Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Talkkarintyttö

Kattovuotoa olin tarkastamassa. Talkkarilla jalka paketissa. Niin tyttönsä tuli näyttämään paikan. Hississä tyttö painoi housujeni etu musta, vintille päästyämme kaivoin munan esille javaadin häntä imuttamaan. Kun olin lauennut suihin komensin nielemään, tyttö nieli kiltisti. Kun olin lähdössä, ovi aukeni ja nainen sanoi olevan asiaa. Hällä oli puolireiteen uloyttuva aamutakki yllään, ja kun pääsin eteiseen hän sanoi, että oli nähnyt kun imetin munaani. Kertoi, että mieli oli tehnyt tuölla ja sanoa haluavansa myös. Työnsin käteni aamutakin sisään ja alla ei ollutkaan kuin nahka. Sanoin haluavani nuolla pilluaan. Riisuin aamutakin ja hän meni seläällen sänkyyn. Hän sai klitoris orkun ja vaati munaa , työnnyin ja rakastelumme oli kiihkeää. Kun olin lauennut hän sanoi jää sisääni ikuisesti, tyntui niin ihanalta. Jonkin ajan kuluttua hän ehdotti jää yöksi, mäkin haluun joskus nauttia. Aamulla hän soitti töihinsä ja kertoi olevansa sairas. Mun on saatava sun ihanaa kieltäsi lisää. Jatkoimme rakastelua ja hän kertoi olevansa kyltymätön, kun oli ollut kauan ilman.
0142
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Toisennautinto kirjoitti:

Kattovuotoa olin tarkastamassa. Talkkarilla jalka paketissa. Niin tyttönsä tuli näyttämään paikan. Hississä tyttö painoi housujeni etu musta, vintille päästyämme kaivoin munan esille javaadin häntä imuttamaan. Kun olin lauennut suihin komensin nielemään, tyttö nieli kiltisti. Kun olin lähdössä, ovi aukeni ja nainen sanoi olevan asiaa. Hällä oli puolireiteen uloyttuva aamutakki yllään, ja kun pääsin eteiseen hän sanoi, että oli nähnyt kun imetin munaani. Kertoi, että mieli oli tehnyt tuölla ja sanoa haluavansa myös. Työnsin käteni aamutakin sisään ja alla ei ollutkaan kuin nahka. Sanoin haluavani nuolla pilluaan. Riisuin aamutakin ja hän meni seläällen sänkyyn. Hän sai klitoris orkun ja vaati munaa , työnnyin ja rakastelumme oli kiihkeää. Kun olin lauennut hän sanoi jää sisääni ikuisesti, tyntui niin ihanalta. Jonkin ajan kuluttua hän ehdotti jää yöksi, mäkin haluun joskus nauttia. Aamulla hän soitti töihinsä ja kertoi olevansa sairas. Mun on saatava sun ihanaa kieltäsi lisää. Jatkoimme rakastelua ja hän kertoi olevansa kyltymätön, kun oli ollut kauan ilman.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu