Jenkeissä rikastunut unkarinjuutalainen ex-pankkiiri Goerge Soros on tunnetusti kova paneurooppalainen eli kulttuurimarxisti. Hän on lahjonut mm. EU-meppejä ja siitä on vaadittu tutkimusta. Soroksen rahoja pyörii myös monissa järjestöissä, jota ovat suunnattu Euroopan kansoja, maita ja kulttuureita vastaan.
Kuvaa hyvin Euvostoliittoa ja Brysselin politbyroota, että tuota Euroopan hajottajaa ja eurooppalaisten arvojen mädättäjää ei saada aisoihin. Miksi? Koska sitä ei halutakaan!
Soros lahjoo meppejä ja järjestöjä!
17
371
Vastaukset
- Inha-Soros
Soros todellakin on pahimman laatuinen Euroopan kansallisvaltioiden ja valkoisen Euroopan vihollinen. Hänen päätavoitteensa on suurmamuttaa Eurooppa ei-valkoiseksi sekarotuiseksi talousalueeksi, jossa ei olisi maita, kansoja, kulttuureita, kieliä eikä uskontoakaan. Ei ainakaan kristinuskoa, joka on kulttuurimarxistien ykkösinhokki "joutavine moraaleineen."
Miksi ihmeessä juutalainen henkilö ajaisi kristillistä eurooppa-valtiota? Ja miksi ihmeessä kulttuurimarksisti ajaisi moista asiaa?
Onkohan aloittajalla termitkin vähän sekaisin, kun vetelee noin eri asioiden välille yhtäläisyysmerkkejä?- HerääEurooppa
Siis!!?? Minähän juuri sanoin, että Soros VASTUSTAA kristillisiä eurooppalaisia kansallisvaltioita. Ja ei varmasti aja kristillistä unionia! Koska on juutalainen kulttuurimarxisti. Hän nimenomaan vastustaa kristinuskoa kaikissa muodoissaan ja varsinkin valkoisten hallitsemissa maissa.
HerääEurooppa kirjoitti:

Väitit häntä paneurooppalaiseksi. Nehän ajavat kristillistä euroopavaltiota. Päätä jo.
- HerääEurooppa
TheRat kirjoitti:
Väitit häntä paneurooppalaiseksi. Nehän ajavat kristillistä euroopavaltiota. Päätä jo.
Paneurooppalaisuus liike pyrkii tuhoamaan Euroopan maat kansat ja kulttuurit. Ensin poistamalla rajat maiden välitä ja sulauttamalla eri kansat yhteen. Sitten on pyrkimys suurmamutuksella "negrisoida" eli tummentaa Euroopan väestö "iranilaistyyppiseksi" sekaroduksi.
Siinä ei ole mitään kristillistä. Jos kyseisen liikeen edustajat väittävät kannattavansa kristillistä Eurooppaa, he valehtelevat. Koska paneuroopplaisuus on nimenomaan kulttuurimarxistinen liike, jonka päävihollinen on juuri kristinusko. HerääEurooppa kirjoitti:
Paneurooppalaisuus liike pyrkii tuhoamaan Euroopan maat kansat ja kulttuurit. Ensin poistamalla rajat maiden välitä ja sulauttamalla eri kansat yhteen. Sitten on pyrkimys suurmamutuksella "negrisoida" eli tummentaa Euroopan väestö "iranilaistyyppiseksi" sekaroduksi.
