Yksinäisyys painaa kohta hengiltä ja vie unet! Miten selviätte yöheräilystä, kun ei voi ottaa ketään kädestä?
Yksinäisyys ahdistaa ja vie yöunrn
Espoosta
18484
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Olenko todella näin yksin, olen siis aloittaja. Eikö kukaan vastaisi!?!?!
Et ole yksin ongelmasi kanssa. Täällä toinen yksinäisyyden vuoksi rikkinäinen.
En ainakaan itse selviydy tästä. Minuuteni ja persoonani on muuttunut, lopullisesti. Olen luonteeltani hyvin ekstrovertti, ja vaikka juttelen tuntemattomille ulkona/kaupoissa jne, sellaisia ystäviä en ole löytänyt, jotka haluaisivat minua vapaa-ajalla tavata. Kaikilla on perhe, puoliso, työ, omat verkostonsa. Minulla ei ole oikeastaan mitään näistä. Olen työtön, ja piristyn hetkeksi vain silloin kun olen esim työvoimakoulutuksessa ja saan edes ne hetket puhua/tavata ihmisiä.
Kumppania en ole löytänyt, vaikka olen melko kaunis, vaikkakin hieman ylipainoinen. KAIKKI, siis aivan jokainen mies jonka olen tavannut, katoaa 2-3 tapaamisen jälkeen. Rimaa minulla ei sen suhteen ole ollenkaan, paitsi en nyt ihan jonkun rikolllisen tai alkoholistin tai selkeästi vajaaälyisen kanssa lähde treffeille. Enkä itseäni huomattavasti vanhempien tai nuorempien.
Miehet ovat alkuun innostuneita (ulkonäköni vuoksi) mutta menettävät nopeasti mielenkiintonsa ja ghostaavat. Siis ne rumat, ylipainoiset ja ikisinkutkin, jotka ei saa seuraa. Kerran tapailin muutaman kk ajan miestä joka ei ollut koskaan seurustellut, ja hän oli impotentti n.40v ikäinen. Hänkin jätti minut.
Olen todella kiltti ja lämmin, ja ihmisten seurassa puhelias ja nauravainen. Myös niiden miesten seurassa joita olen tavannut. Silti kaikki hylkäävät minut.
En enää kestä vastoinkäymisiä, jatkuvat torjunnat kuluttavat. On mennyt vuosia niin että olen tavannut tuttaviani vain pari kertaa vuodessa. Nöyryyttävää kerjätä koko ajan kaikilta seuraa ja pyytää kahville tmv, kun kukaan ei halua tavata. Vielä nöyryyttävävämpää on naisena yrittää "ostaa ystävyyttä" miehiltä antamalla seksiä. Nämä miehet välittävät vain omasta nautinnostaan, joten siitäkään ei seuraa muuta kuin pahaa mieltä.
Toiset haaveilee matkoista ja paremmasta työpaikasta. Mä haaveilen että saisin edes kerran kesässä käydä jonkun kanssa iltalenkillä ja grillata sen jälk hyvää ruokaa ja nukkua jonkun vieressä, turvassa. En jaksa taas ajatusta yksinäisestä kesästä sohvalla maaten, tuijottaen tyhjin silmin TVtä josta ei tuu mitään
Naisen geneettiseen koodiin on kirjoitettu "tavoittele menestyneintä mahdollista miestä itsellesi". Näin varmistat jälkeläisillesi parhaat menestymis mahdollisuudet.
Naiset valkkaavat itselleen aina ensin ne miehet jotka ovat: sosiaalisimpia, parhaiten koulutettuja, vahvimpia, rikkaimpia, ynm. Millä asteikolla nainen sitten miestä mittookin.
Miesten geneettiseen koodiin on kirjoitettu "makaa kaikkien naisten kanssa jotka kiinni saat". Jotta saat varmistettua sukusi jatkuvuuden.
Taikka "valitse itsellesi mahdollisimman vähän partnereita läpi käynyt nainen". Että saat parhaan varmuuden siitä, että lapset ovat todellakin omiasi.
Ensimmäinen osa miehistä pyrkii makaamaan mahdollisimman monen naisen kanssa, vaikka miehellä olisikin vaimo ja lapsia niin vieraissa ravataan aina, kun tilaisuus urkenee.
