Muutama vuosi sitten ystävän itsemurha syöksi minut kovaan syöksykierteeseen jossa vihasin elämää, itseäni ja etsin syyllisiä tapahtumalle. Tunsin voimakasta vihaa ja osoitin syyttävin sormin itseäni ja toisia. Samalla usko oikeudenmukaisuuten katosi ja osaan ystävistäni olin hyvin pettynyt kun olin heitä tukenut ja sitten kun itse olisin tarvinnyt apua jäin yksin.
Olin silloin vaikea ystävä. täynnä vihaa ja surua ja katkeruutta. Halukas voimakkaan raivon vallassa viedä itsenikin hautaan..
Hänen kuolinpäivästään on parin viikon päästä kulunut 4 vuotta ja tunteeni ovat tasaantuneet.
Olen yrittänyt sovittaa syyttäviä kohtuuttomia sanojani niille joille kuolinkäsittelyä tehdessäni syydin voimakkaita syytöksiä surunmurtamana.
Tänään puhkesin kyyneliin kun olin niin onnellinen että minulla on ystäviä jotka minun vaikean käytöksenkin jälkeen ovat edelleen ystäviäni.
Kuollutta ystävääni mietin aina joskus edelleen.. surien sitä miten hirvittävän väärän ratkaisun hän teki. Hänen ongelmat eivät olleen kauhean vakavia, Häbellä olisi ollut elämä edessä ja sellaisilla taidoilla hänestä olisi tullut menetyjä ja hän olisi löytänyt jonkun naisen. Mennyt naimisiin ja elänyt pitkän elämän..Hän valitsi toisin hetkellisessä synkkyydessään.... liian nuorena.
Joskus mietin miten pelottavaa se on että muisto hänestä haalistuu jokainen vuosi. En muista enää miltä hän näytti enkä enää kunnolla miltä hän kuulosti..Ihan kuin häntä ei olisi koskaan ollutkaan..
suru on hävinnyt mutta samalla koko ihmisen olemassa olo täällä elämässä haalistuu kauemmaksi..
Olin silloin vaikea ystävä. täynnä vihaa ja surua ja katkeruutta. Halukas voimakkaan raivon vallassa viedä itsenikin hautaan..
Hänen kuolinpäivästään on parin viikon päästä kulunut 4 vuotta ja tunteeni ovat tasaantuneet.
Olen yrittänyt sovittaa syyttäviä kohtuuttomia sanojani niille joille kuolinkäsittelyä tehdessäni syydin voimakkaita syytöksiä surunmurtamana.
Tänään puhkesin kyyneliin kun olin niin onnellinen että minulla on ystäviä jotka minun vaikean käytöksenkin jälkeen ovat edelleen ystäviäni.
Kuollutta ystävääni mietin aina joskus edelleen.. surien sitä miten hirvittävän väärän ratkaisun hän teki. Hänen ongelmat eivät olleen kauhean vakavia, Häbellä olisi ollut elämä edessä ja sellaisilla taidoilla hänestä olisi tullut menetyjä ja hän olisi löytänyt jonkun naisen. Mennyt naimisiin ja elänyt pitkän elämän..Hän valitsi toisin hetkellisessä synkkyydessään.... liian nuorena.
Joskus mietin miten pelottavaa se on että muisto hänestä haalistuu jokainen vuosi. En muista enää miltä hän näytti enkä enää kunnolla miltä hän kuulosti..Ihan kuin häntä ei olisi koskaan ollutkaan..
suru on hävinnyt mutta samalla koko ihmisen olemassa olo täällä elämässä haalistuu kauemmaksi..
Vastaukset 7
Vanhimmat
Koskettava kirjoitus
Sitä joskus alkaa ajatteleen enemmän, miten yksi hetki jolloin tulee voimakas tunne, voi johtaa päätökseen joka muuttaa kaiken kokonaan.
Kyse on lyhyestä hetkestä elämänmittaisella matkalla mutta sen hetken tunne on niin voimakas ettei sen vallassa osaa ajatella että se olo poistuu kohta, vaan tekee ratkaisevia siirtoja jotka johtaa peruuttamattomiin seuraamuksiin.
Hän toimi aika "pienien" ongelmien edessä niin radikaalisti. Hänen ongelmistaan jokainen olisi ollut hoidettavissa kuntoon. Ei heti, mutta muutamassa vuodessa.
Ja mikä imu sillä tapahtumalla oli aiheuttaa ketjureaktiota jossa voimakkaiden tunteiden vallassa olin tekemässä perässä saman.
Se tunnekuohu oli valtaisa ja sen paketin käsittely oli suuri prosessi jossa oli paljon kysymyksiä, mutta niin vähän vastauksia,
Nyt neljän vuoden jälkeen on edelleen kysymyksiä, mutta kysymysten päälle on tullut hiljainen hyväksyntä ettei ole vastauksia, niin vain kävi.
Toivottavasti et pahastu, kun oman käsitykseni näinkin isoon asiaan tässä esitän.
Onneksi et tehnyt itsellesi mitään. Ethän tee itsellesi mitään.
Kyllä tämä elämä on hyvä katsoa loppuun, päättyyhän se joka tapauksessa joskus.
Ei elämä ole kovin herkkua monille.
Itsekin olen väsynyt elämään, jonkinlainen käsitys on ollut nuoresta asti, etten saa tästä maailmasta irti oikein mitään. En tavoittele mitään täältä. Voisi kai sanoa, etten ole kiinnostunut elämästä. En silti voisi itse kajota elämäni päättymiseen. Enkä edes halua sitä.
Ihminen, joka päätyy elämänsä päättämiseen ”ennen aikojaan”, onnistui mun mielestä siinä ”sallimuksesta”.
Tiedät varmaan ihmisiä, jotka yrittävät päättää päiviään ja jäävät silti toistamiseen henkiin. Eikö sitten niin tosissaan yrittäneet? Kyllä tiedän henkihieverissä elvytettyjä.
Ystävän aika ehkäpä oli silloin, tai niin sallittiin tapahtuvan. Näin mä sen käsitän.
Kaikella kunnioituksella ap, mutta et voi yleensä koskaan tietää kaikkia ihmisten asioita ja ajatuksia, vaikka hän olisi kuinka läheinenkin. Minusta on vähättelevää sanoa, että hän päärti päivänsä niin vähäisten asioiden vuoksi, et voi satavarmasti sitä tietää. Lisäksi sellainen asia mikä toiselle on vähäinen voi jollekin toiselle olla hirmu suuri. On tärkeää huomioida muut, kohdella muita hyvin, koskaan ei tiedä mikä saattaa katkaista kamelin selän.
Tämä on totta, koskaan ei voi tietää miten väsynyt ja totaalisen loppu toinen on, vaikka ulkopuolisesta näyttäisikin että pahemminkin voisi olla.
Itse meinasin päättää päiväni viikko siiten sunnuntaina, ja juurikin mietin tuota että läheiseni eivät varmaan tule ymmärtämään miten loppu olin, ei sitä voi kuin itse täysin ymmärtää.
Toivon sinulle voimia aloittaja ja hyvää kevättä!
Niin toisten ajatuksiin ei voi päästä. Tuli mieleen, kun itse sairastan masennusta, kuinka toivoton olo voi toisinaan olla. Sairaus vääristää ajattelutapaa ja toisinaan on vaikea nähdä mitään hyvää elämässään. Ja tämän kirjoitin vain omasta näkökulmastani, enhän voi tietää tuon ystävän ongelmista.