Olen poikaystäväni kanssa harrastanut todella paljon sidonta- ja domina-leikkejä. Olen ollut hänen kanssaan suhteessa jo lähes pari vuotta ja olemme todella innokkaita seksin harrastajia. Harrastamme seksiä muutamia kertoja viikossa, joskus useita kertoja päivässä varsinkin viikonloppuisin, jolloin teemme pääosin rooli- tai sidontaleikkejä. Meiltä löytyy pakkopaitoja, lepositeitä, tyhjiösänkyjä ja muita sidontatarvikkeita erittäin paljon. Yleensä minä olen alistajana ja joskus annan hänen alistaa minua. Olemme todella hyviä siinä.
Lokakuussa hankittiin yhdessä hänelle siveysvyö, taisi olla CB6000(?), ja avaimet ovat minulla. Tämä tehtiin tietenkin yhteysymmärryksellä minun ehdotuksestani ja olemme olleet erityisen onnellisia siitä, tai ainakin minä olen ollut :)
Toki seksiä harrastamme edelleen paljon mutta hän saa lähes aina olla vyötettynä. Yhdyntää harrastamme kerran pari viikossa, joskus vain joka toinen viikko. Hän antaa minulle erinomaista suuseksiä päivittäin ja tyydyttää minut sormilla ja kielellä. Yleensä sidon hänet sänkyyn köysillä tai lepositeillä, jolloin saan samalla kiusoitella häntä näyttämällä avaimia ja puhumalla tuhmia. Joskus lupaan myös päästää pois siveysvyöstä, jos hän on kiltti ja hyväilee minua oikein, mutta yleensä jätän sen vain puheeksi.
Lepositeet ovat siveysvyön jälkeen minun toinen suosikki leikkitarvikkeeni. :) Niissä pidän mieheni varmasti vangittuna ja liikkumista voidaan rajoittaa lisäämällä lisää siteitä. Niissä on kätevä magneettilukko, jota ilman siteitä ei saa irti. Joskus jätän hänet jopa koko illaksi tai yöksi lepositeisiin, mutta silloin on pakko löysätä siteitä. Huono puoli on tietenkin se, että aikaa sitomiseen menee joskus aika kauan, mutta meillä on sängyn alla netistä tilattu peti, juuri lepositeitä varten ja vedämme sen aina sängyn viereen.
Kerran sidoin hänet lepositeisiin kokonaan päästä nilkkoihin ja laitoin hänelle kaasumaskin, johon oli kiinnitetty letku. Aloitin puhumalla hänelle tuhmia ja välillä laitoin letkun housuihini, jotta hän voisi haistella minua ja muuta :). Välilä jätin letkun housuihini ja ryhdyin selailemaan puhelintani hänen haistellessaan minua. Sitten otin kaasunaamarin pois ja ryhdyin kiusoittelemaan häntä siveysvyön avaimen kanssa, jotta hän antaisi minulle hyvää seksiä. Suutelimme pitkään ja riisuin välillä vaatteita kunnes olin täysin alasti. Sitten menin hänen naamallensa istumaan ja pakotin häntä nuolemaan minua. Pian otin dildolla varustelun gagin ja laitoin sen hänen suuhunsa ja sain sillä orgasmit hänen naamansa täyttyessä mehuistani. Tyydytykseni jälkeen otin siveysvyön avaimet pöydältä ja heilutin niitä hänen naamansa yllä. Hän oli aivain tuskissaan ja pian suutelin häntä poskelle sanoin, että saa ehkä ensiviikonloppuna laueta. Sitten laitoin avaimet laukkuuni ja menin suihkuun. Sen jälkeen irrotin gagin ja korvasin sen alushousuillani. Tunnin päästä vapautin hänet lepositeistä, jos hän lupaa olla kiltisti. Seuraavana viikonloppuna hän sai sitten laueta, kun harrastimme yhdyntää, mutta pian sen jälkeen laitoin siveysvyön takaisin ja päätin pitää hänet useamman viikon ajan paastolla.
Nyt hän on ollut jo noin 3 viikkoa siveysvyössä ja uusia ideoita on pyörinyt mielessä leikkien suhteen. Rakastan häntä todella paljon ja haluaisin jatkaa suhdetta niin pitkään kuin mahdollista. Hän on aina kohdellut minua hyvin ja osoittaa todellista rakkautta minua kohtaan. Hän on nyt todella kiimainen ja itse olen tietenkin saanut seksiä lähes päivittäin, mutta haluaisin yllättää hänet uusilla kiusoittelu-menetelmillä ja päästää pian laukeamaan taas.
Ehkä suurin ideani, jota olen pyöritellyt muutamia viikkoja mielessä, olisi sitoa hänet lepositeisiin päästä nilkkoihin, eli todella tiukasti kiinni, niin ettei hän pystyisi edes nostamaan päätään tai liikuttamaan vartaloa lähes yhtään. Niin hän olisi varmasti turvattuna. :)
Tämä tapahtuisi tietenkin perjantai-iltana ja sen jälkeen lähtisin viettämään tyttöjen kanssa iltaan jättäen hänet avuttomaksi. Toivoisin saavani petiseuraa kaupungin yöstä ja harrastaisimme seksiä kultani vieressä sängyllä, koska meillä on erikseen patja, johon olemme asentaneet lepositeet. En tiedä olisiko tämä hyvä idea, koska rakastan poikaystävääni, enkä haluaisi menettää häntä, mutta tämä olisi todella raskasta kiusoittelua ja en tiedä miten hän suhtautuisi.
Hän olisi lepositeisiin sidottuna aamuun mennessä, kunnes olen saanut petiseuran pois, syötyä aamupalan ja käytyä suihkussa. Pääsisi sitten aamupäivällä pois ja illalla vapauttaisin hänet siveysvyöstä vähäksi aikaa ja vielä sunnuntaina toisen kerran. Tai sitten vapauttaisin hänet vyöstä lauantai-iltana, vasta jos saisin hänet taas sidottua lepositeisiin, jolloin voisin ratsastaa hänellä ja imeä kuiviin.
En tiedä olisiko siis tämä petiseura-juttu järkevä idea koska en halua että suhde kärsisi.
Onko teillä kokemusta tälläisestä tai minkälaista kiusoittelua teillä on vyötettyä olevaa miestänne kohtaan? Mites lepositeiden tai pakkopaitojen suhteen? ;)
Sidonta ja siveysvyö
Tyttisja_alistaja
1
2945
Vastaukset
- Pekkajare
Fantasia kannattaa toteuttaa, jos teillä on mielestäsi sellainen suhde. Kannattaa osoittaa ainakin jälkeenpäin rakkautta ja aikaa yhä enemmän yhdessä että luottamus säilyy. Tuo on tavallaan jo pettämistä mutta toisaalta niin...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät
Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain2669387Kunnissa - siis myös kaupungeissa - viihtyvät ovat kommunisteja
Nehän ovat osa yhteiskunnan tuottamia instansseja, joista on vain haittaa veronmaksajille ja yrittäjlle, kuten ollaan ve52811Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi
Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim2191986Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous
saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha1051930- 1451439
SDP todellisuudessa pahin pettäjä koskaan - se syyllistyi valtiopetokseen 1918
kun aloittivat kapinan maan laillista valtiojärjestystä vastaan. Punaiset saivat tukea Neuvosto-Venäjän bolsevikeilta,641418Iski taas katumus kun en jutellut sun kanssa
Silloin kun halusit. Mutta en enää voi sille mitään, en saa muutettua sitä hetkeä..1281349Kyriake=Kirkko
Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko931016- 71921
- 40848