IPU kerää nimiehdotuksia..

sitroen_rellutin

Puolueen sivuilla kerrottiin jostain viime vuoden joulukulta, että puolue kokee neuvottelukuntansa pähkäilyn perusteella nimenmuutoksen tarpeelliseksi (toden totta) ja nyt on sitten ilmeisen antaumuksella keskitytty ja kerätty puolueelle uusia nimiehdotuksia neljän kuukauden ajan.

Onko nykyisen tynkähallituksen ja uuden puheenjohtajiston moraalinen selkäranka sen verran tiukka, ettei entinen tyyli ratsastaa itsenäisyyttä haluavien lompakoilla ja tuella enää onnistu, vatsahaavahan siinä rehelliselle ryssäkille tulee jo vähemmästäkin.

Seuraavalla kerralla kun kanattajakortteja kerätään toreilla, se tapahtuukin enemmän klobalismin ja sosialismin teemojen ja siihen viittaavan nimen katveessa.

Voi tietysti olla, että toreilla tullaan näkemään aikamoisia tuntee3npurkauksia, kun vanhat hartaan ipulaiset joutuvat viimeinkin katsomaan totuutta silmiin ja toteamaan, että kaikki ne kerrat kun he kertäsivät ipulle kortteja, he raatoivat itsenäisyyden vastakohdan pottiin.

Mutta autetaan nyt kerhoa mäessä, ja annetaan sen runosuonen sykkiä tässä haastavassa tehtävässä, joka tulee vaatimaan seuraavat parikymmentä vuotta jollei joku ulkoinen taho ojenna auttavaa kättään ja vihjaise tarpeeksi kuvaavasta ja latistavasta nimestä.

Siispä mitä ehdottaisit IPU:lle uudeksi nimeksi?

23

295

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ehdottomasti_paras

      MTP

    • en_ala

      Juu Suomi muuttui itsenäisestä tasavallasta liittovaltioksi ja Itsenäisyyspuolue muuttuu Maaorjat Takaisin Puolueeksi? Vai mikä MTP?

    • IPUonRUPU

      Nihilistisyyspuolue NIPU
      Rupureiän ritarien puolue RUPU
      Dombassin uusi puolue DUPU

    • pari_osuvaa

      SRP Saivartelevien Ryssäkkien Puolue

      BHK Biljoonien Houreiden Kerho

    • kansan_tuomio

      Tekijöidensä saamattomuus ja poliittinen taitamattomuus ei nimeä vaihtamalla miksikään muutu.

      Puolueen nimen vaihtohalu kertonee myös siitä, kuinka kaukana nykyiset puolueen sisään muodostuneeseen tyhjiöön imeiytyneet ovat alkuperäisajatuksesta. Se on kyllä myös huomattu. Itsenäsyyspuolueen / Vapaan suomen liiton perustajien suurin virhe ja harhapoluille ajautuminen voidaan ajoittaa ja kohdistaa siihen kun he lähtivät Hakalehdon presidentinvaali ja sitemmin valitsivat tuon ryssäujuttajan puheenjohtajakseen.

      Tästä alkoi koko kannatuksen lasku ja ydinjoukon katala aivopesu globalismille ja ryssähtelylle. Samaa järjestelmää ajoi sitten kommunistien käsissä ollessa " itsenäisyys " yhdistyksissä häärinyt Pesonen joka ujutti omalla kaudellaan noista piireistä joukkoon lisää umpiryssäläisiä- kommareita Glötseristä Launokariin.

      Sisäinen selkäranka mädätettiin monellakin osin sekavaksi sillisalaatiksi jossa piti suvaita kaikkea ja olla kaiken ymmärtäjä varsinaisen itsenäisyytyön jäädessä täysin taka-alalle ja isännän pelatessa koko yhdistyksen varat täysin oman mielensä mukaiseen haaskaukseen ja ajoi jopa mistään tajuamattoman jeeshenkilö joukon velkaan itselleen.

      Nollakerho ja maanpertturit ovat ainoat nimet, jotka tuo piskuinen narsistijoukko elostelevine ja kataline pyrkimyksineen tarvitsee.

      • irvokas_yritys

        Totta pas_a ei marmeladiksi muutu, vaikka nimi vaihdettaisiin. Se paljastaa pelkästään huijausta yrittäneiden epätoivoisen röyhkeyden ja typeryyden.


    • SunnyAfternoon

      No voi luoja sentään tuota kirjoittelijaa. IPU tavoittelee itsenäisyyttä edelleen niin kuin ohjelmistakin voi lukea: Irti EU:sta, eurosta ja Natosta. Itsenäisyys oma valuutta ja puolueettomuus politiikka tilalle.
      Se on vaan nähty että ihmiset kavahtavat nimeämme .Ei siksi uskalla lähteä mukaan. Tavoitteet eivät nimen myötä muutu. Jäsenet siitä päättävät, muuttuuko nimi ja jos muuttuu niin mikä se uusi nimi tulee olemaan. Ihan turhaa provoa ja trollaamista taas.

    • Asialinjaa

      Nimenvaihtoasia tuli esille muutaman vuoden takaisessa puoluekokouksessa kun siitä oli lähetetty hallitukselle vuosikokousaloite.
      Viime kesän puoluekokous antoi hallitukselle tehtäväksi tuoda seuraavaan vuosikokoukseen esityksen nimenmuutosasiasta. Nimen vaihtaminen ei ole mikään pikkujuttu. Sinäkin voit tehdä ehdotuksen asiasta puoluehallitukselle. Onko se jotenkin väärin että jäseniltä kysytään mielipidettä?

