Keskusta voi ja pitääkin jäädä oppositioon jos menettää noin viisi prosenttia kannatuksestaan.
Kokoomus,sossut,vihreät muodostavat hallituksen rungon ruotsalaiset ovat aina tyrkyllä,näillä eväillä mennään seuraavien vaalien jälkeen.
Kokoomus,sossut,vihreät muodostavat hallituksen rungon ruotsalaiset ovat aina tyrkyllä,näillä eväillä mennään seuraavien vaalien jälkeen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
IPU on pääministeripuolue. Muita hallituspuolueita ovat kesk., SDP, vas., KD.
Kokoomusta ei saa koskaan päästää hallitukseen.
Hallitusrungon muodostaminen tulee riippumaan vaalikannatuksen ohella asiakysymyksistä. Vaalikannatus on sitten se mikä on enkä sitä ala tässä arvuuttelemaan.
Asialistalla voi olla jälleen kerran sote, jos nykyinen hallitus ei onnistu saavuttamaan siinä ratkaisua. Toivon, ettei onnistu, sillä huonoa ja kallista mallia ei kannata ajaa väkisin Suomeen. Ruotsissakin ollaan jo pikemminkin korjaamassa niitä virheitä, mitä hallitus aikoo meillä tehdä. Sotesta ei ehkä tule ensi vaalikaudella niin suurta vääntöä kuin nyt, koska hallitusneuvotteluissa tuskin enää tehdään nähdynlaisia naimakauppoja ja niihin liittyiviä myötäjäisiä. Todennäköistä on, että päätetään noin viiden alueen sotemallista ja valinnanvapaus aloitetaan kokeiluluontoisesti ja vähän kerrassaan.. Viisasta olisi kuitenkin päästä sellaiseen ratkaisuun, missä kokonaisuutta hoitaisi joko yhteiskunnallinen toimija tai yksityinen. Sekamalli tietää pelkästään synkronointihankaluuksia. Tämä koskee siis soten toteuttamisvastuuta. Järjestämisvastuu on luonnollisesti alueellisella päätöksentekijällä.
Ehkä tärkein asialistalle tuleva, Suomesta riippumaton asia on EU:n vankistaminen. EU pitää saada näyttämään johdonmukaiselta, yhtenäiseltä ja ennustettavalta toimijalta. Tähän Ranskalla ja Saksalla on nyt halu pyrkiä varsinkin sen jälkeen, kun EUn ikuinen jarrumies eli britit lentävät omasta halustaan ja typeryydestään ulos. Olen aina pitänyt brittejä henkisesti degeneroituneina ja tämä brexit vahvistaa nyt selkeästi tätä näkemystä. Tässä kohdin Suomen kannalta paras hallituskoalitio olisi sinipunaviherrys ilman kepuja ja persuja. Näillä olisi yhtenäinen EU-näkemys.
Olen alkanut toivomaan että sote kaatuisi. Ja sehän kaatuu vain kok repeämiseen. Seuraisi ennenaikaiset vaalit moneen kymmeneen vuoteen ja varmasti olisi pääasiana sote. Puolueet joutuisivat ottamaan selvän kannan miten se järjestetään.
Kaikki puolueet ovat olleet sitä tekemässä mutta ainakin minulle on epäselvää mitä vihervasemmisto oikeasti haluaa. Nykyisen mallin vastustaminen on vain selvillä. Se että nykymalli jatkuisi ei ole vaihtoehto minkään puolueen tavoitteissa.
Maakuntamalli näyttää sopivan kaikille kunhan nimi muutetaan ja ehkä alueiden kokoa muutetaan. Näin olen ymmärtänyt opposition puheita ymmärtänyt. Kuntayhtymät eivät ole saaneet kannatusta hallintomallina puolueiden keskuudessa. Vain Helsingin ja Uudenmaan kuntapolitiikkojen keskuudessa. Helsingin voisi vaikka jättää omaksi alueeksi
Ruotsissa on löveni, eikö se jo sano paljon.Suomalaiset uskoo aina valheisiin.
Seuraava hallitus muodostetaan Siniset Ristilliset RKP Kepu Vihreät Kommarit PIRAATTIPUOLUE ja Muut
Siniset,Persut.Keskusta ja Sdp(edellinen jotta lakkaa räksyttämästä todella aiheettomasti.
Kepitys jatkuu ja porvaripuolueet voittavat koska miljoona vähenpiosaista kansalaista jättää äänestämättä! Sitä saa mitä tilaa eli kärsimystä!