Erityisesti sarjanäpistelijät ovat kaupan alalle harmia sen jälkeen, kun sakon muuntorangaistus poistettiin vuonna 2008.
Käytännössä sarjanäpistelijät ovat voineet repiä poliisin kirjoittaman sakon vaikka saman tien, sillä sen maksamatta jättämisestä ei ole koitunut näpistelijöille juuri seuraamuksia.
Käytännössä sarjanäpistelijät ovat voineet repiä poliisin kirjoittaman sakon vaikka saman tien, sillä sen maksamatta jättämisestä ei ole koitunut näpistelijöille juuri seuraamuksia.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Loppuu lestalasten kaljavarkaudet
Vanhasen pääministeriaikanako se rangaistus siis poistettiin? 2008?
Avauksen leipätekstin arvaa kopioiduksi, kun avauksen sisältö ei tue avauksen otsikkoa eikä sisällössä ole kirjoitusvirheitä kuten esimerkiksi avaajan nimimerkissä on.
Tähän hallituksella kyllä oli varaa, luulevatko nämä ministerit tosiaan, että joku kaljavaras hätkähtää jonkun päivän vankilasta olosta? Mielellään passaavat niin, että pääsevät kylmimmäksi ajaksi täyshoitoon. Vapautumisen jälkeen homma jatkuu ja kohta on vankilapaikkoja lisättävä taas. Mikään muu ei muutu paitsi vankilakulut kakaavat käsistä ja luuletteko, että sitä ongelmaa Sipilä on ratkomassa?
Muuntorangaistus saa olla pituudeltaan vähintään neljä päivää ja enintään 60 päivää. Mikäli maksamatta olevia päiväsakkoja on vähemmän kuin 12, taikka mikäli maksamattomien uhkasakkojen määrä on vähemmän kuin 120 euroa ei muuntorangaistusta saa määrätä ilman erityistä syytä...
kaiken kaikkiaan..
Mutta eihän rikollisia saa rangaista! Ihminen tekee rikoksia vain siksi, että porvari on sortanut!
punaisen kirjan opetuksissa jokin logiikkakin, eihän varkaita olisi ellei olisi varastettavaa..