Toinen osa miehistä, jotka eivät kuulu nokkimisjärjestyksen huipulle, alkaa etsiä itselleen mahdollisimman vähän seksi partnereita läpi käyneitä naisia. Jos naiselle ei tuota minkäänlaisia moraalisia vaikeuksia hyppiä sängystä sänkyyn, niin on aina olemassa mahdollisuus, että tulevat lapset eivät olekkaan omia. Siksi miehet joilla ei ole mahdollisuuksia levittää siementään sinne tänne, alkavat etsiä mahdollisimman luotettavalta vaikuttavaa naista, varmistaakseen omien geeniensä jatkuvuuden.
Nämä geneettiset koodit ohjailevat meitä kokoajan huomaamattamme, emmekä me voi vastustaa niitä järjellä kuin tiettyyn pisteeseen asti. On turhaa yrittääkään kieltää tosiasioita. Naiset tavoittelevat aina pienintä osaa miehistä. Kerran petturi on aina petturi. Ronkelit runkkaavat. Kuulutpa mihin ryhmään tahansa, niin on aivan turhaa yrittää vastustaa sitä mitä geeneihisi on kirjoitettu. Pidemmän päälle epäonnistut varmasti.
Jotenka sinun tapasi "ostaa ystävyyttä" miehiltä. Toimii ensimmäisen osan kanssa ainakin sen sängyssä olo päivän loppuun asti. Mutta samalla se karkoittaa noita toisen tien valinneita miehiä. Joitakin mustia lampaitakin tietysti on seassa, mutta luonto karsii niitä parhaansa mukaan.
En jaksa väitellä kanssasi teoriastasi. En kuitenkaan usko sen pätevän kaikkiin miehiin, nykyaikana.
Olin hyvin siveä teininä ja nuorena. Se ei kyllä edesauttanut yhtään sitä että olisin kelvannut parisuhteeseen. Kyllä minua(kon) ne sen ajan "kovisjätkät" yritti kuten kaikkia tyttöjä, mutta en ollut heistä kiinnostunut. Puhumattakaan että olisin mennyt sänkyyn.
Kuinka ollakaan, ne mun kaverit joilla oli paljon seksikokemuksia jo teininä "pääsivät" kyllä naimisiin ja perustivat perheen. Monen liitto on kestänyt tähän päivään asti. Minä olin silloin nuorena yksin, ja olen yhä yksin.
Seuran ja ystävyyden etsiminen alkoi vasta aikuisiällä. Ja loppui lyhyeen, koska eihän siitä seurannut kuin pahaa mieltä..
Ääripäät tuonne tuli listattua. Kyllä siihen mahtuu paljon kaikenlaista porukkaa väliin. Enkä edes tiedä onko tuolla kirjoittamallani mitään todellisuus pohjaa. Se vain tuntui sillä hetkellä loogiselta, joten kirjasin sen ylös.
Näyttää, että meillä ensimmäiseltä kierrokselta pudonneilla on aika haastavat paikat löytää se ensimmäinenkään seurustelu suhde. Olen itsekin käynyt vuodattamassa täällä: https://keskustelu.suomi24.fi/t/15172912/viimeinen-luku . Joten jos se lohduttaa, et todellakaan ole yksin yksinäisyytesi kanssa. Puolin ja toisin.
Voisit sinäkin kenties kokeilla tuota: https://kirjeenvaihtokaverit.net/ sivua. Itse ainakin löysin sieltä kirjoittelu kavereita, osan kanssa viestittely loppui ja osa vielä sinnittelee kanssani. Toimii ainakin paljon paremmin kuin mitkään deitti sivut.
Pääsiäinen ja täysin yksin (kuten aina). Oispa kavereita joiden kanssa viettää aikaa. Mukavaa olisi lähteä vaikka vähän viihteelle pitkästä aikaa, mutta ei ole ketään pyytää..
Kyllä tää yksinäisyys tappaa ennen pitkää. Aamulla kun herää, niin itsensä tappaminen ekana mielessä.
Rakkaat kanssakulkijat! Ei kaikilla ihmisillä ole työtä, perhettä, kavereita ja sellaista "verkostoa", mikä muka tekee niin autuaaksi ja onnelliseksi. Se on vaan ajatusvääristymä, että kaikki muut muka ovat onnellisia ym.
Ihan samalla tavalla monet ihmiset ovat hyvin masentuneita ja toivottomia, vaikka olisikin perhe, työ ja lapset ym.!
