Rusi valittaa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen.

Emeritus

Professori Alpo Rusi jatkaa oikeuksiensa peräämistä häntä koskeneen esitutkinnan vuotoon liittyvässä jutussa. Rusi aikoo valittaa kohtelustaan Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen (EIT) ja vaatia vahingonkorvauksia viranomaisilta myös kansallisia teitä.
Rusi paheksuu sitä, että tieto häntä koskevasta suojelupoliisin vakoilututkinnasta vuoti esimerkiksi poliittisilla perusteilla henkilöille, joille se ei olisi kuulunut.

Lähde: AL 15.2.2005

Taitaa Ville Itälälle (kok) häkki vielä heilahtaa.
Itälälle tapauksen tekee hankalaksi hänen silloinen ministeriasemansa, kun hän vuoti Rusin esitutkinnasta. Jos EIT tulee toteamaan Itälän syylliseksi, joutunee hän Suomessa vastaamaan teostaan valtakunnanoikeudessa.

23

777

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Esko Aho vuosi tiedotusvälineille tiedon Alpo "Stasi" Rusin vakoilututkinnasta.

      Ahon asema on erittäin hankala ja saattaa olla ettei Aho selviä asiasta pelkällä sakkotuomiolla.

      Kaikki muut tapauksen yhteydessä esiin tulleet henkilöt sen sijaan voivat olla rauhallisella mielellä.

      Miten muuten mahtaa käydä Jorkka "Emeritus" Laitisille, joka täällä esittää aiheettomia syytöksiä. Tein tuosta Laitisen kirjoituksesta ilmoituksen poliisille. Laitisen Jorkka voi nyt odotella keputerassilla poliisin yhteydenottoa.

    • Otsikossa hymiö

      ...

      • CITY-Kustaa

        Jorma Laitinen saa kurjaan elämäänsä sisältöä haukkumalla kokoomuslaisia.

        Minusta Laitisen kannattaisi ennemmin muistella valtakunnanoikeudessa olleita Keskustan ministereitä ja niitä Keskutan ministereitä, jotka ovat nyt sinne vaarassa joutua.

      • Otsikossa hymiö
        CITY-Kustaa kirjoitti:

      • Emeritus

        "Jorma Laitinen saa kurjaan elämäänsä sisältöä haukkumalla kokoomuslaisia."
        ---------------------------
        ...elän täyttä elämää, enkä hauku kokoomuslaisia, minä säälin heitä!

      • Otsikossa hymiö
        Emeritus kirjoitti:

      • Keskustaporvari

        Tekikös Juhantalo muitakin "rikoksia", kuin hoiti SKOP:in kautta valtion syliin kaatuneen Tampellan kriisin ennakoitua pienemmin tappioin?

        Ai niin, hänethän tuomittiin lahjuksista.
        Lahjuksista, joiden määrästä ja antajasta en tosin ole kuullut puhuttavan sanaakaan, mutta täytyyhän sen nyt totta olla, koska hänet oikein valtakunnan"oikeudessa" tuomittiin?

      • Otsikossa hymiö
        Keskustaporvari kirjoitti:

      • Jaba_43

        ...koski muistaakseni lahjoman pyytämistä, eli virka-aseman väärinkäyttöä, kun hän ministerinä neuvotteli SKOP:in johdon kanssa ja vihjaisi voivansa vaikuttaa SKOPin pankkitukeen, mikäli hänen yrityksensä lainahakemus käsiteltäisi myönteisesti.

        Juhantalo siis yhdisti valtion pankkitukipäätöksen omaan lainapäätökseensä ja sai tästä "koplauksesta" tuomion täysin ansionsa mukaan.

        Kysyin nimittäin asiaa silloin kun se oli ajankohtainen eräältä oikeusoppineelta, joka sanoi, että juristin peruskoulutukseen kuuluu itsestään selvänä, ettei virkamies virka-asioista neuvotellessaan koskaan ota puheeksi henkilökohtaisia asioitaan samassa palaverissa.

        Kyseessä oli lain mukaan täysin kiistaton lahjoman pyytäminen ja Juhantalolle täysin ansaittu tuomio, vaikka Esko Aho ja kepun johto koettivatkin vähätellä asiaa.

    • justice

      Toivottavasti Rusin tapaus tutkitaan perinpohjin EU-tuomioistuimessa. Sinne asti tuskin SDP:n soluttaman hallintokoneistomme vaikutus yltää, joten mahdollisesti tapahtuneet väärinkäytökset tullenevat tällä kertaa ilmi.

      Olli Rehnin on syytä seurata tarkasti prosessia, vaikka asia ei suoranaisesti liittymiskomissaarille kuulukkaan. Yhtenä EU:n vaikutusvaltaisimmista miehistä, Rehnin sana kuitenkin painaa.

    • Jaba_43

      Jos lukisit lehtesi ja ymmärtäisit lukemasi, tietäisit nämäkin faktat:

      1) Tieto Rusia koskevista epäilyistä vuoti Suposta mediaan ja mm. eduskuntaan jo huhtikuussa 2002.

      2) Nevala informoi poliittista johtoa tutkinnan aloittamisesta toukokuussa 2002, siis kaksi kuukautta vuodon tapahtumisen jälkeen.

      3) Rikosoikeuden professoreiden mukaan Nevalalla oli laillinen virkavelvollisuus informoida poliittista johtoa, ja poliittisella johdolla oli taas täysin laillinen oikeus informoida opposition johtoa Rusia koskeneen tutkinnan aloittamisesta.

      Edellisen perusteella on täysin mahdotonta heittää mitään epäilyjä siihen suuntaan, että nimenomaan Itälä olisi "vuotanut" tutkinnan julkisuuteen sellaisella tavalla, mistä Rusille aiheutui korvausvaatimuksiin johtanutta haittaa, koska Itälä kertoi asian ainoastaan Aholle, joka tiesi sen siinä vaiheessa jo ennestään.

      Siitä, että Rusin tutkinta oli keskustan johdon tiedossa jo ennen Itälän ilmoitusta on sekä Ahon, että Lankian todistuslausunnot. Kun Rusin kantelun perusteena on nimenomaan asian vuotaminen medialle, on keskustan johtokin todennäköisempi epäilty vuodon lähde kuin Itälä.

      • kana

        Miksi Nevala on vielä hyllytettynä jos asia on täysin selvitetty?

      • Emeritus

        "Jos lukisit lehtesi ja ymmärtäisit lukemasi, tietäisit nämäkin faktat:"
        -------------------------
        Faktat! Älä naurata!

        "1) Tieto Rusia koskevista epäilyistä vuoti Suposta mediaan ja mm. eduskuntaan jo huhtikuussa 2002."
        ----------------------------
        Täyttä fiktiota!

        "2) Nevala informoi poliittista johtoa tutkinnan aloittamisesta toukokuussa 2002, siis kaksi kuukautta vuodon tapahtumisen jälkeen."
        --------------------------
        Nevala informoi poliittista johtoa toukokuussa lienee faktaa, muu fiktiota.

        "3) Rikosoikeuden professoreiden mukaan Nevalalla oli laillinen virkavelvollisuus informoida poliittista johtoa, ja poliittisella johdolla oli taas täysin laillinen oikeus informoida opposition johtoa Rusia koskeneen tutkinnan aloittamisesta."
        -----------------------------
        Nevalalla oli oikeus, ei velvollisuutta informoida esimiestään, sisäministeri Itälää.
        Mutta Itälällä ei ollut mitään oikeutta informoida salassapitovelvollisuuden ulkopuolisia henkilöitä (mm. Ahoa). Tästä asiasta Rusi nyt valittaakin EIT:hen.

        "Edellisen perusteella on täysin mahdotonta heittää mitään epäilyjä siihen suuntaan, että nimenomaan Itälä olisi "vuotanut" tutkinnan julkisuuteen sellaisella tavalla, mistä Rusille aiheutui korvausvaatimuksiin johtanutta haittaa, koska Itälä kertoi asian ainoastaan Aholle, joka tiesi sen siinä vaiheessa jo ennestään."
        ------------------------------
        Johtopäätöksesi on hanurista, eikä muuta voi ollakaan koska se perustuu fiktioihin.
        Rusin mielestä korvausksiin johtavaa haittaa oli ja tästä Itälän kertomuksista Rusi nimenomaan valittaakin EIT:n.

        "Siitä, että Rusin tutkinta oli keskustan johdon tiedossa jo ennen Itälän ilmoitusta on sekä Ahon, että Lankian todistuslausunnot. Kun Rusin kantelun perusteena on nimenomaan asian vuotaminen medialle, on keskustan johtokin todennäköisempi epäilty vuodon lähde kuin Itälä."
        ----------------------------
        En ole kuullut tuollaisista todistajalausunnoista, mutta lauantaiseurassa Aho sanoi Kuulleensa asiasta Itälältä ja Lankialta samoihin aikoihin, mutta ei muistanut missä järjestyksessä.
        Keskustan johto ei ollut salassapitovelvollinen, mutta Itälä oli, ja näin rikkoi lakia kertoessaan asian ulkopuolisille.

        - - - -
        Se, että tieto oli vuotanut eduskuntaan ja medialle huhtikuussa 2002 käy ilmi uutiista, joissa media selvitti krp:n tutkintaa sekä Nevalan haastatteluista YLEssä. - Kaikki on siis faktaa.

        - - - - -
        Vuoto oli tapahtunut huhtikuussa 2002. Se ilmenee krp:n tutkimuksista julkaistuista uutisista ja Nevalan lausunnoista. - Kaikki, mitä olen sanonut siis on faktaa.

        Nevala on omissa lausunnoissaan selkeästi ilmoittanut, että hän informoi poliittista johtoa - Itälän ja Lipposen lisäksi 3-4 muutakin henkilöä - nimenomaan virkavelvollisuutensa nojalla. Tämä on siis fakta.

        Mutta Itälällä ei ollut mitään oikeutta informoida salassapitovelvollisuuden ulkopuolisia henkilöitä (mm. Ahoa).
        - - - - -
        Itälällä on täysin laillinen oikeus informoida aivan ketä hän haluaa informoida. Tästä on rikosoikeuden professoreiden lausunnot, jotka on julkaistu mediassa. Lisäksi Itälän informointi perustui siihen, mitä Navala hänelle suositteli ja mihin Itälällä oli myös Lipposen suostumus. - Fakta siis on, ettei Itälä ole missään kohdassa mnetellyt minkään lain vastaisesti.

        Tästä asiasta Rusi nyt valittaakin EIT:hen.
        - - - - -
        Ei valita. Rusi valittaa siitä, miten Supo vuoti tiedon mediaan. Tätä asiaahan krp tutki ja löysi pääepäillyksi Supon vanhemman tutkijan, joka nyttemmin on eläkkeellä, mutta Paunio painoi asian villaisella todeten, ettei Supo ole tehnyt sellaista virhettä, joka aiheuttaisi syytetoimia.

        Edellä ovat korjatut faktat. Otapa ne huomioon ennen kuin jatkat.

        Korvauksiin johtava haitta syntyi siitä, että Supo vuoti tiedon mediaan, ei suinkaan siitä, että Itälä laillisesti informoi Ahoa kuukausia vuodon tapahtumisen jälkeen.

        Lauantaiseurassa Aho ilmoitti, että hän tiesi asian Lankian kanssa ennen kuin Itälä siitä kertoi, mutta Aho sanoi, että hän "ei muista enää keneltä tiedon ensimmäiseksi sai".

        Näin muistamattomia ovat kepulit ja noin vähän sinäkään piittaat faktoista, nettirunkkari.

      • Emeritus
        Jaba_43 kirjoitti:

        "Näin muistamattomia ovat kepulit ja noin vähän sinäkään piittaat faktoista, nettirunkkari."
        --------------------------
        Aina kun jäät keskustelussa häviölle (tämä tapaus) tai kun jonkun mielipide ei sinua miellytä (Raimo Ilaskiven tapaus), alat nimittelemään puheenvuoron käyttäjää nettirunkkariksi.
        Minua se ei haittaa, mutta Ilaskiven tapauksesta olen surullinen.

        Kun hinkusi mustata kokoomusta on suurempi kuin halusi hyväksyä tapahtumasarja ja tosiasiat sellaisina kuin ne tapahtuivat, ei keskusteluun ole enempää aihetta.

        Toivon, että Rusi saa oikeudenmukaisen kohtelun EIT:ssa, jota hänelle ei kotimaassa suotu, vaikka krp ilmeisesti löysi selkeän näytön vuodosta, joka tapahtui Suposta suoraan mediaan n. kaksi kuukautta ennen kuin Supo tiedotti asiasta virallisesti.

