sitten kun työ loppuukin, niin huomaakin sen todellisen tyhjyyden elämässä. Eipä sitä tyhjyyttä poista sisältä mikään rahasumma.
Olen ollut rikas ja olen ollut köyhä. Pankkitilin saldo ja kyky ostaa asioita, tuo vain hetkellisen helpotuksen tyhjyyteen.
Olen ollut rikas ja olen ollut köyhä. Pankkitilin saldo ja kyky ostaa asioita, tuo vain hetkellisen helpotuksen tyhjyyteen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Jos ainoa syy marssia aamuisin takaisin sorvin ääreen on pankkitilin ruokkiminen niin kenties henkilö oli väärällä alalla alkujaankin. Ojankaivuu ei ehkä tuota äkkirikkautta, mutta se saattaa tuottaa jollekin henkilölle olosuhteet syvällisellekin analyysille maailmasta.
Omasta mielestäni, jos siitä kehittyy koko elämä ja sen sisältö, niin jollain tapaa pakenee itseään ja tyhjyyttään.
En ymmärrä, miksei ihmisiä opeteta pienestä pietäen kuuntelemaan sydämen ääntään ja itseään, jotta osaisi jo mahdollisimman varhain alkaa täyttämään sisintään ns. oikeilla asoilla, rikastuttavilla asioilla.
Eikä se menisi niin paljon siihen, että keskitytään vaan jonkun uran luomiseen tai vastaavaan, Ta i ura-työpaikka-perhe kombinaatioon, joka voi ihan yhtä hyvin jättää tyhjäksi, niinkun omalla työpaikalla sen on joistain nähnyt...
Se on yleistä että koulujen jälkeen valmistutaan ammattiin ja ollaan sinne 63 taikka 65 ikävuoteen saakka töissä ja lomia on jos on, kirjailijat, taidemaalarit ja yksityisyrittäjät taasen saavat vapaammin määritellä lomansa.
Vapaita ammatteja taasen joissakin suhtein karsastetaan. Paras on sellainen ammatti missä saa huhkia itsensä näännyksiin. Ja kaikilla työaloilla työtehtävien suhteen ei tunneta käsitettä "variaatio", vaan työntekijät tekevät samoja työtehtäviä vuodesta toiseen, joskus nieleskellen mutta tehden kuitenkin ja myös sekin vaikuttaa asiaan miten kannustava ja solidaarinen työyhteisö on.
Sellaisiakin on jotka ovat tietyn määrän jossakin työpaikalla ja turhautuvat ja lähtevät uuteen työpaikkaan taikka uudelleen kouluttautumaan aikuiskoulutukseen, koska pääasiassa ammattikouluihin otetaan peruskoululaisia 16 vuotiaita nuoria ja 20-30 vuotiaat ovat jo yli-ikäisiä perusasteen ammattikouluihin, näille vanhemmille on sitten tarjolla aikuiskoulutusta, jos huomaakin ettei virasto- taikka toimistotyö olekaan se "the thing". Hoiva-alalla saa huhkia autettattavien puolesta, joka taasen on erittäin arvokasta työtä päiväkotilasten, sairaiden, vammaisten ja vanhusten kanssa työskentely.
Yksinäisyyteen saa luottaa.
Jaa, mulla mennyt kaikki päin prinkkalaan.Romanssihommat meni ja työkin tuli valittua väärä.
Yläasteen olisi pitänyt mennä sille alalle mikä kiinnosti, mutta olin alaikäinen.Lukio ja jne.Onneksi jotain tekemistä.
Pitää luottaa kohtaloonsa, kai se on paras ratkaisu.
Olen kuule samoilla linjoilla sun kanssa,
ihan kuin omaa tarinaani äsken luin, kun sun tarinaasi luin.
No mä myönnän olevani yksi niistä, joille työ on elämän pääasiallinen sisältö. Työ on oikeastaan ainoa paikka, jossa saan hyvin kontaktia ihmisiin (työkarverit ja asiakkaat), jossa tulee rupateltua kahvitauolla ja jossa tunnen itseni merkitykselliseksi. Vapaa-aikana harrastan kyllä monipuolisesti, mutta jumppatunneilla tai työväenopiston kielikurssilla ei nyt kuitenkaan silleen tule ihmisten kanssa juteltua, enkä ole vuosien kuluessa tutustunut siellä kehenkään, vaikka tuttuja naamoja tietenkin on useita.
Olen siitä onnekkaassa asemassa, että mulla on työ josta tykkään ja suurin osa työkavereista on tosi mukavia. Jos en kävisi töissä, niin ei mulla olisi oikeastaan ketään ihmisiä elämässäni. Nyt on sentään työkaverit, vaikka en heidän kanssa työajan ulkopuolella olekaan tekemisissä, lukuun ottamatta hyvin satunnaisia after workseja tai pikkujouluja. Jos työ nyt yhtäkkiä loppuisi, niin olisin kyllä täysin hukassa!