Aarnio yritti värvätä, Keijo Smolanderin!

Uusin, Alibi 4/2018 POLIISI PYYSI TIETOLÄHTEEKSI:

Keijo Smolander kertoo, että hänen Helsingin huumepoliisilta saamansa tarjous olisi tarkoittanut kaikenlaisten tietojen antamista viranomaisille (Jari Aarniolle) joka tarjouksen teko hetkellä toimi Helsingin huumepoliisin päällikkönä.
Toiminta olisi koskenut tietojen antamista siitä, milloin jokin huumelasti olisi tulossa maahan. Toiminta olisi käsittänyt valvottuja läpilaskuja ja suonut Smolanderin toimien hyväksymisen - seurauksitta!
153219
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Mikä tämän Keijo Smolanderin asema näissä kuvioissa on tai on ollut? Rosvoko vai asianajajako?

Äänestä
  • Googleta hieman niin ehkä se sinullekin avautuu..

    Äänestä

No niinpä sitten googletin. Keijo Smolander on joensuulainen huumemies joka on saanut pitkän huumetuomion. Kiistaa vuoden 2008 tuomiosta.

Äänestä

Keke on isompi pomo kun TeeHoo tai Toikka yhteensä. Istunnu Espanjassa pilvestä aikoinaan. Tallinn - Stockholm hyvät suhteet. Ei puhu turhia. Tätä kakkuunsa istunnu yli kympin. Tänä suvena äijä pääsee siviilii. Stadissa asunnu vuos kymmenii. Joensuun "Ellin" poikii. Aarniolle olis ollu kova apuri, jos ois onnannu rekryy tän hemmon.

Äänestä
  • Täytyy olla kovempi tekijä kuin Ndrangheta ja Camorra yhteensä. Mitä mahtanee noin suurelle päällikölle nykyään kuulua?

    Äänestä

Aarniohan on siis niinkuin Late Johansson. AARNIO yritti värvätä rikollisia järjestäytyneen rikollisuuden tutkijoiden käyttöön.
Late Johansson yrittää värvätä rikollisia Jeesuksen käyttöön.

Äänestä
  • Joo. Muuten ihan nappiin kunhan pudotat (tutkijoiden) sanan pois tekstistäsi.. ;D

    Äänestä

  • Tsiiiiiiiiiisus kirjoitti:

    Joo. Muuten ihan nappiin kunhan pudotat (tutkijoiden) sanan pois tekstistäsi.. ;D

    Miksi niin tekisin?

    Äänestä

  • Tsiiiiiiiiiisus kirjoitti:

    Joo. Muuten ihan nappiin kunhan pudotat (tutkijoiden) sanan pois tekstistäsi.. ;D

    Kyllä sinäkin hätähousu joudut myöntämään että tutkinta jatkuu koko ajan. Taputtelijat on erikseen, he eivät tutki, he vain toistavat kuorossa muiden selville saamia asioita.
    Ja nythän on niin että Unsalin murhan suunnitteluryhmään kuului Saara, Aarnio kuuli koko jutusta vasta paljon myöhemmin. Tutki sinä vaikka sitä että kumpi Saaran osuuden sai selville ennemmin, Aarnio vai porilainen vankilanjohtaja, nimen olen unohtanut mutta löydän sen kyllä tarkistettavaksi jos on tarvetta tutkia sitäkin.

    Äänestä

Aarniolla oli kaikki langat käsissään, mikä meni mokaan????

Äänestä
  • Eihän Aarnio langoilla mitään tee, ei hän ole mikään kankuri.
    Edes puhelinlangat ei laulaneet, väitetään että äänet puhelinkeskusteluissa pystyy tunnistamaan ja siitä syystä käytettiin paljon tekstiviestejä. Saattaa olla sisäpiirivitsikin koko juttu.

    Äänestä

Uutinen olisi se, jos ei olisi yrittänyt tarjota mahdollisuutta yhteistyöhön, jos tuli henkilötasolla jotenkin juttuun kyseisen henkilön kanssa.

Äänestä
  • Todellakin. Varmasti Aarnio teki kaikkensa huumeidenkäyttäjien verkoston tutkimisessa.
    Mutta onko Reinboth ja Passi sitä edes ajatelleet? Hehän halusivat Aarnion kiinni pikkujutuista. Huumeitten levityksen estäminen ei kiinnostakaan Erkkomafiaa. Kunnianhimo on vallanpitäjien nuolennan tasolla.

    Äänestä

Paskaa lensi tuulettimeen silloin kun noin vuonna 2013 jossakin vaiheessa poliisipäälliköt päättivät suosia Kymenlaaksolaisia huumekauppiaita ja laittoivat Aarnion piiritykseen.
Sensuuntaisista sopimuksista poliisiketjuissa oli merkintöjä vielä elokuussa 2016. Löytyy jos jaksaa kaivella poliisiketjuja.

Äänestä
  • Päivänselvä asia. Ei varmasti ollut resursseja tutkia tynnyreitä ja dynastoita rinnakkain, varsinkin, kun näytöt mitä saivat revittyä näihin on mitä on.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Alibi.4.2018 kirjoitti:

Uusin, Alibi 4/2018 POLIISI PYYSI TIETOLÄHTEEKSI:

Keijo Smolander kertoo, että hänen Helsingin huumepoliisilta saamansa tarjous olisi tarkoittanut kaikenlaisten tietojen antamista viranomaisille (Jari Aarniolle) joka tarjouksen teko hetkellä toimi Helsingin huumepoliisin päällikkönä.
Toiminta olisi koskenut tietojen antamista siitä, milloin jokin huumelasti olisi tulossa maahan. Toiminta olisi käsittänyt valvottuja läpilaskuja ja suonut Smolanderin toimien hyväksymisen - seurauksitta!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu