenpäin - suhde on syvä.

      Tämä oli johtopäätös myös viime olympialaisista: kamppailulajeissa parivaljakko urheilija valmentaja on se, mikä vie mitaleille. Ei liitot ja isot koneistot.

      Liitolla on paikkansa ja sitä tarvitaan mutta sen paikka on lajin markkinoinnissa, seurojen tukemisessa ja menestyksen mahdollistajana. Luulot majupuuhan autuudesta sen sijaan ovat vääriä, 7 päivää viikossa kotisalilla ratkaisee lopputuloksen.

      • Urheilijavalmentajak

        "Tämä oli johtopäätös myös viime olympialaisista: kamppailulajeissa parivaljakko urheilija valmentaja on se, mikä vie mitaleille. Ei liitot ja isot koneistot."

        Siis mitä, ehkä näin voi tosiaan olla mutta tämä on ihan hatusta heitetty juttu. Ei varmaan ole edes yhtä saati montaa esimerkkiä antaa?


      • eipmulmuuta

        Mira Potkonen


      • Mullakaaneimuuta
        eipmulmuuta kirjoitti:

        Mira Potkonen

        Sulla on kyllä elämän realiteetit pahasti hukassa. Judossa edes suomenmestaruus ei onnistu aloittamalla 28-vuotiaana. Ei onnistu 20-vuotiaanakaan alottamalla niissä sarjoissa joissa on edes vähän porukkaa.


      • Fhlotgkl
        eipmulmuuta kirjoitti:

        Mira Potkonen

        Petra Olli


      • Lisäähuutoa

        Ollin valmentaja Raska on ok ja painiliitto palkkaama liittivalmentaja jo paljon ennen heidän yhteistyötä.


    • Ttttttgggg

      Jos liiton valmennus ja leiritys sekä akatemiat ajettaisiin alas mitä siitä seuraisi?

      • kmnbv

        Ehkä uutta ja parempaa tekemistä ja tuloksia.


      • 786756444

        Seura yhteistyöllä ja siihen jäävällä rahalla saisi paljon aikaan !!!


      • Muttakunei

        Ette usko itsekkään , pelkkää provoa.
        Liittotoiminta on juuri siitä seurayhteistyötä.
        Sano missä se toimii aidosti?
        Miten pk seudun valmennus hoituisi nykyistä paremmin ilman märskyn tai liiton yhteisreenejä?
        No, " kaikki Sepon reeneihin aamulla ja tiistaisin viroon"
        Ja rahat urheilijoille! ( tosin niitä rahoja ei enään olis!)
        Älkää lähtekö tähän hajauttamiseen, vaan koitetaan edes yksi olympiadi olla vänkäämättä samasta asiasta. Kiitos.


      • ffghjy

        TUlokset missä ne tehdään?


      • judojudona
        Muttakunei kirjoitti:

        Ette usko itsekkään , pelkkää provoa.
        Liittotoiminta on juuri siitä seurayhteistyötä.
        Sano missä se toimii aidosti?
        Miten pk seudun valmennus hoituisi nykyistä paremmin ilman märskyn tai liiton yhteisreenejä?
        No, " kaikki Sepon reeneihin aamulla ja tiistaisin viroon"
        Ja rahat urheilijoille! ( tosin niitä rahoja ei enään olis!)
        Älkää lähtekö tähän hajauttamiseen, vaan koitetaan edes yksi olympiadi olla vänkäämättä samasta asiasta. Kiitos.

        Miksi olympiadi? Miten olympialaiset liittyy suomalaisten judoon?

        Miten judo liittyy olympialaisiin muuten kuin että olympiastatuksen menettämisen pelossa säännöt on pilattu?

        Olympialaiset on ilmapistooliammuntaa ja kuviokelluntaa korruptiopaskalla kuorrutettuna. Judossa on onneksi masters-turnaukset ja MM-kisat, jotka on paljon mielenkiintoisempia.


      • koilu

        Muttkunei kannatta katsoa tuloksia ennen kuin puhuu vänkäämisestä .Silloin kun tehdään niin kuin sinä haluat se on hyvä ,mutta jos joku haluaa tehdä tulosta ja tekee erilailla se on vänkäämistä,näyttäähän se pahalta ,kun paljon pienemillä resuseilla tehdään parempaa tulosta.


    • Ttttttgggg

      Akatemioissa hyvät tukipalvelut, psyykkinen valmennus, fysio, osaamisen keskittyminen, ravintovalmennus, harjoitusvuorot ja olosuhteet, yhteistyö koulujen kanssa...

      • jkiuy

        Kerropa lisää,mistä ne sieltä saa ,ei ainakaan pari vuotta sitten.Paperilla moni asia paljon kauniimpi , kun todellisuudessa. Lopettamisprosentti akatemioista ainakin judon osalta erittäin suuri .Ihmeelistä vaikka noin hienot palvelut!


    • 87678675

      Mitä liiton maksulla vakuutuksen lisäksi oikeasti saa? Siis ilman erillistä lisämaksua!

      • juiol

        Liitosta ei saa yhtään mitään ,vaan kaikki mitä liito niin sanotusti tarjoaa, maksaa elikä on lailistettua varain keruuta johonka judoliiton jäsenen on pakko osallistua.Täällä sanotaan ,että liitto on seuroja varten , vaan nyt asia on toiste päin.Liitolla kallis toiminnan johtaja , joka ei ole kyennyt hankkimaan yhtään uskottavaa sponsoria tai mitään muutakaan järkevää varain hankintaa liitolle , joka ei perustu jäsenistön rahastamiseen.Jos maksan Liitolle jäsen maksua ,katson oikeudekseni vaatia ,että henkilöstö ,jota palkataan ovat päteviä ammattilaisia , koska olen palkan maksaja,Tällä hetkellä henkilöstö on jonkinlaisella hyvä veli verkoston kautta palkattuja tyhjän toimittajia.


    • jundoka

      Oletteko koskaan tulleet ajatelleeksi, että tämä kaikki puhe ja touhuskelu on vain näpertelyä ja hienosäätöä? Suomalainen judo tuskin koskaan tulee enää taistelemaan arvokisojen mitalipaikoista. Urheiluvalmennus on mennyt sen verran eteenpäin, että ulkomaisilla jannuilla on aikaa ja varaa treenata kokopäivätoimisesti ja laadukkaasti toisin kuin täällä kekkoslovakiassa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      58
      5841
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      26
      3697
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      229
      1968
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      27
      1789
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1236
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1199
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      289
      967
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      52
      962
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      76
      889
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      858
    Aihe