Toyotan vuosi 2018 alkoi vahvana

Viime vuonna eli vuonna 2017 Toyota myi helmikuun loppuun mennessä 471 autoa enemmän kuin toisena ollut ritsa. Tänä vuonna eli vuonna 2018 Toyota on sensijaan myynyt helmikuun loppuun mennessä tuohon toisena olevaan ritsaan verrattuna jo 756 autoa enemmän. Toyotan vuosi tulee jatkumaan vahvana., sillä maaliskuinen liikenne on täynnä uutuuttaan kiiltelevää Toyota-kalustoa.

Koko viime vuoden aikana Toyota myi yhteensä 2013 autoa enemmän kuin kakkokseksi jäänyt ja oli Suomen ostetuin auto.
596
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Sillä ei ole merkitystä kuka ykkönen ja kuka kakkonen. Mutta kun ritsasta puhutaan niin tarkoitetaan kyllä aina Toyotaa.

Äänestä

Kannattaako jonkin Yariksen myynnin kasvua täällä hehkutella.

Äänestä

Ja pikkutekijä tojo on jokatapauksessa VWhen verrattuna. VW myy autojaan usean merkin alla ja sen kokonaismyynti on kaksi kertaa isompi kuin tojon.
Pikkupuuhastelua tojon touhu volsuun verrattuna.

Äänestä
  • Toyota on ollut maailman suurin autonvalmistaja vuodesta 2008 alkaen eikä vuoden 2017 lopullisia tuloksia ole vielä julkaistu.

    Äänestä

  • Jokunen vuosi on jäänyt väliinkin ja tilanne tulee muuttumaan kunhan nuo merkkien välist kaupat ja yhdistymiset taas rauhoittuu.
    Ja hei poikaset, mitä väliä kuka myy eniten tai vielä naurettavampaa tuo joka kuukautinen kuka myi viimekuussa enemmän. No ehkä se on tärkeää nöyrtyneelle Toyotan ostajalle, että saavat edes yhden naurettavan perustelun surkealle päätökselleen, näinhän se oikeasti on jo vaan sen myöntää itselleen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ToyotanHyväMenestys kirjoitti:

Viime vuonna eli vuonna 2017 Toyota myi helmikuun loppuun mennessä 471 autoa enemmän kuin toisena ollut ritsa. Tänä vuonna eli vuonna 2018 Toyota on sensijaan myynyt helmikuun loppuun mennessä tuohon toisena olevaan ritsaan verrattuna jo 756 autoa enemmän. Toyotan vuosi tulee jatkumaan vahvana., sillä maaliskuinen liikenne on täynnä uutuuttaan kiiltelevää Toyota-kalustoa.

Koko viime vuoden aikana Toyota myi yhteensä 2013 autoa enemmän kuin kakkokseksi jäänyt ja oli Suomen ostetuin auto.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu