Sitä ei ole enää.
Luvialaisten identiteetti?
28
1349
Vastaukset
- puhutaanpa.totta
Identiteetin puutteesta voit syyttää näitä muutaman viimeisen kauden kunnanvaltuutettuja jotka olivat surkeita poliitikkoja ja talousmiehiä , kun osalla vielä oli peruskoulukin suorittamatta, puhumattakaan toisen asteen tai ylemmästä koulutuksesta, ei ole ihme mitä tapahtui. He tuhosivat Luvian itsenäisyyden kunnan virkamiesjohdon ja työntekijöiden täydellä tuelle . Virkamiehet ja työntekijät kyllä saivat työpaikkansa säilymään seuraavat viisi vuotta, siihen he pyrkivätkin ja nyt sillä rehvastelevat , osa pääsee siirtymään kunnialliselle eläkkeelle suoja-ajan aikana tai sen päätyttyä . Yksityisellä sektorilla he eivät olisi koskaan työllistyneetkään, eikä mikään muukaan kunta, edes Eurajoki olisi töihinsä ottanut.
- luvikko
Osittain totta.Sentään jotkut vielä rakentaa lemmenpesänsä vanhempien pihapiiriin,jossa voi serkun kanssa perustaa perheen
- halla-ahon-ajattelija
Määrittele identiteetti? Kylä, kunta, lähiö, kaikella on oma identiteettinsä. Jos kunnanvirasto on hiljentynyt, niin eipä tuo liitos muuten näy kyläkuvassa, veroäyri laski. Mikäs tässä nyt on niin iso ongelma? Vaakunakin säilyi samana eikä pakkoliitos Porin korruptoituneeseen demarihelvettiin ole enää akuutti uhka. Sanoisin pikemminkin, että Luvialla on nyt tilaisuus profiloitua elinvoimaisena kylänä persaukisen kunnan sijasta....
- vasemmalta
Mitä se veroäyrin lasku merkitsee jos työ-eläke on bruttona joku 1000 € kuukaudessa tai on sattunut olemaan kotiäitinä, lapsia hoitaen ja takuu-eläke 760 € kuukaudessa ?. Se on köyhälle ihan sama missä kunnassa on kirjoilla , tottakai rikkaille porvareille veroissa 1% merkitsee paljon , nehän ei mielellään maksaisi mitään , palveluja kyllä vaativat kunnaltakin ja muiden pitäisi maksaa kokoomuslaisen "eliitin" kulut .
- keskivasemmalta
vasemmalta kirjoitti:

Eiköhän ne porvarit veroillaan maksa sinunkin tulonsiirtosi... oletkos koskaan miettinyt tuollaista pikkuseikkaa? Noita "kaikki köyhiksi" kokeiluja on tehty naapurimaassa ja muuallakin tunnetuin seurauksin. Vaikuttaa jotenkin siltä, että kateutesi ja katkeruutesi hakee kanavaansa ja joskeenkin sama missä asut, aina porvari sortaa ja identiteetti on hukassa. Onneksi on ST1 jossa voi samanhenkisten kanssa olla porukalla katkera ja kateellinen, hei muuttakaa Poriin!
- vasemmalta
keskivasemmalta kirjoitti:

Omat tuloni ovat noin 25-30 tuhatta € vuodessa ja vähän on omaisuuttakin kertynyt perintöjen mukana , veroprosentti nyt 24% en tarvitse porvarien maksamia" tulonsiirtoja" , katkera tai kateellinen en ole , olen aina pärjännyt omillani . Jotenkin vain tuntuu että ei ole oikein kun ihmiset ovat vailla työtä ja seisovat leipäjonoissa , ei sellaisia minun lapsuudessa edes ollut, tai että kirkkojen seurakunnista jaetaan ruoka-apua tarvitseville. Kyllä nykyisen yhteiskunnan pitäisi jokaiselle ihmiselle taata ihmisarvoinen elämä , se ei muuta tarvitse kuin asunto ja työpaikka loppu kehittyy kuin itsestään , jos terve ja työkykyinen on . Kun kansanedustajille annetaan "sopeutumis-eläke" heidän pudotessaan eduskunnasta , kansan luottamuksen kadotessa ja 7 vuotta tuon eläkkeen saavuttamiseen riittää . Onko kohtuutonta vaatia tasa-arvoista kohtelua työtä vailla oleville ja pienellä eläkkeelle kituuttaville eläkeläisille . Jotenkin tuntuu että elintason nousun myötä myös kansakunnan "omatunto" on kadonnut ja se on itsenäisen Suomen "tuhontie", se nähtiin jo vuoden 1918 kahinoissa , historialla on tapana toistaa itseään , tuleekohan taas Saksa auttamaan voittajia ja hallitsemaan isänmaatamme , kun itse emme siihen pysty ?.

No niin, miten tuo liittyy luvialaisten identiteettiin tai sen puutteeseen? Sinun kannattaisi purkautua ahdistuksestasi (ihan asiasta) politiikkaan keskittyvissä ryhmissä. Maailmassa on paljon asioita, jotka eivät ole oikein eikä sille nyt vain mahda yhtään mitään haukkumalla luvialaisia tai heidän identiteettiään.

Ei Luvialaisten identiteetti sen kummoisempi ole kuin Satakuntalaisten yleensäkään . Sisäänpäin kääntynyt , sulkeutunut ja kadehtiva . Kyllä ihmisten luonne on toisenlainen Savossa , itärajan tuntumassa ja Lapissa . PS. johtuiskohan siitä että kanta-Luvialaiset suvut ovat jo vuosisatoja naineet keskenään ja uutta geeniperimää ei juuri ole päässyt syntymään , eihän saaristossa ja kala-rääkissä tavattu muita kuin naapureita . Mutta minun osalta arvuuttelu päättyy tähän , luotan tutkittuun tietoon .
- onko_ajatuksia_tähän

Mulla on isä Laatokan ja äiti Saimaan rannalta. Vuoden ikäisenä olen joutumut/päässtyt tänne Porin seudulle. Isä tuli sodan takia ja äiti hänen perässään. Perussyväidentiteetti varmaan hieman erilainen satakuntalaisilla ja savo/karjalaisilla.
Mutta on meissä variaatioita puolee ja toiseen. Luulen.
Onko se luonne vai ympäristön vaikutus. Tai siis varmaan se ympäristö vaikuttaa "luonteeseen".
Minunhan ei tarvitse Kuopiossa tai Joensuussa olla kuin pari päivää kun jo puhun heidän murrettaan ja olen muuttunut Porilaista itäsuomalaiseksi.
Kaikilla täma ei mene niin. Pitävä porilaismurteensa vuoria tai jopa vuosikymmeniä.
Olenko kameleontti evakkolapsi? Vaistonnut silloinlapsuudessa jotakin.
Muut paikalliset, muuttamattomat sitten ihmisiä, jotka pitävät paremmin "linjansa"? - evakonpoika
onko_ajatuksia_tähän kirjoitti:
Mulla on isä Laatokan ja äiti Saimaan rannalta. Vuoden ikäisenä olen joutumut/päässtyt tänne Porin seudulle. Isä tuli sodan takia ja äiti hänen perässään. Perussyväidentiteetti varmaan hieman erilainen satakuntalaisilla ja savo/karjalaisilla.
Mutta on meissä variaatioita puolee ja toiseen. Luulen.
Onko se luonne vai ympäristön vaikutus. Tai siis varmaan se ympäristö vaikuttaa "luonteeseen".
Minunhan ei tarvitse Kuopiossa tai Joensuussa olla kuin pari päivää kun jo puhun heidän murrettaan ja olen muuttunut Porilaista itäsuomalaiseksi.
Kaikilla täma ei mene niin. Pitävä porilaismurteensa vuoria tai jopa vuosikymmeniä.
Olenko kameleontti evakkolapsi? Vaistonnut silloinlapsuudessa jotakin.
Muut paikalliset, muuttamattomat sitten ihmisiä, jotka pitävät paremmin "linjansa"?Tasaan ei käy onnen lahjat . Minun isä oli myös sodassa hävitystä Karjalasta ja täysin "mulkku" mies, joka ei lapsistaan koskaan välittänyt , saatikka heistä huolehtinut , ei koskaan lähettänyt edes joulu tai syntymäpäivä korttiakaan . Aina kun käyn Luvian hautausmaalla tekee mieli kusta hänen hautakivelleen .
- apuva
vasemmalta kirjoitti:
Omat tuloni ovat noin 25-30 tuhatta € vuodessa ja vähän on omaisuuttakin kertynyt perintöjen mukana , veroprosentti nyt 24% en tarvitse porvarien maksamia" tulonsiirtoja" , katkera tai kateellinen en ole , olen aina pärjännyt omillani . Jotenkin vain tuntuu että ei ole oikein kun ihmiset ovat vailla työtä ja seisovat leipäjonoissa , ei sellaisia minun lapsuudessa edes ollut, tai että kirkkojen seurakunnista jaetaan ruoka-apua tarvitseville. Kyllä nykyisen yhteiskunnan pitäisi jokaiselle ihmiselle taata ihmisarvoinen elämä , se ei muuta tarvitse kuin asunto ja työpaikka loppu kehittyy kuin itsestään , jos terve ja työkykyinen on . Kun kansanedustajille annetaan "sopeutumis-eläke" heidän pudotessaan eduskunnasta , kansan luottamuksen kadotessa ja 7 vuotta tuon eläkkeen saavuttamiseen riittää . Onko kohtuutonta vaatia tasa-arvoista kohtelua työtä vailla oleville ja pienellä eläkkeelle kituuttaville eläkeläisille . Jotenkin tuntuu että elintason nousun myötä myös kansakunnan "omatunto" on kadonnut ja se on itsenäisen Suomen "tuhontie", se nähtiin jo vuoden 1918 kahinoissa , historialla on tapana toistaa itseään , tuleekohan taas Saksa auttamaan voittajia ja hallitsemaan isänmaatamme , kun itse emme siihen pysty ?.
Ei tule Saksa,mutta venäjä tulis apuun,kuten se yritti 1939. Mutta meidän pojat sano et ,ei se käy.
- evakonpoika
apuva kirjoitti:
Ei tule Saksa,mutta venäjä tulis apuun,kuten se yritti 1939. Mutta meidän pojat sano et ,ei se käy.
Minun mielestä olisi hyvin voitu suostua Stalinin esittämään aluevaihtoon , luovuttu Karjalan kannaksesta ja saatu ylempää maata kaksinverroin , vieläpä mineraalirikasta maata , ei tarvitsisi upottaa valtion verovaroja tuottamattomaan Talvivaaraan . Stalin halusi turva-alueen Saksan hyökkäyksen varalta ja toimi aivan oikein, oman maansa näkökulmasta . Valitettavasti Suomalaiset eivät osanneet tai tahtoneet asiasta neuvotella ja se maksoi 100,000 miehen hengen ja lisäksi invalidit päälle sekä Karjalan kannaksen menetyksen ikuisiksi ajoiksi , puolen miljoonan ihmisen uudelleen asuttamisen kanta Suomeen . Saksa on jo taas Suomessa se on NATO maa ja harjoittelee Venäjän rajan tuntumassa "kumppaniensa" kanssa . Jos Suomen ja Venäjän rajasta joka nyt on Venäjän "rauhallisin" raja tulee NATON ja Venäjän raja , merkitsee se Venäjän taholta rajan muuttuvan sotilaskohteeksi ja sinne tulee lisää joukkoja ohjuksia , tankkeja , lentokoneita ym: muuta sotatarviketta. Jos joskus tulee kriisi , historia kun pyrkii toistamaan itseään useinkin , ehkä sattumalta , voi Suomen alue taas pienentyä huomattavasti kuten viimekerrallakin , eikä Saksa meille maksa sotakorvauksia , ei maksanut viimekerrallakaan vaan kaikki revittiin työkansan selkänahasta verovaroina , herrat kyllä aina osaavat pitää puolensa , osa jopa rikastui sotatoimista.
- Et.näin
Silloin miehet tekivät onneksi töitä ja maksoivat veroa, nyt nämä p housut ajelevat autoinensa ja kiertävät kiveä.
- totuuskunniaan
Et.näin kirjoitti:
Silloin miehet tekivät onneksi töitä ja maksoivat veroa, nyt nämä p housut ajelevat autoinensa ja kiertävät kiveä.
Juu,u totta on . Iskät ja äiskät ovat tienanneet niin hyvin että kannattaa odottaa vain perintöä , lapsillehan se kaikki tulee , kun on lakiosa ja oikeus . Mitä sitä turhaan raatamaan , rahat valuu ulkomaisille sijoittajille veroparatiiseihin , eikä Suomessa riitä edes teiden asfaltointiin rahaa . Tyhmiä nuo poliitikot ja edelleen pahenee .
- Lautavatsa
Identiteeti voi olla korkealla, se että luvia on osa eurajokea ei siihen vaikuta mitenkään. Sinun itsetuntosi on kovin matalalla tasolla, kannattaa nostaa sitä se ei ole kovin vaikeata, tule sieltä kaapista ulos,ja rupea harrasta jotakin, niin pelkkä itsensä peseminen ja siisteissä vaateissa oleminen nostaa sinun identiteetiäsi. Älä tuijota peilin edessä omaa piliäsi se voi olla syy sinun identiteetiisi alhaaseen tasoon.
- Positiivisuutta
Kumma juttu et aina täytyy valittaa. Meillä kaikilla on asiat hyvin.
- aboriginaali
No nyt on löytynyt joku Australiaan muuttanut luvialainen iltalehtien uutisten mukaan. On mm lapsi jonka isä on tämän oman äidin ja isoäidin isä... siinä teille identiteettiä.
- Samapihapiiri
Mikähän on luvialaisen identiteetti, onko se kenties se että omaa mielipidettä ei uskalleta tuoda julki, tai tuodaanhan se sitten jossakin baarin nurkkapöydässä. Mielestäni kateeliset luvialaiset voisivat mennä kehittämään egoaan luvian ulkopuolelle, siellä tulee kentis huomattua kuinka vahvan identiteettin omaa,jos menee vaikka raumalle niin siellä pärjää kun sanoo että olen samaa mieltä,näi o näi o, suosittelen ampumaan raketteja jos pärjäät luvialaisella luonteella jossakin muualla kuin lähikunnissa.
- Surkuhupaisaa.sakkia
Luvialaisilla ei ole omaa identiteetiä,vaan se on omaksuttu identiteetti, joko vanmenmilta tai lähipiiristä he ovat auktoriteettiuskoisia kyseenalaistamatta he tekevät mitä käsketään ja mitä pihapiirin sukulaiset ovat tehneet ja mitä heidän isänsä ja isoisänsä ovat tehneet
- Ihmettelevä33
Mitäköhän Urpoja nuo luvialaisia haukkuvat oikein ovat, tuntuu ettei heillä kaikki ole ihan hyvin, apua pitäisi saada. Jututkin ovat hyvin järjettömiä, samaan aihepiiriin toistuvasti palaavia.
- toinenihmettelevä
Taitaa olla yksi ja sama paikallisparlamentin outcast joka noita pihapiiri-serkku-lahtari tarinoita tänne suoltaa. Helpottanee hänen pahaa oloaan ja kummastuttaa enemmistöä.
- Lappeen
Eurajoella on vuokrakämppiä, ja ihan hyviäkin koko ajan tarjolla, Luvialla ei ole hyviä vuokrakämppiä oikeastaan missään, mikä helvetti siinä on? Olen kuullut kylillä juttua, että vain elämässä epäonnistuneet asuvat Luvialla vuokralla? Mutta mihin me nuoret menemme? No, Eurajoelle tai Poriin.
- Samaaihmetelly
Nuorena jo kuultua; Luvial asuu vaa rikkait. Vuokra-asuntoja tarvitaan kyllä. Muualla se on normaali tapa tai vaihtoehto.
- tuumailijaluvialta
Luvialla ei oikein ole yhden kerrostalon lisäksi oikein vuokra-asunnoiksi soveltuvaa asuntokantaa. Vanhan autioituvat rintamamiestilat eivät taida houkutella ainakaan Poria enempää. Tietoinen valinta, joka tehtiin vuosikymmeniä sitten, ei ole myöhäistä korjata; siis kunnan rakennuttaa keskustan alueelle pari vuokra-asunnoiksi kelpaavaa pienkerrostaloa tms.
- 01010202
Jos aloittaja identiteetin mahdollisella olemattomuudella tai vähäisyydellä viittaa siihen, että sitä on nyt jotenkin vähemmän kun Luvia liitettiin Eurajokeen, niin epäilen: Olisi hyvä sekä ylipäätään tietää kuin myös muistaa, että Luvia on ennen maassamme käyttöön otettua kuntajärjestelmää ollut osa Eurajokea, tarkalleen ottaen Eurajoen kappeliseurakunta.
Ei Luvialaisten identiteetissä mitään vikaa ole, ei sen ihmeemmin kuin muillakaan paikkakunnilla!- pröttikarvialta
Totta puhut , sellaisia me olemme , me Suomalaiset .
- Kunnantalo
Kateellisena luen vahvan luvialaisten identiteetin omaavien alfaurosten- ja naarasten ylpeitä kirjoituksia.
Minä pienipilisenä kaapissa kyyhöttelevänä betauroksena voin vain kateellisena vierestä seurata minkälaista oman arvonsa tuntevaa kansalaista luvialla asuu. Luotte maailmankuvanne ja mielipiteenne St1:llä,, mutta pienistä piireistä huolimatta maailmankuvanne on avoin.
Puhallatte yhteen hiileen, pidätte toisistanne hyvää huolta. On St1, kaksi kaupaakin. Uusi koulu.Paljon sukulaisia. Lyhyt matka kunnan keskukseen, Eurajoelle. Kaikki on niin hyvin. - Puupaat
Kyl ny identiteetti palautuu ko paatti saadaan Branderimäkke takas.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1621562Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä271522Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on701338Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2251242- 1281125
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3271094Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda1741087Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️2271037Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3101027- 781026