Uudenmaan maakunta on toistuvasti marmattanut siitä, että se omasta mielestään joutuu poliittisten uudistusten maksajaksi. Maakunnan edunvalvojat muistuttavat, että Uusimaa tuottaa lähes 40 prosenttia koko Suomen bruttokansantuotteesta, mutta jää mopen osalle, kun julkisia rahoja jaetaan.
Viimeksi pääsiäisen alla maakuntajohtaja Ossi Savolainen sanoi pääkaupunkiseudun ja Uudenmaan olleen ”aika paljon maksajan roolissa” arvostellen suunnitelmia sote- ja maakuntauudistukseksi.
Savolaisen mielestä tulevaisuudessakin näyttää siltä, että kolmen miljardin kustannuskehityksen hillintätavoite koituu suurimmalta osalta Uudellemaalle. Hän piti uhkana sitä, että Uudellemaalle ei ole tulossa riittävästi valtion rahoitusta eikä muutoskustannuksia huomioida riittävästi.
Toisesta päästä Suomea katsoen voisi pisteliäästi sanoa, että Uudenmaan pelastajaksi saattaa koitua Luonnonsuojeluliitto. Se näet vaatii Etelä-Suomeen valtavasti lisää suojelualueita. Liiton tavoitteena on koko Suomessa metsien suojeluasteen nostaminen 17 prosenttiin. Tällä hetkellä tämä tavoite täyttyy vain Pohjois-Suomessa.
Ajatusleikkihän menee niin, että suojelun ehdot rajaavat laajoja alueita taloudellisen toimeliaisuuden ulkopuolelle. Metsien hakkuu tai alueiden käyttö muuhun tuotannolliseen toimintaan on evätty. Rakentaminen sinne on kielletty.
Kun talouden tuottavuus laskee, yritykset joko lopettavat toimintansa kokonaan tai vähintäänkin supistavat sitä, elleivät siirry muualle. Työvoiman tarve loppuu, laskee tai siirtyy sekin tuotannollisen toiminnan mukana toisaalle.
Kun väki vähenee, myös palvelujen tarve vähenee. Kauppa, liikenne, maatalous, julkiset palvelut ja jopa hallinto supistuvat. Kaikesta edellä mainitusta johtuu verotulojen hupeneminen, joka puolestaan vaikeuttaa välttämättömistä välttämättömienkin palvelujen tuottamista.
Kun alueellinen bruttokansantuote on saatu supistumaan ja sen suhteellinen osuus koko maan bruttokansantuotteesta on pienentynyt, ei enää ole huolta joutumisesta maksumiehen rooliin. Päinvastoin, kaikki edellytykset vaatia ja saada alueellista tukea kasvavat ja jopa täyttyvät.
Myntin toisella puolella on tietysti se, että muun muassa kuumentuneet rakennusalan markkinat viilentyvät. Asumisen hinta halpenee, kun asuntoja vapautuu kohtuuhinnalla.
Samalla koko maan alueellinen kehitys tasaantuu. Kansantuote syntyykin eri puolilla maata. Tuotannon ja palvelujen mukana maakuntiin siirtyy myös julkisia palveluja ja hallintoa. Niin ikään investoinnit jakaantuvat eri puolille Suomea. Työvoiman kysyntä kasvaa muuallakin kuin Kehä III:n liepeillä.
Mutta. Tämähän on pelkkää kuvitelmaa. Eihän moinen voi koskaan olla mahdollista. Eihän? Ihmisen toiminnaltahan alueita pitää suojella. Ja mihinköhän ne ihmiset ovat pakkautuneet?
Viimeksi pääsiäisen alla maakuntajohtaja Ossi Savolainen sanoi pääkaupunkiseudun ja Uudenmaan olleen ”aika paljon maksajan roolissa” arvostellen suunnitelmia sote- ja maakuntauudistukseksi.
Savolaisen mielestä tulevaisuudessakin näyttää siltä, että kolmen miljardin kustannuskehityksen hillintätavoite koituu suurimmalta osalta Uudellemaalle. Hän piti uhkana sitä, että Uudellemaalle ei ole tulossa riittävästi valtion rahoitusta eikä muutoskustannuksia huomioida riittävästi.
Toisesta päästä Suomea katsoen voisi pisteliäästi sanoa, että Uudenmaan pelastajaksi saattaa koitua Luonnonsuojeluliitto. Se näet vaatii Etelä-Suomeen valtavasti lisää suojelualueita. Liiton tavoitteena on koko Suomessa metsien suojeluasteen nostaminen 17 prosenttiin. Tällä hetkellä tämä tavoite täyttyy vain Pohjois-Suomessa.
Ajatusleikkihän menee niin, että suojelun ehdot rajaavat laajoja alueita taloudellisen toimeliaisuuden ulkopuolelle. Metsien hakkuu tai alueiden käyttö muuhun tuotannolliseen toimintaan on evätty. Rakentaminen sinne on kielletty.
Kun talouden tuottavuus laskee, yritykset joko lopettavat toimintansa kokonaan tai vähintäänkin supistavat sitä, elleivät siirry muualle. Työvoiman tarve loppuu, laskee tai siirtyy sekin tuotannollisen toiminnan mukana toisaalle.
Kun väki vähenee, myös palvelujen tarve vähenee. Kauppa, liikenne, maatalous, julkiset palvelut ja jopa hallinto supistuvat. Kaikesta edellä mainitusta johtuu verotulojen hupeneminen, joka puolestaan vaikeuttaa välttämättömistä välttämättömienkin palvelujen tuottamista.
Kun alueellinen bruttokansantuote on saatu supistumaan ja sen suhteellinen osuus koko maan bruttokansantuotteesta on pienentynyt, ei enää ole huolta joutumisesta maksumiehen rooliin. Päinvastoin, kaikki edellytykset vaatia ja saada alueellista tukea kasvavat ja jopa täyttyvät.
Myntin toisella puolella on tietysti se, että muun muassa kuumentuneet rakennusalan markkinat viilentyvät. Asumisen hinta halpenee, kun asuntoja vapautuu kohtuuhinnalla.
Samalla koko maan alueellinen kehitys tasaantuu. Kansantuote syntyykin eri puolilla maata. Tuotannon ja palvelujen mukana maakuntiin siirtyy myös julkisia palveluja ja hallintoa. Niin ikään investoinnit jakaantuvat eri puolille Suomea. Työvoiman kysyntä kasvaa muuallakin kuin Kehä III:n liepeillä.
Mutta. Tämähän on pelkkää kuvitelmaa. Eihän moinen voi koskaan olla mahdollista. Eihän? Ihmisen toiminnaltahan alueita pitää suojella. Ja mihinköhän ne ihmiset ovat pakkautuneet?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Kyllä Vapaavuorelle pitäisi laatia aivan oma maakunta Helsinkiin. Piikkilangat ympärille ja piuhat ja tiet poikki maakuntiin.