Mikä kisa tämä on?
Lueskelin kutsua Painiliiton sivuilla. Junioripainit, eikä edes yhtään sarjaa juniori-ikäisille!!!
Jonkin verran on tuo tapahtuman nimi harhaanjohtava.
Löysin myös ilmoittautuneita ja suurin osa oli 10 vuotiaita. Tuohan on aloittelijoiden
salikisa ja sen voisi myös nimetä sen mukaisesti.
Kälviän junioripainit
6
1725
Vastaukset
- PerttiKöyri
Jatka vain lueskelua. Se on hyvä harrastus. Älä kuitenkaan turhaa ryhdy ajattelemaan sen syvällisempiä. Se ei kaikille sovi. Joku ajattelevampi saattaisi olla sitä mieltä, että on hyväksi painille isot osallistujamäärät kisoissa.
- erkkaalapaan
Sinulla on ilmeisesti vaikeuksia luetun ymmärtämisen kanssa. Avaaja kyseli kisan
harhaanjohtavasta nimestä. Miksi junnukisa, kun ei ainuttakaan junioria kisoissa.
Kadetti porukkakin oli lähes "aloittelijoita". Se, että on paljon porukkaa on ihan ok.
Painillisesti asia onkin jo täysin jotain muuta. - Painiesko
Kateus on suomalainen voimavara. Kautta aikain nuoria naperoita on kutsuttu "junioreiksi" tai "junnuiksi"
Kälviän Tarmon kisat on ollut aina huippuhyvin järjestetyt - ja ne olisi sitä vaikka nimenä olisi navettapainit.
- säbäJäbä
Miksi tuo kateus piti sotkea tähän ketjuun. Kukaan ei varmasti ole kateellinen
Kälviän kisoille tai jos on, niin ei kyllä ole täyspäinen.
Järjestelyyn en ota enempää kantaa, olin itse paikalla. Suomessa järjestetään painikisoja
viikottain ja yleensä on saatu palkinnot jaettua. Joku tykkää torvensoitosta enemmän
kun toiset. - kisakatsomontäti
No olihan siellä monta kll mitalistia ja muutama sm mitalisti painimassa niin en nyt ihan salikisoiksi kutsuisi.
- roobertti
Missä oli Kälviän "junnut" kun oli Ilmajoella kisat?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka1082727EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje291321- 981156
Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas162997Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta366987Empaattisuus ja suoruus.
Tässä tullut noita pehmeitä asioita pohdittua, mutta toisaalta olen myös yksinkertainen mies. Pidän suoruudestakin. Mi133948- 54833
Sä saat mut tuntemaan
Jotain sellaista mitä ei saisi tuntea mutta må en mahda tälle mitään. Mulla on ikävä niitä meidän katseita ja sitä tunne22663- 40648
Tunnettujen vanhempien lapset, tv-sarja
Tunnettujen vanhempien lapset saa tv-sarjan. Juurihan yksi heistä oli MTV:ssä 6.5.26 kertomassa ettei halua julkisuutta109625