Tässä Erkki Pirin haastattelu Kalevassa 15.10.2011. Jutun tekijä oli Pekka Mikkola.
– PM: On sanottu, että hoitokokouksissa lähisukulaiset painostettiin tekemään ilmiantoja toisistaan, esimerkiksi lapset vanhemmistaan. Tapahtuiko tällaista?
– EP: Tuskin painostettiin, mutta usein lapsilla oli herkempi tilannetaju kuin vanhemmilla. Joskus juuri vanhemmat olivat kylmiä ja kovia. Lapset saattoivat hätäillä vanhempiensa puolesta. Ei tämä ollut pahasta. Eri asia on, että sielunhoidollisesti oli arveluttavaa, että lasten ja vanhempien välejä saatettiin ratkoa koko muun joukon edessä.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Tuo olisi yksi lainaus Erkki Pirin haastattelusta
https://hulluinhuonelainen.wordpress.com/2018/03/04/pyha-yksinkertaisuus/
Itsekin olin nuori hoitokokousten aikaan ja tein parannuksen kososlaisesta hengestä seurakunnan edessä. Olin hyvin ahdistunut siitä, kun vanhempani eivät olleet tehneet parannusta kososlaisesta hengestä, pelkäsin heidän joutuvat kadotukseen.
Heino Korpela kertoo Hulluinhuonelaisessa siitä ahdistuksesta, jota vl-lapset ja -nuoret kokivat hoitokokousten takia.
"Tämä kohta se haastattelussa on mielenkiintoinen:
”– PM: On sanottu, että hoitokokouksissa lähisukulaiset painostettiin tekemään ilmiantoja toisistaan, esimerkiksi lapset vanhemmistaan. Tapahtuiko tällaista?
– EP: Tuskin painostettiin, mutta usein lapsilla oli herkempi tilannetaju kuin vanhemmilla. Joskus juuri vanhemmat olivat kylmiä ja kovia. Lapset saattoivat hätäillä vanhempiensa puolesta. Ei tämä ollut pahasta. Eri asia on, että sielunhoidollisesti oli arveluttavaa, että lasten ja vanhempien välejä saatettiin ratkoa koko muun joukon edessä.”
Kylläpä Piri kierosti selittää tämän sekoilun! Olen ollut hoitokokouksissa joissa nuoret lapset ovat seonneet hoitajien uhkaillessa helvetintulella lasten vanhempia ja totta kait lapset rakastavat omia vanhempiaan, joten he pyrkivät auttamaan hoitajia, etsimällä syntisyyttä vanhemmistaan, että vanhemmat tunnistaisivat itsestään väärän hengen – hätä kun oli! Helvetti – tulinen pätsi on pelottava."
Myös Vuokko Ilola kertoo, miten ahdistunut hän oli, kun omaa isää hoidettiin:
https://www.kotimaa24.fi/blogit/romaani-synninkantajat/