vastaveto muusikoilta

laulajakin

Yhtye on yksilöiden vapaa yhteenliittymä, jonka jäsenet valitsevat ja erottavat jäsenensä tai itsensä irtisanomalla. Lindholmilla ja Lewiksellä oli toistaiseksi voimassa oleva sopimus soittamisesta samassa yhtyeessä ja molemmilla oli oikeus ilman perusteluja irtisanoa se päättymään vaikka välittömästi ja niin Lindholm tekikin.
Minä soittajana ainaskin kieltäydyn soittamasta Lindholmin kanssa. Harjoitelkoot navetassa mylvimistään oikeassa ympäristössä. Jotain on noussut .....

6

1596

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • yölaulaja

      Lindholm ei ole vielä irtisanoutunut, vaikka laulamisesta ei ole tullut ikinä mitään. Lindholm ei totisesti ole ainoa menestynyt tässä laulutaidottomien sarjassa.

      • fdgg

        Pop- ja rockmusiikissa ei välttämättä tarvitse olla teknisesti taitava laulaja. Yön tapauksessahan tyyli on nykyään kallellaan popiskelmään päin, eikä siinäkään mikään elvis tarvitse olla. Toki jos kaiken lisäksi laulutekniikka on kunnossa niin tietenkin aina parempi. Tärkeintä on kuitenkin muista erottuva persoonallinen ääni, joka toimii yhtenä bändin "tavaramerkeistä". Mitä olisi esimerkiksi guns n roses ilman Axel Rosesin rääkyvää ja hieman epävireisen oloista ääntä, jos tilalle vaihdettaisiin vaikkapa Michael Monroe, ei ainakaan enää guns n roses. Persoonallinen ääni jakaa kuuntelijoita AINA. Varsinkin suomi on pullollaan "paskoja" laulajia jotka ovat menestyneet paremmin kuin hyvin, joten sillä ei ole menestyneelle artistille paskankaan merkitystä mitä joku bändin vihakki laulajan äänestä rutisee.


    • KunhanKysyn

      Oletko aivan varma ettei Dingo ole yhtiö, jolloin se onkin työnantaja ja muusikot työntekijöitä, joilla on myös irtisanomissuoja?

      • KunhanKysyn

        Ups tarkoitin siis Yötä.


    • hyväkymmenen

      Yritys.

    • ÄllilänVeija

      Kyllä asia on niin, että esimerkiksi Yössä ja Dingossa saa nuo taustasoittajat aika ajoin vaihtua, niin kuin molemmissa on tapahtunutkin. Solistit/tiimin tähdet ratkaisevat sen jutun.
      Toki Yöllä on todella olennaista, että siellä ovat tämä pianisti ja kosketinsoittaja ainakin se - musiikillinen - voima.

      Lisäksi ja luonnollisesti bändeissä, kuten vaikkapa futis & lätkäjoukkueissa täytyy olla "hyvä jätkä myös keikka/pelimatkoila, pukuhuoneissa yms".

      Näiden Yöstä potkittujen luonteista en tiedä ja heihin en arvaa viitata, mutta noin ylipäätään "mulkwistien kanssa homma ei matkatöissä toimi".

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      352
      1051
    2. Väleistä

      Minkälaiset välit sinulla on kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      69
      721
    3. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      37
      646
    4. Jännitän sua!

      En tiedä miksi! 🤭
      Ikävä
      41
      568
    5. Ajatteletko usein vielä

      Meitä?
      Ikävä
      39
      542
    6. Miksi meidän yhteys vain

      Säilyy? Säilyy ja säilyy? Joku syyhän siihen on?:))
      Ikävä
      63
      523
    7. SDP: tiukkaa maahanmuuttopolitiikkaa ilman rasismia

      Analyysin mukaan demareiden uuden maahanmuuttolinjan suurin ero konservatiivioikeiston vastaavaan on rasismin puute. ht
      Maailman menoa
      320
      496
    8. Kun tulet mun luo

      Mies, niin tuotko suklaata tullessasi? ;)
      Ikävä
      75
      461
    9. kasariperjantai 2026

      Ajatuksia vuoden 2026 kasariperjantaista...ainakin porukkaa oli mun mielestä liikkeellä tosi paljon ja fiilinki noin yle
      Iisalmi
      22
      459
    10. Mulla on ikävä sua

      Pakko se on myöntää, mulla on ikävä sua 🥺💔.. En kyllä haluaisi sitä myöntää kun tämä tilanne on niin hankala. Oon yri
      Ikävä
      19
      451
    Aihe