    • ämpäri_varkaat

      LUKO eli Lakkautetun Uhittelun Konkalaavi.
      Ja nopeeta sittenkin

    • itsenäisyyttä

      Venäläinen kansanpuolue - eikö se kullostaisi juuri sopivalta?
      VKP voisi toimia myös vastapainona RKP:lle ja vaatia, että kouluissa saisi valita toiseksi kotimaseksi kieleksi Venäjän siis ruotsinkielen sijasta.
      Puolue saisi varmasti itäisessä Suomessa kannatusta.

    • itsenäisyyttä

      Tai sitten SVKP eli Suomen venäläinen kansanpuolue, joka voitaisi ruotsiksi lyhentää FRFP.
      Nämä saattaisivat olla varsin luontevia nimiä jotka olisi entisen IPU:n toimijoiden joukoissa hyvin sisäistettävissä. Ystävät idässä, viholliset lännessä!

      • itsenäisyyttä

        Kolmas ajatus: SVP eli Suomen venäläinen puolue - lyhyt ja ytimekäs, eikö se olisi siinä?


      • Beobachter
        itsenäisyyttä kirjoitti:

        Kolmas ajatus: SVP eli Suomen venäläinen puolue - lyhyt ja ytimekäs, eikö se olisi siinä?

        No ei tod ole senkin trolli. IPU on suomalainen - ei venäläinen. amerikkalainen, kiinalainen tai jotain muuta.
        Järkevät nimiehdotukset voi lähettää puoluesihteerille.


      • Oranssimies
        Beobachter kirjoitti:

        No ei tod ole senkin trolli. IPU on suomalainen - ei venäläinen. amerikkalainen, kiinalainen tai jotain muuta.
        Järkevät nimiehdotukset voi lähettää puoluesihteerille.

        Ipun lehden nimeksi tulee Völkischer Beobachter.


    • jehna_neha

      SuomenRyssähtävinItkupiiri
      SRI Ry mutta riittääkö alle kolmen oleva jäsenmäärä yhdistyksen rekisteröimiseen tai nimenmuutoksen allekirjoittamiseen? Vai saadaaanko kokonainen tsajutroikka pakotettua jälleen kerran vielä viimeiseen ponnistukseen Venäjän hyväksi tehtävälle työlle, jonka jälkeen syvä hiljaisuus ja apaattinen toimimattomuus valtaa taas vakituisen paikkansa?

    • kerta_kaekkijaan

      PJLL eli PuuJaloilla Lenkkaava Lisko

    • lois_symbios

      Hourisevat russakat eli Hourut

    • yksinäinen_haisuli

      Kunkkikerho

    • vasso-kuu

      PPP - Putinin peppupaapojat.
      Nimi kertoo kaiken puolueen päälinjasta.

    • hammajaiset-

      Irvikissa puolue

      Vinkiksi jos et halua nähdä liisa ihmemaassa painajaisia pysy kaukana IPU:n blogit osiosta ja naamakirjasivuilta..

      Näiden kommarijohtajien tarkoitus on todellakin ajaa homma kokonaan telakalle ja vaihtaa orkalle uusi nimi. Ne tarvii vain rekisteröidyn pohjan ja siihen tämä elähtänyt hämppiluola käy vallan mainiosti.

    • nöyrää_vinkkiä

      Kommunismin perusajatuksen Pääoma kirjaansa kirjoittanut Marx lienee suuri esikuva IPU johtajille jotka ovat päätelleet pitkän puumaisen paatoskirjoituksen olevan tie tähtiin ja suursuosioon. Se tapa on ollut IPU:n ongelmana aina alusta pitäen, vain muutama ulospotkittu idealisti on onnistunut joskus kiteyttämään jopa lukukelpoisia helmiä muuten viestinnän ollessa pelkkää kirjainjonoa jolle ei ole toista päätä näkynyt. Viime aikoina hommaan on ilmennyt ilmeisesti Venäläisessä luostarissa vierailujen tai vanhojen Neuvostoliittolaisten ja Kiinalaisten propakanda tallenteiden kovan tarkkailun seurauksena myös massiivisten ja loputtomien kasvokuvien pommitttaminen tyyliin etsi kuvista viisi eroa. Niin eihän siellä sitä ole, jollei kärpäsenkakkaa ruudussa lasketa.

      Siksipä esitänkin arvon ryssäkeille uudeksi kerhonimeksi: Kuvottavaa Paatos ja Patsastelu kerhoa.

    • tontun_rahet

      Kuppakerho? Noo ehkäpä TOrakka kerho

    • trt_

      TRT = tyhmien rahastus troikka

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      43
      2987
    2. Ensi kesänä

      Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
      Ikävä
      61
      2921
    3. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      42
      2357
    4. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      31
      1853
    5. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      25
      1709
    6. Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.

      Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      72
      1644
    7. Onko kaivatullasi

      himmeä kuuppa?
      Ikävä
      48
      1576
    8. Mihin hävisi

      Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä
      Iisalmi
      77
      1255
    9. On jo heinäkuun viimeinen päivä.

      En taida nähdä sinua koskaan.
      Rakkaus ja rakastaminen
      36
      1236
    10. Lähtikö korvat

      puhtaaksi vaikusta?
      Tuusniemi
      79
      1070
    Aihe