        Rusin kohtelu mediassa oli epäinhimillistä, mihin ovat syyllisiä ainoastaan Supon tietolähteet ja media. Tämä asia on syytä selvittää pohjia myöten, jotta oikeus toteutuisi.

        ...ajatusrakennelmasai sortuu viimeistään siihen, että väität ensimmäisen vuodon tapahtuneen eduskunnan kuppilassa!
        Kellähän lienee siinä vaiheessa olleen tietoa Rusin esitutkinnasta? Potentiaalisia ovat Nevalan (sd) tai jonkun muun Supon virkamiehen informodut poliitikot! Itälä, Lipponen, Halonen, Tuomioja jne.
        Miksi haluat todistaa olevasi tyhmempi kuin täytetty metso?

        Ei sinua saa ymmärtämään, vaikka vääntäisi rautalangasta. Lue ylempänä oleva vastaus toiseen viestiisi ja pinnistä nystyröitäsi, niin ehkä sitten tajuat, että tieto Rusiin kohdistuneista epäilyistä oli vuotanut Suposta jo n. kaksi kuukautta ennen kuin Nevala kertoi asian virallisesti poliittiselle johdolle.

        Tätä vuotoa Rusi vaati tutkittavaksi. Krp tutki, mutta rusi ei ole tulokseen tyytyväinen ja tästä vuodosta Rusi nyt valittaa EIT:een.

        Rusi siis ei valita siitä, että nevala informoi tutkimusten aloittamisesta poliittista johtoa ja Itälä informoi laillisesti Esko Ahoa, koska tuon tapahtiuessa oli itse vuodosta kulunut aikaa jo 2 kk.

        Parempaa rautalankaa en enää osaa vääntää, niin että jollet nyt tajua, niin jätä asia sikseen, ettet enempää munaa itseäsi jankuttamalla tyhjää paskaa.

        ...ainoa fakta vuodosta on Itälän tunnustus, muu kaikki on spekulaatiota.

      • Jaba_43
        Emeritus kirjoitti:

        ...ainoa fakta vuodosta on Itälän tunnustus, muu kaikki on spekulaatiota.

        Pidät krp:n tutkimuksessa esitettyä vuodon tulkintaa ja Nevalan haastatteluja sanoin kuin Lankian ja Ahon lausuntoja spekulaationa?

        Käytät Itälän lausunnosta termiä "vuodon tunnustaminen".

        Ei sinullakaan paljoa järkeä päässäsi liiku. Tosiasioita siellä ei ole vielä ensimmäistäkään.

        "Käytät Itälän lausunnosta termiä "vuodon tunnustaminen".
        ------------------------------
        ...kun eduskunnan oikeusasiamies pani krp:n asialle tutkimaan mistä tieto Rusin esitutkinnasta on vuotanut ulkopuolisille, niin Itälä astui esiin ja tunnusti kertoneensa asiasta Esko Aholle.
        Se, että oliko hän kertonut esitutkinnasta muillekin ja aiemmin, ei krp saanut selville, joten sille jäi spekulaation arvo.

    • blondi

    Ketjusta on poistettu 15 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!

      "Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti
      Maailman menoa
      240
      45291
    2. Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.

      KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!
      Maailman menoa
      30
      11223
    3. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      179
      10827
    4. Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta

      Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump
      Maailman menoa
      36
      9691
    5. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      85
      8508
    6. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      223
      6501
    7. Pirjo sanoi Esalle

      Painu sinä Esa hevonvittuun... johon Esa? Laittakaapa ehdotuksia. # ==================== # APUFUNKTIO: satunnainen kok
      Maailman menoa
      0
      3190
    8. Jos mä joisin

      Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys
      Ikävä
      28
      2202
    9. Tänään torille

      Tänään kuulema torilla tapahtuu klo.20. Tulkaaha paikalle kattoon.
      Hyrynsalmi
      32
      1525
    10. Koulu-uhkaus.

      Meinaatteko päästää lapsenne kouluun, niin kauan kun tämä uhkaaja siellä myös on? Tekijä on kaikilla tiedossa.
      Hyrynsalmi
      26
      1490
    Aihe