Sipilästä miljonääri härskeillä teoilla

Sipilä_pettää_aina

18

711

    Vastaukset 18

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • onkoijareita

      Sipilän tukia ei leikata. Ja valtion yhtiöt laitetaan "lihoiksi". Sipilä putsaa siis Suomen valtionkin ennen kuin siitä eroon päästään. Ja kepukansa huutaa hurraata kuin heikkopäiset helvetin porteilla.

      • piiripienipyörii

        Huvittavaa kuunnella tuollaisenkin kuin Sipilän hurskastelua Suomen edusta. Oma etu sille on tärkeintä ja politiikan kärkipaikka vain väline sen ajamiseen.


      • Rahamafiaveljet

        Näin hyväveli leipoo miljonäärejä veronmaksajan- ja velkarahalla.

        Yle selvitti pitkään piilossa olleet verotuet: Suomen valtio antaa satoja miljoonia euroja pörssiyhtiöille, jotka maksavat samaan aikaan jättiosinkoja
        https://yle.fi/uutiset/3-10095106
        Teollisuuden mielestä Suomi ei pärjää kansainvälisessä kilpailussa ilman verohuojennuksia. Suurten pörssiyhtiöiden saamat tuet ovat kuitenkin vain promilleja niiden liikevaihdosta.

        Tuon asian olen tajunnut yli kymmenen vuotta. Siksikään en ikinä äänestäisi KOKOOMUSMÄTÄÄ ja KEPULEITA, vaikka en toki miljoonasta muustakaan syystä. On vaikea ymmärtää niiden suomalaisten järjenjuoksua jotka haluavat tukea tuollaista suoraa varastamista itseltään, äänestämällä Orpoja ja Vapaavuoria sekä Sipilöitä.


    • onharraskyllä

      Sippilä ei ole koskaan tehnyt mitään väärää, hänhän on harras uskovainen.

    • Susi-Kalle

      Roisto-Sipilä on ahneuden perikuva. Pääministerinäkin hän on keskittynyt ajamaan omien ja sukulaistensa firmojen etuja.

      • Hyvävelimafia

        RahamafiaBlues

        Yle: Sipilän aiemmin omistamat yhtiöt saaneet julkista rahaa yli 30 miljoonaa euroa – useita konkursseja
        https://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/ylen-selvitys-sipilan-aiemmin-omistamat-yhtiot-saaneet-julkista-rahaa-yli-30-miljoonaa-euroa/6475636
        "Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) on saanut aiemmin omistamiinsa yhtiöihin tuntuvasti julkista rahaa, kertoo Ylen selvitys.

        Ennen poliitikon uraansa Juha Sipilä oli enkelisijoittaja, joka laittoi miljoonia euroja villeihin yritysideoihin. Sijoittajana Sipilä luotti kotiseutunsa yrityksiin, jotka saivat valtiolta miljoonia.
        https://yle.fi/uutiset/3-9656605

        Sipilän aiemmin omistamat yhtiöt ovat saaneet yhteiskunnan tukia vähintään yli 30 miljoonaa euroa!

        Ylen mukaan lähes kaikista Sipilän aiemmin omistamista yhtiöistä löytyy rahoittajana tai osakkaana jokin julkinen toimija. Julkinen rahoitus ei ole poikkeuksellista Suomessa, mutta Sipilän sijoitusten kohdalla julkisen rahan rooli on ollut poikkeuksellisen merkittävässä osassa, Yle uutisoi.

        Yle kertoo, että Sipilän aiemmin omistamat yhtiöt ovat saaneet julkista rahaa vähintään yli 30 miljoonaa euroa. Yhtiöt ovat saaneet lainoja, sijoituksia ja tukia Finnveralta, Tekesiltä, Suomen itsenäisyyden juhlarahastolta Sitralta sekä alueellisilta ely- ja TE-keskuksilta.

        Yle kertoo keskittyneensä selvityksessään pk-yrityksiin, joissa Sipilä on ollut merkittävä vallankäyttäjä suuren omistusosuuden tai hallitusjäsenyyksiensä kautta.

        Seura-lehden aiemmin julkaiseman uutisen mukaan myös Sipilän vaurastumisen taustalla Solitra-kaupoissa oli valtionyhtiö Ruukilta lainatut rahat.

