Oliko Väinö Linna patologinen valehtelija?

Väino Linna Vääristi kirjoissaan historiallista totuutta vapaussodasta.Punaisethan olivat tosi rosvoja aloittivat vallankumouksen tappamalla "parempia"valkoisia.Väinö linna vääristi tietoisesti totuutta,hyvä kun vihdoin totuus tulee esiin.
Omistan Väinö Linnan kirjallisen tuotannon kokonaisuudessaan,mutta en voi enään lukea valheita,siksi poltan kaikki Linnan kirjat huomen illalla pääsiäiskokossa.
36550
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 36

Vanhimmat

Demarit aloittivat terrorin jo vuonna 1917, kauppoja posteja rautatieasemia pankkeja jne, ryöstettiin. Syyttömiä ihmisiäkin saatiin murhattua n, 150 ennen kapinan alkua. Linnan vääristely pohjanhöpössä on kuvottavaa. Hyvä jos edes kolmasosaa torppareita oli punaisissa, enemmän oli teollisuuden punarosvoja esim, kymijoenlaakson alue. Tämä ns, ”Työmiehen raamattu” on suurimmaksi osaksi pelkkää p...aa, no sehän on vain romaani, kertomus kuvaelma. Se on hyvä että kapinasta puhutaan nyt ja että valheet saataisiin korjattua. Ja demareiden julkinen anteeksipyyntö kapinan aiheuttamasta epäoikeudenmukaisuudesta totuudenpuhujia kohtaan ja kokonaisen kansanosan harhaanjohtamisesta.

1Äänestä
  • Punainen terrori oli ryöstöjä ja ryöstömurhia - ei eronnut millään tavalla neuvostoterrorista. Mutta tästä vaietaan tai sivuutetaan (mm. Ylen dokumentissa 1918 "uhrit" myönnettiin että teloitetut olivat osallistuneet juuri ko. ryöstelyihin ja murhiin).

    Äänestä

Pohjantähti kolmonen on turha kirja ok

mutta kaksi ensimmäistä ovat erinomaisia

Linnan olisi pitänyt saada nobel
ja ruotsalaisena olisi ilman muuta saanut

Mitä tulee tällaisiin väitteisiin Linnan valheesta
viittaan

Pohjantähden kakkososan viimeiseen lukuun 5
Asemalta päin, tien mustasta pimeydestä, alkoi kuulua hiljaista jalkojen rasahtelua. ... Miehen päässä oli hattu ... Harmaassa pomppatakissa näkyi monia kömpelösti ommeltuja paikkoja. ... pompan selässä heikosti suuri V-kirjain, joka oli maalattu punaisella maalilla ... Kainalossa oli nuhraantununeeseen sanomalehteen kiedottu nyytti. ... Nyytissä oli palanen kovaa leipää sekä kaksi kömpelöä puukauhaa, isompi ja pienempi ... Ehtoota. - Tulkaas isälle ehtoota sanoon

Linna siis kuvaa tässä tilannetta, jossa punaisia oli runsaasti teloitettu olivat ne minkä värisiä tahansa.

Mutta punapäällikkö Akseli Koskelaa ei teloitettu vaan hän pääsi kotiin

Kun tilanne oli rauhoittunut ja hän ehti vältellä ensikiihkon ampumiset

Erinomainen kuvaus asetelmasta

Voi vain ihmetellä, miten tamperelainen työläinen on kehittänty itselleen tällaisen taidon

Miksi Pohjantähden kirja on vaikea/mahdoton kääntää ruotsiksi? Muiksi kieliksi helpompi jos niiksikään

Äänestä
  • Jos Linna olisi kirjoittanut historiallisesti oikein hänen tarinassaan olisi ollut Tampereen työläiset. Torppareita kun ei juuri sisällissotaan osallistunut kummallakaan puolella.

    1Äänestä

  • UPDATE_11218487 kirjoitti:

    Jos Linna olisi kirjoittanut historiallisesti oikein hänen tarinassaan olisi ollut Tampereen työläiset. Torppareita kun ei juuri sisällissotaan osallistunut kummallakaan puolella.