Se, mitä haluaisin tässä vähän vinkata, on se, että näkökulmaa vaihtamalla ja asioita oivaltamalla, elämästä voi tulla tyydyttävää ja onnellista! Ns. painajaisuni päättyy ja herää.
https://www.kuudesaisti.net/artikkelit/henkinen-polku/20-kaanteentekevaa-merkkia-henkisesta-heraamisesta
"Kaikki lähtien siitä, miten suunnittelemme, pukeudumme, työskentelemme ja puhumme perustuu oletukseen siitä, että on olemassa vain yksi ulkoinen, fyysinen todellisuus, eikä muuta. Siksi elämästä tulee pinnallista ja tyhjää. Meistä voi tulla rikkaita, kunnioitettuja, rakastettuja tai jopa kuuluisia, mutta mikään näistä ei täytä sieluttomuuden aiheuttamaa sisäistä tyhjyyttämme.
Onneksi on kuitenkin hetkiä, jolloin tunnemme tämän tyhjyyden sisällämme. Saatamme torjua sen surumieliset kutsut ja yrittää täyttää tyhjyyden materialla ja kokemuksilla, mutta emme pääse sitä kuitenkaan pakoon. Sitten, yhtäkkiä, elämämme halkeaa kahti ja maa allamme murenee. Putoamme, huutaen ja itkien, tyhjyyteen."
Eräs kirja, joka oikeasti muutti ajatusmaailmani ja herätti minut pahasta unestani on Anthony de Mellon Havahtuminen. Tässä ote kirjasta:
"Jos haluatte ymmärtää hallintaa, ajatelkaa pientä lasta, joka pääsee huumeen makuun. Huumeen tunkeutuessa lapsen ruumiiseen, se muuttuu aineesta riippuvaiseksi. Koko elimistö huutaa huumetta. Huumetta ilman oleminen on niin sietämätöntä, että kuolema tuntuu paremmalta vaihtoehdolta. Ajatelkaa tätä - huumeista riippuvaista ruumista. Juuri näin yhteiskunta teki teille, kun synnyitte. Teidän ei annettu nauttia tukevaa, ravitsevaa elämän ravintoa - nimittäin työtä, leikkiä, hauskanpitoa, naurua, ihmisten seuraa, aisitien ja mielen iloja. Teille tarjottiin huumetta, joka on nimeltään hyväksyntä, arvostus ja huomio.
Tässä yhteydessä aion lainata erästä suurta miestä, A.S. Neilliä. Hän on Summerhillin kirjoittaja. Neill sanoo, että sairaan lapsen tuntee siitä, että se pyörii koko ajan vanhempiensa ympärillä. Se on kiinnostunut _henkilöistä_. Tervettä lasta henkilöt eivät kiinnosta, vaan _asiat_. Kun lapsi on varma äitinsä rakkaudesta, se unohtaa tämän ja lähtee tutkimaan maailmaa. Se on utelias. Se etsii sammakon pistääkseen sen suuhunsa - ja muuta samankaltaista. On paha merkki, jos lapsi pyörii äitinsä ympärillä: se on epävarma. Ehkä äiti on yrittänyt imeä lapsesta rakkautta itselleen eikä ole antanut sille kaikkea sen tarvitsemaa vapautta ja varmuutta. Äiti on alituisesti monin peitetyin tavoin uhannut hylätä lapsen.
Sillä tavoin pääsimme erilaisten huumeiden: hyväksynnän, huomion, menestyksen, huipulle pääsemisen, arvovallan, nimen sanomalehteen saamisen, vallan ja määräilemisen makuun. Meidän annettiin maistaa sellaisia asioita kuin joukkueen tai bändin johtaminen jne. Maistettuamme näitä huumeita tulimme niistä riippuvaisiksi ja aloimme pelätä niiden menettämistä. Muistatteko millaiselta tuntui hallinnan puute, epäonnistumisen ja virheiden tekemisen kauhu, pelko joutua toisten arvosteltavaksi. Niin teistä tuli kipeän riippuvaisia toisista ja menetitte vapautenne. Nyt toisilla on valta tehdä teidät onnellisiksi tai onnettomiksi. Tarvitsette huumeenne, huomaatte olevanne täysin avuttomia, vaikka vihaisitte miten paljon siitä johtuvaa kärsimystä. Ette lakkaa hetkeksikään tietoisesti tai tiedostamattanne tarkkailemasta toisten reaktioita tai virittäytymästä niihin, marssimatta toisten ihmisten rummutuksen tahdissa. Herännyttä ihmistä voi kuvata hyvin sanomalla, että hän ei enää tanssi yhteiskunnnan rummutuksen mukaan, vaan tanssii omasta sisimmästään kohoavan musiikin tahdissa. Mutta jos teitä ei huomata tai hyväksytä, koette niin sietämätöntä yksinäisyyttä, että ryömitte takaisin ihmisten luo ja kerjäätte lohduttavaa huumetta, jota nimitetään tueksi, rohkaisuksi ja vakuutteluksi. Tällaisten ihmisten kanssa elämiseen kuuluu myös loputon jännittäminen. "Helvetti on toiset ihmiset ", sanoi Sartre. Miten oikeassa hän olikaan. Kun olette riippuvaisuuden tilassa, teidän on aina käyttäydyttävä mahdollisimman hyvin: ette voi koskaan rentoutua, teidän on täytettävä odotukset. Ihmisten kanssa eläminen on jännittämistä. Ilman heitä eläminen tuo puolestaan mukanaan yksinäisyyden tuskan, koska kaipaatte heitä. Koska havaintokykynne on huumeen tarpeen sumentama, olette kadottaneet kykynne nähdä ihmiset täsmälleen sellaisina kuin he ovat ja vastata heille asianmukaisella tavalla.
