Ympäristöministeri Tiilikainen haluaa kivihiilikiellon jo vuodesta 2025alkaen.
Selvityksen mukaan kaukolämmön hinta nousisi pääkaupunkiseudulla
Kiellon aikaistaminen vuoteen 2025 kasvattaisi aiheutuvia kustannuksia jopa 200 miljoonalla eurolla.
Ympäristöministeri Kimmo Tiilikaisen suunnitelma aikaistaa kivihiilen käyttökieltoa vuodesta 2030 vuoteen 2025 lisäisi huomattavasti kiellosta aiheutuvia kustannuksia, kertoo konsulttiyhtiö Pöyryn tekemä selvitys.
Jos kivihiilen energiakäyttö kiellettäisiin jo vuodesta 2025 alkaen, johtaisi se Pöyryn arvion mukaan eri puolilla maata ennenaikaisiin korvausinvestointeihin ja kohonneisiin tuotantokustannuksiin. Kiellosta aiheutuisi vuosina 2024–2033 arviolta 190–235 miljoonan euron kustannukset.
Vaikutukset olisivat suurimmat Helsingissä, Vaasassa ja Espoossa. Vaasassa kaukolämmön hinta nousisi 15–20 prosenttia, Helsingissä 5–10 prosenttia. Myös Vantaalla ja Espoossa lämmityksen hinta voisi nousta enintään 5 prosenttia.
Tiilikaisen mukaan kivihiilikiellon valmistelu jatkuu. Hän haluaa lakiesityksen eduskunnan käsittelyyn syksyllä.
”Selvitys on nyt valmis ja aloitamme sen pohjalta keskustelut hallituksen sisällä. Hallituksen on päätettävä lopullisesta aikataulusta kuitenkin jo kevään aikana.”
Hänen mukaansa hallitus haluaa ratkaisun, joka on ”ilmaston kannalta hyvä, teknisesti mahdollinen toteuttaa sekä taloudellisesti siedettävä”.
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000005619601.html
Jännä nyt nähdä oli punavihreillä asia kongiksessa, kun myös vaatineet hiiltä pois, vai lyökö hanttiin nyt kun ajankohtaista hiilen poistamisen. Voi ihan hyvin pääkaupunkiseudullakin olla 30 - asteen pakkasia, nyt olisi tänätalvena ollut, jos tämä pakaskausi olisi tammikuulle tullut. Ettei tuudittautua siihen vihreitten valheelliseen ulostuloon, että talvet on sulia.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Helsinkiläiset voivat lämmittää samalla millä elävätkin: paskaa puhumalla.
Niinno, helsinkiläiset ovat itse tehneet päätöksen luopua kivihiilestä jo 2024, joten sinne ei Tiilikaisen "halut" vaikuttane.
Eikai he itse osaa sitä tehdä.
Kyllä hallituksen pitää ohjata.
Kivihiilikielto on yhtäkuin KANSA BETALAR . Lämpö/sähkö tulee kallistumaan . Jos metsähakkeella korvataan kivihiiltä , jota jo Vanhanen Helsinkiin ehdotteli , niin hintojen korotus on huima . On Tiilikaisen helppoa heitellä ehdotuksia , kun itsellä on tili kunnossa ja kansa maksaa . Lisäksi Biosavotan Valtiotuet kasvavat rajusti . Parempi vaihtoehto olisi panostaa halvan kivihiilen päästöjen puhdistukseen .
Oletko koskaan nähnyt kivihiilikaivoksen ympäristöä? Sitä ei niin vain puhdisteta. Pois silmissä ei tarkoita ei ole olemassa. Talvivaara on pientä kiviihilikaivokseen verrattuna.
Mikä kepuloinen! Keput rikastuu saastuttavalla puulla..