Siinä ei ole mitään kristillistä. Jos kyseisen liikeen edustajat väittävät kannattavansa kristillistä Eurooppaa, he valehtelevat. Koska paneuroopplaisuus on nimenomaan kulttuurimarxistinen liike, jonka päävihollinen on juuri kristinusko.Sekoilet. Lue tuolta, mihin pan-eurooppalaisuus tähtää: https://fi.wikipedia.org/wiki/Paneurooppa-liike
Xenofobiasi olisi huvittavaa, ellei se olisi niin surullista. Toivottavasti saat apua.- HerääEurooppa
TheRat kirjoitti:
Sekoilet. Lue tuolta, mihin pan-eurooppalaisuus tähtää: https://fi.wikipedia.org/wiki/Paneurooppa-liike
Xenofobiasi olisi huvittavaa, ellei se olisi niin surullista. Toivottavasti saat apua.Odotin oikein tuota kommenttia ja linkkiä!!?? ;-)
Nimittäin itse postasin muutamankin kerran Wikipedian linkin paneuroopalaisuudesta noin vuosi sitten! Varmaan ne avaukset löytyvät vielä palstoilta.
Vielä silloin kyseinen sivu oli TÄYSIN erilainen eli TOTUUDELLINEN. Entisessä versioissa ei ole sanaakaan mistään kristillisyydestä tai Neuvostoliiton vastaisuudesta! Myös nykyisestä versioista on poistettu tiedot EU-eliitin jäsenten kunniamitaleista.
Vai on muka paneurooppalaisuus-liike NYT ihan kristillinen ja anti-marxistinen organisaatio??? DDDDDD
Eli TAAS Wikipediaa moderoidaan vasemmistoliberaalien ELI kulttuurimarxistien toimesta!
Jo pari vuota sitten Wikipedian kulttuurimarxismia käsittelevä sivu poistetiin ja tilalle tuli kulttuurimarxismi-salaliittoteoria-sivu!?
Rotta varmaan tietää tämän törkeän poliittisen moderoinnin ja juuri siksi on innostunut kuittaamaan kulttuurimarxismista ja paneurooppalaisuudesta. ;-)
Todellakaan Wikipediaan ei ole lainkaan luottamista, jos kyse on poliittisesta tai yhteiskunnallisesta aiheesta! Tämäkin kertoo, kuin JULKEAKSI on vasemmistoliberaali valhevyörytys käynyt maailmassa ja etenkin länsimaissa. - Lawetorder
Miksi juutalaiset halusi rosvon alas ristiltä ja jeesuksen, jumalan pojaksi kutsutun, ristille?
Pontius Pilatus pesi kätensä koko hommasta, käsitteet on hallussa. Lawetorder kirjoitti:
Miksi juutalaiset halusi rosvon alas ristiltä ja jeesuksen, jumalan pojaksi kutsutun, ristille?
Pontius Pilatus pesi kätensä koko hommasta, käsitteet on hallussa.Ei kaikki Juutalaiset halunneet Jeesusta ristille ja rosvoa keskuuteen.
Ne ei ollut suomalaisia, jotka halusivat ja heillä oli eri mielipiteitä.HerääEurooppa kirjoitti:
Odotin oikein tuota kommenttia ja linkkiä!!?? ;-)
Nimittäin itse postasin muutamankin kerran Wikipedian linkin paneuroopalaisuudesta noin vuosi sitten! Varmaan ne avaukset löytyvät vielä palstoilta.
Vielä silloin kyseinen sivu oli TÄYSIN erilainen eli TOTUUDELLINEN. Entisessä versioissa ei ole sanaakaan mistään kristillisyydestä tai Neuvostoliiton vastaisuudesta! Myös nykyisestä versioista on poistettu tiedot EU-eliitin jäsenten kunniamitaleista.
Vai on muka paneurooppalaisuus-liike NYT ihan kristillinen ja anti-marxistinen organisaatio??? DDDDDD
Eli TAAS Wikipediaa moderoidaan vasemmistoliberaalien ELI kulttuurimarxistien toimesta!
Jo pari vuota sitten Wikipedian kulttuurimarxismia käsittelevä sivu poistetiin ja tilalle tuli kulttuurimarxismi-salaliittoteoria-sivu!?
Rotta varmaan tietää tämän törkeän poliittisen moderoinnin ja juuri siksi on innostunut kuittaamaan kulttuurimarxismista ja paneurooppalaisuudesta. ;-)
Todellakaan Wikipediaan ei ole lainkaan luottamista, jos kyse on poliittisesta tai yhteiskunnallisesta aiheesta! Tämäkin kertoo, kuin JULKEAKSI on vasemmistoliberaali valhevyörytys käynyt maailmassa ja etenkin länsimaissa.Sekoilu jatkuu.
Varmaan kuvittelemasi salaliitto on käynyt sotkemassa myös enkunkielisen wikin?
> The International Paneuropean Union has four main basic principles:
> liberalism, Christianity, social responsibility, and pro-Europeanism
Ja pan-eurooppa liikkeen: http://www.paneuropa.org/gb_int/programm.html
> Christianity is the soul of Europe
Olisikohan kuitenkin niin, että se aikaisempi wikipläjäys oli roskaa ja on siksi poistettu? Kannattaa katsoa niitä lähteitä muualtakin, eikä uskoa kaiken maailman hörhöjä.- HerääEurooppa
TheRat kirjoitti:
Sekoilu jatkuu.
Varmaan kuvittelemasi salaliitto on käynyt sotkemassa myös enkunkielisen wikin?
> The International Paneuropean Union has four main basic principles:
> liberalism, Christianity, social responsibility, and pro-Europeanism
Ja pan-eurooppa liikkeen: http://www.paneuropa.org/gb_int/programm.html
> Christianity is the soul of Europe
Olisikohan kuitenkin niin, että se aikaisempi wikipläjäys oli roskaa ja on siksi poistettu? Kannattaa katsoa niitä lähteitä muualtakin, eikä uskoa kaiken maailman hörhöjä.JOS tuo linkki pitää paikansa, niin paneurooppalainen liike on muuttunut paljon!?
Nimittäin tuossa tekstissä väitetään, että liike kannattaisi eurooppalaisia kansallisvaltioita? Kun taas PERUSTAJAN lähtökohta oli nimenomaan poistaa Euroopan maat, kansat ja kulttuurit luomalla "uuden eurooppalaisen rodun". Ja joka vielä piti tummentaa massamuutoilla!
1930-luvun merkittävimmät liikkeen julkkiskannattajat olivat Sigmund Freud, Albert Einstein ja Thomas Mann! Kuulostaako kovin KRISTILLISELTÄ??? ;-)
Ja ovatko PE-liikkeen kunniamitalin saajat Juncker, Rompuy ja Merkel muka kristillisiä nationalisteja??? ;-)
Jokin nyt pahasti mättää koko tuossa liikkeessä ja sen tavoitteiden mainostamisessa? ITSE et ole näköjään ollenkaan perehtynyt liikkeen alkuun ja perustajan näkemyksiin.
Niin tai näin! Avauksen aiheessa PE-liike oli pelkkä sivuasia. Soros ja Brysselin kulttuurimarxistinen eliitti oli se pääasia!
Ps. Nimenomaan englanninkielisen version kulttuurmarxismia koskeva sivu sensuroitiin pois ja tilalle tuli outo salaliittoteoria-sivu!!! HerääEurooppa kirjoitti:
JOS tuo linkki pitää paikansa, niin paneurooppalainen liike on muuttunut paljon!?
Nimittäin tuossa tekstissä väitetään, että liike kannattaisi eurooppalaisia kansallisvaltioita? Kun taas PERUSTAJAN lähtökohta oli nimenomaan poistaa Euroopan maat, kansat ja kulttuurit luomalla "uuden eurooppalaisen rodun". Ja joka vielä piti tummentaa massamuutoilla!
1930-luvun merkittävimmät liikkeen julkkiskannattajat olivat Sigmund Freud, Albert Einstein ja Thomas Mann! Kuulostaako kovin KRISTILLISELTÄ??? ;-)
Ja ovatko PE-liikkeen kunniamitalin saajat Juncker, Rompuy ja Merkel muka kristillisiä nationalisteja??? ;-)
Jokin nyt pahasti mättää koko tuossa liikkeessä ja sen tavoitteiden mainostamisessa? ITSE et ole näköjään ollenkaan perehtynyt liikkeen alkuun ja perustajan näkemyksiin.