Te näette heidät vain siinä määrin kuin he tukevat tai uhkaavat huumeen saantianne. Katsotte ihmisiä aina tiedostetusti tai tiedostamattanne näillä silmillä. Saanko vai enkä saa heiltä mitä haluan? Ja jos he eivät voi tukea tai uhata huumeen saantiani, en ole heistä kiinnostunut."
En tarkoittanut sitä ettei perheellinen, työssäkäyvä, verkostoitunut voisi olla masentunut. Tarkoitin omalla kohdallani sitä, että ne aikuiset joilla on elämä täynnä ohjelmaa, eivät kaipaa siihen lisää ihmisiä. Heillä ei yksinkertaisesti ole aikaa uusille ihmisille.
Et selvästikään ymmärrä yksinäisyyden olemusta, tai/ja jos olet yksinäisyyttä kokenut, olet enemmän introvertti kuin ekstovertti. En usko sinun ymmärtävän mitä on elää vuosikaudet 24/7 yksin neljän seinän sisällä, kun ei ole työtä, ei rahaa matkustaa tai harrastaa mitään maksullista, ei ystäviä, vain kaukaisia sukulaisia jotka eivät ole seurastasi kiinnostunut. Kun tähän yhtälöön lisätään hyvin ekstrovertti luonne, elämä muuttuu sisällöttömäksi kärsimysnäytelmäksi. Päivästä ja vuodesta toiseen samat pienet kuviot, todeten että kuolema tulee olemaan helpotus.
Olet hyvin vieraantunut ihmisyydestä, ihmiselle lajityypillisestä käyttäytymisestä, ja näet asiat vain oman henkisen hurmostilasi silmin. Se että sinä olet löytänyt rauhan, on sinun luonteellesi ominainen selviytymiskeino. Ja vaikka kuvittelet olevasi henkisesti valaistunut, et todellisuudessa ole sitäkään, koska todellinen valaistuminen syrjäyttää hurmoshenkisyyden luonteenpiirteistä. On suorastaan julmaa, että tulet yksinäisyyspalstalle "neuvomaan" että suuntaa tai näkökulmaa vaihtamalla totaaliyksinäinen voisi elää onnellisena irti muusta yhteiskunnasta. Hyvin introvertti voi eristäytyä, omasta halustaan. Mutta jos ihminen kärsii yksinäisyydestä, siihen auttaa vain toinen ihminen. Olemme laumaeläimiä, ja on naivia henkisyys-hurskastelua selittää että tarve olla muiden lähellä olisi Sartren tai DeMellon kuvaamaa takertumista ja riippuvuutta, josta pitäisi oppia irti.
Asenteesi muistuttaa menestysteologiaa ja NewAgea, Ilmentämistä. Se on todella julmaa yksilöä kohtaan. Me kaikki saamme erilaiset resurssit, eikä pelkkä positiivinen ajattelu tai suunnanmuutos auta.
Minulla on Havahtuminen kirjahyllyssä, ollut vuosikausia. Monta kertaa ajatuksella luettu. Löytyy myös Hellstenit, Paranemisen avain, ja lukuisat muut. On luettu Raamattua, koraania, Marxia ja Jungia, Freudia, filosofiaa, psykologiaa niin että oksettaa, Olen käynyt terapiassa, depressiohoitajalla, kokeillut kaikki mahdolliset lääkkeet. MIKÄÄN tabletti, oppi, kirja, lahko tai "havahtuninen" ei korvaa toista ihmistä. Eikä tarve olla muiden lähellä ole sairautta tai "takertumista" vaan luonnollista.
Minulla ei ole tarve miellyttää ketään, etenkään tyhmiä ihmisiä, joten SANON SINULLE ETTÄ PAINU VTTUUN TÄÄLTÄ YKSINÄISYYSPALSTALTA "neuvomasta"!
