Niinistö ratkaisee "Kansan kahtijaon" hyväksymällä lisää verohelpotuslakeja rikkaille ja kyykytyslakeja köyhille. Sipilän hallitus aikoo seuraavassa "työttömien aktivointimallissaan" ottaa käyttöön lain, jossa työttömät joutuvat rangaistuksen uhallla ompelemaan vaateisiinsa merkin. Merkin muotoa ei ole vielä päätetty, mutta se tulee olemaan keltainen, helposti havaittavissa oleva kangasmerkki. Niinistö on kahden välisissä keskusteluissa ilmoittanut, että hän tulee hyväksymään kyseisen lain. Sipilä, yhdessä Orpon kanssa on vahvasti sitä mieltä että työtön pitää erottua selkeästi muusta väestöstä. Helpoin tapa on merkata työttömät samalla tavalla kuin vähemmistöryhmät merkittiin Natsi-Saksassa, eli rintaan ommeltavalla merkillä. Hallitus on yhtä mieltä siitä, että toimenpide tulee vähentämään työttömyyttä ja lisäämään työttömien aktiivisuutta. Lisäksi tieliikennelakiin ja rikoslakiin on tulossa seuraavan kaltainen muutos. Jos hyvätuloinen ajaa autollaan, uuden lain mukaisesti merkatun työttömän päälle, esimerkiksi suojatiellä, ei hyvin toimeentuleva kokoomuslainen tai keskustalainen äänestäjä tule saamaan syyttettä, vaikka olisikin pienessä maistissa, koska oli juuri poistunut purjehduskerhon pikkujouluista. Työtön velvoitetaan korvaamaan autolle aiheutuneet vahingot täysimääräisinä, koska hän oli tahallisesti aiheuttanut yliajon liikkumalla ihmisille tarkoitetulla suojatiellä. Yleisradion, hallituksen pyynnöstä tekemän mielipidekyselyn mukaan, vastanneista 153% oli sitä mieltä että laki on hyvä ja tulee vähentämään työttömyyttä. Sinisen tulevaisuuden edustajat ovat vaatineetverovapautta auton etuosaan kiinnitettäville karjapuskureille, jotka suojelevat ajoneuvoa, kun silä ajetaan työttömien yli. Lisäksi Kokoomus ehdottaa, että "karjapuskurin" asennukseen saisi käyttää kotitalousvähennystä.
Näillä toimenpiteillä Suomi saadaan nousuun, kommentoi Niinistö Kuopiossa ollessaan.
Näillä toimenpiteillä Suomi saadaan nousuun, kommentoi Niinistö Kuopiossa ollessaan.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.