    Juuri Ylen dokumentissa kerrottiin, että punaisista oli torppareita kymmenen prosenttia. Moni punaisten alueilla asuvista torppareista olivat työläisyhdistyksissä ja liittyivät sitä kautta punaisiin. Ja punaisten alue oli Pori - Tampere - Lahti - Savonlinna-akselin eteläpuolella. Akselin pohjoispuolella ei saatu työläisiä eikä torppareita nousemaan kapinaan muuten kuin joissakin tapauksissa.
    Myös Vaasassa oli punaisia, jotka tosin eivät päässeet kapinassaan kunnolla yhdistyksensä tilojen ulkopuolelle. Suojeluskuntien ja jääkäreiden tullessa kaupunkiin nämä punaiset hipsivät koteihinsa vähin äänin.

    Äänestä

Hei! Sehän oli romaani, jossa ei käsitellä eikä esitellä tapahtuneita asioita.

Äänestä
  • Pohjantähden alla ei todellakaan ole mikään historiadokumentti se jostakin syystä jää mainitsematta - fiktiota kylläkin hyvää sellaista

    Äänestä

  • ei_historiadokumentti kirjoitti:

    Pohjantähden alla ei todellakaan ole mikään historiadokumentti se jostakin syystä jää mainitsematta - fiktiota kylläkin hyvää sellaista

    Palstan taulapäillä on epäselvää mitä eroa on romaanilla, mustalaisella ja tieteelliseen tutkimukseen perustuvalla tietokirjalla.

    Äänestä

Väinö linna,vaikka kirjoitti tuntemattoman sotilaan tais olla käpykaartilainen,ainakin henkisesti

Äänestä
  • Jatkosodan torjuntataisteluitten aikana oli Kouvolassa kouluttajana.

    Äänestä

  • Ambulanssin tulittaminenhan on kiellettyä kansainvälisissä sopimuksissa silti Linnan teoksessa tapahtui niin?

    Äänestä

  • Kemialliset aseet on kielletyjä kansainvälisissä sopimuksissa silti USA käytti niitä Vietnamissa

    Äänestä

  • ambulanssin_tulittaminen kirjoitti:

    Ambulanssin tulittaminenhan on kiellettyä kansainvälisissä sopimuksissa silti Linnan teoksessa tapahtui niin?

    Sodassahan aina noudatetaan kaikkia kansainvälisiä sopimuksia ihan pilkuntarkasti.

    Mutta sitä ei aina nää, mitä on viidensadan metrin päässä, ja silloin osumia voi tulla sairaankuljetusautoihinkin.

    Äänestä

  • kiellettyon kirjoitti:

    Kemialliset aseet on kielletyjä kansainvälisissä sopimuksissa silti USA käytti niitä Vietnamissa

    USA:n tukemat ja aseistamat terroristit käyttivät niitä Syyriassakin. Terroristivaltio USA yritti lavastaa ne maan laillisen hallituksen joukkojen käyttämiksi. Uskollisimmat terroristivaltio Israelin ja kätyrinsä USA:n kannattajat jjopa uskoivat nämä valheet!

    Äänestä

  • kalkkainer kirjoitti:

    Sodassahan aina noudatetaan kaikkia kansainvälisiä sopimuksia ihan pilkuntarkasti.

    Mutta sitä ei aina nää, mitä on viidensadan metrin päässä, ja silloin osumia voi tulla sairaankuljetusautoihinkin.

    USA pudotti myrkkypommejaan 10 kilometrissä lentävistä B-52 pommikoneista.
    Vaikea sanoa kuinka korkealta kansainväliset sopimukset sallivat USA;n pudottaa myrkkypommeja. Yhtä vaikeaa on tietää kuinka korkealta YK ja kansainväliset järjestöt sallivat Napalm-pommien pudotukset koulutiellä kulkevien lasten niskaan..
    Kannattaa varmaan kysymyksineen kääntyä Sauli Niinistön puoleen

    Äänestä

Miksi lahtarien murhia ja raiskauksia selvitetä?

Äänestä

Linnahan oli kirjailija. Eivät hänen kirjansa tähtääkään historialliseen totuuteen. Jonkinlainen (paras?) totuus paljastunee sitä mukaa kuin arkistot avautuvat. Kaikki arkistot eivät avautune koskaan. Ehkä niin onkin parempi. Meidän olisi mielestäni viimeinkin aika lopettaa syyttely puolin ja toisin. Olosuhteet olivat tuolloin ne mitä olivat. Propagandaa tehtiin ja kansa uskoi sitä, koska ei ollut nykyajan tiedotusvälineitä, jotka tuovat uutisia realiajassa. Toivottavasti otamme opiskemme menneisyydestä että emme tekisi vastaavia virheitä tulevaisuudessa. Nyt yrittää uusnatsismi saada jalansijaa. Se on kitkettävä heti ja armotta pois.

