http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201804062200860079_u0.shtml
Mies löytyi kuolleena palaneesta asunnosta Paraisilla syksyllä - KRP pyytää nyt vihjeitä lähistöllä liikkuneesta miehestä
Lokakuun lopussa Paraisilla löytyi miehen ruumis palaneesta asunnosta. Poliisi epäilee paloa tahallaan sytytetyksi ja etsii nyt kahta talon lähistöllä liikkunutta henkilöä.
Keskusrikospoliisi ja Lounais-Suomen tiedottavat jatkaneensa tiiviisti viime syksynä Paraisten Österbyntiellä tapahtuneen henkirikoksen selvittämistä.
Hätäkeskukseen tuli 27. lokakuuta kello 10.19 ilmoitus, jonka mukaan Paraisten Österbyntie 9 A:ssa sijaitsevan kerrostaloasunnon parvekkeelta tulee savua ja näkyy liekkejä. Pelastuslaitoksen saapuessa paikalle asunto oli jo tuhoutunut tulipalossa täysin. Sisältä löydettiin menehtyneenä vuonna 1997 syntynyt paikkakuntalainen mies.
Poliisin mukaan asiaan liittyen maaliskuussa on ollut kiinniotettuna paraislainen mies, jonka osuutta tapahtumiin selvitetään. Poliisi on taltioinut tapahtumapaikalta suuren määrän rikosteknisiä näytteitä, joita analysoidaan ja vertaillaan muun muassa asunnossa oleskelleiden henkilöllisyyksien selvittämiseksi.
Poliisi on esitutkinnan aikana vastaanottanut myös yleisön havaintoja tapahtumiin liittyen. Poliisin saaman tiedon mukaan rikoksen tapahtumapäivänä Österbyntie 9:stä poistui talon takana olevan metsän suuntaan hieman ennen tulipaloa nuorehkot kaksi miestä ja yksi nainen.
Poliisi selvittää heidän henkilöllisyyksiään, sillä heillä on todennäköisesti havaintoja tapahtumista, mutta he eivät toistaiseksi ole ilmoittautuneet poliisille. Heidän jälkeensä talosta poistui juuri ennen tulipaloa kiireellä tummiin pukeutunut mies Kalkkitien Tokmannin suuntaan.
Niitä, joilla on havaintoja tai tietoja edellä mainitusta ryhmästä tai yksittäisestä paikalta poistuneesta miehestä 27.10.2017 Paraisten Söderbyn alueelta, pyydetään ottamaan yhteyttä Keskusrikospoliisin puhelimitse tai tekstiviestillä numeroon 041 362 37 87 (arkisin kello 08-16) tai sähköpostilla [email protected].
Poliisille voi toimittaa myös muita tulipaloon liittyviä tietoja ja vihjeitä.
Mies löytyi kuolleena palaneesta asunnosta
2
586
Vastaukset
- Vakiporukkaako_asialla
Kyllä Joku Tietää
Kuka suojelee ja Ketä !? - Kyllä_se_paljastuu_pian
http://www.ts.fi/uutiset/paikalliset/3903310/Paraisten henkirikos poliisi toivoo kolmen henkilon ilmoittautuvan
Paraisten henkirikos: poliisi toivoo kolmen henkilön ilmoittautuvan
Mahdollinen motiivi on selvinnyt. Poliisi uskoo tapauksen selviävän ennemmin tai myöhemmin.
Viime lokakuussa Paraisilla tapahtunut henkirikos on yhä selvittämättä, mutta rikosylikomisario Markus Laine Keskusrikospoliisista uskoo tapauksen selviävän ennemmin tai myöhemmin. Österbyntiellä sijaitsevassa kerrostaloasunnossa syttyi tulipalo, ja asunnosta löytyi kuolleena vuonna 1997 syntynyt paikkakuntalainen mies.
– Meillä on aika hyvin selvillä tapahtumat ennen tulipaloa sekä mahdollinen motiivi.
Laine ei kerro tästä enempää tutkinnallisista syistä.
– Meillä on useita eri tutkintalinjoja ja valtavasti teknistä näyttöä, jota analysoidaan. Niin sanottu ratkaiseva tekijä puuttuu.
Poliisi jatkaa näytteiden tutkimista. Useiden tutkintalinjojen myötä poliisi kuulustelee useita henkilöitä. Maaliskuussa kiinniotettuna ja pidätettynä olleen miehen poliisi on päästänyt vapaaksi, sillä hänen vangitsemiselleen ei ollut edellytyksiä. Hän on Laineen mukaan kuitenkin edelleen epäiltyjen listalla.
Lisäksi poliisi toivoo kahden nuoren miehen ja yhden nuoren naisen ilmoittautuvan poliisille. Ryhmän nähtiin poistuvan talosta sen takana olevan metsän suuntaan hieman ennen tulipaloa.
– Meillä on syytä olettaa, että he ovat olleet urhin kanssa tekemisissä, ja että heillä on tietoa tapahtumista.
Kolmikon lisäksi talosta poistui juuri ennen tulipaloa kiireellä tummiin pukeutunut mies Kalkkitien Tokmannin suuntaan.
– Tällä henkilöllä oli ilmeisesti huppu päässä.
Kolmikon ja yksittäisen paikalta poistuneen tarkempia tuntomerkkejä Laine ei kerro, jotta mahdolliset vielä saatavissa olevat havainnot eivät vääristyisi.
Krp on selvittänyt rikosta yhdessä Lounais-Suomen poliisilaitoksen kanssa. Poliisi pyytää havaintoja kolmen henkilön ryhmästä tai yksittäisestä paikalta poistuneesta miehestä Krp:n numeroon 041 362 37 87 (arkisin 8–16) tai sähköpostilla [email protected]. Myös muita tulipaloon liittyviä tietoja tai vihjeitä voi ilmoittaa poliisille.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,692522Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu242217Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1052157Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e992121Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod92062Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1071993MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,141895Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.5971889Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S231673Kemet lomautukset
Onkohan tuo oikein lain mukaista toimintaa jatkaa jo lomautettuina olevien uudelleen lomautusta yhdenvertaisuuden ja tas401447