Hei. Haluaisin vaan kuulla tarinoita kaularangan murtumista ja siitä toipumisesta. Mursin tosiaan kaatuessani c2 nikaman molemmat takakaaret kaularangasta tammikuussa. Selkäydin minulla ei onneksi vaurioitunut, hoitona minulla on ollut koko ajan kovakauluri sekä tietysti kipulääkkeet, joista kotona vain gababentin ja panacod. Sairaalassa vietin aluksi yhdeksän päivää kun kivut oli niin hirveät. Sen jälkeen niskaa on kuvattu useaan otteeseen, viimeksi kaksi kuukautta vamman jälkeen eli viime kuun lopussa, murtuma ei ollut parantunut, ehkä jopa kallistunut hieman. Viime käynnillä oli taas joku nuori kirurgi, joka ei osannut sanoa oikein asiaan mitään ja unohdin taas kaikki kysymykset joita piti esittää. Haluaisinkin kuulla kuinka kauan tälläisistä vammoista toipuminen on kestänyt ja millä hoidolla. Lisäksi mietin työtäni, joka on lähihoitaja, että tulenkohan enää ikinä kykenemään siihen. Sairasloma jatkuu nyt toukokuun loppuun.
C2 nikaman murtuma kaularangassa
LÄ06
0
1223
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Neljä nuorta kuoli Nurmijärvellä, auto suistui jokeen Onnettomuuden tutkinta on vielä alussa.
Neljä nuorta kuoli Nurmijärvellä, auto suistui jokeen Onnettomuuden tutkinta on vielä alussa. Poliisi sai lauantaina 4.37316085- 2646231
Tänään olisn uskaltanut
Ainakin luulen, kun tänään oli jotenkin varma olo. Olisin vähintään sanonut moi ja jos olisit ollut yksin olisin pyytäny113678- 1972767
Tiedäthän että
Pohdin paljon siirtymistä. Tulen surulliseksi tietyistä tai monistakin asioista. Siksi parempi kun saat elää vapaasti il142322- 1372229
Tiistaina nähdään.
Pitkästä aikaa. Minua on alkanut jännittää kovasti se näkeminen ja miten taas osaan olla. En tiedä yhtään oletko kiinnos1101660Sinusta jäi lopulta kuitenkin hyvä kuva
Vaikka voit ajatella itsestäsi kaikkea, mitä siinä mylläkässä saattoi tapahtua, mutta näin se on. Seurasin kyllä, ja mon481459Rattoisaa lauantai iltaa
Mitäs tänään tapahtuu? Mitäs kirsikalle kuuluu? Onko lähdössä iltaelämään? 😊✨💞🌆 Minä vietä taas yksinäistä koti-iltaa2411216- 891210