Ydinsota uhkaa - Niinistö puolustelee hyökkääjää

Ihmiskunta on ydinsodan partaalla NATO:n hyökkäyssodan vuoksi, mutta Sauli Niinistö jatkaa USA:n toimia puolustelevaa propagandaa. Assad käytti kaasua ja siitä rangaistiin. Hän toteaa YLE:n haastattelussa:

”Syyriassa on käytetty kemiallisia aseita myös aiempien iskujen jälkeen. Uskotteko te, että näillä sotilaallisilla iskuilla on jokin vaikutus?
– Tämä on paitsi rangaistusluontoinen elementti myös ennakkovaroitus. Saman tien joudumme sitten kysymään, että viime vuonna annettiin myös ennakkovaroitus. Jos ajatellaan Syyrian kokonaisuutta, ei tämä varmasti mitään sinänsä ratkaise. Toivottavasti panee lisää jarruja nimenomaan kemiallisten aseiden käyttöön.”

Vuonna 2003 kun USA hyökkäsi Irakiin, sitä puolusteltiin valehtelemalla koko maailmalle Saddamin ydinaseista ja näyttämällä tähän liittyviä ”todisteita”. Valtamediat samoin kuin Martti Ahtisaari ja muut NATO-mieliset poliitikot huusivat kuorossa hyökkäyksen välttämättömyyttä.

Niinistön tapaisella ajattelijalla ei ole tullut mieleen, että USA noudattaisi tänään samaa taktiikkaa Syyrian suhteen. Todisteita ”Assadin kaasuiskuista” järjestetään USA:n jihadistiliittolaisten toimesta, jotta näin saataisiin perusteluita NATO:n hyökkäyssodalle. Kun vastakkain ovat joutumassa johtavat ydinasevallat tilanne uhkaa koko ihmiskunnan tulevaisuutta.

Hyökkääjän puolustelu tässä tilanteessa on syvästi vastuutonta ja Suomen kansan etujen vastaista. Jos ydinsota syttyy eläminen Suomen alueella käy kokonaan mahdottomaksi.
12469
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Ei tule ydinsotaa, sillä itänaapurin johtaja pelästyi länsivaltojen voimannäyttöä ja rupeaa hieromaan rauhaa ja pyytää armoa.

Äänestä

Tälläkään kertaa ei haluttu odottaa puolueetonta kansainvälistä tutkimusta, epäillystä kemiallisten aseiden käytöstä. Haluttiin iskeä ennen kuin todellinen syyllinen löytyy, mahdollisuuksia on monia.

Kostoiskun tehneilllä valtioilla on nyt vallassa sotaisat johtajat ja nato-myönteiset maat hurraavat mukana, ei vähiten Suomi.

Äänestä

Yhdysvallat on ylivoimaisesti tehnyt kemikaalisotaa Vietnamissa, jossa siitä kärsitään vieläkin sadatuhannet ruumillisesti ja luonnosta puhumattakaan !?

Äänestä

Kun puhutaan "kemiallisista aseista", niin niillä tarkoitetaan hermomyrkkyjä, jotka imeytyvät elimistöön - ei pelkästään hengityksen kautta, vaan suoraa ihon läpi.
Pahimmat hermomyrkyt tappavat ihmisen jo annoksella luokkaa 0,001 mg.

Valkoiset Kypärät -ryhmittymä, jota Britit tukevat ja joka filmasi kyseisen "kauhuvideon" eivät varsinaisesti ole mitään kemian nobelisteja. Siksi he tyrivät todella rankasti ja naurettavasti! Oletteko nähneet kyseisen videon, johon on otettu tarkoituksella mukaan avuttomia pikkulapsia mukaan sympatiaa keräämään?

Videolla nämä "pelastajat" juoksentelevat alueella ilman kemiallisten aseiden suojia, ei edes kaasunaamareita päässään ja kameramies perässä - hänkin varmasti yhtä raskaassa suojavarustuksessa. Pointti on se, että he eivät juoksisi montaakaan metriä, ennen kuin tippuisivat maahan, mikäli alueella olisi hermomyrkkyä.
Vuosi sitten oli täsmälleen samanlainen feikki-filmaus, muistaako mukaan enää?

Tietenkään alueelle ei voi päästää OPCW:n tutkijoita, vaan on hyökättävä heti, todistuskappaleina tällaiset videot... Ja tietenkin vastoin kansainvälisiä lakeja.

Itä-Ghouta oli jo saatu vallattua takaisin Jaysh al-Islam -ryhmittymältä, jota Saudit tukevat ja
joka pitää naisia suurissa rautahäkeissä ihmiskilpinä ja ajaa alueella etnistä puhdistusta. Kun hallituksen joukot pääsivät alueelle, ei paikallisten sairaaloiden lääkärit olleet kuulleet mitään mistään myrkytys tapauksista.

Ja sitten taas te motiivi: Kun on jo voittanut sodan Itä-Ghoutassa ja Trump on vetämässä jenkkien joukotkin maasta pois, niin juuri silloin al-Assad haluaa tehdä sotarikoksen ja myrkyttää omia siviilejään vai?? Sääliksi käy niitä, jotka uskovat tuollaista sontaa!

Saisi Keisarinna kerrankin hyökätä omin voimin, niin nähtäisiin paljonko hänellä on
vaatteita sen jälkeen!

Äänestä

Venäjä ja Syyria on estänyt kansainvälisiä tutkijoita pääsemästä paikan pöälle tutkimaan Al Assadin tekemään kemiallista kaasuiskua.
Venäjä teki saman tempun eli esti kansainvälisiä onnettomuustutkijoita pääsemästä paikan päälle kun Venäjän tukemat terroristit ampuivat malesialainen matkustajakoneen alas itäisessä Ukrainassa.

Molemmissa on tietysti syynä ajanpeluu, että ehditään tuhota todisteita mahdollisimman paljon.

Äänestä
  • Niinhän sinä propagandan uhri sanot.
    Otetaanko fakta-kilpailu asiasta?

    Äänestä

Ja AP, tämän vuoksi emme halua olla mukana näissä sodissa (Lue: NATO), koska, kuten Ruotsi, olemme puolueettomia.
Jos taas emme olisi ja kuuluisimme NATO:n, niin maamme pommitettaisiin ensimmäisten joukossa paskaksi ydinsodan syttyessä.

Tätä seikkaa NATO:n kannattajat Martti Ahtisaarta myöden eivät ymmärrä tai tahdo ymmärtää.
Se on jumalauta yksi hönkäisy, kun koko maamme katoaa olemasta! Ymmärtäkää ihmiset!

Jos Iso sota syttyisi, niin jäljelle jäisivät Sveitsi, Suomi ja Ruotsi! Vittu, että se on vaikea tajuta
edes ex presidentille!

Äänestä
  • Kun vain olemme puolueettomia!

    Äänestä

NATO-mies Ahtisaaresta vielä sen verran, että osasipa mies käyttää hyvin hyväkseen
juuri maamme puoluettomuutta noissa rauhanneuvotteluissaan. Kummallisesti kun
työt loppuivat niissä hommissa, se puolueettomuus ei enää olutkaan niin tärkeää.

Äänestä

Pienimuotoinen ydinsota voisi olla aivan tervetullut toimenpide. Sillä haalittaisiin väestönkasvua ja sitä voisi sanoa myös ympäristöteoksi. Siitä alkaisi ennennäkemätön maailmantalouden kasvu kuin uutta infraa rakennettaisiin. Ja sillä olisi taas suora vaikutus pörssikursseihin.

Ei välttämättä niin paha asia.

Äänestä

Presidenttimme totesi viime vuonna eräässä haastattelussa, että Suomi on liittoumaton muttei puolueeton. Voisi sanoa, että olemme Naton hangaround-jäsen. Niinpä valtamediamme tukee länsiliittouman operaatioita Lähi_idässä.

Viholliskuvien rakentaminen on hyvässä vauhdissa. Henkisesti Jatkosodan juoksuhautoihin juuttuneisiin tehoaa Venäjän uhalla pelottelu. Totuusmedian, Ylen tv:n pääuutislähetyksessä Moskovan kirjeenvaihtaja lisää kierroksia liioittelemalla Venäjän propagandavoimaa. Kaiken takana on Venäjä, tapahtui maailmassa mitä tahansa pahaa?

Äänestä

Eläminen Suomessa saattaa käydä mahdottomaksi muistakin syistä - siitä riippumatta, tuleeko ydinsota. Esim. ilmastonmuutos jos aiheuttaa sellaisen kosteuden, ettei Suomesta saada ruokaviljaa tarpeeksi, sitten ei tarvita kuin öljykriisi, satamalakko, tms. joka estää ruoankuljetukset, jne.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


RauhaaRajalle kirjoitti:

Ihmiskunta on ydinsodan partaalla NATO:n hyökkäyssodan vuoksi, mutta Sauli Niinistö jatkaa USA:n toimia puolustelevaa propagandaa. Assad käytti kaasua ja siitä rangaistiin. Hän toteaa YLE:n haastattelussa:

”Syyriassa on käytetty kemiallisia aseita myös aiempien iskujen jälkeen. Uskotteko te, että näillä sotilaallisilla iskuilla on jokin vaikutus?
– Tämä on paitsi rangaistusluontoinen elementti myös ennakkovaroitus. Saman tien joudumme sitten kysymään, että viime vuonna annettiin myös ennakkovaroitus. Jos ajatellaan Syyrian kokonaisuutta, ei tämä varmasti mitään sinänsä ratkaise. Toivottavasti panee lisää jarruja nimenomaan kemiallisten aseiden käyttöön.”

Vuonna 2003 kun USA hyökkäsi Irakiin, sitä puolusteltiin valehtelemalla koko maailmalle Saddamin ydinaseista ja näyttämällä tähän liittyviä ”todisteita”. Valtamediat samoin kuin Martti Ahtisaari ja muut NATO-mieliset poliitikot huusivat kuorossa hyökkäyksen välttämättömyyttä.

Niinistön tapaisella ajattelijalla ei ole tullut mieleen, että USA noudattaisi tänään samaa taktiikkaa Syyrian suhteen. Todisteita ”Assadin kaasuiskuista” järjestetään USA:n jihadistiliittolaisten toimesta, jotta näin saataisiin perusteluita NATO:n hyökkäyssodalle. Kun vastakkain ovat joutumassa johtavat ydinasevallat tilanne uhkaa koko ihmiskunnan tulevaisuutta.

Hyökkääjän puolustelu tässä tilanteessa on syvästi vastuutonta ja Suomen kansan etujen vastaista. Jos ydinsota syttyy eläminen Suomen alueella käy kokonaan mahdottomaksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu