Matkahuolto tampere palvelee

päivääjamitäsaisiolla

Tulin juuri munajuhlan aattona helsingistä bussilla tampereen bussiasemalle 10 kilon matkalaukkuni kanssa. Tarkoitus viipyä pari tuntia tampereella ja jatkaa eteenpäin toisella bussilla. Saapastelin sisään ja kohti matkatavaroiden säilytyslokeroita. Mutta mutta. Hinta 4 euroa ja kolikoilla maksu. Pitikin sattua.
Ei kun kysymään kahviosta että voinko ostaa jotain kortilla ja nostaa samalla muutama euro lokeron vuokrausta varten, kun oli vain kortti, ei käteistä.
Päivänsäde ilmoitti että ei onnistu. He eivät tee niin. No kysyin että missähän on lähin bankomaatti, no koskikeskuksessa, kuului tuhahdus.
Jaha. No missähän päin tämä koskikeskus on, ajattelin kysyä, mutta luovuin ajatuksesta. En jaksanut alkaa kalastelemaan vastauksia, kun neidolla oli moonikset menossa, eikä mulla ollut sen puoleen kalastuslupaakaan.
Kysyin, voinko jättää raskaan laukkuni siihen siksi aikaa kun kipaisen automaatilla, päivänsäde ilmoitti että ei voi, he eivät säilytä laukkuja.
Tästä ylenpalttisesta tamperelaisesta ystävällisyydestä haltioituneena, katsoin toisen bussin joka ei mennyt määränpäähäni, mutta lähemmäs kuitenkin. Puolen tunnin odottelun jälkeen lähti bussi raumalle.
Sinne päästyäni rauman matkahuollon ystävällinen kioskitäti antoi minun nostaa korttiostoni yhteydessä muutaman ylimääräisen kolikon, jos tulee vaikka tarve kolikkovessaan. Ei ollut ongelmaa.
Eikä ollut ongelmaa matkalaukunkaan kanssa. Täti lupasi ystävällisesti katsoa matkalaukkuani sen aikaa kun käväisin kaupungilla syömässä. Kiitos hänelle. Hyvin asiakasystävällinen ihminen työssä. Toista kun tämä pimpulanaamainen peroksidiponnari, jonka naama on heti norsunvitulla kun joku häiritsee aamupäivän nettihetkeä.
Lisää tällaisia työntekijöitä ja tampere tulee kokemaan turistiryntäyksen. Luulen ma jollen kyjpiinny ja döda.

21

2714

    Vastaukset 21

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ertsu

      Miksi kenenkään tarvii tulla Helsingistä Tampereelle bussilla, kun junallakin pääsee? Voihan olla, että se tampereen Matkahuolto ja sen palvelut on päästetty retuperälle vain siksi, että matkalaisia on vähän. Juna-aseman noutoparkista pääsee hakemaan matkustajan myös henkilöautolla laillisesti, mikä ei linja-autoasemalla onnistu.

      • EurollaPäässytHki-Tre

        Jaa, että miksikö joku tulisi Helsingistä Tampereelle bussilla? Esimerkiksi siksi että bussilla pääsee halvemmalla. Ja riippuen mistä päin Helsinkiä lähtee ja mikä on määränpää Tampereella, niin bussilla voi päästä varmaan myös junaa nopeammin perille.


      • EnemmänOnTampereella

        Voi myös olla että Tampereen Matkahuollolla on niin paljon enemmän asiakkaita kuin Raumalla, että siellä ei voida vahtia kaikkien laukkuja, ja kolikotkin voivat loppua jos kaikki rupeavat niitä nostelemaan kassasta.


      • menen_ekspressillä

        Tampereen linja-autoasemalle voi ajaa laillisesti henkilöautolla ja pysäköidä ilmaiseksi 30 min. kiekon kanssa. Toisin on rautatieasemalla, missä pysäköinti on aina maksullista. Itsekin kuljen nykyisin aina työmatkat Helsinkiin bussilla johtuen paremmasta täsmällisyydestä ja paremmasta asiakaspalvelusta.


    • ItaliassaMaksaaEhkä2e

      Muistan hyvin sen kuinka noin 6-7 vuotta sitten olin nuori ja tyhmä ja maksoin keskinkertaista huonommasta tuplaespressosta peräti 6 euroa, missäs muuallakaan kuin Tampereen Matkahuollossa!

      • Anonyymi

        Ostin pussilipun matkahuollon nettipalvelusta. Postiin ei vain ilmaantunut tositetta. Laitoin palautetta varmistaakseni suoritteen perilletulon? Vastausta vain ei vain kuulu?


    • reissunainen

      Ottamatta kantaa itse asiaan, ihmettelen suuresti tätä nykyajan hullutusta luottaa pelkästään maksukortteihin. Minulla itselläni on aina 100...200 euroa rahaa lompakossa, myös kolikoita. Jos näin ei olisi, tuntuisi olo jotenkin alastomalta. Aivan samalta kuin olisi unohtanut lompakon kotiin. Suomessa on vielä monia paikkoja, missä kortti ei kelpaa. Ei ollut palvelu parasta mahdollista, jos kirjoittajan vuodatus piti paikkansa, mutta suurin ihmetyksen aihe on kyllä tämä uusavuton matkaaja.

      • matkantekoa

        Miten se nyt matkaajan uusavuttomuudeksi kääntyy jos ei matkahuollolla ole palvelua. Luulisi että tavarasäilytyslokerot olisi nykyaikaiset ja korttimaksullisia kuten vaikka helsingissä, jossa myös vaihdetaan kolikoita asiakkaalle tarvittaessa.
        Jos ei matkahuollon kahviolla ole rahaa tai kykyä matkustajien palvelemiseen, on syytä hakea toinen yrittäjä. Asiakaspalvelu on matkahuollon toiminnan tarkoitus. Mitä jos olisi ollut kiire toilettiin? Varmaan on aikaa juosta 10 kilon laukku kainalossa koskikeskukseen. Heillä pitää olla kolikonvaihtopalvelu jos kerran on vain kolikoilla toimivat laitteet. On lapsellisella tasolla matkahuolto tampereen palvelu.


      • hjuytrt

        Joo mutta R-kioskin säännöt kieltävät rahan nostamisen kortilla, eikä Linja- autoasemalla ole pankki automaattia.


      • omituista-palvelua
        hjuytrt kirjoitti:

        Joo mutta R-kioskin säännöt kieltävät rahan nostamisen kortilla, eikä Linja- autoasemalla ole pankki automaattia.

        Olen ihmetellyt kun Linja-autoasemalla ei ole postilaatikkoa!


      • AtPötsi
        omituista-palvelua kirjoitti:

        Olen ihmetellyt kun Linja-autoasemalla ei ole postilaatikkoa!

        Eiköhän posti päätä postilaatikoiden sijoituksen ja pankki pankkiautomaatin sijainnin eikä matkahuollon kahvilayrittäjä? Olen aikaisemman kommentoijan kanssa samaa mieltä, että uusavutonta on eräiden ihmisten toiminta ja samaa voi sanoa myöskin eräiden kommenttien kirjoittajista..


      • hoh-hoijaa
        AtPötsi kirjoitti:

        Eiköhän posti päätä postilaatikoiden sijoituksen ja pankki pankkiautomaatin sijainnin eikä matkahuollon kahvilayrittäjä? Olen aikaisemman kommentoijan kanssa samaa mieltä, että uusavutonta on eräiden ihmisten toiminta ja samaa voi sanoa myöskin eräiden kommenttien kirjoittajista..

        No ei varmaan kahvilayrittäjä. Matkahuoltoon tulee paketteja ja palautetaan muutenkin kaikenlaista postia niin luulisi että siellä on myös postilaatikko. Nythän se on Hatanpäänvaltatien reunassa. Harva ihminen edes huomaa sitä siellä. Aivan väärässä paikassa. Olen aivan samaa mieltä kirjoituksista. Sinun juttusi on aivan susi!


      • hjuytrt

        Posti ilmeisesti ajattellee tyhjennyksen helppoutta, Mutta vaikka omalla autolla liikkuu , niin tuskin siinä liikenteen tarkkailussa katselee postilaatikoita, ellei tuo ole sitten ajateltu palvelevan poliisilaitoksen asiakkaita.


      • turhaa-selittelyä
        hjuytrt kirjoitti:

        Posti ilmeisesti ajattellee tyhjennyksen helppoutta, Mutta vaikka omalla autolla liikkuu , niin tuskin siinä liikenteen tarkkailussa katselee postilaatikoita, ellei tuo ole sitten ajateltu palvelevan poliisilaitoksen asiakkaita.

        Luulis sen laatikon olevan sitten samalla puolen kuin poliisilaitos. En ole ainoa joka ihmettelee laatikon sijaintia. Miten niin tyhjennyksen helppoutta??? Käy kattomassa missä se laatikko tönöttää.


      • Elmo-Ilmari
        hoh-hoijaa kirjoitti:

        No ei varmaan kahvilayrittäjä. Matkahuoltoon tulee paketteja ja palautetaan muutenkin kaikenlaista postia niin luulisi että siellä on myös postilaatikko. Nythän se on Hatanpäänvaltatien reunassa. Harva ihminen edes huomaa sitä siellä. Aivan väärässä paikassa. Olen aivan samaa mieltä kirjoituksista. Sinun juttusi on aivan susi!

        Minun ymmärtääkseni matkahuolto ja posti ovat kilpailijoita samoilla markkinoilla. Siksi posti ei todennäköisesti haluakaan sijoittaa laatikkoaan lähellekään matkahuollon toimipistettä. Eiköhän se ole todellinen syy miksi laatikko puuttuu. Matkahuollon paketit kulkevat käsittääkseni linja-autojen mukana.


      • haluan-tietää-
        Elmo-Ilmari kirjoitti:

        Minun ymmärtääkseni matkahuolto ja posti ovat kilpailijoita samoilla markkinoilla. Siksi posti ei todennäköisesti haluakaan sijoittaa laatikkoaan lähellekään matkahuollon toimipistettä. Eiköhän se ole todellinen syy miksi laatikko puuttuu. Matkahuollon paketit kulkevat käsittääkseni linja-autojen mukana.

        Kerro vielä miten se Postin kirjelaatikko ja matkahuolto voivat kilpailla keskenään.


      • Eetu_Koiranen
        haluan-tietää- kirjoitti:

        Kerro vielä miten se Postin kirjelaatikko ja matkahuolto voivat kilpailla keskenään.

        En ole Eino-Ilmari, mutta olen kyllä hänen kanssaan samaa mieltä siitä, että ei matkahuolto voi päättää mihin posti sijoittaa kirjelaatikkonsa. Jotenkin hupaisaksi on tämäkin väittely mennyt..


      • todella-hupaisaa
        Eetu_Koiranen kirjoitti:

        En ole Eino-Ilmari, mutta olen kyllä hänen kanssaan samaa mieltä siitä, että ei matkahuolto voi päättää mihin posti sijoittaa kirjelaatikkonsa. Jotenkin hupaisaksi on tämäkin väittely mennyt..

        Kukas niin väitti? Linja-autoasemalla kulkee paljon porukkaa ja varmaan joku sitä postilaatikkoa tarvis. Matkahuoltoon ei voi kirjettä tai korttia viedä. Näin olen kuullut!


    • varmaankinnäin

      Palatakseni itse aiheeseen, joku kirjoitti ettei r-kioskilla ole lupaa antaa korttioston yhteydessä kolikoita. Vastaan siihen että kyllä on. Olen puhunut asiasta monella ärrällä ja kaikista olen saanut vastauksen, että tottakai voi nostaa myös rahaa, miniminosto on 5 euroa. Enemmän saa nostaa mutta ei vähempää.
      Joten palvelu oli ala-arvoista ja asiakkaan kohtelu törkeää. Mitä jos tosiaan olisi iskenyt kova kiire vessaan, olisiko tyttö sanonut että mene koskikeskukseen vessaan jos ehdit, meiltä ei heru rahanvaihtoa?

    • somehullutus

      Se on juuri tätä. Jos olisin yrittäjä, en palkkaisi missään nimessä alle 40 vuotiasta työhön. Niistä ei ole yritykselle kuin vahinkoa.
      Palvelualalla antavat huonon kuvan yrityksestä jo esiintymisellään. Työnteosta ei tule mitään kun ollaan joka vapaa hetki kännykkä kourassa ja somettamassa. Seuratkaapa vaan. Kaikkialla nuoret naiset palvelutiskin takana pelaa puhelimensa kanssa kun ei ole asiakkaita. Sitten tiuskitaan kun asiakas tulee häiritsemään. Käsittääkseni yritys on ostanut kalliilla rahalla ihmisen tekemään työtä sovittu aika, palvelemaan asiakkaita, eikä lorvimaan netissä.
      Samaten isoissa marketeissa ei tahdo löytää henkilökuntaa miltään osastolta. Yleensä ne menee piiloon katseilta johonkin, juoruillaan keskenään ja ovat tekevinään töitä. Sitten kun asiakas löytää heidät niin ollaan oikein töykeitä kun heitä tullaan häiritsemään.
      Vanhempia henkilöitä työhän, niin asiakkaat ja firma ovat tyytyväisempiä.

      • Anonyymi

        Tampereen matkahuollon toiminta on kyllä kasvanut roimasti ja juuri halventuneitten bussimatkojen johdosta . Se vaan että viikonloppuisin aukeaa vasta 10 ja sunnuntaina 11 ei ole tätä päivää . Pienemmillä paikkakunnilla kuten Hämeenlinnassa ei aukea ollenkaan. Matkahuolto hoitaa itse kioskipalvelutkin. Olisi kyllä syytä kilpailuttaa , niin saataisiin sitä palvelua. Varmasti löytyisi yrittäjiä jopa 24h.Toki lippujen myynti ja pakettipalvelut voitaisiin hoitaa suppeammalla aukioloajoilla. Ennen matkahuolto pyöritti samassa rakennuksessa ravintola palveluakin anniskeluoikeuksilla.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      59
      1461
    2. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      25
      1063
    3. 80
      935
    4. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      65
      796
    5. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      69
      764
    6. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      47
      722
    7. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      90
      703
    8. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      131
      695
    9. Humalassa autolla ajo.

      Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.
      Suomussalmi
      12
      674
    10. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      36
      660
    11. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      15
      649
    12. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      111
      620
    13. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      605
    14. Jäljitelmä Birginit

      Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �
      Kotimaiset julkkisjuorut
      140
      591
    15. Hurja pako Kuhmossa

      19 vuotias kaahasi humalassa jalkakäytävälle tänään. Kuka mitä häh.
      Kuhmo
      4
      582
    16. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      560
    17. Hyvää yötä hurmuri

      Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä
      Ikävä
      24
      503
    18. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      18
      502
    19. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      38
      496
    20. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      40
      491
    Aihe