En usko että kirjoittaja tarkoitti mitään loukkaavaa sinua kohtaan? Me yksinäiset ollaan kai vähän hermoheikkoja kaikenlaisen neuvomisen ja kannustamisen suhteen, luulisin räjähdysalttiitakin joskus.
En ole hermoheikko enkä räjähdysaltis. Oksettaa vaan, että niin monet ihmiset näkevät ykninäisyysongelman kapeasta, omasta näkövinkkelistään ja tulevat henkisessä hurmostilassan neuvomaan ( lähes syyllistäen) että kun teet näin ja näin, vapaudut (koska minäkin vapauduin...).
Eihän sitten mitään yksinäisyysongelmaa olekaan, on vain valtava joukko (jopa satoja tuhansia ihmisiä Suomessakin) jotka kiukuttelevat turhaan yksinäissyyttään. Lukisivat Sartrea ja DeMelloa ja ajattelisivat positiivisesti. Ja toki Hellsteniä - saat sen mistä luovut!
Aivan samaa sarjaa on kiihkouskovaisissa, jotka sanovat että "rukoile tarpeeksi vilpittömästi niin ongelmasi ratkeavat" ja sitten kaikki syöpäsairaat ja leukemialasten vanhemmat itkevät ja rukoilevat... ja kas kun lapsi ei parane, et ole rukoillut riittävän hyvin. Oma vikasi.
Sanokaa koulukiusatuille, koko ikänsä yksin olleille, että "oma vikasi, kun et ole osannut muuttaa suuntaa ja ajatella eri tavalla - POSITIIV ISESTI!"
Jopa psykiatriassa ja psykologiassa, jotka sentään luokitellaan "tieteiksi" tunnistetaan ja tunnustetaan yksinäisyyden tuhoisat vaikutukset ihmisen psyykelle. Yksinäisyyttä on montaa lajia, ja jotkut sopeutuvat siihen ja jopa nauttivat siitä. Mutta niiden syyllistäminen, jotka ovat vastoin tahtoaan yksinäisiä on väärin!
Mielestäni tämä on yksinäisyys-keskustelupalsta, ja monelle ehkä ainoa purkautuskeino. Olisi toivottavaa että kaikenlaiset "muuta suuntaa ja ajattele positiivisesti- mantran" hokijat menisisvät muualle. Mitä ne edes täällä tekee?
Meitä yksinäisiä ei voi laittaa samaan muottiin! jotkut ovat ihan oikeasti etsineet seuraa, aktiivisesti, mutta eivät "kelpaa" edes kaveriksi. Parisuhteesta puhumattakaan. Se satuttaa, todella! Itse olen tavannut tältä palstalta 2 ihmistä vuosien saatossa. Toinen asui liian kaukana, että yhteydenpito olisi ollut arjessa mahdollista. Toinen lopetti yht.pidon 3 tapaamisen jälkeen. En ollut kai riittävän kiinnostavaa seuraa.
Juu ette todellakaan ole yksin yksinäisyydessänne. Itselläni sama kohtalo ja yhtä helvettiä on. Kuolisipa vaan pois.
Kuolema tulee lopulta itsekseen, toivoi sitä tai ei.
Itsekin koen, että turhaan olen täällä ja voisin kuolla. Rn kestä yöt yksin hereillä ja sitten sama helvetti jatkuu päivällä. Lisäksi yritys uhkaa kaatua ja menee koti myös. Ja toimeentulo. Ei ketään tukena! Turha olen!
Turhia me ollaan kai kaikki, mikä ois vähemmän turhaa kuin elämä? Elämä on yksin tosi vaikeaa, etenkin jos ei pidä elämästään. Kuitenkaan meillä ei ole kuin itsemme, toisiamme emme pysty liikuttelemaan emmekä komentelemaan. Heissä on jotain sellaista samanlaista kuin meiss itsessämme, että heillä on omatahto. Eivät heidänkään asiansa ole sen kummemmin,
Yritys, koti, toimeentulo. Tärkeitä asioita, mutta mä uskon, että kaikesta selviää, jollain tavalla. Tottuu siihen, ettei ole mitään. Rauhoittuu ja näkee asioita eri tavalla.
En halua herätä aamuisin. Tuhoudun. Ei väliä kenellekään.
Hei nimimerkki-Espoosta:)
Miten tänään voit?
elämä on paskaa,saa nähdä jaksaako tätä enään,yksin,,yksinäisyys,,, tappaa,joka aamu toivoo ettei tarttis herätä
Onko sinulla lääkitys kohdillaan?