Minulla on vain yksi ystävä, hänkään ei tiedä, että hän on ainoa. Arvostan hänen ystävyyttään ja en halua kuormittaa häntä liikaa.
Viikko sitten yritin itsemurhaa lääkkeillä ja alkoholilla. Siinäkään en onnistunut. Äitini aavisti ja hälytti poliisit.
Yksinäisyys on omaa syytäni. Työni on hyvin kuormittavaa ja teen töitä joka päivä. Työni on myös hyvin sosiaalista, joten vapaa-aikana usein ei voimat enää riittäneet pitää yllä sosiaalisia suhteita. Vuosi vuodelta valun enemmän ja enemmän yksinäisyyteen. Ja nyt olen menettänyt kykyni luottaa ihmisiin, en luota enää itseenikään.
Minussa on jotain vikaa. Ulkonaisesti olen ihan normaali ihminen, mutta ilmeisesti minusta huokuu jotain sellaista, joka karkottaa ihmiset. Olen ollut useissa eri työpaikoissa, mutta yhdestäkään työpaikasta ei ole jäänyt ystävyyssuhteita. En lähde yhteisille lounaille, en jaksa harrastaa töiden jälkeen. Näen, että olen itse täysin vastuussa elämäntilanteestani.
Osa syy jaksamattomuuteeni on se, että kärsin kovista vatsakivuista. Ne johtuvat isosta leikkauksesta, jossa minulle tuli hermovaurio. Kipujen kanssa on vaikea elää. En ole jaksanut kertoa tästä ihmisille, jokaisella on omat murheensa.
Koen olevani täysin epäonnistunut, naurettavinta on, että työni puolesta joudun olemaan paljon esillä ja vituttaa katsoa lehdistä hymyilevää naamaani, kun se on täysin vastakohta sille mitä tunnen sisälläni.
Parisuhteessa en ole ollut 10 vuoteen ja en oikeastaan enää usko osaavani. En osaa rakastaa itseäni, kuin sitten toista? Treffi-kutsuista kieltäydyn kohteliaasti, koska aiheuttaisin lopulta vain toiselle pettymyksen.
Viikko sitten yritin itsemurhaa lääkkeillä ja alkoholilla. Siinäkään en onnistunut. Äitini aavisti ja hälytti poliisit.
Yksinäisyys on omaa syytäni. Työni on hyvin kuormittavaa ja teen töitä joka päivä. Työni on myös hyvin sosiaalista, joten vapaa-aikana usein ei voimat enää riittäneet pitää yllä sosiaalisia suhteita. Vuosi vuodelta valun enemmän ja enemmän yksinäisyyteen. Ja nyt olen menettänyt kykyni luottaa ihmisiin, en luota enää itseenikään.
Minussa on jotain vikaa. Ulkonaisesti olen ihan normaali ihminen, mutta ilmeisesti minusta huokuu jotain sellaista, joka karkottaa ihmiset. Olen ollut useissa eri työpaikoissa, mutta yhdestäkään työpaikasta ei ole jäänyt ystävyyssuhteita. En lähde yhteisille lounaille, en jaksa harrastaa töiden jälkeen. Näen, että olen itse täysin vastuussa elämäntilanteestani.
Osa syy jaksamattomuuteeni on se, että kärsin kovista vatsakivuista. Ne johtuvat isosta leikkauksesta, jossa minulle tuli hermovaurio. Kipujen kanssa on vaikea elää. En ole jaksanut kertoa tästä ihmisille, jokaisella on omat murheensa.
Koen olevani täysin epäonnistunut, naurettavinta on, että työni puolesta joudun olemaan paljon esillä ja vituttaa katsoa lehdistä hymyilevää naamaani, kun se on täysin vastakohta sille mitä tunnen sisälläni.
Parisuhteessa en ole ollut 10 vuoteen ja en oikeastaan enää usko osaavani. En osaa rakastaa itseäni, kuin sitten toista? Treffi-kutsuista kieltäydyn kohteliaasti, koska aiheuttaisin lopulta vain toiselle pettymyksen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Aloituksessahan kerrot syyn yksinäisyydellesi , et halua muuttua tuon asian suhteen mutta jotain on tehtävä erilailla jos muutosta kaipaat.
Älä edes harkitse itsaria! Itsemurhan tehneet joutuvat viimeisellä tuomiolla HELVETTIIN jossa on hammasten kiristys ja itku! Tee PARANNUS ja pelasta SIELUSI! Käänny seurakuntasi puoleen ja tunnusta SYNTISI! Vain siten PELASTUT! Rukoilen puolestasi! Siunausta!
Itsemurha on pakenemista ja niin on seurakuntaankin juokseminen.
Jos Uskon kautta haluat pelastua niin ota ainoastaan Jeesus Kristus vastaan , lue uutta testamenttia ja vaikutu ainoastaan siitä .
Edes Jumala ei halua minua, montakohan viikkoa olen rukoillut ja rukoilen joka hetki. Voimani ovat täysin loppu.
Noin 5-vuotta sitten aloin käymään kirkossa ja seurakunnan tilaisuuksissa, koska tunsin itseni yksinäiseksi ja kaipasin yhteisöllisyyttä. Arvatkaa miten pahalta tuntui, kun pyysin seurakunnasta, että haluaisin liittyä pienryhmää ja vastaus oli: valitettavasti sinulle ei nyt ole paikkaa, koska ryhmät eivät halua ottaa lisää jäseniä. Se oli hylkäys-kokemuksen ultimaatio. En tänä päivänään voi uskoa, että noin voi kääntää selän.
Luotto muihin ihmisiin ja kuten sanoin, myös itseeni, on totaalisesti mennyt.
Miten ihanaa se olisi, jos rukouksiini vastattaisiin, mutta Jumalakaan ei minua halua. Luen tarinoita, että murhamies sellissään on saanut kokea pelastuksen, mutta minä en kelpaa.
Silti rukoilen ja pyydän pelastusta. Minulla ei ole enää mitään.
En tiedä onko tämä joku trolli vai todellinen hätä. Vaikea päätellä, vastaan kuitenkin oman näkemykseni mukaan -olipa aloitus trolli tai ei.
Olet yksinäinen, silti työsi on sosiaalisesti antoisaa, joten kavereita työpaikalla kyllä riittää. Saat treffikutsuja, joista kieltäydyt. Mikä on siis tämä yksinäisyys?
Itse elän yksin, mutta en koe itseäni yksinäiseksi. Moni elää jatkuvaa seuraelämää ja kokee silti itsensä ulkopuoliseksi ja yksinäisesi. Kokeminen on siis omien korvien välissä.
Ei tämä ole trolli.
Tiedän ihan hyvin, että olen itse vastuussa siitä, että olen yksin ja koen yksinäisyyttä. Se on omien korvieni välissä, omia valintojani ja juuri sen vuoksi tuntuukin pahalta. Koen olevani täysin epäonnistunut ja olen tehnyt huonoja valintoja.
Luin viikko sitten muistaakseni Hesarista, että yksinäisyys muuttaa ihmistä, sitä näkee ja kokee asiat eri tavalla, mikä lisää yksinäisyyttä. En uskalla lähteä treffeille, tai oikeastaan minulla ei ole voimia työn ohella mihinkään. Kyllä, tiedän, että olen tällä hetkellä masentunut ja hiljattain on tapahtunut työelämässä todella rankkoja asioita.
Sanoinko, että työni on antoisaa? Työni on todella erittäin kuormittavaa ja vastuu on valtava.
Pelkään aloittaa parisuhdetta, koska aiheuttaisin toiselle vain pettymyksen. Olen ollut sinkkuna liian kauan, että en enää tiedä miten voisin olla luonteva toisen seurassa. Eikä kukaan kestäisi sitä, että teen paljon töitä.
Nyt olen niin pohjalla elämässä, että valoa ei juurikaan näy. Vatsakivut ovat sietämättömän kovat, ne on siis tutkittu, kyse on hermovauriosta.
Ette tiedä miten paljon antaisin siitä, että joku halaisi ja ottaisi kädestä. Ja olisi ystävä minulle. Parisuhteeseen en pysty, pitää olla vastuullinen ja tajuta se, ettei aiheuta muille murheita.
Jos ei rakasta itseään, ei pysty rakastamaan toistakaan. Se on vain fakta.
Nyt on pohja kohdattu ja kun katson peiliin, sieltä katsoo takaisin täysin oman elämänsä itse sössinyt ihminen.
Olen ystävällinen muille, mutta en itselleni. Autan ja tuen töissä muita, mutta kun itse olen avun tarpeessa, eipä sitä saa takaisin. Minussa varmasti vika. Töissä tapahtui niin rajuja juttuja ja oli järkyttävää nähdä miten kaikki käänsivät selkänsä. Kyse on siis työpaikkakiusaamisesta, mutta kun ilmoitin siitä, nyt kukaan ei halua enää edes tuntea minua. Esimieheni kyllä tietää, että asiat ovat tapahtuneet, mutta minulle sanottiin, että johto ei voi mitään, ihmiset ajattelevat niin kuin ajattelevat, sille ei voi mitään. Esimies kehotti viemään asian oikeuteen kunnianloukkauksena, mutta en jaksa lähteä sellaiseen prosessiin.
Olen syksyn aikana tukenut yhtä kollegaa vaikean eroprosessin aikana ja toista sairauden vuoksi, mutta nyt nämä ihmiset jättivät minut täysin yksin.
Nyt mennään päivä kerrallaan.
Olen ollut niin paljon yksin että olen vetäynyt jo yksinäisyyteen, en halua enää tavatakkaan ketään.
Eli minäkin olen osaltani syypää tähän yksinäisyyteen.
No joo. Ei asia sinänsä minulle kuulu. Mutta. Jos alat syyttelemään itseäsi siitä ja tästä, niin ei tule mitään! Eiköhän olisi aika kömpiä sieltä itsesäälistä maailmaan. No v* ttumainen tämä elämä pääosin on, mutta mitä siitä? Mennä porskutellaan vaan...ja kuolema: siihen kelpaa ukko kuin ukko. Niin että sieltä tulkoon ajallaan.
En syyttele itseäni yksinäisyydestä, mutta elämä on vaan mennyt minun kohdaltani näin, onko sillä sitten joku tarkoitus, en tiedä.
Ensimmäistä kertaa hain täältä sanalla yksinäisyys. Minulla on ollut kaksi pitkäaikaista ystävää, he ovat veljeksiä ja toinen on muuttanut toiselle paikkakunnalle ja toinen on alkoholisoitunut. Muita ystäviä minulla ei ole. Tästä alkoholisoituneesta ystävästä ei ole nykyään kuin ryyppykaveriksi. Jonkin verran olen saanut kaveria serkkupojasta, mutta en kehtaa häntäkään aina ”vaivata”. Minulla on kyllä vaimo, mutta hän tekee kolmea vuoroa töissä ja on monesti töissä tai nukkumassa. Olen melko menestynyt, mutta tuntuu turhauttavalta, mitä hyötyy menestyksestä jos on yksinäinen? Joskus tulee lähdettyä kapakkaan, kun oikein tuntuu yksinäiseltä. Tuntuu että elämä menee hukkaan yksin sohvalla televisiota katsoessa. Viikolla teen yleensä töitä aamusta iltaan. Asiakkaista on iloa ja autolla ajellessa tulee soiteltua työkavereille, mutta illat on yksinäisiä kuten nytkin. Lapsia emme saaneet lapsettomuushoidoista huolimatta.
Täytyy vielä lisätä, että tuntui todella ikävältä kun järjestin 40 vuotis pippalot mökillä, kutsuin myös ko. veljekset, ko. serkkupojan ja muita serkkujani. Kukaan heistä ei tullut. Synttäreilleni tuli vain vanhempani, veljeni ja vaimoni vanhemat, yksi hänen sisko ja mies. Oli sateen vaara, joten ostin juhlateltan, oli onni onnettomuudessa, että teltasta puuttui osia, joten sain palauttaa sen. Ei sitä tosin olisi tarvittukaan, kun osanottajia oli niin vähän. Yksi serkkupoika olisi ollut tulossa, mutta ilmoitin hänelle, että älä turhaan lähde, kun ei ole tulossa kuin suurinpiiirtein minun ja vaimon vanhemmat.
Yleensä työviikon jälkeen koitan upottaa yksinäisyyteni juomalla ja joskus koitan soitella aikani kuluksi näille kahdelle ”kaverilleni”, serkkupojalle, työkavereille tai ex- työkavereille. Yksinäisyyden tunne lisääntyy kun kukaan ei vastaa. Nytkin juon yksin kylmällä terassilla kaljaa, mutta en viitsi näin torstaina edes yrittää soittaa kenellekkään. Huomenna ns. toimistopäivä ja siksi voin juoda.