Sä et tiedä kuinka vaikeeta

ymmärrän kyllä. Mutta ymmärtäisitkö sinä miltä se voisi tuntua siitä kumppanista. Jatkuva analysointi. En sano, että sä et ansaitse rakkautta, koska kaikki ansaitsee, mutta sun kumppanilla pitäis olla tosi rautaset hermot, että pystyisi elää sun kanssa saman katon alla.

En tiiä kuka oot (miks tietäisin lol) mutta tiiän kuitenki miltä tuntuu ajatella asioita liikaa ja tuhansien mutkien kautta ja käydä kaikki asiat läpi niin monella eri tavalla, että jos ne ajatukset laittaisi visuaaliseen muotoon, se näyttäisi pretty much puun juurilta jotka haarautuu miljoonaan eri suuntaan pitkin niitä juuria.

Tajusin vaan joskus että se liika miettiminen ei oo terveellistä ja opettelin tukahduttamaan ja harhauttamaan omat ajatukset pois kaikesta mikä aiheutti fyysistä tuskaa. Joskus en onnistu siinä, riippuu aina asiasta mitä ajattelen. Onhan se tosiaan vaikeeta.

Ihmisillä on kyky ajatella kaikenlaista hirveää jopa visuaalisesti. Esimerkiksi itsemurha ja kuinka sen toteuttaa, sen voi nähdä ihan "sielun silmin". Tai esimerkiksi uhkaavassa tilanteessa kaikenlaisia muitakin tekoja... En tiedä mistä ne hirveät ajatukset tulee, onneksi niitä ei kuitenkaan tule kun muutama kerta elämässä (riippuu tietty ihmisestä ja lapsuudesta, jos kokee ja näkee paljon väkivaltaa lapsena ne saattaa tulla aikuisenakin alitajuntaan eri tilanteissa ).
On kuitenkin tärkeää käsitellä ne tunteet jollain tavalla.
Kun itse esimerkiksi ajattelin itsemurhaa, tiesin että se on vaan ajatus eikä sellainen asia jonka voisin ikinä tehdä. Silti se ajatus tuli usein mieleen helpotuksena sekavasta (ja edelleen sekavasta) tilanteesta. Sit tein jotain terapeuttista jolla käsittelin sen asian (ja sain paskaa niskaan...köhköh kuka tunnistaa itsensä...) en siis satuttanut itseäni vaan todistin itselleni jotain. Sen että pystyisin siihen mutta en helvetissä ole tekemässä sitä.

Oon itse ollut aina visuaalinen ajattelija. Se ajattelu vaan on helvettiä silloin kun elämä menee perseelleen.
Siksi oon yrittänyt jo aika nuoresta iästä lähtien käsitellä asiat silleen niinku mulla olis dementia - en halua käsitellä asioita. Se on toiminut ihan hyvin... paitsi että oikea dementia taitaa vaivata aika nopeasti jos ei yritä edes muistaa monia asioita.
Silti tiiän että elämä on paskaa joskus. Ihmiset on paskaa joskus. Sille ei voi mitään, voi vaan olla itse hyvä ihminen ja keskittyä hyvyyteen. Ei jaksa stressata aina. Jos se on jonkun mielestä väärin niin ei voi mitään, en jaksa keskittyä pahuuteen vaikka tiedän todellakin että se on olemassa.



Kirjoitin liian pitkän tekstin...perkele. Sekavaa ajatusten purkua vaan.