        Vuonna 1996 Juha Sipilästä tuli rikas mies.

        Kempeleläinen diplomi-insinööri myi osuutensa taajuussuodattimia valmistaneessa ADC Solitrassa yhdysvaltalaiselle ostajalle. Sipilä teki kaupassa nykyrahassa mitattuna yli 12 miljoonan euron myyntivoiton.

        Solitran Juha Sipilä sai haltuunsa sen omistaneelta valtionyhtiö Rautaruukilta lainaamiensa 30 miljoonan markan avulla, joiden avulla hän tienasi voittoa velan takaisinmaksun jälkeen 70 miljoonaa markkaa myytyään valtionyhtiön velkarahan avulla ostamansa firman yhdysvaltalaiselle ostajalle 100 miljoonalla markalla. Lainan Sipilälle myönsivät Rautaruukin hallituksen keskustapuolueen jäsenet. Sitä ei tiedetä oliko Solitralle katsottu ostaja jo valmiiksi ennen järjestelyjä.

        Valtionyhtiö Rautaruukki myi Sipilän holdingyhtiölle enemmistöomistuksensa Solitra Oy:stä, jonka toimitusjohtajana Sipilä toimi ja jonka vähemmistöomistaja hän oli. Rahat, yli 30 miljoonaa markkaa, Sipilälle tähän kauppaan lainasi Rautaruukki itse. Lisää rahaa pöytään toi sykemittarivalmistaja Polar Electro, josta tuli Solitran vähemmistöomistaja. Runsas vuosi myöhemmin Sipilä viimeisteli kaupat myymällä omistuksensa lähes nelinkertaisella hinnalla yhdysvaltalaiselle ADC Telecommunicationsille.

        Sipilän rikastumisesta voi olla monta mieltä: ehkä valtionyhtiö teki erityisen huonot kaupat tai Sipilä erityisen hyvät. Ainakaan Rautaruukista poliittista vastuuta kantaneiden hallintoneuvoston puheenjohtajan Paavo Väyrysen (kesk) tai silloisen kauppa- ja teollisuusministerin Seppo Kääriäisen (kesk) ei tarvinnut ottaa vastuuta kasvavan yhtiön myymisestä ulkomaille.

        Juha Sipilästä tuli miljonääri valtion tuella ja härskeillä tutunkaupoilla
        https://seura.fi/asiat/seuran-selvitys-juha-sipilasta-tuli-miljonaari-valtion-tuella-ja-harskeilla-tutunkaupoilla/

        Siis: Juha Sipilä lainasi valtiolta valtionyhtiö Rautaruukin kautta kepukaveriensa avustuksella 30 miljoonaa markkaa rahaa jolla loi 100 miljoonan markan eli 16 miljoonan euron omaisuutensa. Sen jälkeen hän on saanut valtion lainarahalla luomansa omaisuuden kasvattamiseen sijoitusyhtiöissä yli 30 miljoonaa euroa valtiontukia.

        Valtio auttanut näin ollen Juha Sipilän rikastumista/vaurastumista 16 miljoonalla 30 miljoonalla eurolla eli yhteensä ainakin noin 46-50 miljoonalla eurolla!

        Ehdottomia sosiaalitukiloisien Suomen kuninkaallisia Björn "250 000e/vuodessa" Wahlroosin ja Suomen rikkaimman miehen Antti "300 000e/vuodessa" Herlinin kanssa.

        Se on paljon rahaa.

        Ylen Kotimaan kasvot -ohjelmassa marraskuussa 1997 Sipilä totesi, että ”summa on oikeastaan liian paljon yhdelle ihmiselle”.


    • ukko.vaihtoon

      Aika kylmäävää luettavaa... Ketku mikä ketku tuo Sipilä.

      • oikeuteen

        Sipilän valta perustuu uskontoon ja korruptioon. Hän käyttää valtion rahoja holtittomasti kannatuksensa lisäämiseen. Tästä on surkea esimerkki likaava risusavotta jonka kasoja on joka tien varsilla. Risut poltetaan pienellä hapella ja saadaan tervaa joka on jopa EUn kieltolistalla myrkyllisyytensä takia. Hommassa ei ole mitään järkeä muutenkaan koska energian hinta nousee moninkertaiseksi .Polttolaitosten ympäristön ilmanlaatu on huonompi kuin Auswitsissa aikanaan. Se ei Sipilää häiritse saati kepun agrologeja koska heiltä puuttuu hajuaisti kokonaan. Taas syntyy ruumiita ja sairaita vaikka maailmalla puhutaan ilmastonsuojelusta. Se ei kepulaisia liikuta jollei yksikään ihminen ryhdy toimiin Sipilän hulluutta vastaan.


    • nilkkiennilkkion

      Hullu mikä hullu vaiks voissa paistais voisi sanoa Hipiläisestä. Ei uskonto ainakaan ole tuonut muita lähimmäisiä ja/tai ainakaan vähäosaista lähemmäs sydäntään tai huolehtimisen tasoaan. Oman Kukkaronsa vain on osannut takoa täyteen miljoonia mutta kansa näkee ja tuntee valheensa jo ja tietää myös sanonnan kepu pettää aina. Voihan ketkujen ketku!mitä onkaan tehnyt 90%prosentille kansasta eli pelkkää tuskaa ja varojen pienenemistä tuon ketkun jäljiltä..

    • uusi.sananlasku

      Parempi miljoonat rehellisellä yrittämisellä (Sipilä) kuin tuhannet kavaltamalla ja petoksella (Rinne).

      • SipilänKlaanilaiset

    • Sipilä_sucks

      Sipilä sikailee surutta...

    • hohoi.verottaja

      SDP:n säätiöillä miljardi piilossa.

      • KauKes--

        Sipilä maksaa suomeen, tulo ja omaisuusveroa enemmän, kuin 10,000 sossu-komukkaa yhteensä. Senvuoksi enemmän Keskustalaisia suomeen, sossu-komukat voidaan heittää kaikki Venäjälle, Putteroisen orjiksi. Näin oppivat olemaan jatkuvasti herjaamatta johtoa, kun raipat viuhahtaa vinhaan...


      • Pankkoelätti
        KauKes-- kirjoitti:

        Sipilä maksaa suomeen, tulo ja omaisuusveroa enemmän, kuin 10,000 sossu-komukkaa yhteensä. Senvuoksi enemmän Keskustalaisia suomeen, sossu-komukat voidaan heittää kaikki Venäjälle, Putteroisen orjiksi. Näin oppivat olemaan jatkuvasti herjaamatta johtoa, kun raipat viuhahtaa vinhaan...

        Kepulainen Lahtari näkee taas märkiä unia.


      • soosossu
        Pankkoelätti kirjoitti:

        Kepulainen Lahtari näkee taas märkiä unia.

        Sossu-komukat ovat suomen syöpä, mitä nopeammin heistä päästään eroon, sen parenmpi..


      • sosialisti_majuri
        soosossu kirjoitti:

        Sossu-komukat ovat suomen syöpä, mitä nopeammin heistä päästään eroon, sen parenmpi..

        Majurilla sotaisat ajatukset? Vai Setaisat? :D


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      43
      1930
    2. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      79
      1341
    3. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      84
      1311
    4. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

      Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
      Tv-sarjat
      15
      1194
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      129
      1085
    6. Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???

      LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.
      Ähtäri
      93
      990
    7. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      74
      979
    8. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      152
      809
    9. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      56
      782
    10. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      86
      717
    11. Moottoripyöräonnettomuus

      Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää
      Alajärvi
      58
      713
    12. Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen

      Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t
      Suomalaiset julkkikset
      13
      709
    13. Uusi ruokapaikka

      Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä
      Haapavesi
      27
      678
    14. Minulla on ikävä Sinua kulta, rakas

      Olisitpa lähelläni, tarvitsen sinua ❤️
      Ikävä
      43
      675
    15. haluatko lopettaa

      ihan lopullisesti
      Ikävä
      147
      661
    16. Jos oikeasti haluat mies

      Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.
      Ikävä
      95
      635
    17. Miten sinä voit?

      Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua
      Ikävä
      93
      632
    18. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      28
      628
    19. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      51
      627
    20. Ampuminen kylpylässä

      Onko vornasen timbe käynyt hiukan kylpemässä vai mikä tämä ampumatapaus on kylpylässä? Tuntuu aika villi meno olevan naa
      Naantali
      24
      621
    Aihe