Niin tai näin! Avauksen aiheessa PE-liike oli pelkkä sivuasia. Soros ja Brysselin kulttuurimarxistinen eliitti oli se pääasia!
Ps. Nimenomaan englanninkielisen version kulttuurmarxismia koskeva sivu sensuroitiin pois ja tilalle tuli outo salaliittoteoria-sivu!!!Onko sinulla diagnoosia, vai oletko sekaisin noin muuten vaan?
- HerääEurooppa
TheRat kirjoitti:
Onko sinulla diagnoosia, vai oletko sekaisin noin muuten vaan?
Hehheh!? Rottamme alkoi henkilöherjaamisen, kun ei pystynyt kieltämään ilmiselviä todisteita. ;-)
- Peräti-sekavaa
on tuo EU-vihaajien hölynpöly.
EU:n päätökset tehdään aivan toisin kuin heidän sekavat valeensa esittävät.
EU:ssa määräävät jäsenvaltiot perussopimuksen määrittämällä tavalla. Ei kukaan, eikä mikään muu. Kaikkien vähiten vaikuttavat EU-vihaajien höpinät.
Pan-eurooppalainen liike voi ihan vapaasti toimia haluamallaan tavalla. Sillä ei ole mitään vaikutusta EU:ssa. - HerääJo
Ei ole mitään eurooppaa, on vain yksi maailmanhallitus.
HerääJo
14.4.2018 22:28
UUSI
Ei ole mitään eurooppaa, on vain yksi maailmanhallitus.
EIKÖ SE OLE LOISTAVAA, JOS ON VAIN YKSI HALLITUS MAAILMASSA ?
Kaikki maailman ihmiset tasa-arvoisia !- T.P-nen
Minkähän takia Soros on jotunut kaikenlaisten ääliöiden hampaisiin? Soros ei ole hankknut omaisuuttaan rikollisesti, vaan hän on yksinkertaisesti ollut muita taivampi meklari arvopaperi- ja valuuttamarkkoilla.
Soros on lahjoittanut miljoonia erityisesti ex-kommunististen valtioiden kolutukseen. ja demoktarian edistämiseen. Yhteistä hänen vastustajilleen on eriasteisten diktatuurien kannattaminen.
https://fi.wikipedia.org/wiki/George_Soros
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tiedäthän että
Pohdin paljon siirtymistä. Tulen surulliseksi tietyistä tai monistakin asioista. Siksi parempi kun saat elää vapaasti il224191- 2323582
Klaukkalan onnettomuus
Kun kuulin onnettomuudesta,jossa auto oli suistunut sillalta jokeen,en kyllä missään vaiheessa uskonutkaan että kyseess622738Martinan uudet tuulet
Alkaa vahvasti vaikuttaa siltä, että ollaan tosiaan palattu sinkkumarkkinoille. Joulu ja uusivuosi ilman kihlattua, vaik3191901Nurmijärven Tulvatie jätetty hoitamatta jonka ansiosta turma sattui?
Käykö nyt niin että tienhoidosta vastaavat tahot laitetaan maksamaan turma? Miksi tietä ei ollut hoidettu, onko syy pihe2561696Afrikan tähti -lautapelit kerätään pois Turun päiväkodeista Pelin poistuminen ei ole kaikkien mielee
Afrikan tähti -lautapelit kerätään pois Turun päiväkodeista Pelin poistuminen ei ole kaikkien mieleen. Turku VOISI LO2611608Sinulla on kauniit kasvot ja erityisesti kulmakarvat
Ne yhdistettynä luonteeseen, katseeseen ja ilmeisiin saa pääni pyörälle kyllä. En kestä. Usein päivisin nämä tulevat mie571606- 961502
- 991378
Kunnan piikkiin meni nuorten surma
Ei ole missään muualla noin alkeellisen oloista siltaa ja kaiteita, ja oliko edes kaiteita, kunnollisia ei ainakaan ollu611338