Äänestä
  • Älä siitä hulehdi. Suomessa on rankka sensurointi päällä koko ajan.

    Äänestä

  • Niin on. Uusnatseissa onkin toivomme paremmasta tulevaisuudesta. Valitettavasti se punikkien desinfiointi jäi kesken sata vuotta sitten. Sen takia meillä onkin nyt vallassa heidän uusi polvensa, punavihreät kulttuurimarksistit, johtajinaan koko poliittinen eliittimme, PolPo, Demla ja muut. Toivottavasti kansa on nyt valistuneempaa ja tekee tällä kertaa työnsä loppuun asti oikein.

    Äänestä

Käytän 1918 käydystä sodasta nimitystä vapaussota siksi että se sota vapautti kurjuudesta ja nälästä valtavan määrän ihmisiä, ihan lopullisesti.

Äänestä
  • Olisiko kaikki mennyt toisin jos ei olisi ollut Venäjän tuoretta sortoa alla mikä kärjisti tilannetta entisestään

    Äänestä

Mitä sanoi viimenen punikki, kun makas Pyynikin rinteessä ja tökättiin pyssyllä selkään ja huudettiin kumpiakos ollaan ? Tarttis tiätää kuka kysyy

Äänestä

Väinön homoseksuaaliset kokemukset nuoruusvuosiltaan vaikuttivat hänen proosaansa valtavasti.

Äänestä

Suomalaiset on tyhmä kansa, joka uskoo totuudeksi jonkin fiktiivisen romaanin tarinoita.

Äänestä
  • Sillähän justiinsa sitä tyhmää kansaa manipuloidaakin Eliitin haluamaan suuntaan.

    Äänestä

"Muutoksen asiantilaan toi vasta kielitaistelu, jonka hyödyttömästä katkeruudesta saa ruotsikielinen yläluokka kantaa täyden vastuun siitä yksinkertaisesta syystä, että suomalaisuus silloin taisteli oikeuksien ja ruotsinkielisyys etuoikeuksien puolesta."
-Väinö Linna, Oheisia 1967

Äänestä

Punaisista teurastajista on tullut viimmeaikoina paljon uutta tietoa,onneksi

Äänestä
  • Vaan kummasti on vaiettu niistä rantaruåtsalaisista kuolemanpartioista, jotka laajalti Etelä-Suomessa kiertelivät murhaamassa suomenkielisiä. Tuskin näitä on edes tutkittu, vaan rantaruåtsalainen rahaeliitti on lakaissut kaiken salaiseksi. Ja salassa on pysynyt!

    Äänestä

Kun sota oli loppu niin teurastus alkoi. Valkoiset trollit vaikenee siitä, sitten vielä Suomessa oli saksalainen komento, Marski komensi venäläisiä joukkoja. Tsaarin armeijan loikkari, historia kirjoitetaan mitä käsketään, satu on valkoita ja puhdasta kuin juts satanut musta lumi.

Äänestä
  • Ei ollut mitään teurastusta. Murhaajat ja raiskaajat vain saivat laillisen tuomion.

    Äänestä

  • Samaa mieltä,sisällissodan lietsojat saivat oikeudenmukaisen kohtelun

    Äänestä

  • Näin on. Kapinalliset kukistettiin voimakeinoinoin.

    Äänestä

Lopeta se ryypääminen ja paskanjauhaminen demaripalstalla ja mene katkaisu hoitoon!

Äänestä

Nykyisi uskalletaan kirjoittaa niin kun totuus on,ryssää ei pelkää enään monikaan ,hyvä näin kun totuus tulee esiin

Äänestä
  • Ei pelätä, mutta murhaaja Putinin Venäjää halveksitaan.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


nim.valetelueikannata kirjoitti:

Väino Linna Vääristi kirjoissaan historiallista totuutta vapaussodasta.Punaisethan olivat tosi rosvoja aloittivat vallankumouksen tappamalla "parempia"valkoisia.Väinö linna vääristi tietoisesti totuutta,hyvä kun vihdoin totuus tulee esiin.
Omistan Väinö Linnan kirjallisen tuotannon kokonaisuudessaan,mutta en voi enään lukea valheita,siksi poltan kaikki Linnan kirjat huomen illalla pääsiäiskokossa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu